Toivoisin vastauksia kaikilta teiltä, jotka suhteen alussa ette ole sietäneet puolisonne lasta / lapsia.
Oletteko ajan kuluessa oppineet kestämään näitä ehkä kuitenkin vieraaksi jääviä lapsia ja jopa pitämään heistä?
Itselläni on tavoitteena oppia edes sietämään puolison vastenmieliseltä tuntuvaa lasta, joka nykyään asuu samassa huushollissa. Pitämään en hänestä varmaan opi, koska tunteitaan on vaikea käskeä... suhtautumiseen ja omaan asenteeseen voi kuitenkin uskoakseni vaikuttaa?!
Aikaa en pysty enempää lapsen kanssa viettämään, kun meistä kumpikaan ei sitä halua, minä en viihdy lapsen kanssa eikä hän minun seurassa.
Toivon todellakin vastauksia vain teiltä, jotka olette tai olette olleet samassa tilanteessa, en kommentteja teiltä, jotka pidätte minua lumppuna, joka on vienyt lapselta isän ja exältä miehen... Koska näin ei todellakaan ole ja minä itse tiedän sen!
Oletteko ajan kuluessa oppineet kestämään näitä ehkä kuitenkin vieraaksi jääviä lapsia ja jopa pitämään heistä?
Itselläni on tavoitteena oppia edes sietämään puolison vastenmieliseltä tuntuvaa lasta, joka nykyään asuu samassa huushollissa. Pitämään en hänestä varmaan opi, koska tunteitaan on vaikea käskeä... suhtautumiseen ja omaan asenteeseen voi kuitenkin uskoakseni vaikuttaa?!
Aikaa en pysty enempää lapsen kanssa viettämään, kun meistä kumpikaan ei sitä halua, minä en viihdy lapsen kanssa eikä hän minun seurassa.
Toivon todellakin vastauksia vain teiltä, jotka olette tai olette olleet samassa tilanteessa, en kommentteja teiltä, jotka pidätte minua lumppuna, joka on vienyt lapselta isän ja exältä miehen... Koska näin ei todellakaan ole ja minä itse tiedän sen!
Vastaukset 22
Vanhimmat
että inhosin puolisoni lasta, hällä ei mitään kuria äitinsä, luona ns. vapaa kasvatus. No, kuitenkin inhosin häntä, enkä viihtynyt hänen kanssa silloin kun hän oli lapsi.
Nyt teini-ikäisenä tulemme yllättävän hyvin toimeen ja keskustelemme hänen huolista, maailman menosta yms.
Eli kaippa me opimme sietämään toisiamme ajan myötä
Olen seurustellut mieheni kanssa pian 8 v. Alussa pidin lapsesta, tietysti kun en edes tuntenut vielä. Ajan myötä valitettavasti huomasin, etten voi sietää lasta.
Hän on todella vaikea, koko elämä pyörii hänen ympärillään, pilaa kaikki lomamatkat kiukuttelullaan (nyt siis jo teini-ikäinen), haluaa kaiken eikä koskaan, EI SIIS KOSKAAN, ole mihinkään tyytyväinen.
En voi sietää häntä, joskus en jopa pysty katsomaan häntä, kun pelkään että inhoni heijastuu katseestani. Koskaan en ole hälle pahasti sanonut enkä tieten tahtoen näyttänyt etten pidä hänestä. Edes lapsen isä ei tiedä mitä ajattelen, parhaille ystävilleni olen tunteistani sanonut.
Tunnen aivan samoin puolisoni lasta kohtaan! Silloin kun tiedän että lapsi on meillä (onneksi enää harvoin n. joka kolmas viikonloppu)käyn salilla, elokuvissa, ulkona omien ystävieni kanssa jne... mitä tahansa ettei tarvitsisi nähdä tätä kovin pitkiä aikoja kerrallaan.. Tiedän ettei niin saisi tehdä, mutta mielestäni tuo on parempi keino kuin se, että joudun katselemaan tuota inhoamaani ihmistä kotonani. Vaikka hän kuinka on miesystäväni lihaa ja verta, niin minä en voi häntä sietää, ärsyttävä murkkuikäinenen teini.. En ole pitänyt lapsesta missään vaiheessa, ja olemme seurustelleet nyt kohta 7 vuotta.
viikonloppu matkalle niiksi viikonlopuiksi, jolloin lapsi on miehesi luona.
Heissan siskoset, ehkä täällä joku mieskin lienee jossakin, joten tasapuolisuuden nimissä, myös velikullat.
Kerrankin joku täräyttää asiat halki, turha sitä on veivata, jos ei kertakaikkiaan jostakin pidä, niin ei pidä. Täällä uusioavokki, jolla ON jo edellisestä elämästä kokemusta, että toisen mukanaan tuomat lapset voivat olla ihania(minulla elämässä mukana siltä ajalta kaksi aikuista, ihastuttavaa lasta, suuri ilo)ja sitten nykyolossa yksi vieraileva tähti, jota hädin tuskin, tuo on aika hyvä, että on siis vaikea katsoa lasta silmiin, kun ei halua, että lapsi näkee ja loukkantuu.
On täällä kuulkaa kokeiltu kaiken laiset tekemiset ja konstit, jotka luontuvat lähes kaikkien muiden tuntemieni pikkutyttöjen kanssa(jopa hänen kavereidensa)mutta se on niin, että kemia ei toimi.
Oletteko tulleet ajatelleeksi, miltä tuntuisi olla suljettuna huoneistoon jonkun esm. työkäverin tms. tyypin kanssa, josta ei pitäisi?Opi siinä sitten yht äkkiä huomaamaan, että jopa, onpa ihana tyyppi. Hei halloo! Realitettii peliin, olen heittänyt hanskat tiskiin ja annan koko asian olla, olen niin monet mielipahat hankkinut sekä tytön takia, äitinsä takia että ymmärtämttömän nykyisen mieheni takia, että paras kun vaan harrastelee niinä viikonloppuina, jolloin ipana (kai esipubertetti-ikäinen jo)riehuu täällä.
Eikö ole merkillistä, miten miten nykyiset ns. aikuiset suostuvat kumartelemaan lapsiaan ja noudattamaan heidän lakejaan? Jippii Suomi, demokratia kyllä katoaa, se vähäinenkin, kun Arkadianmäki jossakin vaiheessa täyttyy näistä pikku kuninkaallisista!
Sinuna minä ymmärtäisin väistyä, koskapa on julmaa viedä paikka sellaiselta joka kykenisi rakastamaan lasta. Enkä nyt tarkoita exsää, vaan jotain kolmatta joka vaan rakastaisi miestä lasta samalla lailla eroittelematta toista vastenmieliseksi. Lapsi tarvitsee vilpitöntä rakkautta. Olet itsekäs aikuinen kun et sitä hänelle suo. = pilaat hänen elämänsä.
naimisiin. tuskin mies on lapselleen uutta äitiä etsimässä. Lapsi on todennäköisesti vain viikonloppulapsi, joka asuu oman äitinsä luona. Lapset myös kasvavat pian ja lähtevät pois. He eivät ole pitkään vanhemmistaan riippuvaisia.
Puolisoksi kannattaa valita sellainen, jonka kanssa itse tulee toimeen loppuelämänsä. Ei lapsia tule ottaa tuollaisessa huomioon. Avioliitto on kahden kauppa.
Jos asennoituu realistisesti lapseen tai lapsiin ja välttää mustasukkaisuutta, niin voi vähitellen oppia sietämään aluksi kiusallisiksi kokemiaan puolison lapsiakin.
on kun etsii itselleen puolison jonka kanssa viihtyy, koska se puoliso on sinun kanssasi jossain vaiheessa 24/7, mutta lapset on jo lentäneet maailmalle.
Sen paljastaa lause: ei lapsia tule ottaa huomioon.
EIKÖ? Johan pomppas. Olet niin itsekäs että toivottavasti tukehdut siihen.
Lapsella on jo 2 aikuista, jotka häntä suuresti rakastavat. Isä ja Äiti.
Se, että toinen vanhemmista/molemmat on onnellinen uudessa suhteessaan heijastuu myös lapseen.
ap kirjoitti, että lapsi asuu samassa osoitteessa, joten on aika vaikea päästä lasta "karkuun". En usko, että suhde pidemmän päälle toimii niinkuin parisuhteen pitäisi jos joudut koko ajan käyttämään energiaasi negatiivisiin asioihin..niin no, sitten ehkä kun lapsi on täysikäinen ja muuttaa pois. Olisko mahd. että lapsi viettäisi aikaansa esim. äitinsä tai isovanhempiensa luona edes joskus, että te saisitte vapaa-aikaa miehenne kanssa? Näinhän toimitaan ihan ydinperheissäkin.
Mulla kesti muutaman vuosi, että tajusin miehen lapsen kuuluvan perheeseemme. Siihen auttoi se, että lapsi alkoi olemaan meillä usein (nykyään lähes joka 2. päivä) ja totuin lapsiperheen arkeen. En tuputa lapselle itseäni, mutta mies aina ehdottaa yhdessä tekemistä ja sekä minä että lapsi ollaan innoissamme. Nyt sitten odotan ensimmäistä yhteistä lastamme ja miehen tyttö on aivan innoissaan uudesta tulevasta sisaruksesta (käymme mm. ostamassa yhdessä tulokkaalle vaatteita ym). En silti suosittele, että alatte heti yrittämään yhteistä lasta, koska sitä ennen pitää olla tasapainossa nykyisen perheen suhteen (johon siis myös miehesi lapsi kuuluu).
itsestään vai samaistatko hänet äitiinsä? Olen lukenut näitä juttuja täältä ja aika usein tyttäret ovat vaikeita uusille avovaimoille kun roikkuvat kiinni isissään. Tyttäret usein myös toistelevat äitiensä ajatuksia ja sanoja, joista uusi vaimoke loukkaantuu... Tiedän kokemuksesta.
Tutustu lapseen ja unohda sen äiti mielestäsi. Lapsi voi ollakin ihan kiva kunhan karistelet sen äidin mielestäsi ja sitten sovitte miehesi kanssa sinua kunnioittavat tavat myös tyttärelle. Ei kaiken tarvitse mennä lapsen mielen mukaan vaan joitain asioita ei vaan saa. Juttele sen kanssa ja yritä kuitenkin tutustua. Pakkohan sinun on, jos aiotte asua saman katon alla.
Ethän sinä voi tietää vaikka miehesi tytärkin "pelkäisi" sinua kun olet niin etäinen.
Minun tapauksessani on kyseessä poika ja niinkuin eka viestissä sanoin, pidin lapsesta ennen kuin opin tuntemaan hänet.
Meillä myös yhteinen lapsi, josta poika ei voisi vähempää olla kiinnostunut. Omat samanikäiset poikani taas ovat aivan innostuneita uudesta perheenjäsenestä, ovat avuksi, lepertelevät ja pitävät sylissä.
On ehkä tavallisempaa kuin harvinaista, että uuden puolison on vaikea sietää entisiä lapsia. Niin on ollut kaikkina aikoina kaikissa kulttuureissa. Psykologisessa ja sosiologisessa mielessä siihen on paljon syitä, joten ei kannata hämmentyä eikä hätääntyä. Antipatian kanssa voi kuitenkin työskennellä. Meillä on kahden vuoden jälkeen asiat ok.
Olen reilu puoli vuotta seurustellut aivan ihanan miehen kanssa. Jaamme samat kiinnostuksen kohteet ja viihdymme erittäin hyvin keskenämme. Nyt ongelmaksi on kuitenkin alkanut muodostua hänen poikansa suhtautuminen minun poikaani ja asia tulehtui viime viikonloppuna jo niin pitkälle, että puhuimme jo erostakin... Lopulta päätimme kuitenkin vielä yrittää...
Alussa kun tapasin miesystäväni 9-vuotiaan pojan, pidin hänestä ja hänkin oli "aisoissa"... Poika on ylivilkas ja hänellä on keväällä todettu ADHD. Pian aivan ensimmäisten tapaamisten jälkeen hän alkoi kyykyttää minun pian 4-vuotiasta poikaani: kaikki mitä poikani sanoo on väärin, minun poikani ei hänen mukaansa osaa eikä ymmärrä mistään mitään, poika tahallaan rikkoo hänen tavaroitaan ja kesälomamatkallamme sattui myös muutama "vahinko" jonka seurauksena minun poikani huuli oli halki ja takapuolessa valtava mustelma. Tämä poika myös yllyttää minun poikaani minua vastaan ts. jos käsken poikaani tekemään jotain, miesystäväni poika usein pyytää aivan päinvastaista ja yleensä silloin poikani tottelee tuota isoa poikaa... Miesystäväni pojan "päämäärä" tapaamisiemme aikana tuntuu olevan mielipahan tuottaminen minun lapselleni.
Miesystäväni sanoo että häntä myös harmittaa se miten hänen poikansa kiusaa tuota 3-vuotiasta mutta toisaalta hän myös sanoo minun poikani provosoivan tilanteita ja tällaisen käytöksen myös kuuluvan 9-vuotiaan pojan elämään. Minä toivoisin että mies puhuisi pojalleen tilanteesta mutta jostain syystä hän ei sitä tee ja minun mielestäni poika ei näe omassa käytöksessään olevan mitään moitteen sijaa. Hän ei myöskään mitenkään näytä ymmärtävän heidän välistä 6-vuoden ikäeroa...
Minä en näitä kiusaamistilanteita voi aina kestää vaan tulee äkäisestikin komennettua tuota lasta ja sitten jälkeenpäin harmittaa... Vaikka rehellisesti sanottuna se ei minua niinkään harmita että satuttaisin tuota lasta joka kiusaa ja kiusaa minun lastani, vaan se että vedän mattoa alta meidän (minun ja miehen) suhteeltamme... Toivoisin osaavani hoitaa tämän tilanteen paremmin kuin tähän asti. Tai löytäväni jonkun uuden näkökannan. Nyt miehen lapsi ei enää oikein halua nähdä minua ja minuakin tapaaminen jännittää. Minun poikani taas ei tunnu olevan moksiskaan eli onko tämä sittenkin normaalia poikien välistä hevosenleikkiä ja minä suhtaudun omaan "kullannuppuuni" ylihuolehtivasti muiden "kakaroita" vastaan...
Toivon rakentavia neuvoja ja huomioita.
voi sietää mieheni poikaa, enimmäinen puoli vuotta me tultiin juttuun mutta sit alko helvetti. kaikki on mennyt pieleen. poika oli silloin n.9v kun alettiin seurustelemaan ja muutettiin yhteen. ollaan juostu perheneuvolassa ja poika psygoloogilla pari vuotta, nyt 2-3 vuoteen ei mitään mutta asiat ei korjaantuneet miksikään. pojalla (15v) kaikki hyvin kun sitä ei komenneta ja se saa tehdä niin kuin haluaa mutta auta armias jos jotain sääntöä pukkaa niin silloin on piru merrassa (näin on ollut kokoajan).
nyt yhdessä asumista suunnilleen 6 vuotta ja odotan hartaasti aikaa jolloin poika muuttaa pois.miehelläni on myös tytär (18v) jonka kanssa tulemme hyvin juttuun mutta hänenkään ei tarvi tehdä koti töitä tms. he ovat täysihoidossa täysin ja minä heidän piikanaan... vittu...no itepähän oon tähän alkanu mutta toivottavasti lähtevät pian omilleen, varsinkin poika. ja onhan se armeijakin tuossa välissä mutta tuskimpa siitä on sitäkään käymään kun käskyn noudattamisessa on noinkin isot vaikeudet kuin hänellä on.
viimeeksi eilen kun käskin viedä koiraa ulos niin tuli suuri älämölö kun pojan mielestä minun kuuluu puhua tyyliin voisitko viedä ...voistko tehdä voisitko sitä ja tätä. kerran jäi hampaat hoitamatta hammaslääkärissä, olin siellä hänen kanssaan, kun hammaslääkäri ei kysyny että sopiiko herraa porata, niin ei sitten avannut suutaan....kele... se oli viimeinen kerta kun lähdin mihinkään sen kanssa ja olisin jättänyt konfirmaationkin väliin mutta yleisen perherauhan vuoksi menin sinne paikalle vaikkei kiinnostanut pätkääkään.
olisi paljonkin asioita kerrottavana mutta en kestä edes ajatella tulen niin vihaiseksi.
kunhan koulut on käynyt niin sitten lähtee omilleen tai sitten se olen minä joka muutan pois , jääköön ukko rakkaan poikansa kanssa asusteleen ja sitä passailemaan. näin on näreet.
poikaa en ole sietänyt enkä opi sietämään kunhan nyt jaksaa asua muutaman vuoden vielä saman katon alla.
tyttö on ihan ok ollut ja tuskimpa se siitä muuksi muuttuu. hän on lähes kuin oma tyttö ei tietenkään samanlaista tunne sidettä kuin oman lapsen kanssa.
isä on jättänyt omat lapsensa naikkostensa takia. Enää ei lapsistaan ole välittänyt, kun löysi naikkosia.
Ensin oli jättämisen jälkeen paljon tekemisissä lastensa kanssa, mutta kun naikkoset ilmestyi mies jätti kaiken taakseen ja aloitti uuden elämän kai.
Meist olisikiva nähdä niitä naikkosia, et millainen ihminen pystyy manipuloimaan ja erottamaan isän lapsistaan täysin. Millainen häikäilemätön ihminen voi olla et pystyy kiristämään lasten isän omalla mielivallallaan pois läheistensä luota.
Se on varmaa ettei päätös ollut varmaan miehen oma. Kieroja naisia on niin paljon, että ei mitään rajaa.
Sanoisin lepakoiksi, jos ei viittaisi erilaisen sukupuoliseen suuntautumiseen...
Ne on ne vamppyyrinaikkoset, joilla on alitajunnan voimakkuus niin suuri, että sillä kietovat miehen pauloihinsa. Ja tietysti ruokottomalla seksuaalisuudellaan. Sanovat, etteivät anna, ellei mies hylkää kaikkia ihmisiä ympärillään. Sitten purraan kuolettavasti. On siinä elämä.
HEI HALOO!
Jos mies hylkää lapsensa, HÄN on hullu. Hullu mies. Aivan sama makaako kätensä kanssa vai jonkun vosun. HÄN on hylännyt. Itse valinnut. Ei kukaan häntä pakkopaitaan sido ja estä tapaamasta.
että meitä on lähtijöitä moneen junaan , joku jää vielä asemallekin.
ei siitä muuta voi kehittyäkään. Naiset vokottelee miehen jollain kummalla systeemillä, ja jos mies ei tee kuin se nainen sanoo, taas mies on yksin, ja sitä ei kestä.
Ennemmin jättää omat lapsensa kun päiviensä viihdyttäjiä! Luulis naikkosia hävettävän oma toiminta.
ei se aina oo naisten vika
meidänkin tapauksessa ex eukolla oli tärkeämpi päivien viihdytys kuin muksut ja miehelläkin ilmeni omat kotkotuksensa jotka ovat mulle selvinneet vuosien myötä. ja olivat jo eronneet ennenkuin meillä kolahti