Olemme ajatelleet kahden tai kolmen viikon matkaa joulu-tammikuussa jonnekin päin Kanariaa. Mielessä pyörivät Puerto del Carmen, Playa de las Americas ja Corralejo. Puerto de la Cruz olisi ehdoton suosikkimme muuten, mutta toivomme lomaltamme suhteellisen varmaa aurinkoa.
Olen käynyt Inglesissä, Maspalomasissa, Corralejossa, Puerto Ricossa, Caleta de Fustessa ja Costa Tequisessa. Myös päivävisiitti on tehty Santa Cruzissa ja Carmenissa, mutta niistä nyt en muista mitään - olin vähän päälle kymmenen.
Maspalomas oli suuri pettymys. Siellä ei ollut mitään. Vain hotelleja ja samanlainen ostari, mitä Suomessakin näkee. Ingles oli aivan liian "suurkaupunkimainen" korkeine hotelleineen - kuin olisi ollut Helsingissä. Corralejo oli ihana, tunnelmallinen kylä, pidin siitä. Caleta de Fuste oli turhan mitäänsanomaton sekin. Costa Tequisesta minulla ei ole oikeastaan juuri minkäänlaista mielipidettä. Puerto Rico on ainoa paikka, johon en lähtisi enää ikinä uudelleen (pelkkää hotellia).
Vaikka arvostelinkin aika kovin sanoin käymiäni lomakohteita, olen nauttinut kaikista lomistani täysin rinnoin. Nyt kuitenkin haluaisimme jotain hieman tunnelmallisempaa paikkaa. Kuten jo sanoin, Puerto de la Cruz (tai Las Palmas) olisi aivan mahtava vanhoine kaupunginosineen ja paikallisineen! Mutta kuten sanoin, ne kohteet eivät sovellu tälle reissulle.
Minkälaisia paikkoja ovat Americas ja Carmen?
Käsittääkseni Carmenissakin on vanha kaupunki, olenko oikeassa? Asuuko Carmenissa edes jonkin verran paikallisia? Kuinka "varma aurinko" siellä on? Minkälaiset shoppailumahdollisuudet (lähinnä kankaita ja naisten vaatteita ja kenkiä)?
Entä Americas, onko se vain hotellikeskittymä, vai onko sielläkin edes hieman vanhaa tai paikallista kaupunginosaa? Aurinko on käsittääkseni siellä melko varma... Shoppailu varmaankin aika köyhää, ellei halua ostaa vain turistikräässää?
Arvostaisimme suuresti neuvojanne - ne tulisivat suureen tarpeeseen!

Vastaukset 9
Vanhimmat
ja minua ihmetyttää tuo valinnan vaikeus? Miksi ei voi käydä vuosittain eri paikoissa ja siten pääsee selville mikä on milläkin tavalla paras ja itselle mukavin paikka. Nämä on makuasioita eikä kaikille edes ole väliä vaikka ei olisi yhtään paikallista...muut kuin tarjoilijat ja siivoojat. Carmen on hieno paikka,löytyy se vanha kaupunki sataman lähellä, jotenkin uudempi kuin vastaavat Kanarian paikat, löytyy myös perus asukkaita vaikkakin turismista hekin elävät kuten ruukataan Kanarialla tekee ja tuo Americas on tyypillinen hotellisaareke jossa viihtyy myös monet...monet menevät vain juhlimaan ja ottamaan aurinkoa ja sitä siellä voi tehdä 100% varmuudella.
Missä sinä Ingelsissä olet korkeita hotelleja nähnyt? Taitaa olla 7 krs korkein minun käsittääkseni.
Me emme halua tehdä epäonnistunutta reissua. Vaikka minä sopeudun paikkaan kuin paikkaan, toinen puoliskoni ei... Hän haluaa lomakohteelta myös tunnelmaa ja aitoa paikallisuutta, kuten Cruzista saisi. Minä kuitenkin peräänkuulutan varmaa aurinkoa, joten se paikka ei käy, vaikka hieno olisikin. Liian suuri riski.
Eli etsimme siis paikkaa, jossa on aurinkoa ja lämmintä SEKÄ vanhaa kaupunkia/paikallista asutusta. Valinta siis on vaikea, kun emme tiedä esim. Americasista ja sen ympäristöstä mitään.
Minä en ymmärrä, miksemme ME saisi haluta paikallisuutta, vaikka monet arvostavatkin vain aurinkoa ja biletystä... Muutenkaan en ymmärrä, miksi sain sävyltään noin epäystävällisen viestin.
Vertaa Corralejoa ja Inglesiä. Kyllä ne seitsemän kerroksen hotellit aika korkeita ovat... Sen lisäksi, että niissä ei ollut mitään näköä. Ihan kuin Helsinkiä, eikä niinkään hienoa.
Americas on Teneriffan Ingles. Keskelle ei mitään rakennettu hotelli kaupunki tornitaloineen. Hyvät rantapalvelut, runsas yöelämä hyvine ja varsinkin huonoine puolineen. Americasin kupeessa oleva Los Cristianos on jonkin verran rauhallisempi ja kodikkaampi, mutta mitään alkuperäistä ei siellä ole.
http://www.oikotie.fi/s/travel/destination?id=31&mainNavi=travel&subNavi=travel_vacation
esim. dubaihin suuninpiirtein sama lentoaika ja varmempi aurinko kuin teneriffalla?
Ihan ensinnäkin joulu-tammikuu vuodenaikana alkaa olla jo helposti tuulista ja epävakaistakin, eikä silloin ole suurtakaan merkitystä, asutteko saarten pohjois- vai eteläosissa. Viime vuodenvaihde Pto de la Cruzissa oli tosin täysin aurinkoinen ja lämmin, eli tuuripeliä se pitkälti on.
Noista mainitsemistasi kohteista, ellei Puerto tule kysymykseen valitsisin Corralejon tai Carmenin. Myös Playa Blanca on ihan hyvä vaihtoehto ja sieltähän on lauttayhteys Corralejoon. Voisin vielä suositella pientä ja kaunista La Palman saarta, jossa vietimme toisen yhdistelmälomamme (La Palma-Puerto de la Cruz) viikoista.
Carmen on turistialuetta, mutta vanhassa kylässä on jäljellä paikallisuutta. Samoin Playa Blancassa. Americas on ihan pelkkä turistipaikka, en suosittele, vaikka rannat ovat todella hienot. Ostosmahdollisuudet ovat lähinnä turistikrääsää ja ostokset kannattaa tehdä joko Puerto de la Cruzissa tai Santa Cruzissa.
Jos Lanzarotella haluaa shoppailla, kannatataa huristaa bussilla Arrecifeen, jossa on hienot ostoskadut ja kaikki tarpeellinen varmasti löytyy.
Mukavaa matkaa!
Säiden kannalta huonoin ajankohta Kanarialla, suurin mahdollisuus sateisiin. Mutta entäs Thaimaa, siellä shoppailu maksaa itsensä takaisin? Kovasti on kehuttu, ja 2-3 vkon aikana ehtii nähdä paljon.
Hyvä vaihtoehto Americasille, jos etsii hieman rauhallisempaa lomapaikkaa ja yhtä varmaa aurinkoa. Gigantesissahan on bonuksena Puerto Santiagon viehättävä pieni vanha kaupunginosa paikallisine asukkaineen. Kuitenkin koko Etelä-Teneriffan palvelut ovat lyhyen matkan päässä.
olen käynyt sekä teneriffalla, että lanzarotella. Ehdottomasti valitkaa puerto del carmen. Kun olin siellä käväsin myös puerto del cruzissa...itse en jälkimmäiseen menisi. Carmeniin vielä joskus!!!!!
Olit siis Lanzarotella Puerto del Carmenissa, mutta käväisit samalla reissulla myös Teneriffalla, Puerto de la Cruzissa???
Helppoa lauttayhteyttä näiden saarten välillä ei tietääkseni ole, joten ilmeisesti olet sitten lentänyt Lanzaroten Arrecifesta Teneriffan pohjoiselle kentälle, Rodeokseen, vai miten se meni?
Oletkohan nyt yksinkertaisesti vaan sotkenut paikat keskenään? Ihan kokemuksesta, molemmat saaret ja molemmat mainitut paikat hyvin tuntevana voin vakuuttaa, että Carmen on ihan jees, mutta jää kaikilla mittapuilla kauaksi Cruzista. Jos on käynyt "päivämatkalla" Cruzissa, tai siis Puertossa, on kykenemätön arvioimaan paikkaa kokonaisuutena. Siellä, "onnellisten ihmisten kaupungissa" pitää kulkea ja elää, ennen kuin sen taian oivaltaa.
Aika tyly arvio sinulta "käväisseenä". Mutta hyvää lomaa Carmeniin, jos siellä päin liikut, muistathan että saari oli siis Lanzarote.