Vaihdevuosi Gallup

kun niin moni kyselee vaihdevuosien alkamis-aikaa, oireita yms. niin tehdäänkö tähän vaihdevuosigallup, jonne jokainen voi käydä laittamassa:
- minkäikäisenä vaihdevuodet todettiin
- mitkä olivat ensimmäiset merkit

helpotetaan näin toistemme epätietoisuutta ja jaetaan tietoa alkamisiästä sekä oireista.
226092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Vaihdevuodet eivät useinkaan ala kertalaakista, vaan monella on vuosikausia erilaisia esioireita. Tärkeintä on tietää, että suuri osa esioireista on psyykkisiä, joten jos yli 45-vuotias nainen tuntee olonsa henkisesti "kummalliseksi", kyse ei välttämättä ole puhkeamassa olevasta psyykkisestä sairaudesta, vaan estrogenin vähenemisestä.

Itse en enää muista, milloin huomasin ensimmäiset muutokseen viittaavat oireet, taisin olla silloin suunnilleen 50-vuotias.

Esioireita on valtavasti, minulla mm. nämä:
- kuukautiset muuttuivat ensin suht. säännöllisistä kellontarkoiksi, pari vuotta sen jälkeen epäsäännöllisiksi
- karvoitus kasvoissa lisääntyi
- hiki alkoi haista pahalle
- hikoilu lisääntyi (ei vars. kuumia aaltoja, mutta hiukankin ponnistellessa kastuivat kainalot)
- ärsytyskynnys madaltui
- edellisen seurauksena räjähtelin ja kiukuttelin lähimmäisilleni viikoittain
- kyynisyys lisääntyi ("mikkää ei oo mittää")
- mikään ei kiinnostanut
- mieliala kulki vuoristorataa (kuin murrosiässä)
- PMS-oireet muuttuivat lähes jatkuviksi (rintojen aristus, edellä mainittu kiukuttelu, syöpötys)
- aloin heräillä aamuyöstä

Viime talvena kuukautisissa oli neljän kuukauden tauko. Sen jälkeen ne tulivat yhden kerran, ja muutaman viikon kuluttua siitä alkoivat kuumat aallot. Olin silloin paria kuukautta vailla 55-vuotias. Kesäkuussa, kun olin juuri täyttänyt 55, FSH-testi näytti vaihdevuosien alkaneen.

Kuumat aallot pahenivat koko ajan, kunnes viimein pääsin gynekologille ja sain korvaushoidon elokuun alussa. Korvaushoito toimii muuten hyvin, mutta paino tahtoo nousta (kaksi kiloa vajaassa kahdessa kuukaudessa).

Noihin psyykkisiin esioireisiin auttoi gynekologin neuvoma B6-vitamiini, mutta hormonikorvaushoidon aikana olen ollut huomaavinani, että mieliala on tasoittunut vielä entisestään.

Äänestä
  • kiva kun jaoit kokemuksen meidän naisten kanssa, on hyvä tietää milloin voi epäillä vaihdevuosia, olen 36v. ja vähän samoja oireita on jo ilmassa, onko vaihdevuosien alkamiselle mitään ikärajaa kuinka nuorena voivat alkaa?

    t.ehkä vaihdevuosia lähestyvä

    Äänestä

  • vastaajalle kokemuksista kirjoitti:

    kiva kun jaoit kokemuksen meidän naisten kanssa, on hyvä tietää milloin voi epäillä vaihdevuosia, olen 36v. ja vähän samoja oireita on jo ilmassa, onko vaihdevuosien alkamiselle mitään ikärajaa kuinka nuorena voivat alkaa?

    t.ehkä vaihdevuosia lähestyvä

    Vaihdevuosien alkamisikä vaihtelee välillä 40 - 56, gynekologini mukaan 90% naisista saa ne 45-55-vuotiaana. Käsittääkseni - en ole varma, koska en ole asiantuntija - ennenaikaisista vaihdevuosista puhutaan silloin, kun oireita tulee jo ennen kun nainen täyttää 40. Ei se mahdotonta ole kuitenkaan, joten jos asia vaivaa, kannattaisi varmaan käydä juttelemassa gynekologin kanssa.

    Äänestä

  • Hormoonihurmio kirjoitti:

    Vaihdevuosien alkamisikä vaihtelee välillä 40 - 56, gynekologini mukaan 90% naisista saa ne 45-55-vuotiaana. Käsittääkseni - en ole varma, koska en ole asiantuntija - ennenaikaisista vaihdevuosista puhutaan silloin, kun oireita tulee jo ennen kun nainen täyttää 40. Ei se mahdotonta ole kuitenkaan, joten jos asia vaivaa, kannattaisi varmaan käydä juttelemassa gynekologin kanssa.

    Siinähän ne tuli, Hormoonihurmion listassa. Ja ne on vaan kestettävä kun sattuu olemaan rintasyöpäpotilas. Mitään helpotusta ei ole.Töissäkin on käytävä, raivoten sisäänpäin ja itkien iltaisin. Naamarättejä oltava aina ja jonkinlainen "tuuletin", vaikka muut palelee niin en minä. Tai no silloin kun kuuma aalto on ohi.
    Syökää vaan niitä hormoneja onnellisina tai miten niitä nautittekin...minäkin kohta vaadin lääkäriltä niitä, tulkoon syöpä uudelleen sitten.

    Äänestä

  • Hormoonihurmio kirjoitti:

    Vaihdevuosien alkamisikä vaihtelee välillä 40 - 56, gynekologini mukaan 90% naisista saa ne 45-55-vuotiaana. Käsittääkseni - en ole varma, koska en ole asiantuntija - ennenaikaisista vaihdevuosista puhutaan silloin, kun oireita tulee jo ennen kun nainen täyttää 40. Ei se mahdotonta ole kuitenkaan, joten jos asia vaivaa, kannattaisi varmaan käydä juttelemassa gynekologin kanssa.

    Juuri lääkärikäynti yöhikoilun ja mielialavaihteluiden vuoksi. Ikää 46, kaksi synnytystä, hormonikierukka käytössä, ei vuotoja sen aikana. Lääkäri otatti FSH kokeen (120) joka kertoi vuosien alkaneen.
    Aikaisin alkaneet kuukautiset itsellä 11v) ja hoikka ruumiinrakenne saattavat aikaistaa.
    Nyt mammografiaan, hormonikierukka uusiks (keltarauhashormonia) ja sitten ehkä geelinä estrogeeniä. Otan mieluusti hoidon vastaan riskit tiedostaen! Hyvä gynekologi/oma lääkäri on tässä asiassa tarpeen.

    Äänestä

  • 46v kirjoitti:

    Juuri lääkärikäynti yöhikoilun ja mielialavaihteluiden vuoksi. Ikää 46, kaksi synnytystä, hormonikierukka käytössä, ei vuotoja sen aikana. Lääkäri otatti FSH kokeen (120) joka kertoi vuosien alkaneen.
    Aikaisin alkaneet kuukautiset itsellä 11v) ja hoikka ruumiinrakenne saattavat aikaistaa.
    Nyt mammografiaan, hormonikierukka uusiks (keltarauhashormonia) ja sitten ehkä geelinä estrogeeniä. Otan mieluusti hoidon vastaan riskit tiedostaen! Hyvä gynekologi/oma lääkäri on tässä asiassa tarpeen.

    46v epäili: "Aikaisin alkaneet kuukautiset itsellä 11v) ja hoikka ruumiinrakenne saattavat aikaistaa."

    Kuukautisten alkamisajalla ei (tietämäni mukaan) ole vaikutusta siihen, milloin ne loppuvat. Minulla ne alkoivat myös 11-vuotiaana, mutta loppuivat vasta 44 vuotta myöhemmin.

    Painon tai ruumiinrakenteen vaikutusta en tiedä, itse olen pikemminkin pyylevänpuoleinen.

    Sen sijaan yksi asia, jonka sanotaan vaikuttavan, ei pätenyt ainakaan minuun. Väitetään nimittäin, että tupakointi aikaistaa vaihdevuosia. Minä tupakoin vielä kaksi kuukautta sitten, ja siitä huolimatta vaihdevuodet viipyivät. Ehkä asiaan vaikuttaa se, kuinka paljon polttaa, minulla meni noin kaksi askia viikossa.

    Eniten vaihdevuosien alkamisaikaan vaikuttaa perimä.

    Äänestä

  • Minulla elämä ja hormoonit olivat tasspainossa 53,5 vuotiaaksi, kunnes muiden isojen elämänmuutosten ja stressin yhteydessä puskivat vaihdevuodet samaan syssyyn. FSH oli 59, ei nukuta, ahdistaa, sydän tykyttää, kuumottaa......APUA

    Äänestä

Mulla oireet alkoivat n. 5 vuotta sitten. En osannut niitä silloin yhdistää vaihdevuosiin. Kuumat aallot olivat ensimmäiset oireet. Se vaikutti myös nukkumiseen, joten kärsin huonosta yöunesta vuosikausia. Tämän vuoden kesäkuussa olin unettomuuden vuoksi jo työkyvytön ja gynellä käydessäni hän totesi vaihdevuosien alkaneen (FSH 110). FSH on minulta otettu ensimmäisen kerran 2006 talvella ja se oli silloin jo yli 40. Lääkäri ei vaan kertonut minulle silloin, että se tarkoittaa vaihdevuosien alkaneen ja itse en silloin tuollaisesta FSH-arvosta mitään ymmärtänyt, enkä tiennyt juuri mitään vaihdevuosioireistakaan. Jälkikäteen nämä asiat vasta ovat minulle selvinneet. Kuukautisten suhteen en ole voinut päätellä mitään, koska olen sairastanut hormonisairautta, johon liittyy kuukautisten poisjääminen.
Olen nyt käyttänyt Activelle hormonikorvaushoitoa lähes 3 kuukautta ja kaikki kuumat aallot ovat jääneet pois. Samoin lääkkeen sivuoireena ollut rintojen arkuus on jo jäänyt pois. Olen monien vuosien jälkeen nukkunut kunnon yöunet ja myös mieliala on noussut ihan toisenlaiseksi :)

Äänestä

Eka oireet oli se että kuukautiskierto lyheni, olin silloin ehkä 48 v 21-22 pv, kierto oli yleensä 28 pv, punastelu alkoi, olin hyvin herkkä, esim. kahvipöydässä työpaikallakin saatoin punastua kuin tomaatti, vaikka tätä ennen ei ollut yhtään mitään, samalla tunsin että olen hermostunut enkä hallitse tilanteita varsinkin jos joudun esiintymään, ja yöunet alkoi mennä vähiin, heräilin pitkin yötä ja hikoilin yökaudet, ja oli kuumaa ja kuumaa, tuolloin ikää oli 50 v.tällöin alkoi olla jo kuukautiset poissa ja tuli milloin mitenkin joka toinen tai kolmas kuukausi, sitten menikin puoli vuotta joten kipitin lääkärille, hän totesi että kohtu on kuin pallo, ja antoi keltarauhashormoonia että saatiin kohtu siivottua, voi sitä tönjää mitä sieltä tuli,uskomatonta, sitten otinkin laastarit, ettei moista sotkua tule enää, niitä käytin noin 3,5 vuotta, en koko aikaa, pidin välillä taukoja, ja kun taas sille tuntui länttäsin laastarit paikoilleen, käytin ehkä puoli vuotta kerrallaan ja sitten taukoa sen verran että pärjäsin. Luulen että omat kuukautiset loppui 51 v. Laastareilla jatkoin sitten eteenpäin, vuotopäivät oli noin 3 pv niiden aikana.
En huomannut siinä mitään erikoista harmia tuossa tauon pidossa, laastarit myös auttoi että saatoin nukkua ja kroppa pelasi myös kiireisessä ja tarkassa työssä josta muuten ei olisi vissiin tullut mitään koska en nukkunut kuin muutaman tunnin yössä 3 tuntia jne pahimpiin aikoihin ennen tuota korvaushoitoa.
Lopetettuani korvaushoidon en huomannut sen ihmeellisempää, lievää vaihdevuotta kyllä, mutta nyt kun olin leikkauksessa iso jalkaremontti, niin eikös nuo jutut alkaneet uudelleen, kävin lääkärillä ja hän antoi minulle laastarit ja näillä koetan saada tasapainon, käytän ehkä puolivuotta tai vähemmän. Vaihdevuosissa on erilaisia tuntemuksia, toiset itkee ja toiset nauraa, on kuumaa ja kylmää oloa, on hermot kireällä ja väsyttää alituiseen, muisti pätkii ja keskittymiskyky haihtuu. Mutta on myös niitä joille vaihdevuodet ei tuo mitään oireita, kuten työkavereille joilla ei ole yhtään lasta, molemmat ovat neiti-ihmisiä on ja kumpainenkin sanoi ettei tiedä vaihdevuosista yhtään mitään.
Lienee niin että tämäkin on henkilökohtaista ja perittyä juttua. Nyt täytän pian 60 v, ja luulen että tämän satsin jälkeen lienen puhtailla vesillä.
Korvaushoidosta ollaan montaa mieltä, mutta jos kaikki hankaa vastaan arjessa, niin kannattaa miettiä mitä tekee. Eihän sitä loppuelämää tarvitse käyttää mitään apukeinoja. Käytin myös luontaistuotteita ja soijaa, vaan niistä en saanut merkittävää apua.

Äänestä

Ensin tuli ne kuukkautisten vaihtelut jäi pois joku kerta ja sitte tuli oikein kunnonvuoto joka kesti todella pitkään ja runsaana ja sitten meni taas normaalisti aikansa ja yhtäkkiä taas jäi pois menkat no niin ajattelin että nyt alkoi vaihdevuodet ,no ei meni pari kolme kuukautta ja sitte taas alkoi vuotaa ja sehän kesti ja kesti monta päivä ja runsasta oli sitten menin lääkäriin kun ei loppua meinannu tulla olin silloin 47 vuotias ja sitten sain sairaalassa kaavinta ja hormonilääkitystä jota käsketiin syödä että saa kuntoon rytmin ja se korjaantui taas muutamaksi vuodeksi (kun olin kolmisen kuukautta syönyt sitä hormoonilääkettä ja tuntui että tilanne on ok )
vuosia meni vain sitten yhtäkkiä taas alkoi sama peli kuukautiset ei tullut ja sitte alkoi vuotaa kovasti ja kävin heti uudellee ja aiva uudella lääkärillaä miten sattuikin ikävä ilkeä nainen lääkäriksi, ei juuri tervehtinyt ei tutkinut määräsi vain hormoonilääkettä toisenlaista ja sanoi että näitä pitää syödä jatkossa aina
no se helpotti vain siihen että kuukautiset taas toimi mutta voi sentään minulla tuli niistä pillereistä todella huono oloa ja niitä en koskaan enää huoli mä lopetin ne ,Onneksi; tein sen Jotenki vain ajattelin että kannatta varmaanki kokeilla josko taas olis kuukautiset ok ilman mitään lääkettä kun olinniin masentunut mikään ei oikein kiinnostanut piti pakottaa itseä tekemään asioita ja jaksoi töissä olla pirteenä ei muuten ja olin välinpitämätönkin ja ei ollut kiva olo
Hyvä lopetuksen jälkeen palasi pian olo paremmaksi tunsin olevani taas ihan oma itseni eikä ollut mitenkään vaikeaa mikään ja paljon helpompaa elää ja olla
Kannattaa vähän tarkkailla omaa oloa ja vointia jos määrätään jotain lääkkeitä ja varsinkinjos lääkäri ei edes kerro mitään ei tutki eikä muuta kuin suinpäin vain määrää jotain sulle
ehdotan mene toiselle gynekologille silloin .
Megestin oli se lääkkeen nimi joka teki todella olon ikäväksi ja masentuneeksi ja mielenkiinnottomaksi olon . Yritin etsiä sen lääkkeen vaikutuksesta kirjotuksia en löytänyt mutta olin onnellinen kun jätin sen ominpäin pois ja en missään tapauksessa koskaan ota noita mitään enää . Elämä on ollut hyvää sen jälkeen
ja kuukautiset ne loppuivat sitten muutaman vuoden jälkeen elikä nyt on ollut parivuotta ilman kuukautisia ja ne niinsanotut kuumat aallot alkoi kans ei sitä heti huomannut että ne on niitä mutta sen huomaa kun on sillai toisenlainen se hikoilu ja erilainen kuuma kuin tavallisesti oli ja tätä ei voi mitenkään säädellä ja se että yöllä on joskus kuuma ja sittne kylmä ja taas uudelleen .
Liikunta on mielestäni auttanut parhaiten oloon ja kunjättää kahvin pois ja ottaa tilalle teen ja kokeile vihreää teetä se tuntuu auttavan tähnkin vähän .
Nyt vain toivon että nää menee äkkiä vaihdevuoden kuumat aallot pois nekun vähän kiusalliset kun on töissä ja jossain missä paljon ihmisiä
mutta mitäpä tuosta kaikille naisille ne jotenk tulee ja kestettävä mutta luontaistuoteet on sitten mulle apuna soijaa vain ja muuta ehkä lady vita 50 on hyvä siitä saa apua moni näin olen kuullut niiltä joilla on samoja vaivoja ollut
Ja parasta on kun ottaa sen huumorilla
Pitää saada elää hyvää elämäää edelleen vaikka on vaihdevuodet jamielialaa ne jotut hormoni lääkkeet ainakin selvästi masentaa ja tekee olon välinpitämättömäksi .
Kannattaa siis kokeilla toista lääkettä jos kokee että olo muuttuu erilaiseksi ettet ole se oma itsesi oikein ,paussi kannattaa siis kokeilla tai suosiolla vaihtaa heti toiseenlääkkeeseen jos haluaa niitä pillereitä ottaa .
Minulla on hyvä olo en ole tarvinnut mitän lääkettä ja toivottavast ei tarvii koskan niin huono kokemus niistä tuli

Äänestä

Olen vasta 41 v ja yli vuoteen ei kuukautisia, joten ne ovat pysyvästi loppuneet. Eli hirveät hikoilut päivin ja öin alkoivat jo 39 vuotiaana.

Äänestä
  • Vaihdevuoden alkoivat 43-vuotiaana (munasarjoja oli leikelty) äidilläni alkoi 55-vuotiaana.

    Poskia alkoi kuumotella, rintoja aristi ja ärsytti kaikenlaiset jutut. Myöhemmin kuumia aaltoja.

    Kohtu ja toinen munasarja poistettiin jolloin vaihdevuoden tulivat totaalisesti päälle. Pahinta on ollut matalapaine ja välillä ilottomuus ja saamattomuus.

    Äänestä

  • Kuurankukka kirjoitti:

    Vaihdevuoden alkoivat 43-vuotiaana (munasarjoja oli leikelty) äidilläni alkoi 55-vuotiaana.

    Poskia alkoi kuumotella, rintoja aristi ja ärsytti kaikenlaiset jutut. Myöhemmin kuumia aaltoja.

    Kohtu ja toinen munasarja poistettiin jolloin vaihdevuoden tulivat totaalisesti päälle. Pahinta on ollut matalapaine ja välillä ilottomuus ja saamattomuus.

    Minulta on leikattu kohtu vuosi sitten ja nyt viikko sitten alkoivat kuumat aallot. Kesti sentään vuosi leikkauksesta, minulta on myös leikattu kohdun ulkoinen raskaus ja poistettu toinen munajohdin. Joten leikelty on. Kuukautiset alkoivat 11-vuotiaana ja nyt olen melkein 50.. Hikoilu on kamalaa yöllä ja väsyttää päivällä kun ei saa nukuttua. Onko kellään neuvoja miten päästä taas nukkumaan kunnolla.

    Äänestä

- minkäikäisenä vaihdevuodet todettiin
39 vuotiaana
- mitkä olivat ensimmäiset merkit
Kuukautisten poisjääminen ja kuumat aallot

Äänestä

Olen 44 vuotias . Minulla välillä kuukautiset kaksi kertaa kuukaudessa ja ovat tosi runsaat.Kuukautisten alkamis päivä heittelee koko ajan. Yhtään ei voi tietää minä päivänä alkaa. Kuumia aaltoja ei vielä ole.Seksi ei kiinnosta sitten yhtään.Yritän vältellä ja mieheni on myös huomannut sen. Mutta kun ei kiinnosta. Onko kenellään tälläisiä oireita. Vai onko minulla vain halut menny. Odotan kuin kuuta nousevaa et kuukautiset loppuu. Kauvankohan nämä oireet kestää ennenkuin loppuvat.

Äänestä

ei kiinnosta seksi täälläkään. ei tule halua, intoa, ei sytytä. ottaa niin päähän!
kyllä haluaisi rakastella, sehän rentouttaa ja on ihanaa. ei vaan vieläkään ole sitä halulääkettä naisille keksitty, vaikka tuolta tietoa niitten testaamisista ja kehittelystä löytyykin. olis paras keksiä äkkiä, vältyttäisiin monelta murheelta, vieraissakäymiset sun muut. oi tätä naisen elämää! ivaikka toinen kuinka hipelöi ja itse haluaisi, kun ei vaan syty! kyllä menee itkuksi monet kerrat. alkaa jo itseään vihaamaan.

Äänestä

mut kun haluja on ja pillerit piti lopettaa, ei tääkään helppoa ole. Pillerien lopettamisen jälkeen menkat tuli ensin 3päivän päästä ja seuraavat siitä noin 35päivän jälkeen - mut nyt sitten ei näy ei kuulu taitaapi olla jo 40päivää kulunut... millainen mahdollisuus tulla vielä raskaaksi 50vuotiaana ? Kaikkia erilaisia vaivoja kyllä on tullut tän vuoden aikana ja leikeltykin on. Haluiasin kovasti eroon vuodoista, tää epävarmuus on pahinta.

Äänestä

Yli 50-vuotiaana raskaaksi tuleminen on mahdollista, sitä todistaa se, että Suomessa syntyy joka vuosi muutama lapsi yli 50-vuotiaille. Täällä ei tietääkseni anneta hormonihoitoja yli 45-vuotiaille, joten uskoisin näiden harvinaisten tapausten saaneen alkunsa luonnonmenetelmällä.

Mahdollista, mutta erittäin epätodennäköistä. Naisen hedelmällisyyshän heikkenee jo 35-vuotiaasta lähtien, ja siinä vaiheessa, kun rytmi alkaa heittelehtiä ennen kuukautisten loppumista kokonaan, se on aika olematon.

Jos asia sinua kiusaa, käy mittauttamassa FSH-arvosi (yksinkertainen verikoe, johon lähetteen voi saada työterveyslääkäriltä, ainakin minä sain). Gynekologi osaa myös arvioida raskausriskin paremmin, ainakin ultraäänen avulla.

Vuodoista et muuten välttämättä pääse vaihdevuosissakaan, jos sinulla on kohtu tallella. Jos tarvitset hormonikorvaushoitoa tablettimuodossa, vaihdevuosien alkuvaiheessa määrätään ensin yhdistelmätabletteja, joissa on sekä keltarauhashormonia että estrogenia. Hoidon aikana tulee ns. tyhjennysvuoto kerran kuussa.

Äänestä

Mikä ihmeen tyhjennysvuoto? Miten ne ennen ovat tyhjentäneet kohtunsa, kun ei ole ollut hormoonipillereitä käytössä ? Onko jotain luonnonmenetelmiä millä kohdun voi tyhjentää, jos se sellaista vaatii ?

Jos jollain tietoa, ole hyvä ja laita tänne.

Äänestä
  • Jos ei käytä hormoneita, ei tarvitse myöskään tyhjennysvuotoa, koska kohdun limakalvo ei silloin paksune. Silloin, kun munasarjat vielä toimivat ja naisella on kuukautiset, estrogenin paksuntama kohdun limakalvo poistuu luonnollisesti.

    Äänestä

Hei Haluuhalutablettii. Tosiaan on huono syttymään, miehenikin sanoo, että olen tullut työlääksi (ihan lempeästi, ei syytellen). Hiplaminen pitää kestää aika kauan (puoli tuntia) ja käyttää geeliä, ettei rupea klitorista aristamaan. Olen myös ottanut mielikuvia käyttöön eli kuvittelen seksistisiä tilanteita, se auttaa. Joskus on katsottu aikuistv:tä, siinä on osa vähän etovia, mutta hyvistä osioista on apua. Sitten kun orgasmi tulee, niin on kyllä tosi voimakas ja mies hiplaa monta peräkkäin. Sitten hän vasta rakastee, ettei laukeaminen tapahdu liian nopeasti. Joskus saan vielä siinäkin orgasmin hänen lauetessaaan. Tulee taivaallienen olo mulle ja mies on kovin onnellinen, kai on merkittävä asia saada naisensa tyydytetyksi. Minä laitan pihvit ja huumorilla heitän että kova homma ruokapalkalla. Molemmat myhäilemme tyytyväisinä.

Äänestä

Olen 45v. mummo.
Olen ihmetellyt suurta ahdistuspuuskaa joka on tullut pari kertaa minulle.
Tuntuu että sitä ei voi kestää, itken holtittomasti.
Muutenkin olen tullut itkuherkäksi.
Hermot myös menee herkästi, riitelen mieskaverini kanssa ja olen hyvin ärsyyntynyt hänen käytöksestään usein, vaikka hän ei ole muuttunut vuosien varrella paljoakaan.
Ennen olin rauhallinen ja tyytyväinen vähään, en pitänyt riitelemisestä, emmekä riidelleet koskaan.
Tuntuu että ero tulee, eihän tällaisen kanssa voi haluta olla.

Saamaton olo ja varsinkaan ei kiinnosta aloittaa enää mitään tekemään.
Iloa ei oikein saa mistään.

Ennen olin aktiivinen ja kovasti kyläilevä ja askartelua rakastava.
Nyt en käy missään, edes tanssimassa en jaksa enää innostua käymään.
Miehetkään ei innosta enää samanlailla silmää kuin ennen.

Muisti on huono, keskittymiskyky huonontuu, älykkyys katoaa.
Unettomuus varmaan aiheuttaa myös paljon oireita.
Nukun tunnin pari ja sitten valvon aamuun ja ehkä nukun vähän.
Kerran viikossa nukun ehkä 7h.

Kuukautiset on vielä säännölliset mutta runsaat ja tekivät anemian minulle.
Tiputtelua on vähän. Kohtututkimus tehtiin ja siellä ei ollut polyyppeja tai muuta. Paksu limakalvo sanoi olevan.

Seksi vielä kiinnostaa mutta en enää syty niin äkkiä, tarvitsen enemmän hellyyttä.

Nyt kun tajusin mikä minua vaivaa, koetan ottaa iisisti etten tee mitään hullua raivonpuuskassa. Vähän pelottaa, että tekeeköhän sitä jotain jota joutuu katumaan.

Jospa tämä joku kaunis päivä helpottaa.
Kuulostaa kyllä juttuja lukiessa että ensin pahenee;(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


osallistu!!!! kirjoitti:

kun niin moni kyselee vaihdevuosien alkamis-aikaa, oireita yms. niin tehdäänkö tähän vaihdevuosigallup, jonne jokainen voi käydä laittamassa:
- minkäikäisenä vaihdevuodet todettiin
- mitkä olivat ensimmäiset merkit

helpotetaan näin toistemme epätietoisuutta ja jaetaan tietoa alkamisiästä sekä oireista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu