nykyään kehitys näyttää ottavan takapakkia . ilmennyt lähes jokaasiassa missä "kehitystä" on tapahtunut! Aika outoa, mieti!
Kehitys
takapakkia
3212
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
siitä, että pitää jättää, jopa tehdä tilaa "tekniselle kehitykselle", että päästään rahastamaan uudesta kehitysportaasta aina muutaman vuoden välein.
Esimerkiksi juuri digitelevisio ja kotihupielektroniikan integraatio ovat vasta sovittamassa ensimmäisiä lapsensukkiaan - ei voida vielä punhua edes lapsenkengistä.
Esimerkki: jos kotona on jo tietokoneverkko, mikse i sen avulla voida käyttää tallentavaa digipönttöä kodin kaikissa televisioissa (tai yleensä näyttölaitteissa) kerrallaan?
Kuitenkin kaikki tekniset edellytykset olisvat nyt jo olemassa, jotta voitaisiin valmistaa kohtuuhintaan hyvinkin monipuolisia ja laadultaan korkeita järjestelmiä.
Mutta siihen ei koskaan päästä, koska ominaisuuksia pitää aina "säästää" seuraavaan markkinointiversioiden sukupolveen.
alkaneen sinun kirjoitustaidoista.
Olette aivan oikeassa, täällä myydään koko ajan vanhentunutta tekniikkaa, koska ihmiset itse haluavat sitä!
Olen työni puolesta seurannut elektronisten laitteiden kehitystä täällä suomessa, ja olemme jälkijunassa melkoisen pahasti.
Valmista tekniikkaa on, mutta aina ihmiset valitsevat mitä heille sanotaan heidän tarvitsevan.
Esim ystäväni myi DVD:n alkutaipaleella DVD-R levyjä sekä soittimia hirveitä määriä, koska tukkuporras antoi ymmärtää että tulevaisuuden formaatti on -R.
Myynnin edistäminen tapahtui suoraan valehtelemalla - formaatin paremmalla yhteensopivuudella, vaikka tosi asiassa se olikin .
Koska kaikki eivät mene kauppiaiden pillin mukaan, pakka hieman sekottui ja molempia myytiin kuta kuinkin yhtä paljon.
Siksi meillä on 2 dvd formaattia ja lisää tulee varmasti.
Mites on nyt Bluerayn ja HD/DVD kanssa, kumpi nyt on parempi..:)
Kyse on siitä, että antaa kansan valita, kokeilla kumpaakin, koska näin markkinatutkimus on niin sanotusti rahasampo, ei kulu.
Ihmiset itse määräävät miten markkinat toimivat, ja itse voimme vaikuttaa, tuleeko markkinoille tuotteet keskeneräisinä vaiko valmiina, kuten ennen!