Haluaisin kuolla mutta en uskalla tehdä itsemurhaa. Minulla on usein liian
alhainen itsetunto, joten pelkään liikaa kitumista tehdäkseni sen.
En pelkää kipua mutta jotenkin oksettaa ajatus hetkistä ennen
kuolemaa.(itse kuolema ei hätkähdytä) Ongelmaa ei tietenkään
olisi jos omistaisin aseen mutta sellaista ei tietääkseni hankita
Suomessa tuosta vaan. Ja minulla on vain 3 ja puoli tonnia
käteistä eli rahat eivät varmaan riittäisi sellaisen hankkimiseen
vielä.
Olen nähnyt vuosia unia jossa hyppään tai tipun korkealta ja
jään kitumaan. Se on varmasti syy fobiaani. Toisaalta unissani
joskus kuolen hetkessä. Kun tipun niin kaikki muuttuu mustaksi
ja kehoni tuntuu tunnottomalta, samlla tuntuu kuinka taju alkaa
lähtemään. Kaikki sekunin parin sisällä. Sen jälkeen herään, koska
aivoni eivät pysty simuloimaan tiedottomuutta-->kuolemaa.
Onko kenelläkään sellaista ongelmaa, että nukkuessaan tiedostaa
nukkuvansa ja haluaa herätä ahdistavan olon takia? Kun yrittää
herätä niin se vaatii kovaa ponnistelua eikä tahdo onnistua.
Minuuttien tuntuisen kamppailun jälkeen viimein saa silmänsä
auki ja tuntuu kuin olisi pidätellyt hengitystänsä jonkin aikaa.
Välillä taas käy siten, että kun ei saa saa silmiänsä auki eikä
herää yrityksestä huolimatta niin ei yhtäkkiä tiedostakaan enää
näkevänsä unta vaan normaali nukkuminen jatkuu.
alhainen itsetunto, joten pelkään liikaa kitumista tehdäkseni sen.
En pelkää kipua mutta jotenkin oksettaa ajatus hetkistä ennen
kuolemaa.(itse kuolema ei hätkähdytä) Ongelmaa ei tietenkään
olisi jos omistaisin aseen mutta sellaista ei tietääkseni hankita
Suomessa tuosta vaan. Ja minulla on vain 3 ja puoli tonnia
käteistä eli rahat eivät varmaan riittäisi sellaisen hankkimiseen
vielä.
Olen nähnyt vuosia unia jossa hyppään tai tipun korkealta ja
jään kitumaan. Se on varmasti syy fobiaani. Toisaalta unissani
joskus kuolen hetkessä. Kun tipun niin kaikki muuttuu mustaksi
ja kehoni tuntuu tunnottomalta, samlla tuntuu kuinka taju alkaa
lähtemään. Kaikki sekunin parin sisällä. Sen jälkeen herään, koska
aivoni eivät pysty simuloimaan tiedottomuutta-->kuolemaa.
Onko kenelläkään sellaista ongelmaa, että nukkuessaan tiedostaa
nukkuvansa ja haluaa herätä ahdistavan olon takia? Kun yrittää
herätä niin se vaatii kovaa ponnistelua eikä tahdo onnistua.
Minuuttien tuntuisen kamppailun jälkeen viimein saa silmänsä
auki ja tuntuu kuin olisi pidätellyt hengitystänsä jonkin aikaa.
Välillä taas käy siten, että kun ei saa saa silmiänsä auki eikä
herää yrityksestä huolimatta niin ei yhtäkkiä tiedostakaan enää
näkevänsä unta vaan normaali nukkuminen jatkuu.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Paljon tekstiä mutta mitä varsinaisesti halusit kysyä?
No noista unijutuista, on joskus joo ollut sellasia unia joissa on tiedostanut olevansa unessa, mutta se on ollut vain helpottava tunne. Ehkä sulla noi ahdistuksentunteet liittyy tohon itsariin mitä sä mielessäs pyörittelet.
En suosittele itsaria missään nimessä, mutta jos joskus päätät sen tehdä, niin tee se kunnolla, älä miten sattuun epätoivoisesti. Varmasti kaikista vähiten haluat että jäät henkiin vammautuneena, esim. halvaantuneena tai sitten kasviksen tasolle hengityskoneiden varaan.
Jos jotain haluaisin kysyä niin vinkkejä siihen miten voisi parantaa varmuutta siten, etten pelkäisi tappaa itseäni. Se on kuitenkin niin tyhmä kysymys etten sitä ihan oikeasti kysy. Minulle tulee välillä jaksoja jolloin itsevarmuus on vaadittavalla tasolla mutta silloin ei yleensä itsari ole päällimäisenä mielessä. Epäilen että minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, josta se johtuu.
Muutamia kertoja olen kuitenkin yrittänyt. 7 vuotta sitten viilsin kädet mutta se jäi säälittäväksi ala-astelaisen yritykseksi. 5 vuotta sitten koitin näännyttää itseni nälkään :D Pari vuotta sitten yritin hirttäytymistä mutta siinä meni kaikki mahdollinen pieleen.. tuli vain niskan ja hartioitten alue kipeeksi muutamaksi viikoksi. Puol vuotta sitten sain aikaan veitsellä kaulaani vain pinta naarmun, josta ahdistuin kuitenkin niin että lopulta tukehduin melkein oksennukseeni.. tiedä itkeäkö vaiko nauraa. Epäonnistumiset nostaa vain kynnystä.
Juuri se mitä lopussa sanoit pelottaa minua. Onnistumis prosentti pitää olla sata tai muuten en pysty siihen ainakaan tällä itsevarmuudella, ja epäonnistumisten jälkeen.
Mitään ihmeellistä pointtia mulla ei ole kirjoittaa tänne mutta jonnekin kirjoittaminen selventää ajatuksiani. Ja eikös se ase olisikin paras tapa?
Tuolla on monia tuhansia ihmisiä joilla menee kymmenen kertaa huonommin kuin sulla, eikä monellakaan tule mieleenkään itsemurha. Jos kerta harkitset itsemurhaa niin sinulla tuskin on mitään menetettävää. Mikset siis yrittäisi aloittaa elämää puhtaalta pöydältä itsemurhan sijaan? Uuden elämän aloittaminen on vähän niinkuin vanhan elämän kuolemminen. Sama lopputulos, elämäsi loppuu kummasakin, mutta tässä jälkimmäisessä vaihtoehdossa saat uuden elämän! Mikset siis valitsisi uutta elämää kuoleman sijaan?
Kun puhutaan länsimaista niin on myös tuhansia, joilla on ollut vähemmän ongelmia kuin minulla mutta ovat silti tappaneet itsensä. Toisaalta ei ole reilua sanoa, että jollakin menee huonommin tai paremmin, koska kaikki riippuu yleensä siitä miten asiat kokee.
Tälläkin palstalla on moni kertonut elämäntarinansa ja kuinka huonosti heillä menee, että harkitsevat jopa itsaria. Tulee 10 vastausta joissa kauhistellaan kuinka ikävästi hänellä on käynyt elämässään. Ajattelen siitä itsekseni, että kauheaa kun jollain on samoja ongelmia kuin minulla, mutta siinähän oli "vasta" 10 prosenttia omista ongelmistani. Minulla on siis mielestäni syyni. En ole niin tyhmä että luopuisin elämästäni joutavuuksien takia.
En oikein ymmärtänyt tuota aloita uusi elämä kohtaa. Voisi sanoa että olen aloittanut uuden elämän 4 kertaa mutta ei se ole tuonut elämääni asioita, joista iloita. Olisikin se niin mustavalkoista ja helppoa kuin kerroit.
voi kuule rakas ihminen!
minä oon ollu monta kertaa itsemurhan parhaalla. ootko käyny terapiassa tämän takia? minä olen käyny terapiassavuodesta 2000 just masennuksen ja paniikkihäiriön vuoksi. oon myös ollu mielisairaalassa masennuksen takia. mulle löydettiin oikee lääkitys ja nyt en oo tarvinnu yli vuoteen olla sairaalassa ja oon onneni kukkuloilla. koitahan jaksaa, kyllä se elämä kuitenkin voittaa
voimia sulle!
Aikoinaan kävin jonkinlaisessa terapiassa mutta siitä oli vain haittaa, koska olin rehellinen. Masennustesteistä sain kai täydet pojot, ja psykiatri ihmetteli kuinka niin nuorella oli niin paha paniikkihäiriö ja elämää huomattavasti vaikeuttava ihmiskammo. Paha virheeni oli lipsauttaa itsetuhoisuudesta ja siksi jouduin osastolle puoleksi vuodeksi noin 7 vuotta sitten. Se vain suututti minua, koska tuntui kuin olisin ollut syyttömänä vankilassa. Ei kotona sen parempaa ollut, mutta varsinkin öisin hieman vapaampaa.
Lääkkeitäkin on ollut. Ennen niillä oli sentään joku vaikutus: väsyttävä. Pystyi nukkumaan helposti 20 tuntia vuorokaudesta ja siten paeta maailmaa. Nykyaikaisissa lääkkeissä ei sitäkään sivuvaikutusta ole, joten ne ovat yhtä tyhjän kanssa. Kuin nielaisisi mauttomia pähkinöitä kitaansa. En viitsi käydä enää hakemassa uusia lääkkeitä apteekista eikä lääkärillekään huvita mennä.
Kerro miten sulla lääkkeet ovat poistaneet ongelmasi ja pyyhkineet aiemman elämän vaikutukset? Ei ne sitä voi tehdä.