onko tietoo olen metsä kone kuski teen toimi nimellä voinko pitää auton firman nimissä vai viekö voiti sen auton arvo noin 500 e
yrittäjä
mitä tehdä
4696
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
olet tosissasi tämän kysymyksen kanssa, vastaan.
Toiminimi=sinä itse. Eli ihan varmasti on ulosmitattavissa. Se on sitten eri asia, ulosmitataanko.
Tuon arvoista autoa ei vouti voi lain mukaan ulosmitata kun kerta tarvitset sitä työssäsi.
voi ulosmitata auton, toinen asia onko siinä mitää järkeä !
Erottamisedusta säädetään ulosottolain 4 luvun 5 §:ssä. Pykälä on uudistettu vuonna 1997, jolloin erottamisetua laajennettiin huomattavasti aikaisempaan verrattuna. Uutuutena lakiin otettiin silloin säännös siitä, että velallinen voi tietyin rajoituksin erottaa myös työvälineisiin rinnastettavat esineet, jos ne ovat välttämättömiä velallisen ja hänen elatuksensa varassa olevien perheenjäsenten toimeentulon turvaamiseksi. Työvälineisiin rinnastettavalla esineellä tarkoitetaan muun muassa työmatkoihin tarvittavaa autoa tai muuta kulkuvälinettä.
Varsinaiset työvälineet velallinen saa erottaa arvosta riippumatta. Sen sijaan työvälineisiin rinnastettavat esineet, kuten auton, velallinen saa mainitun pykälän mukaan erottaa asetuksella säädettyyn määrään.
Erottamisedun uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 8/1997 vp s. 4) rajaksi suunniteltiin 10 000 – 15 000 markkaa (1 670 – 2 500 euroa). Tarkoitus oli, että asetuksella säädettävä rahamäärä vastaa vaatimattoman mutta kuitenkin käyttökelpoisen auton arvoa.
Ulosottoasetuksen 31 §:ään otettiin säännös, jonka mukaan erottamisedun raja on auton osalta 2 500 euroa. Tältä osin kyse ei siten ole ulosottomiehen tulkinnasta vaan asetuksessa säädetystä määrästä.
Erityisestä syystä velallinen saa asetuksen mukaan erottaa arvokkaammankin auton, jollei sen arvo todennäköisesti ole suurempi kuin 4 200 euroa. Erityisellä syyllä tarkoitetaan muun muassa tilannetta, jossa autoa tarvitaan kiinteästi itse työtehtävän suorittamisessa, kuten myyntiedustajan työssä.
Mainitun korkeamman rajan soveltaminen on harkintakysymys. Jos velallinen katsoo, että ulosottomies on tulkinnut asiaa liian tiukasti, hän voi valittaa asiasta käräjäoikeuteen.