Katselen tummuvaa taivasta,
pilvien sinerrystä,
puun harvenevien lehtien läpi;
tuuli vie ne vähitellen.
Ajattelen sinua puuna,
en tammena, en mäntynä,
joka kestää tuulen paineen.
Sinä olit kuin valkea koivu.
Mitä se voisi kestää,
kuinka paljon kuormaa kantaa?
Lumitaakka painaa kumaraan,
syystuuli repii viimeisenkin lehden.
Miten minä joka olen kuin mänty,
rantakalliolla kasvanut,
puoliksi kelo, pystyyn suolattu,
miten voisin ymmärtää sanoja:
"Kyllä minä olisin
halunnut jatkaa."
pilvien sinerrystä,
puun harvenevien lehtien läpi;
tuuli vie ne vähitellen.
Ajattelen sinua puuna,
en tammena, en mäntynä,
joka kestää tuulen paineen.
Sinä olit kuin valkea koivu.
Mitä se voisi kestää,
kuinka paljon kuormaa kantaa?
Lumitaakka painaa kumaraan,
syystuuli repii viimeisenkin lehden.
Miten minä joka olen kuin mänty,
rantakalliolla kasvanut,
puoliksi kelo, pystyyn suolattu,
miten voisin ymmärtää sanoja:
"Kyllä minä olisin
halunnut jatkaa."
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voi Lekart, Lekart !
Miten tämä runosi voikin olla taas NIIN
koskettava, niin sydämestä tulevaa kaipausta ja
itsensä ymmärtämättömyyttä.
Puun vahvuutta, puun valkeaa kauneutta ja
haurautta * huokaa *
Niin paljon tiedän ja tunnen Sinua ja elämääsi.
Myöskin sen, että hyvin usein väheksyt itseäsi.
Vaikkakaan se ei nyt tässä runossa juuri käy il-
mi, niin olen yhä lukevani sitä rivien välistä.
> kyllä minä olisin halunnut jatkaa <
Olen jäävi sanomaan tuohon mitään, mutta lähetän
lämpimän halauksen ja toivotan rauhaisaa ja hyvää
yötä, nuku hyvin,
lämmöllä lindal
Oletko koskaan lähettänyt näitä kauniita runojasi kaipauksen kohteellesi.
Voisi hyvinkin auttaa asiaa, ja kukapa nainen voisi tälläistä tekstiä vastustaa.
Kauniista vastauksistanne! Kunpa elämä olisikin sellaista kuin toivoo ja toista ihmistä ymmärtäisi ilman että hän mitään sanoo, kärsii vain, kenties.