Kirjoita päiväkirjaa

Olen nuoruusvuosilta asti pitänyt päiväkirjaa.Aluksi oikein isoja sinikantisia ruutuvihkoja yhdistellen kirjaksi.Nyt" ikä-immeisenä" teen merkinnät isoon Ajastaikaan (allakkaan).
Monta asiaa on tarkistettu minun muistiinpanoistani.Mikä hauskinta ,huomaa miten aika kuluu nopsaan ,mitä enempi ikää tulee. Luuli asian olleen viime vuonna ,vaan eipä olekkaan ,viisi vuotta on äkkiä kulunut.Kaikille suosittelen kirjaamista ja eihän sitä tiedä mitä jälkipolvet niistä saa aikaiseksi.

Päiväkirjaa kirjoitan. Leikekirjaa teen. Ja sitten minulla on vielä Sääpäiväkirja. Että kyllä kirjoja riittää. Jos joku haluaa joskus julkaista ne, niin mikä ettei.

hulluina nuoruuden vuosina, monta vahakantista vihkoa tuli täyteen nuoruuden unelmia,haaveita ja pettymyksiä.
Sitten jossain vaiheessa hävitin kaikki, mitä en ikinä anna itselleni anteeksi.

Nykyään riittää kalenteri, mihin merkkaan tapahtumia ja päivän säätiedot, niitä on isot, vinot pinot ja niistä tosiaan on mukava tarkistaa vuosien takaisia asioita.
Minulla on anopinkin kalentereihin tehdyt muistiinpanot tallessa ja häneltä olen tainnut periä tämän asioiden muistiin laittamisen.

Saa sitten jälkipolvi vuorostaan taas tarkastella asioita.

pitäisin, ei varmasti olisi painokelpoinen. Jälkipolvi ei uskaltaisi käyttää edes mökin puuseen paperina, vaikka paperille printtaisi.

Ja käsky on jo annettu siitä, että ellei elämästä hengissä tosiaankaan selviä, lähtöni jälkeen koneeni kovalevylle on annettava hoitoa lekalla.

Omaa elämän kertaa ole kirjoittanut jonkin verran.
aivan sieltä 3v asti muistetuita.
Tarttee laittaa ylös ne sen aikaset elämiset.
Kuten laulun:"Kolme pientä Kiinanpoikaa"!
Meille kerrottiin myös,että maakotka olisi siepannu
vauvan pihalta nukkumasta.

Muutamia aikoja lukuunottamatta olen kirjoittanut päiväkirjantapaista,12 vuotiaasta asti.
Ensimmäinen oli sellainen sinikantinen ruutuvihko,sitten sain lahjaksi pari kolme kertaa päiväkirjan,sen jälkeen ne ovat muttuneet paksuiksi vihoiksi,nyt kirjoitan lähes joka päivä tänne koneelle,siis päiväkirjaa kaiken muun höpinäni lisäksi.
Teen myös lapsilleni leike-ja kirjoitusjuttuja koviin kansiin ns.Oma Kirja.(Ei vauva-kirjaa vaan tyhjälle sidotulle kirjalle tekstiä).
Kirjoitan lapsuudestani ja suvustani...mutta valokuvia en saa millään albumeihin...en sitten millään.....alkaa itkettää ja naurattaa eikä hommasta tule yhtään mitään.

Kirjoitan ns. yleistä ja omaa päiväkirjaa. Kaikkia ei sovi näyttää aivan kaikille, tai oikeastaan ei kenellekkään.

Ihanat ja haikeat muistot sain äitini pelkistä almanakka merkinnöistä, puhumattakaan isäni sotapäiväkirjoista.

Harmi, että poltin myös omia kirjoituksiani niin tärkeiltä vuosilta, joita nyt haluaisin tarkennella enemmänkin. Asiat unohtuu, mutta niistä olisi saanut palautettua mieleensä nämä nuoruusvuodet.

Siskoni päiväkirjat taas "valehtelevat" omalta osaltani. On ihanaa hänen kanssaan muistella menneitä ja meidän erilaisia näkökantoja tapahtuneista.

rakkaussurujani päiväkirjaan yli 30 v sitten. Olen lueskellut niitä, en olisi muuten muistanut, mitä on tapahtunut. Minusta tämä on hyvä tapa purkaa sydäntään.