Sabah paras

Malesian kohteista on paras Sabahin maakunta Borneolla. Tietysti saa olla varovainen sissien ja muiden tekijöiden suhteen. Kuitenkin kaikkein monipuolisin ja antoisin Malesian kohteista.

Eteläinen Tavaun kaupunki on ykkönen siellä ja Cameronin ylängön ilmasto paras. Kota Kinabalun vuori aivan sanoinkuvaamattoman kaunis ja nousu sille on unelmissa.
1768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kävästiin tuolla vuorella vuosi sitten. Kannattaa tiedustella hyvissä ajoin päivämäärä reissulle ettei käy niin kuin meille. Seuraavan päivän välietappi majoitus oli täynnä, joten jouduttiin anomaan vuoren päälliköltä että saadaan nousta vuorelle päivässä ylös ja alas. Lupa irtosi ja hyvin meni. Voin kertoa että en ole koskaan tehnyt mitään niin raskasta:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elisama kirjoitti:

Malesian kohteista on paras Sabahin maakunta Borneolla. Tietysti saa olla varovainen sissien ja muiden tekijöiden suhteen. Kuitenkin kaikkein monipuolisin ja antoisin Malesian kohteista.

Eteläinen Tavaun kaupunki on ykkönen siellä ja Cameronin ylängön ilmasto paras. Kota Kinabalun vuori aivan sanoinkuvaamattoman kaunis ja nousu sille on unelmissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu