Älykääpiöt!

Eikö kuhmon teineillä ole todellakaan parempaa tekemistä, kun sotkea pikkulasten leikkipuistot? Eihän siinä mitään jos fiksusti vaikka aikaansa siellä viettäisivätkin, mutta kun sotkeevat törkykirjoituksilla kiipeilytelineet ja tällä kertaa oli sotkettu liukumäkeen jotain öljyä (ilmeisesti moposta), niin että lapsukaiseni uudet syysvaatteet sotkeentuivat, ja tuskin lähtevät edes pesussa puhtaiksi.
Järkeä päähän PRKL!!!!!
114063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Pienempi harmi tuo on kuin pelätä muksun satuttavan itsensä hiekkalaatikolla likaiseen huumeneulaan.

Joten kuhmon leikkikentillä asiat suht hyvin!

Tottahan pesussalähtemättömät tahrat ketuttaa mutta se on kuitenkin vain kangasta...

Eikös siellä ole enää nuorisotoimintaa teineille jos hääräävät leikkikentillä spreiareiden kanssa?

Äänestä

Mistä tiijät että ne on teinejä jotka on liukumäen sotkeneet?

Nehän voi olla muitakin. Mutta kaiken varalta voisi julistaa julkiset paikat kielletyiksi teineiltä

Äänestä
  • Juu, olen oikein tyytyväinen ettei täälläpäin vielä ole esiintynyt niitä neuloja tms. välineistöä, mutta kyllä se tod ketuttaa kun vähillä rahoillaan yrittää lapsensa vaatettaa, niin käy sitten noin jonkun toisen/toisten typeryyden takia.
    Ja Huuskolle voisin vastata, että monesti iltalenkillä käydessäni olen nähnyt teinien pörräävän mopoinensa ja pyörinensä leikkipuistoissa, ja näkyipä siinä liukumäen edessä tänäänkin mopon renkaan jälki.
    Enkä tarkoita etteikö teinit tai muutkin voisi aikaansa leikkipuistoissa viettää (haloo jos ei todellakaan ole parempaa tekemistä!!!) mutta kai se joku tolkku pitäisi olla, että mitä siellä hommaa ja sotkeeko paikkoja?

    Äänestä

  • Äkäinen äippä kirjoitti:

    Juu, olen oikein tyytyväinen ettei täälläpäin vielä ole esiintynyt niitä neuloja tms. välineistöä, mutta kyllä se tod ketuttaa kun vähillä rahoillaan yrittää lapsensa vaatettaa, niin käy sitten noin jonkun toisen/toisten typeryyden takia.
    Ja Huuskolle voisin vastata, että monesti iltalenkillä käydessäni olen nähnyt teinien pörräävän mopoinensa ja pyörinensä leikkipuistoissa, ja näkyipä siinä liukumäen edessä tänäänkin mopon renkaan jälki.
    Enkä tarkoita etteikö teinit tai muutkin voisi aikaansa leikkipuistoissa viettää (haloo jos ei todellakaan ole parempaa tekemistä!!!) mutta kai se joku tolkku pitäisi olla, että mitä siellä hommaa ja sotkeeko paikkoja?

    Kun ite vielä siellä teininä pyöri niin sai kaikki haukut vaikka ei saanut tehä muuta kuin seisoa Sirkan edessä tai Kelolla olla

    Äänestä

  • Huusko kirjoitti:

    Kun ite vielä siellä teininä pyöri niin sai kaikki haukut vaikka ei saanut tehä muuta kuin seisoa Sirkan edessä tai Kelolla olla

    jumankekka kun kerran toisenne tunnette kaikki niin eikö näistä asioista sitten vois puhua ja vaikuttaa siellä paikanpäälläkin ?

    joka leikkikselle jonka itse joka vuosi lasten kanssa kyläilleenä tiedän on joku näköyhteys asuinalueeseen-paikoin jopa todella suora.

    Ainoa joka on vähän piilossa on päiväkodin vieressä jossa meille muuallemuuttaneillekin on lastenhoitoapua kuhmossa lomaillessa.

    Joten paikalliset huomio,asioista voi ilmoittaa silloin kun on kyse yleisestä hyvinvoinnista!

    Äänestä

  • Huusko kirjoitti:

    Kun ite vielä siellä teininä pyöri niin sai kaikki haukut vaikka ei saanut tehä muuta kuin seisoa Sirkan edessä tai Kelolla olla

    niin näihin aikoihin asti toiminnassa....

    anteeksi että katsoin tietosi,ja ajattelin että eikyllä enää ollut kelon bileet sun ikäluokille...

    toisaalta muutin sieltä pois "93 ....

    Äänestä

  • vielä ollut kirjoitti:

    niin näihin aikoihin asti toiminnassa....

    anteeksi että katsoin tietosi,ja ajattelin että eikyllä enää ollut kelon bileet sun ikäluokille...

    toisaalta muutin sieltä pois "93 ....

    muuttanu samoihin aikoihin pois Kuhmosta.

    Tosin kävin pikasesti 90-luvun lopulla talven siellä asumassa. Tulin kuitenkin järkiini ja palasin etelä-suomeen

    Äänestä

  • Huusko kirjoitti:

    muuttanu samoihin aikoihin pois Kuhmosta.

    Tosin kävin pikasesti 90-luvun lopulla talven siellä asumassa. Tulin kuitenkin järkiini ja palasin etelä-suomeen

    Tarkoitit kai että menetit järkesi:)

    Äänestä

  • old_profile_24353 kirjoitti:

    Tarkoitit kai että menetit järkesi:)

    ollukkaan sellaista koskaan.

    Äänestä

  • farth11 kirjoitti:

    ollukkaan sellaista koskaan.

    ihme juttun täällä kuhmolaisten sivuilla kun jotain kirjoittaa niinn asiallisia vastauksia saa harvoin. vitun kakarat vastailee välillä, eikä saa kunnon vastauksia. tästä näkee et kuhmossa on todella tylsää nuorisolla.

    Äänestä

minusta kirjoitat aiheesta. Itse en asu keskustassa enkä oo vielä äitikään mutta kyllä mua tuommonen sapettasi tosissaan! Ei tuommosta käytöstä voi mitenkään puolustaa eikä voivotella ettei lapsilla oo mitään muuta tekemistä! Menisivät mehtään ja poimisivat vaikka marjoja! Hö.. Typeryksiä kaikki tyynni..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äkäinen äippä kirjoitti:

Eikö kuhmon teineillä ole todellakaan parempaa tekemistä, kun sotkea pikkulasten leikkipuistot? Eihän siinä mitään jos fiksusti vaikka aikaansa siellä viettäisivätkin, mutta kun sotkeevat törkykirjoituksilla kiipeilytelineet ja tällä kertaa oli sotkettu liukumäkeen jotain öljyä (ilmeisesti moposta), niin että lapsukaiseni uudet syysvaatteet sotkeentuivat, ja tuskin lähtevät edes pesussa puhtaiksi.
Järkeä päähän PRKL!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu