Leo ei ole koskaan osannut ilmaista tunteitaan. Huomasin sen jo seurusteluaikanamme; kosinnassakin häntä piti tukea. - Kuule mun tarttis puhua sinulle yhdestä asiasta... - oli heikohko aloitus, minun piti auttaa hyppäämällä kaulaan ja suudelmien välissä myöntyä - voi rakas, suostun, nyt mennään äidin luo sopimaan hääpäivä. Tulevan anoppinsa kanssakaan Leo ei (saanut suuria tunteitaan...) suuremmin päässyt vauhtiin - siis tarkoitukseni oli, että... Äitini oli heti tilanteen tasalla - voi miten ihanaa, olenkin aavistanut suuren rakkautesi tyttäreeni. En tiedä miten pärjäämme ilman häntä, mutta koska halunne perustaa perhe on noin pitelemätön, niin annamme hänet sinulle, vai mitä Martti. Isäni ei ehtinyt punoitukseltaan ja hikoilultaan vastaamaan kun äiti jo saattoi minut ja onnesta sekaisin olevan sulhoni ulko-ovelle ja lähetti kuulutuksia ottamaan. - Alammekin Martin kanssa etsimään teille asuntoa
Vihkiminen sujui hyvin. Leo halusi kovasti viestittää onneaan muillekin, vaikka ystävättäreni väitti, hieman kateellisena ehkä, että Leo näyttää siltä, ettei tiedä missä on ja miksi.
Olen aina koettanut pitää Leon etäällä maailman houkutuksista. Hänen itsensä turvallisuuden ja onnen takia. Eräs villitys häntä kuitenkin kalvaa; hän pelaa muutamana iltana kuukaudessa shakkia työkaveriensa kanssa. En ole ollenkaan varma, että se on hänen aivotoiminnoilleen ja sitä kautta koulutustoiminnalleni hyväksi. Sitäpaitsi ainakin jotkut siitä porukasta juovat kaljaa. Varmaan maksa jo räjähtämäisillään heillä. Olen Leolle jo maininnut että tuollaisessa kevytmielisessä ja itsekkäässä menossa voi olla huonot seuraukset. Vielä en ole viisastumista asian suhteen havainnut, surua tuottava vaimon laiminlyönti vaan jatkuu.
Omat kokemukseni osoittavat, että ei ole turhanpäiväistä varjella miestäni maailman viettelyksiltä. Tapaan nimittäin toisinaan ystävättäreni ravintolassa. Rentoudumme ja usein parannamme maailmaa katkerina vaikkapa siitä, miten miehet alistavat naisia. Että miehiä pitää rangaista vieraissa hyppimisestä. Olen nimittäin aina pitänyt ulkonäöstäni huolta. Siis omaksi ilokseni sekä ehkä myös hiukan muiden naisten kiusaksi. Pukeutumistani voi joku sanoa seksikkääksi, vaikka käytännöllisyyttä siinä tavoittelen. Ja joskus tuntuu, että miehet luulevat että meikkaukseni, jonka tekemiseen hiusten laiton kanssa menee pari tuntia, oikeuttaa heitä flirttailemaan. Kyllä minä niille huutia annan; lyhyille, rumille punkeroille. Komeat ovat se piinaava ongelma. Ovat niin itsevarmoja, että en meinaa keksiä oikeita sanoja joilla karkottaa. Ja ovat usein taitavia tanssimaan, varsinkin sitten kun ovat baaritiskillä tarjonneet virvokkeita. Pakko vaan sopeutua, kun juuri niissä paikoissa, joissa käymme, on niitä runsaasti. Näissäkin tilanteissa olen ymmärtänyt, miten mahdotonta olisi päästää Leo tuollaiseen villipetojen luolaan, siksi olen sen täydellisesti häneltä estänyt.
Jokaisen vaimon tulisi kouluttaa puolisonsa tavoille, minkä suinkin voi. Kyllä hän sen vessan kannen jo osaa laskea, vaikka ensin ihmetteli että miksen minä voi tarvittaessa laskea kun hänkin joutuu sen nostamaan. Tuollaisia älyttömiä kommentteja, paras olla vaan välittämättä. Opetettavaa on nimittäin äärettömästi. Roskien viemisestä tai kirjeen postittamisesta alkaen. Puhumattakaan autolla ajamisesta. Jokainen asia pitää neuvoa. Silti hän saattaa omin päin tehdä käsittämättömyyksiä; yhtäkkiä voileivän tai yllättäen vaihtaa TV-kanavaa. Noin vain. Joudun kysymään itseltäni, olenko tehnyt kaikkeni rakkautemme hyväksi kun hyvyyteni noin julmasti palkitaan.
Kotimme olen joutunut itse kalustamaan sävytyksiä myöten. Kuvitelkaa: verhokaupassa Leo ei osaa sanoa sopiiko beesipohjainen verho jossa oransseja liljoja olohuoneemme sohvan väriin. Sanoi, että jos se vaan sointuu siihen siniseen. Siniseen! Sohvamme on oliivinvihreä.
Pukeutuminen on hänelle täysin utopiaa. Tällainen keskustelu on hyvin asiaa kuvaava:
- minkähänlaiset vaatteet sinne juhliin mun tarttis laittaa - hän kysyy kun lähdemme yhdessä ulos.
- no mun tyyliin sopivat. Mitäs jos mä laittaisin sen magentan värisen palmikkopuseron ja indigon värisen tyllihameen?
- ai mitä? Enhän minä tiedä sopiiko joku siihen tilaisuuteen, sitähän mä just kysyin. Sitäpaitsi mä en edes tiedä minkä värisiä on magenta ja indigo enkä mä tiedä mikä sellainen pusero tai se tyylihame on.
- et voi olla niin tyhmä. Tyllihame on semmonen joka mulla oli Jonnan synttäreillä ja... ääh, teetsä tahallas ton... No, mä esittelen pari yhdistelmää. - No niin, paina nyt mieleen miltä tämä näyttää ja odotat hetken... - tämmöinen on se toinen yhdistelmä. Mitäs tykkäät?
- joo on se hyvä ja äskeinenkin oli hyvä ja mennää nyt jo.
Olenhan kuitenkin ottanut hänet suojaani, hoitooni...
Vihkiminen sujui hyvin. Leo halusi kovasti viestittää onneaan muillekin, vaikka ystävättäreni väitti, hieman kateellisena ehkä, että Leo näyttää siltä, ettei tiedä missä on ja miksi.
Olen aina koettanut pitää Leon etäällä maailman houkutuksista. Hänen itsensä turvallisuuden ja onnen takia. Eräs villitys häntä kuitenkin kalvaa; hän pelaa muutamana iltana kuukaudessa shakkia työkaveriensa kanssa. En ole ollenkaan varma, että se on hänen aivotoiminnoilleen ja sitä kautta koulutustoiminnalleni hyväksi. Sitäpaitsi ainakin jotkut siitä porukasta juovat kaljaa. Varmaan maksa jo räjähtämäisillään heillä. Olen Leolle jo maininnut että tuollaisessa kevytmielisessä ja itsekkäässä menossa voi olla huonot seuraukset. Vielä en ole viisastumista asian suhteen havainnut, surua tuottava vaimon laiminlyönti vaan jatkuu.
Omat kokemukseni osoittavat, että ei ole turhanpäiväistä varjella miestäni maailman viettelyksiltä. Tapaan nimittäin toisinaan ystävättäreni ravintolassa. Rentoudumme ja usein parannamme maailmaa katkerina vaikkapa siitä, miten miehet alistavat naisia. Että miehiä pitää rangaista vieraissa hyppimisestä. Olen nimittäin aina pitänyt ulkonäöstäni huolta. Siis omaksi ilokseni sekä ehkä myös hiukan muiden naisten kiusaksi. Pukeutumistani voi joku sanoa seksikkääksi, vaikka käytännöllisyyttä siinä tavoittelen. Ja joskus tuntuu, että miehet luulevat että meikkaukseni, jonka tekemiseen hiusten laiton kanssa menee pari tuntia, oikeuttaa heitä flirttailemaan. Kyllä minä niille huutia annan; lyhyille, rumille punkeroille. Komeat ovat se piinaava ongelma. Ovat niin itsevarmoja, että en meinaa keksiä oikeita sanoja joilla karkottaa. Ja ovat usein taitavia tanssimaan, varsinkin sitten kun ovat baaritiskillä tarjonneet virvokkeita. Pakko vaan sopeutua, kun juuri niissä paikoissa, joissa käymme, on niitä runsaasti. Näissäkin tilanteissa olen ymmärtänyt, miten mahdotonta olisi päästää Leo tuollaiseen villipetojen luolaan, siksi olen sen täydellisesti häneltä estänyt.
Jokaisen vaimon tulisi kouluttaa puolisonsa tavoille, minkä suinkin voi. Kyllä hän sen vessan kannen jo osaa laskea, vaikka ensin ihmetteli että miksen minä voi tarvittaessa laskea kun hänkin joutuu sen nostamaan. Tuollaisia älyttömiä kommentteja, paras olla vaan välittämättä. Opetettavaa on nimittäin äärettömästi. Roskien viemisestä tai kirjeen postittamisesta alkaen. Puhumattakaan autolla ajamisesta. Jokainen asia pitää neuvoa. Silti hän saattaa omin päin tehdä käsittämättömyyksiä; yhtäkkiä voileivän tai yllättäen vaihtaa TV-kanavaa. Noin vain. Joudun kysymään itseltäni, olenko tehnyt kaikkeni rakkautemme hyväksi kun hyvyyteni noin julmasti palkitaan.
Kotimme olen joutunut itse kalustamaan sävytyksiä myöten. Kuvitelkaa: verhokaupassa Leo ei osaa sanoa sopiiko beesipohjainen verho jossa oransseja liljoja olohuoneemme sohvan väriin. Sanoi, että jos se vaan sointuu siihen siniseen. Siniseen! Sohvamme on oliivinvihreä.
Pukeutuminen on hänelle täysin utopiaa. Tällainen keskustelu on hyvin asiaa kuvaava:
- minkähänlaiset vaatteet sinne juhliin mun tarttis laittaa - hän kysyy kun lähdemme yhdessä ulos.
- no mun tyyliin sopivat. Mitäs jos mä laittaisin sen magentan värisen palmikkopuseron ja indigon värisen tyllihameen?
- ai mitä? Enhän minä tiedä sopiiko joku siihen tilaisuuteen, sitähän mä just kysyin. Sitäpaitsi mä en edes tiedä minkä värisiä on magenta ja indigo enkä mä tiedä mikä sellainen pusero tai se tyylihame on.
- et voi olla niin tyhmä. Tyllihame on semmonen joka mulla oli Jonnan synttäreillä ja... ääh, teetsä tahallas ton... No, mä esittelen pari yhdistelmää. - No niin, paina nyt mieleen miltä tämä näyttää ja odotat hetken... - tämmöinen on se toinen yhdistelmä. Mitäs tykkäät?
- joo on se hyvä ja äskeinenkin oli hyvä ja mennää nyt jo.
Olenhan kuitenkin ottanut hänet suojaani, hoitooni...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Päähenkilöt on kuvattu loistavasti.
Vähän häsläävä alku, parani loppua kohden.
Päähenkilöt: Psykiatrisen hoidon tarpeessa molemmat.
...noteeraan sen kyllä.
Niin. Pitänee huomioida näitä tekstejä, kun näköjään tosi hiljasta palstalla. Ja minähän niin erinomainen ”kriitikko” olenkin... he-heh-he-heeeeeeeeeeeeeeee ! Pitänee nyt jo etukäteen pyytää anteeksi... pitääkö?
¤
Nyt en sitten tiedä onko tässä sama kirjoittaja (skeba ja Skeba), kuin tuolla alempana ”Murjaisin mininovellin...”.
Tein kuitenkin niin, että lukaisin ensin tämän ja sitten aikaisemman. Oletan siis että sama kirjoittaja näissä kahdessa.
No. Molemmat saivat minut jotenkin sille kannalle, että olet teksteissäsi filosofinen ja ironinen ja mitä vielä lieneekään, jotakin haperon mielenkiintoista hässäkkää sun kirjoituksissasi mielestäni on. Ei siis mitenkään huonoa... mutta mutta... sun ”otteesi” on vähän piilossa. Jotenkin aavistelen, että et ole päästänyt itseäsi ”rehottamaan täysillä” tässä pätkässä.
En tiedä millaisia juttuja yleensä kirjoittelet, mutta tässäkin voisin nyt ajatella, että kirjoittaisit tämän vastapuolen tekstin myös, siis samalla tavalla kuin naisen niin miehen. Sen jos näkisin niin tietäisin paremmin... ehkä, että mikä minua jäi tässä jotenkin vaivaamaan, miksi se on vaisu ja hapero (siis minun mielestäni).
Itselläni oli vaikeuksia muutama vuosi sitten kun enemmän aloin kirjoittaa tätä ”luovaa” tekstiä, siis oli vaikeuksia kirjoittaa toisesta sukupuolesta mitä itse olen. Nykyisin ajattelen, että ihminenhän se toinenkin puolisko on, joten annan palaa, sillä nämä paperilla elävät tyypit voivat kyllä niin halutessaan varastaa koko shown. Ja sitähän ne juuri haluavatkin. Ne ovat aika vereviä ja siekailemattomia.
Nyt en sitten tiedä ymmärsitkö kritiikistäni mitään. Hällä väliä.
Kirjoittamisiin!
Sama mies. Ja siis nimenomaan mies. Laitoin tuossa hiukan naisista ironiaa, mutta en ihan tyhjästä temmaten. Liioitellen toki, tai no, en tiä...
En tiä siksikään, että kuten mainitsit, en ihan kaikkea uskalla tässä tekstissä edes laittaa. Näytän sen nimittäin joskus myös niille naisille jotka mielessäni olivat. Eivätkä he ole kaukana.
On helppo sortua liioitteluun ja rautalangasta vääntämiseen. Aihe on ihan hyvä, mutta kumpikaan henkilö ei nouse esiin muuta kuin karikatyyrina. Hienovaraisuutta, subtlety, ja molempien puolien ajatuksenjuoksun ymmärtämistä, empatiaa - ja kyllä se siitä.
... otan onkeeni kyllä.
Dialogissa pientä korjausta,esim.
Ote kirjoituksestasi (lopusta):
1. "Pukeutuminen on hänelle täysin utopiaa."
Pukeutuminen on Leolle (mieluummin nimi jotta tiedetään kenestä kysymys)
2. Tällainen keskustelu on hyvin asiaa kuvaava:
- minkähänlaiset vaatteet sinne juhliin mun tarttis laittaa - hän kysyy kun lähdemme yhdessä ulos."
"-Minkähänlaiset vaatteet sinne juhliin mun tarttis laittaa, Leo (hänkö?) kysyy kun lähdemme..."
Alussa laitoit dialofin keskelle riviä, aina rivin alusta.
Ajatusviivaa käytetään puheen alkumerkkinä, vo toki käyttää lainausmerkkiä "
-Matti kulkee katua pois, Tiina sanoi. -Ja katsoo....
"Matti kulkee katua pois", Tiina sanoi. "Ja katsoo..."
Joudut siis muotoilemaan uudestaan myös alun, jotta dialogin ymmärtää paremmin.
Kiitän, runontaja.
Olen ennenkin noteerannut ohjeitasi.
Ovat tosi arvokkaita.
Toivottavasti jatkat samalla linjalla.
Sitä mukaan kun mieleen juolahtaa kirjoituksia lukiessa.