Eksyin palstalle kiinnostuksesta laittomia hoidollisia huostaanottoja kohtaan, vaikka itse olen siltä lapseni kanssa välttynytkin. Mutta eri vanhempien tukiryhmissä olen tutustunut moniin perheisiin, joita asia on koskenut joko ihan niin, että laiton huostaanotto on tehty tai sillä uhaten lapsi on pakotettu hänelle sopimattomiin hoitoihin. Kuvaan kuuluu tietysti se, että pahimmillaan oikean avun saaminen viivästyy lapselta useita kallisarvoisia vuosia tai hän jää sitä paitsi koko lapsuutensa ajalta.
Luin kuitenkin muitakin ketjuja täältä ja törmäsin niin järkyttävään aiheeseen, että on pakko kirjoittaa siitä omana ketjunaan. Jos nimittäin sijaisvanhemmalla on kovin kielteinen asenne lapsen vanhempia kohtaan, se ei voi olla heijastumatta lapseen jollakin tavalla. Eikö sijaisvanhemmille opeteta mitään alkeellisiakaan periaatteita lapseen suhtautumisessa tämän asian suhteen?
Lapsella on vanhempiensa perintötekijät, halusi sijaiskasvattaja sitä tai ei, eikä tätä asiaa pysty millään kasvatuksella muuksi muuttamaan. Kun sijarilla on kovin kielteinen asenne lapsen vanhempiin, ei sitä pysty lapselta salassa pitämään, niin tarkka lapsi on tulkitsemaan aikuisena eleitä, ilmeitä ja äänenpainoja. Ja kun vanhempia halveksitaan, halveksitaan aina myös osaa lapsessa itsessään. Voi vain kuvitella, mikä vaikutus sillä on kasvavan lapsen käsitykselle omasta itsestään.
Lapsi voidaan aiheettomankin huostaanoton jälkeen erottaa kovin tehokkaasti vanhemmistaan, olen sellaista nähnyt tapahtuvan silmieni edessä. Ja lapsi on sijoitettu sijaisperheeseen! Lisäksi ketjussa jota luin, kuvattiin erästä hyvin tyypillistä autisminkirjon oiretta, nimittäin voimakasta ripustautumista hoitajaan. Ja tämän sijari oli tulkinnut kotikutoisella psykologialla kamalasta hylkäämistraumasta johtuvaksi oireeksi ilman, että tuollaisesta kokemuksesta tuntui olevan mitään konkreettista näyttöä kuitenkaan.
Kun kerran lääkärien kollegiaalisuus estää puuttumasta vääriä hoitometodeja toteuttavien psykiatrian klinikoiden toimintaan, niin aiheettomien huostaanottojen ehkäisyssä olisi ensiarvoisen tärkeää käytäntöjen muuttaminen niin, että perheellä olisi aina oikeus ensin neurologian tutkimuksiin. Näin vältyttäisiin monilta ihmisoikeusrikoksilta lapsia kohtaan. Jos lastensuojelulla olisi aihetta puuttua perheen tilanteeseen, niin se tulisi kyllä ihan riittävän hyvin selville myös neurologisen tutkimusjakson aikana, ei siihen psykiatriaa ollenkaan tarvita.
Siis neurologisten oireyhtymien lapsia voi kasvaa huonoissa kotioloissa, mutta lastensuojelutoimet pitäisi lapsen kuntoutuksen lisäksi koskea vain heitä, eikä kaikkia perheitä, kuten tällä hetkellä on tilanne. Hirvittävin tilanne lapsen kannalta on, että hänet aiheetta erotetaan hyvistä vanhemmista ja sitten hän vielä sijaishuoltopaikassa joutuu seuraamaan vanhempiensa halveksuntaa ja vähättelyä.
Kun lisäksi otetaan huomioon nuo laittomat vanhemmista erottamiset, on tilanne niin järkyttävä, että rivikansalaisten on vaikea uskoa tällaista suomalaisessa yhteiskunnassa edes tapahtuvan. Joskus erottaminen tapahtuu heti viranomaisten toimesta, joskus myös sijaishuollolla tuntuu olevan vahvasti sormensa pelissä mukana. Murhamiehilläkin on oikeus tavata lastaan, jos ei muuta niin valvotuissa tapaamisissa, mutta ei näköjään aiheetta huostaanotetuilla lapsilla läheskään aina!
Sijaishuolto ei osallistu huostaanoton tekemiseen, niin miksi ihmeessä heillä on oikeus vaikuttaa näin huippu tärkeään asiaan kuin tapaamisiin? Ja jos asenteeseen sisältyy vielä vanhempien minkään asteista mollaamista, ei tuollaisella henkilöllä pitäisi olla mitään asiaa sijaishuollon työntekijäksi!
Jos vanhempien elämäntyyli on ei-hyväksyttävä, lapsi voidaan kasvattaa siitä eroon ilman, että hänen vanhempiaan halveksutaan ihmisinä. Kun vanhempien ihmisyyttä kunnioitetaan, silloin kunnioitetaan myös lasta itseään.
Luin kuitenkin muitakin ketjuja täältä ja törmäsin niin järkyttävään aiheeseen, että on pakko kirjoittaa siitä omana ketjunaan. Jos nimittäin sijaisvanhemmalla on kovin kielteinen asenne lapsen vanhempia kohtaan, se ei voi olla heijastumatta lapseen jollakin tavalla. Eikö sijaisvanhemmille opeteta mitään alkeellisiakaan periaatteita lapseen suhtautumisessa tämän asian suhteen?
Lapsella on vanhempiensa perintötekijät, halusi sijaiskasvattaja sitä tai ei, eikä tätä asiaa pysty millään kasvatuksella muuksi muuttamaan. Kun sijarilla on kovin kielteinen asenne lapsen vanhempiin, ei sitä pysty lapselta salassa pitämään, niin tarkka lapsi on tulkitsemaan aikuisena eleitä, ilmeitä ja äänenpainoja. Ja kun vanhempia halveksitaan, halveksitaan aina myös osaa lapsessa itsessään. Voi vain kuvitella, mikä vaikutus sillä on kasvavan lapsen käsitykselle omasta itsestään.
Lapsi voidaan aiheettomankin huostaanoton jälkeen erottaa kovin tehokkaasti vanhemmistaan, olen sellaista nähnyt tapahtuvan silmieni edessä. Ja lapsi on sijoitettu sijaisperheeseen! Lisäksi ketjussa jota luin, kuvattiin erästä hyvin tyypillistä autisminkirjon oiretta, nimittäin voimakasta ripustautumista hoitajaan. Ja tämän sijari oli tulkinnut kotikutoisella psykologialla kamalasta hylkäämistraumasta johtuvaksi oireeksi ilman, että tuollaisesta kokemuksesta tuntui olevan mitään konkreettista näyttöä kuitenkaan.
Kun kerran lääkärien kollegiaalisuus estää puuttumasta vääriä hoitometodeja toteuttavien psykiatrian klinikoiden toimintaan, niin aiheettomien huostaanottojen ehkäisyssä olisi ensiarvoisen tärkeää käytäntöjen muuttaminen niin, että perheellä olisi aina oikeus ensin neurologian tutkimuksiin. Näin vältyttäisiin monilta ihmisoikeusrikoksilta lapsia kohtaan. Jos lastensuojelulla olisi aihetta puuttua perheen tilanteeseen, niin se tulisi kyllä ihan riittävän hyvin selville myös neurologisen tutkimusjakson aikana, ei siihen psykiatriaa ollenkaan tarvita.
Siis neurologisten oireyhtymien lapsia voi kasvaa huonoissa kotioloissa, mutta lastensuojelutoimet pitäisi lapsen kuntoutuksen lisäksi koskea vain heitä, eikä kaikkia perheitä, kuten tällä hetkellä on tilanne. Hirvittävin tilanne lapsen kannalta on, että hänet aiheetta erotetaan hyvistä vanhemmista ja sitten hän vielä sijaishuoltopaikassa joutuu seuraamaan vanhempiensa halveksuntaa ja vähättelyä.
Kun lisäksi otetaan huomioon nuo laittomat vanhemmista erottamiset, on tilanne niin järkyttävä, että rivikansalaisten on vaikea uskoa tällaista suomalaisessa yhteiskunnassa edes tapahtuvan. Joskus erottaminen tapahtuu heti viranomaisten toimesta, joskus myös sijaishuollolla tuntuu olevan vahvasti sormensa pelissä mukana. Murhamiehilläkin on oikeus tavata lastaan, jos ei muuta niin valvotuissa tapaamisissa, mutta ei näköjään aiheetta huostaanotetuilla lapsilla läheskään aina!
Sijaishuolto ei osallistu huostaanoton tekemiseen, niin miksi ihmeessä heillä on oikeus vaikuttaa näin huippu tärkeään asiaan kuin tapaamisiin? Ja jos asenteeseen sisältyy vielä vanhempien minkään asteista mollaamista, ei tuollaisella henkilöllä pitäisi olla mitään asiaa sijaishuollon työntekijäksi!
Jos vanhempien elämäntyyli on ei-hyväksyttävä, lapsi voidaan kasvattaa siitä eroon ilman, että hänen vanhempiaan halveksutaan ihmisinä. Kun vanhempien ihmisyyttä kunnioitetaan, silloin kunnioitetaan myös lasta itseään.
Vastaukset 10
Vanhimmat
http://vanhemmat.mll.fi/lapsi_kasvaa_ja_kehittyy/1-2vuotias.php?dir=/lapsi_kasvaa_ja_kehittyy
"
1–2-vuotias lapsi
Persoonallisuuden ja tunne-elämän kehitys
Vuoden vanha lapsi on touhukas pieni maailmanvalloittaja, jolla on rajaton luottamus omiin kykyihinsä.
Lapsi on hyvin kiinnostunut ympäristöstään.
Hänellä on monia taitoja, joita hän haluaa kokeilla, ja puuhailla entistä enemmän itsenäisesti.
Uudenlaiset taidot tuottavat riemua ja onnistumisen tunteita!
Lapsi pystyy säilyttämään jonkin aikaa mielikuvaa vanhemmastaan, mikä antaa turvallisuutta touhuilla ja tehdä tutkimusretkiä omin päin.
Lapsi saattaa puuhailla joitain hetkiä itsekseen, käydä välillä ”tankkaamassa” vanhemman sylissä hellyyttä ja turvallisuutta, ja sitten taas palata turvallisin mielin leikkeihinsä.
Rajojen asettaminen lapsen toiminnalle saa usein aikaan protestin.
Myös lapsen omat epäonnistumiset ja rajalliset taidot saattavat suututtaa ja turhauttaa.
Elämään kuuluu väistämättä myös pettymyksiä. Lapsen yksilöllinen temperamentti tulee esiin esim. tilanteissa, joissa vanhemman on lapsen turvallisuuden vuoksi kiellettävä tätä tekemästä jotakin.
Vaikeiden tunteiden jakaminen vanhempien kanssa ja hyväksytyksi tuleminen kiukunkin keskellä ovat tärkeitä kokemuksia.
Mahdollisuus saada lohdutusta ja rauhoittua sylissä antavat lapselle tunteen siitä, että hän on kiukkuisenakin vanhemmille rakas.
Tunteisiin on lupa, mutta ei toisten ihmisten eikä tavaroiden vahingoittamiseen.
Pienen lapsen voi ottaa syliin ja selittää, miksi jokin asia on kiellettyä.
Vanhemman ei pidä pelästyä lapsen tahtomista ja kiukkua, vaan järkevistä rajoista on pidettävä rauhallisesti ja määrätietoisesti kiinni.
Kun vanhempi asettaa rajoja lapselleen, hän auttaa tätä muodostamaan todenmukaisen kuvan omasta itsestään ja maailmasta.
Kaikki ei ole mahdollista eikä sallittua.
Lapsi alkaa toisella ikävuodellaan oivaltaa, etteivät isä ja äiti ole olemassa vain häntä varten, ja että hän on heistä erillinen henkilö.
Lapsi alkaa pelätä vanhempiensa menettämistä.
Tämä näkyy lapsen käytöksessä siten, että hän seuraa vanhempiaan tiiviisti, ahdistuu ja loukkaantuu herkästi.
Lapsi voi takertua vanhempiinsa ja vierastaa perheen ulkopuolisia.
Tuttu lelu, unirätti tai tutti voi olla tärkeä turvallisuuden lähde, kun lapsi on erossa vanhemmistaan.
Lapsi voi olla myös hyvin mustasukkainen, jos vanhempi ottaa syliinsä toisen lapsen tai keskustelee jonkun toisen kanssa.
Takertuvan vaiheen jälkeen seuraa kehitysvaihe, jolloin lapsi haluaa toimia entistä itsenäisemmin ja yrittää suoriutua itse arjen puuhista: pesulla käynnistä, syömisestä ja pukemisesta.
Lapsi alkaa myös hakea kontaktia vanhempaan uusilla hienoilla taidoillaan eli puheen ja leikkien avulla.
Vanhemman katseesta, innosta ja sanoista lapsi peilaa omaa merkitystään ja arvoaan.
Lapsen on tärkeää saada harjoitella uusia taitoja ja saada niille ihailua, mutta liiallista omatoimisuutta ja itsenäisyyttä lapselta ei voi vielä vaatia. Tässä iässä lapsi voi pelätä monia asioita, esim. kovia ääniä tai putoamista. Lapsen tunne-elämän kehitystä edesauttaa se, että vanhempi ymmärtää lapsen tunteita ja opettaa lasta tunnistamaan tunteita sanoittamalla niitä: ”Sinä pelästyit kovaa ääntä. Mikä siellä niin kovasti paukahti?”
jne
se, että kaikki poikkeamat tuosta kehityksestä eivät ole lähestulkoonkaan aina osoituksia huonosta vanhemmuudesta. Ja koska sijaishuolto ei sijoituspäätöstä tee, ei heidän pidä silloin osallistua myöskään lapsen omatoimiseen diagnosointiin, eikä missään tapauksessa edes auttaa vanhemmista vieraannuttamisessa.
Tekee mieli lisätä tähän vielä Hesarin nettikeskustelusta näkemäni ketju, jossa hinguttiin lisää ulkomaisia adoptioita. Kirjoituksessa oltiin sitä mieltä, että miksi niitä pitäisi lisätä, koska meillä toimii tämä laiton maan sisäinen adoptio-systeemi, jota myös lastensuojeluksi kutsutaan.
Tässä lisäksi sijaishuolto on siitä onnellisessa asemassa viralliseen adoptioon verrattuna, että jos lapsi ei miellytä, hänet voi laittaa kierrätykseen. Lisäksi yhteiskunta maksaa palkkaa lapsen hoidosta, sekä kulukorvaukset, kun oikeassa adoptiossa saadaan itsestään selvyytenä vain lapsilisä.
JA NUORI ON OMA AINUTLAATUINEN YKSILÖNSÄ!
Kapea-alaisuutta ja suvaitsemattomuutta lasten ja nuorten asioiden ja elämisen suhteen
on tässä yhteiskunnassa jo ihan liikaa.
Myös viranomaisille on annettu aivan liian paljon valtaa sanoa ja kertoa
mikä on lapsella tai nuorella
normaalia ja mikä epänormaalia!
täyttä asiaa. En tiedä opetetaanko niillä pride-kursseilla ja mitä opetetaan. Itse en ole mitään kursseja käynyt.
Kuitenkin noiden asioiden ymmärtäminen eli lasten vanhempien ja lasten tunteiden kunnioittaminen pitäisi olla jo sisäänrakennettuna sij.vanhemmiksi alkavilla. Jos ei sitä empaattisuutta ja hienotunteisuutta ihmisessä ole, niin tuskinpa millään kurssilla tai koulutuksella sellaisia ominaisuuksia ihmiseen saa istutettua.
Siksi pitäisi pystyä sellaiset yksilöt joilla ei myötäelämisen kykyä ole, kokonaan karsimaan sij.vanhempien joukosta.
Kurssilla ei voi oppia tunteita. Ainoastaan jotain tietoja, jotka varsinkin vailla tunnetta sovellettuna voivat olla jopa vaarallisia toteutettaviksi. Kuten esim. nämä kiinnipitokasvatusopit, joita epäempaattinen hoitohenkilökunta kuulemma on opetettu käyttämään vieraille lapsille. Hirveetä.
hoitohenkilökuntaa, missä sitten työskentelevätkin, sairaaloissa tai laitoksissa. Jo koulutukseen ottamisvaiheessa pitäisi olla tosi tarkka seulonta, ketä alalle kelpuutetaan.
Mikä tämä viime vuosien buumi muuten on ollut, että lähihoitajiksi koulutetaan ketä tahansa pitkäaikaistyöttömiä? Koulutukseen on päässyt lähes kuka vain ja ovat muka hoitoalan suuria ammattilaisia sen jälkeen, koska hoitajista on niin kova pula. Juuri heitä työskentelee paljon vanhusten, kehitysvammaisten ja lasten laitoksissa.
totta, hyvä kun joku kertoo selkeästi tästä asiasta.
Meillehän tehtíin juuri näin, sijaishuollossa sijaisisäkin oli eräältä lapsen takaisin tujalle sanonut, että mitä siellä nyt sitten oli, voi, voi, kuinka siellä nyt oli.
Kun alunperinkään ei ollut yhtään mitään. Kaikki oli kunnossa. Olisi tullut sijaisisä katsomaan, ja tutustumaan meihin.
Ihan samanlaisia ihmisiä ollaan kuin hekin, ehkä vielä kauemmin olen ollut töissä, säännöllisesti, hyvässä ammatissa, erikoisalalla.
Ei sitten moitteen sijaa koko sinä aikana kun tuo sijaisperhe itsekkäästi omia etujaan ajaen yritti koko sijaisuuden ajan heillä tuhota pojan oikeutta tapaamisiin.
olen niin vihainen aina vain, en anna ikinä anteeksi tuolle perheelle, sitä mitä he yrittämällä yrittivät, en ikinä tule antamaan anteeksi, oikeastaan nyt sitten jää nähtäväksi kuinka tuon perheen käy.
Alullaan on jo heidän asiain vakava tutkiminen, millaisesta sijaisperheestä on oikeastaan kysymys?
Tänäkin päivänä netissä markkinoivat ja kehuvat itseään, tietyllä nimikkeellä. Siis isolla ihmetyksen iillä, millaisia IHMEEN sijaisperheitä saa toimia sijareina!
Kyllä jos oltaisiin Amerikassa ja enemmän olisi minulla ollut varaa, oltaisiin oikeudenkäyntiä käyty oikein tosissaan tuon perheen teoista ja motiiveista, joilla he sosiaalinkin saivat sotkettua mukaan!
Oikeastaan sosiaalikin joutui heidän takiaan vaikeuksiin ja vielä monta muuta henkilöä.
Kaikkien näiden asiat ovat tutkinnan alla.
Että mitä ihmettä PRIDE -koulutuksessa oikein sanotaan? Kyllä haluu ois tietää? Jos sieltä tollaiset perheet lähtevät matkaan? Hävetkää!
sanotaan :D
Sehän on tarkoitettu antamaan vain perustietoa sijarina toimimisesta ja ajattelunpohjaksi sille päätökselle, että alkaako perhe sijariksi vai ei.
huostaanottoihin.Lapsi joka oli huonossa sijaisperheessä kertoo joka kerta tavatessa pöyristyttäviä asioita,mitä siellä puhuttiin ja tapahtui.
niin paljon lapsen puolella, että ei lapselle puolella sanalla väheksy hänen vanhempiaan.
Huonoa elämäntyyliä, jolla vahingoittaa itseään ja muita, ei tarvitse hyväksyä. Mutta lasta ja tämän vanhempaa kohtaan on osoitettava kunnioitusta aina. Siinä yksi hyvän sijaishoitajan mittari. Jos tätä ei pysty tekemään, on parasta pysytellä mahdollisimman kaukana huostaanotetuista lapsista ja heidän perheistään.