sisäsiistiksi kaupungissa - auttakaa!

Meitä on seuraava pulma mietityttänyt. Eli ensi torstaina meille tulee pieni chihu poika. Asumme Tampereen keskustassa kerrostalossa, joten sisäsiistiksi opettaminen on askarruttanut. Epäilyttää viedä pentua ennen rokotuksia kanpungille käveleen tautien takia, vaikka juuri tämä aika olisi otollista taidon oppimiselle. Onko ehdotuksia tai kokemuksia tälläisestä tilanteesta?
Jossain koirakirjoissa oli, että koiran voi opettaa kissanhiekkalaatikolle, mutta pääseekö siitä tavasta sitten enää eroon?
7713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

pentu syö kissanhiekan ja kuolee suolitukokseen eli :( ei toimi

normaalisti viette pennun ulos vähän väliä ja eteiseen paperit jos opetettu niihin.

välttäkää paikkoja missä muita koiria ja ulosteita paljon.

Äänestä
  • Niin tosiaan kaikkeahan pitää maistaa... Yksi chihun omistajan tiedän käyttävän kyllä kissanhiekkaa systeemiä talivisin kovimmilla pakkasilla.
    Mutta me siis lähdemme ulos lenkkeileen:)

    Äänestä

sisäsiistiksi opettaminen tapahtuu viemällä pentua usein ulos ja kiittelemällä tarpeenteosta. Niin pikkuisen koiran pissit ei kyllä sisälläkään haittaa tuota kun oppii paperille. Puolivuotiaana se osaa jo pidätellä paremmin ja ymmärtää, että tarpeet tehdään ulos.
Emon vasta-aineet suojaavat pentua. Sen pitäisi viikkojen 8-12 välillä saada olla paljon tekemisissä muiden kilttien, rokotettujen koirien kanssa, jotta oppii "puhumaan koiraa" ja sosiaalistuu erilaisiin elämän ilmiöihin , -ihmisiin,-ääniin jne.
Voit mennä pennun kanssa ulos kunhan vältät koirapuistoja ja paikoja, jossa ulkoilee runsaasti koiria.

Äänestä
  • siis välillä 8-16 viikkoa

    Äänestä

  • Kiitos vastauksesta! Olen kyllä lueskellut vaikka kuinka montaa koiran koulutus kirjaa jne. Mutta tuntuu, että ristiriitoja on monessakin asiassa. Siksi ajattelin käyttää tätä reittiä saadakseni uutta informaatiota.
    Onneks lähellä asuu muutama kiltti tuttu koira joten se meidän pikkuinen pääsee kyllä heti sosiaalistumaan:)

    Äänestä

tuli meille pieni pentu ja kerrostaloon. Eikä hissiä. Kolmannesta kerroksesta koira sylissä parin tunnin välein ulos. Kun koira varttui se oppi juoksemaan omin jaloin ja jaksoi omin avuin portaat. Kilotkin siinä itseltäni aluksi tippuivat ja hyvä niin.

Sanomalehtiä muutamaan paikkaan sisällä ja ne pikkuhiljaa ovea kohti. Viimeksi ne olivat oven alla. Jouluun mennessä lemmikki oli melkein sisäsiisti. Yöt oppi pidättämään ensin ja pikkuhiljaa pidensin päivittäisen käyntivälin kolmeen- neljään tuntiin jne...

Kehumista ja kiittämistä kun teki ulos. Samalla opetin, että jätöksiä ja pissaakaan ei tehdä mihin vaan. Kun oli hyvä paikka sanoin, että nyt on hyvä. Koira oppi menemään ojaan ja pusikkoon, eikä tee keskelle tietä tms. Talvellakin hyppää lumihankeen niin, ettei paljoa näy...Ja korjaan jätöksen jos se jää näkyville ja paikkaan johon voi joku astua...Mukavia hetkiä pienen lemmikin kanssa.

Äänestä

Kun heti pennun herätessä kannat sen ulos, pisut tulevat kyllä asfalttipihallekin. Julmalta tuntuu, mutta koiranpennut ovat kovin sopeutuvaisia. Parin päivän päästä mennään jo täyttä vauhtia! Sorin aukio, Mältinranta, Eteläpuisto...olisiko joku näistä teidän lähettyvillänne? Näissä saa vähän nurmikkotuntumaa ;)
Muuten tuo hissiin ja ulos kantaminen on huippu juttu: muuten on lirahtanut meillä rappuunkin...Ja sinun pentusihan on melkoisen näppärä kantaakin! Onnea!!! Ja hermoja ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miksuu kirjoitti:

Meitä on seuraava pulma mietityttänyt. Eli ensi torstaina meille tulee pieni chihu poika. Asumme Tampereen keskustassa kerrostalossa, joten sisäsiistiksi opettaminen on askarruttanut. Epäilyttää viedä pentua ennen rokotuksia kanpungille käveleen tautien takia, vaikka juuri tämä aika olisi otollista taidon oppimiselle. Onko ehdotuksia tai kokemuksia tälläisestä tilanteesta?
Jossain koirakirjoissa oli, että koiran voi opettaa kissanhiekkalaatikolle, mutta pääseekö siitä tavasta sitten enää eroon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu