kierto ja testaus

Olen ensimmäisellä luomukierrolla pillerien lopettamisen jälkeen. En siis vielä tiedä normaalikiertoni pituutta. Milloin voin tehdä raskaustestin jos kuukautisia ei ala kuulumaan? Kp30 jälkeen vai kannattaako odottaa kauemminkin? Vauvakuumeilija kyselee...
9674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

voi hyvinkin olla 40-50. Eli testailla kannattaa varmaan jos oireita tai jossain näillä main. Tosin menkat voi pitkään jäädä tulemattakin. Eka kierrolla vähän hankalaa, etenkin jos ei ovulaatiota bongaa...

Äänestä
  • Voiko nännien arkuus olla oire raskaudesta? Ikinä ei aiemmin ole ollut nännit arat. Tietysti se voi olla kuukautisia edeltäviä oireitakin. Mutta ennen pillereitäkään ei nännikipua ikinä ollut. Muutamana päivänä on ollut kuvottava olo hetken ajana ja noin viikko mahdollisen ovulaation jälkeen (jos kierto 30pv) oli ihan pikkasen verta vuotanut muutama päivänä. Alavatsakipuja on ollut, viimeksi viikko sitten (nyt kp28), varsinkin oikealla puolella alavatsaa, mutta myös vähän keskellä ja vasemmalla. Nenä on ollut tukkoinen muutaman viikon ajan. Kaikki nämä oireet tietysti voi johtua ihan jostain muustakin, mutta olisiko näiden oireiden perusteella aihetta tehdä testi jos kuukautisia ei ala lähipäivinä kuulua?

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Voiko nännien arkuus olla oire raskaudesta? Ikinä ei aiemmin ole ollut nännit arat. Tietysti se voi olla kuukautisia edeltäviä oireitakin. Mutta ennen pillereitäkään ei nännikipua ikinä ollut. Muutamana päivänä on ollut kuvottava olo hetken ajana ja noin viikko mahdollisen ovulaation jälkeen (jos kierto 30pv) oli ihan pikkasen verta vuotanut muutama päivänä. Alavatsakipuja on ollut, viimeksi viikko sitten (nyt kp28), varsinkin oikealla puolella alavatsaa, mutta myös vähän keskellä ja vasemmalla. Nenä on ollut tukkoinen muutaman viikon ajan. Kaikki nämä oireet tietysti voi johtua ihan jostain muustakin, mutta olisiko näiden oireiden perusteella aihetta tehdä testi jos kuukautisia ei ala lähipäivinä kuulua?

    kuulostaa vahvasti raskausoireilta. Sulla on varmaan samaa luokkaa ollu kierto ennen pillereitä, joten hyvällä tuurilla on palautunu suunnilleen samaksi. Ehkä siitä pystyy päättelee. Tee vaan testi, jos nega ja oireet jatkuu, niin testi muutamien päivien(viikonkin, jos maltat) uudelleen...

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    sen verran pitää toppuutella, että valitettavasti pillerit teettää jäljiltään usein raskaustyyppisiä oireita kierron eri vaiheissa jopa usean kuukauden ajan. Monet ovat pahasti pettyneet(tai joku ehkä riemuinnut...) kun ei oireista huolimatta oo plussannut. Täytyy vaan odotella, aika näyttää...

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Voiko nännien arkuus olla oire raskaudesta? Ikinä ei aiemmin ole ollut nännit arat. Tietysti se voi olla kuukautisia edeltäviä oireitakin. Mutta ennen pillereitäkään ei nännikipua ikinä ollut. Muutamana päivänä on ollut kuvottava olo hetken ajana ja noin viikko mahdollisen ovulaation jälkeen (jos kierto 30pv) oli ihan pikkasen verta vuotanut muutama päivänä. Alavatsakipuja on ollut, viimeksi viikko sitten (nyt kp28), varsinkin oikealla puolella alavatsaa, mutta myös vähän keskellä ja vasemmalla. Nenä on ollut tukkoinen muutaman viikon ajan. Kaikki nämä oireet tietysti voi johtua ihan jostain muustakin, mutta olisiko näiden oireiden perusteella aihetta tehdä testi jos kuukautisia ei ala lähipäivinä kuulua?

    Mullakaan ei ollut koskaan pillereitten aikana tai ennen niitä (ok, söin pillereitä 7-8v eli en voi satavarmasti muistaa:) rinnat/nännit arat. Kun lopetin pillerit, alkoi toi nännien aristus heti eka kierrosta ja jatkuu aina vaan, välillä jopa useamman viikon..
    Nännit myös "nöpöttää" nyt lähes koko ajan mitä ei tapahtunut pillereiden aikaan juuri koskaan "spontaanisti" (eikä aina edes kiihottuneena =/).. Noh, mies ainakin tykkää ;D

    Pointti oli kuitenkin se, että kyllä ne pillerit voi vaikuttaa aikas paljonkin kroppaan ja tuskin kierto normalisoituu heti ekasta luomukierrosta. Itselläkin tuli pari ekaa kiertoa kuten pillereitä syödessä ja nyt tää edellinen sitten heitti viikolla.. Saas nähdä, mitä tässä kuussa tapahtuu *huoh*

    Toki "oireesi" voi johtua myös raskaudesta, mutta kannattaa varmaan odotella ihan kunnolla kuukautisia ja testata sitten jos ne on reippaasti myöhässä.

    Äänestä

  • evian kirjoitti:

    Hain nyt testin huvikseni apteekista. En usko itsekään että olen raskaana vasta kun testi sen näyttää. Tuskin olen, mutta testaanpahan nyt kuitenkin. Kiitos vastauksista!

    Itselläni eka kierto ilman pilsuja, menkat "myöhässä" (jos siis kierto olisi normaali) 4 pv, tänään testasin, mutta negaa näytti. Täytyy nyt sitten vain jatkaa odottelua ja ihmettelyä, jos menkkoja ei ala kuulua.

    Äänestä

  • samassa tilanteessa kirjoitti:

    se minunkin viikon odottelu "pikkasen" raastoi hermoja, mutta en halunnut testata heti koska en kuitenkaan uskonut olevani raskaana (toivoin kyllä sitäkin enemmän:) Ja jäikin sitten téstaamatta, kun vuoto alkoi. Ehkäpä sitten taas muutaman viikon päästä piinaillaan =)

    Äänestä

  • samassa tilanteessa kirjoitti:

    Itselläni eka kierto ilman pilsuja, menkat "myöhässä" (jos siis kierto olisi normaali) 4 pv, tänään testasin, mutta negaa näytti. Täytyy nyt sitten vain jatkaa odottelua ja ihmettelyä, jos menkkoja ei ala kuulua.

    Testasin eilen alkuillasta kun edellisestä pissillä käymisestä oli kulunu jo yli 4h. Negaahan se tietysti näytti. Menkkat ei oo vieläkään alkanu, vatsassa on kuitenkin ollut jo kolme päivää pieni kivistys, menkkakipuja muistuttava mutta lievempi. Käytin Early Dedector (vai miten se ny kirjoitetaan) testiä (sitä herkkää). Täytynee testata loppuviikosta uudelleen jos ei ala menkkoja kuulumaan. Ärsyttää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tietämätön... kirjoitti:

Olen ensimmäisellä luomukierrolla pillerien lopettamisen jälkeen. En siis vielä tiedä normaalikiertoni pituutta. Milloin voin tehdä raskaustestin jos kuukautisia ei ala kuulumaan? Kp30 jälkeen vai kannattaako odottaa kauemminkin? Vauvakuumeilija kyselee...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu