Poikaani syytetään yksityisyyden loukkauksesta, eli
hän kuvasi tuttuaan salaa kännykkäkameralla (video) ja laittoi leikkeet nettiin. Olen itse nähnyt ko. leikkeet, eikä niissä ollut paljon mitään sellaista, josta voisi loukkaantua.
Yritimme tuoreeltaan sovitella asiaa, ensin keskenämme ja sitten sovittelijan avulla, muuta asianomistaja vaati 1500 euroa korvausta, jota emme suostuneet maksamaan. Asia menee siis raastupaan ja pelkään sen tulevan meille tosi kalliiksi!
Poikani oli teon tehdessään alaikäinen, eikä missään vaiheessa tajunnut tekonsa olevan rikos.
Kuinkahan paljon joudumme maksamaan oikudenk. kuluja ym?
Minusta tämä on kohtuutonta!! Voiko esim. sovitteluhalukkuutemme olla lieventävä asianhaara oikeudessa? Asianajajaan meillä ei ole varaa.
Kuvauksen kohde oli osassa leikkeitä alaikäinen, nyt 18v. Onko mitään enää tehtävissä???

Vastaukset 6
Vanhimmat
Valistunut arvaus, että sakot korvaukset vastapuolen oikeudenkäyntikulut.
Kaikki kuitenkin riippuu oikeudesta eli mitä se päättää.
Sakot, korvaukset ja vastapuolen oikeudenkäynikulut yhteensä 7620 euroa hovioikeudessa. Lisäksi mahdolliset omat asianajokulut
Tahaton kuvaus, kuvattavaa ei voinut tunnistaa kuvista, kuvia ei laitettu nettiin.
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2007-08-28,104:2:481762,1:0:0:0:0:0
Olisiko se 1500 sittenkin halpaa?
Sovitteluyritykseen ei voi oikeudessa vedota.
1500 on aika halpa hinta, jos sitä vertaa oikeudenkäyntikuluihin.
Oikeudessa voi toki vedota tekijän alaikäisyyteen ja siihen, että vastapuolen oikeudenkäyntikulujen korvaaminen olisi vastaajan vähävaraisuuden perusteella kohtuutonta. Voi myös väittää, että kantajalle ei ole aiheutunut haittaa, joten kanne on ainakin korvausvaatimuksen osalta perusteeton.
rikoksen tehdessään, hän saa aivan varmasti juristin ns. valtion piikkiin. Ottakaa yhteyttä kotikuntanne oikeusaputoimistoon.
Voitko kertoa, missä se valtio oikein piileksii, kun en ole sitä vielä koskaan nähnyt, vai tarkoitatko, että oikeudenkäynnnin kulut voidaan laittaa meidän veronmaksajien piikkiin.
käytännössä ns. loppupeleissä tarkoittaa.