Minkälaisia muistoja tuo mieleesi

Rengitä tuli mieleeni vekkulit vällybileet. ol se pöllytystä.

kirnu -> mummo ja täti kirnusivat voita pirtin nurkassa.

taikinatiinu -> mummolassa oli iso saavi, johon mummo ja täti tekivät taikinaa ja paistoivat ison määrän kerrallaan leipää ja paljon pullaa. Eno otti aina koko pitkon ja purkin maitoa (tai ison lasin maitoa, ennen kuin oli purkkeja) ja söi koko pitkon kerrallaan ja joi maitoa (ja oli hoikka).

rukki -> näin kun mummo keritsi lampaan ja mummo ja isomummo kehräsivät lankaa rukilla. Leikin sillä rukilla pienenä.

hevonen ja reki -> mummolassa oli Poju-niminen hevonen. Minun laitettiin vällyjen sisään mummon syliin ja menimme Pojulla kirkkoon ja istuimme kirkkoreessä ja rekikellot kilisi ja lumi ritisi reen alla. Kirkossa oli hirveän kylmää. Yhtään en muista mitä siellä puhuttiin ja minun piti olla hiljaa ja tietenkin olin.

Olen koko ikäni asunut kaupungissa, mutta suuren rikkautena koen ne muistot, joita minulta on mummolasta (äidin äiti ja mummon äiti). Kumpikin mummola oli maalla, mutta toseen mummolaan matkaa oli vain 60 km ja kävimme siellä usein. Toiseen mummolaan oli pitkä makta ja silloisilla kulkuneuvoilla matkustaminen oli hankalaa. Isällä oli kyllä auto, mutta emme kovin usein käyneet hänen kotonaan.

itse en muista mitään, mutta isäni kertoi usein, kuinka oli kuullut, kun isoisäni isä oli puhellut hepalle. Hän oli vienyt leivänpalaa, taputellut vanhaa hevosta, ja kertoillut, kuinka he kaksi vanhaa ovat olleet pitkään ystäviä.
Karski, vanha pappa, joka tuskin sanoi ihmisille sanaakaan, oli kuin eri ihminen puhellessaan hevoselleen, kohtalotoverilleen.

Mummuni maasepän tekemän rukin sain perintökaluna.

Komea soundi, kun mummo sinne piaraisi.

Kaikista näistä jutuista tulee mieleeni, vanhemmat, isovanhemmat.
Hämärä tupa, pitkäpöytä ja penkit, kiikkutuoli.

Kirnusta se iki-ihana voi,
taikinatiinusta, lämminreikäleipä joka oli maailman parasta just sen voin kanssa.

Rukki, ne määkijät siellä navetassa, se ainainen keritsemisapulaisen työ, jossa joutui olemaan kaverina.
Ne kehrätytlangatkin haisi lampaalle, ja muistan niiden lankojen tahmeuden.

Hevonen, joka oli työjuhta puusavotoissa monessa talossa vuoronperää,,, mutta ne ihanat rekiajot oli aivan ihania. Käytiin jopa koulun joulujuhlisssa rekikyydillä. Ajettiin joulun aikaan Tapanin ajot hevosenkyydissä reessä vällynalla lämpimässä.

Mutta, jos sais vielä joskus sitä voita.

sillä lapsuudessani nuo tärkeät- ja arvokkaat
työvälineet oli siirretty "silmistä pois",
eikä vielä tiedetty seuraavaa paikkaa/käyttöä niille

kirnuja oli monenkinlaisia pystö--ja sellainen
"pömpeli" mallinen, joka oli veivattava, eli vähän kehittyneempi kuin pystökirnu

taikinatiinu oli käytössä, koska siinä oli säilöttynä juuri
joka oli leivän teossa hyvin tärkeä --

Hevonen oli ihana...ja reki
kannaksilla seisominen jännittävää--ja pidemmällä reissulla istuttiin vällyjen alla ja katseltiin
valkeita hankia- ja kuuran peittämiä puita...
aaaah...
ja se hepon ihana tuoksu......ja kun hevonen innostui
sen näki hännästä... :)))

...ajasta ennen 5v. Hevosella mentiin lypsylle, nukuin kärryillä ja heräsin ja näin sinisen taivaan ja pumpuliset pilvet. Lehmien lämpöisenpehmeät kyljet ja äiti lypsämässä lypsyjakkara allaan. Voimakkaana valkoisena virtana ämpäriin pursuavan maidon erikoinen kurnuttava ääni. Heinät, joihin pistettiin metsämansikoita. Vihreäruohoinen ojanpiennar ja piikkilanka.

muistoja tuli mieleen, tippa silmässä muistelen mennyttä aikaa, joka ei koskaan enää palaa :(

Ohhoijaa. Kotona kirnuttu voi ja juuri leivinuunista otettu hieman nokinen leipä (omista jauhoista tehty), mikä sen parempaa.

tuoksut ja puhtoinen kaunis ja lempeä iho:)

leivinuuni, siellä paistettu leipä, kirnuttuvoi, ja huopatossut.

lapsuudestani oli aamulla herääminen. Meillä oli kotileipomo ja äitini nousi jo kolmen aikaan taikinantekoon ja valmistelemaan erilaisia leivonnaisia. Unen läpi kuului hänen kiireiset askeleensa ja alitajuntaan iskostui tuoreden leivonnaista ja "munkkien" tuoksu. Herättyäni ja ennen kouluun lähtöä oli aamupalana yleensä kuuma padasta otettu, sokeroitu munkki ja kylmä maito. Vieläkin tulee vesi kielelle muistellessani.

Ehkä ikävinpänä muistan aivan lapsena ollessani kirnun, meijerin ja Pyykki-Maijan pyöritysen. Jo heti lapsena meillä lankesi töitä joita vanhempiemme mielestä pystyimme tekemään....

Meillä oli tuollainen veivillä pyöritettävä kirnu. Meidän lasten tehtävä oli pyörittää kirnua kunnes voi oli valmis. Kyllä tuntui ettei voi ikinä valmistu ja äidiltä kyseltiin jatkuvasti, etteikö jo ole valmista....

Kotini oli maalaistila karjoineen. Maitoa ei viety meijereihin vaan se meijeröitiin kotona kermaksi ja kurriksi ja kerma edelleen myytäväksi voiksi. Meidän lasten tehtävänä oli sen käsinpyöritettävän meijerin pyöritys. Meijerissä oli jokin tiuku joka kilahti joka kierroksella. Jos pyöritti liian lujaa tuli paksu kermaa ja osa "rasvasta" jäi kurriin. Kyllä äitini tiesi tarkkaan mikä nopeus on oikea ja kuului tämän tästä huomautus jostain kangaspuiden takaa joko hitaasta tai liian nopeasta pyörityksestä...

Kukahan "älykääpiö" oli keksinyt nykyisten pyykikoneitten esiäidin "Pyykki-Maijan". Se oli tuollainen vaakatasossa tuki telineessä laakereiden varassa oleva veivillä varustettu tynnyri. Sitä pyöritettiin 10 kierrosta aina suuntaa vaihtaen. Voi kuinka monet purnaukset oli varsinkin lakanapyykkien osalta kun sitä vempelettä piti pyörittää ikuisuus. Minulla on vielä tallella kuin muistona menneiltä ajoilta tällainen vempele.....

Meillä kotona ei ollut vakinaista hevosta vaan isäni osti yleensä vaivaisen tai ikälopun hevosen heinänteon ajaksi ja sen jälkeen teuraaksi. Isäni oli kepin kanssa kulkeva sota-invalidi ja minulle vanhimpana poikana lankesi hevosmiehen osa noiden "raakkien" kanssa. Olen jo noin kymmenvuotiaasta asti taistellut noiden hullujen hevosten kanssa. Kuinka monet kerrat roikuin hevosen turvassa ilmassa potkivan ja puremaan pyrkivän eläimen kanssa. Tästä ajasta minulle on jäänyt pelko hevosia kohtaan. Olen onnellinen ettei koskaan mustelmia pahemmin käynyt...

Kyllä lapsuuteni näin jälkeenpäin muisteltuna oli mitä ihaninta ja niin onnellista huoletonta aikaa......

talvisen koulutien, kun naapurin isäntä ajoi hevosen vetämää tukkirekeä kotimme ohi ja jätti lumeen jalaksen jäljet,joita pitkin taiteilimme eteenpäin.
Usein lumi oli tuiskuttanut peltoaukean tukkoon, ja jalasten jäljet hävisivät,silloin kahlasimme syvällä hangessa.
Taikinatiinusta kävimme maistelemassa äidiltä salaa ruisleipätaikinaa.
Tiinu on nyt uusiokäytössä kesäkukkasilla.
Kirnua ja rukkia ei meillä ollut.