TSIISUS

ONKO TOI SATU IHAN IDIOOTTI!!??
Se ei osaa puhuu mitään järkevää. todella lapsellinen (kuulemma esitelly räkäänsä talossa) ja kaikki sen tekeminen vaikuttaa esittämiseltä...
5668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Satu puhuu teennäistä kirjakieltä, kuin olisi Kaurismäen elokuvassa. Hänellä on myös pakonomainen tarve räpytellä voimakkaasti silmiään, eräänlainen pakkoliike.

Tuo räkäpallojuttu kertoo siitä, ettei Satu tiedä mikä on sosiaalisesti sopivaa. Samoin kuin se, että ei bikineissä esiintyminen on noloa, mutta kameroiden edessä pussailu ja paneminen ei.

Satulla on myös ihme pelkoja mitä ihmeellisimmistä asioista. Kaiken kaikkiaan ei vaikuta ihan normaalilta.

Äänestä
  • Eikö Satu maininnut silmien räpyttelyn johtuvan BB-talon ilmastoinnista ja vastaavasta.

    Se, että silmien räpyttely ja yhden räkäklimpin esittely saa aikaan tällaisen dissausryöpyn jotain ihmistä kohtaan, tuo mulle mieleen lähinnä yläastetyylisen koulukiusaamisen, jossa joku ärsyttävä ele tai tapa saa aikaan silmätikuksi joutumisen.

    Erityisen paljon se harmittaa myös siksi, että Satu on yksi talon harvoista ihmisistä, joka samaan aikaan sekä on ulospäinsuuntautuva että osaa ottaa toisetkin huomioon. Monet talossa sen sijaan ovat kylmiä, pinnallisia ja itsekkäitä.

    Äänestä

  • se tosiaan räpsyttelee silm... kirjoitti:

    Eikö Satu maininnut silmien räpyttelyn johtuvan BB-talon ilmastoinnista ja vastaavasta.

    Satu ei itseasiassa räpyttele, vaan silmät puristuvat pakonomaisesti kiinni kasvojen lihaksilla. Ei voi johtua ilmastoinnista, sillä samaa tapahtuu pihallakin.

    En ole huomannut mitään erityistä toisten huomioon ottamista, tosin olen seurannut vain tv-ohjelmaa. Sen sijaan Satu kyllä kertoo mitä hänestä saa sanoa ja mitä ei. Samoin on oltava tietyt säännöt millä tavalla häntä pitää ottaa huomioon.

    Totta on, että muutkin talon asukkaat ovat jollakin tavalla luonnehäiriöisiä tyhmyyden lisäksi.

    Äänestä

  • se tosiaan räpsyttelee silm... kirjoitti:

    Eikö Satu maininnut silmien räpyttelyn johtuvan BB-talon ilmastoinnista ja vastaavasta.

    Se, että silmien räpyttely ja yhden räkäklimpin esittely saa aikaan tällaisen dissausryöpyn jotain ihmistä kohtaan, tuo mulle mieleen lähinnä yläastetyylisen koulukiusaamisen, jossa joku ärsyttävä ele tai tapa saa aikaan silmätikuksi joutumisen.

    Erityisen paljon se harmittaa myös siksi, että Satu on yksi talon harvoista ihmisistä, joka samaan aikaan sekä on ulospäinsuuntautuva että osaa ottaa toisetkin huomioon. Monet talossa sen sijaan ovat kylmiä, pinnallisia ja itsekkäitä.

    hauska, ratkiriemukas suorastaan!
    Etpä ole tainnut kuunnella mitä Satu talossa puhuu.... (hitto ku naurattaa :D). Ei kovin älykkäitä kommentteja sen suusta vielä kuultu, tuskin tullaan kuulemaankaan. Ainoo mistä osaa puhua on jotenkin alapäähän/seksiin liittyvää, sillä vissiin suosiota yrittää saada.
    Tää mitään "kiusaamista" oo :D:D.

    Äänestä

  • oletpas kirjoitti:

    Kyllä se, että henkilöä arvostellaan todella rankoin sanankääntein esimerkiksi silmien räpsyttelyn takia, on samankaltaista kuin peruskoulussa tapahtuva koulukiusaaminen. Henkilöä arvioidaan pienten ja pinnallisten asioiden perusteella, ja esimerkiksi vääränvärinen paita voi olla syy vihata toista.

    Alapää- ja seksijutut ovat monille Satua kaksi kertaa vanhemmillekin keino tyhjentää päänsä ja pitää hauskaa silloin, kun vapaata aikaa joskus on. Tulette sen vielä vanhetessanne huomaamaan. ;) Mielestäni on lapsellista keskittyä pohtimaan, kuka on "aikuismainen" ja pyrkiä mahdollisimman kuivakkaan ja korostetun asialliseen käytökseen, koska se muka on "kypsää."

    Satun kyky ottaa toiset huomioon tulee esille pienissä tilanteissa: esim. kun jollakulla on joku hätänä, Satu usein myötäelää, tai kun joku iloitsee, Satu iloitsee mukana. Satu on kyllä jollakin tasolla naiivin oloinen, mutta en näe syytä olla pitämättä hänestä siksi. Itsekästä tai ilkeää hänestä ei ainakaan saa tekemälläkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

SENTÄÄ! kirjoitti:

ONKO TOI SATU IHAN IDIOOTTI!!??
Se ei osaa puhuu mitään järkevää. todella lapsellinen (kuulemma esitelly räkäänsä talossa) ja kaikki sen tekeminen vaikuttaa esittämiseltä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu