Kuukausi vielä pitää jännittää sitä, palaako lapseni kotiin vai muuttuuko avohuollon sijoitukset 2 x 3 kk. huostaan otoksi. Minua arvioidaan ja lastani haastatellaan tämän tästä. Miten te muut olette vastaavassa tilanteessa kestäneet viimeisten viikkojen piinan?
Kuukausi
vielä piinaa jäljellä
822929
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 82
Vanhimmat
haastatellaan tämän tästä? Minkähän ikäinen lapsi on kyseessä? Ja eikö hän koe jo aika ahdistavaksi tuollaisen vähän väliä haastattelun?
Itse en ole tuota piinaa kokenut, mutta toivottavasti siihen vastaa joku toinen.
Jaksamista sinulle ja lapselle!
Perheneuvola arvioi vanhemmuuttani ja tapaa lastani kerran viikossa näissä merkeissä.
on kymmenen.
arvioidaan? Oletko lapsen biologinen vanhempi? Eikö Sinulla ole oikeutta omaan lapseesi? Käsittämätöntä, että joku neuvola pystyisi yhdenkään lapsen biologisia vanhempia valitsemaan!
vallan näyttämistä.Leikitään toisten elämillä.
suudessa! Näkeehän sen jo tuossa adoptio-asiassa, josta yläpuolella kirjoitetaan.
Lapsi-vanhempi suhde on niin ainutkertainen ja korvaamaton, että sitä ei pysty kukaan ulkopuolinen analysoimaan ja arvioimaan. Saahan sitä yrittää, mutta turhaa ajanhukkaa, sanon minä.
jos on sijotettu ja vanhemmuuta pitää arvioida
(ja kai lastakin) arvioidaan. Olen yh-isä, joka erosi vaimostaan vuosia sitten. Lapsi jäi erossa minulle. Lapsen äiti kuoli eron jälkeen. Entiset appivanhemmat pitävät minua syyllisenä tyttärensä kuolemaan ja ovat tehneet sen selväksi lapsellekin. Ei ole ollut kuitenkaan sydäntä erottaa äiditöntä lasta vielä isovanhemmistaankin. Olisi kai pitänyt. Viime Maaliskuussa lapsi teloi itseään polkupyörällä kaatuessaan. Mummon kysyttyä pojalta mustelmista, tämä jostain käsittömästä syystä heitti vitsillä iskän hakanneen. Mummo vei lapsen lääkäriin, joka ilmoitti sosiaaliin. Ensin kuraattori oli koulussa lapsen kimpussa päivittäin . Sitten tuli kolmen kuukauden sijoitus, vaikka poika paljasti huijanneensa mummoa, kun tätä on kiva jekuttaa, kun se uskoo kaiken. Perheneuvolan kesälomien vuoksi sijoitusta piti jatkaa kolme kuukautta, että minut saadaan arvioitua. Pojalle on kertynyt tälle syksylle poissaoloja koulusta jo melkoisesti näiden arviointien vuoksi.
mennyt! Lottovoiton olet saanut jos poika palaa kotiinsa takaisin!
Eikö vähemmällä vatkaamisella ja veivaamisella
saada enää suomalaisessa yhteiskunnassa selville sitä
että pärjääkös se isä poikansa kanssa vai ei!
Mutta, mutta
pitäähän sosiaalinaisilla suomessa tärkeää työtä olla ja vielä hyvin tärkeää sellaista
että tiedetään
saako joku hoitaa ihan itse oman/omat kakaransa vai ei!
sossun tulkinnat toisista ihmisistä jäävät silti ontuviksi. Juuri samaa asiaa käsiteltiin tuolla alempana kun aiheena oli adoptioperheistä tehtävät huostaanotot.
Siis kun ottaa huomioon, miten jumalattoman tiukkaan seulaan adoptiota harkitsevat ihmiset joutuvat ja silti uusimpien tietojen mukaan heiltä tehdään paljon huostaanottoja. Sossun arviot ihmisistä ovat puuta heinää, vaikka kuinka veivaisivat ja vatkaisivat. Yhteiskunnan varoja niissä vain tuhlataan.
Huostaanotot nyt kerta kaikkiaan pitäisi rajoittaa vain niihin tapauksiin, joissa KENELLEKÄÄN ei jää tulkinnan varaa, tarvitaanko huostaanottoa vai ei. Ei siinä mitään tutkimuksia ja veivaamisia tarvita silloin, kun lapsi todella on huostaanoton tarpeessa!
olisivat ihan tavallista maalaisjärkeä käyttäviä kansalaisia joka toimistossa niin ymmärtäisivät, että lapset saattavat päästellä mitä ihmeellisempiä juttuja, joissa ei ole totuuden kanssa päätä eikä häntää.
On juuri ollut tuttavien kanssa puhetta (ei huostaanottoperheitä, eikä lastensuojelun asiakkaita), miten kiusallisia tilanteita vanhemmille voi yllättäen noista lasten möläytyksistä syntyä yllättäen ihan missä tahansa. Kaikilla lapsilla se ei kuulu tapoihin, mutta joillekin saattaa tulla sellainen kausi, että ihan kuin nauttivat siitä, että kuulijat vähän kauhistuvat. Ja sitten on paljon sitäkin, että lapsi on yksinkertaisesti ymmärtänyt esim. aikuisten puheet väärin.
Mutta varmasti sossun korvissa tuo tilanne on kuulostanut hyvinkin pahalle ja hehän joutuvat tutkimaan ja syynäämään tällaiset jutut. Se on vain niin suurta arpomista aina, mihin he tutkimuksissaan päätyvät. Ei ollenkaan ole sanottua - kuten jotkut näyttävät kuvittelevan - että sossu vain käy toteamassa esim. aiheettoman ilmoituksen vääräksi. E-hei! Tutkimusten tulos riippuu ihan täysin siitä, millainen persoona siellä sossun virkanimikkeen takana lymyilee.
se, että lääkärintodistuksen mukaan vammat ovat voineet syntyä jonkun aikuisen toimesta. Pyöräilöyvammoista ei lekurit sossuille ilmoittele. Vastaappa isukki rehellisesti: Oletko kolhinut poikaasi?
pari mustelmaa, niin mistä hän pystyy päättelemään, ovatko vammat tulleet fillariturmasta vai jonkun lyönneistä?
Jos lapsi väittää niitä aikuisen tekemiksi, lääkäri kyselee tarkkaan, mistä suunnasta isku tuli ja jne, arvioidakseen, ovatko tapahtumat niin kuten lapsi ne kertoo. Eihän näihin selvyyttä lääkärissä tule, eikä ole tarkoitus tullakaan. Mutta lääkärin velvollisuus on ilmoittaa poliisille, jos lapsi väittää vammoja aikuisen aiheuttamiksi.
uhkailla poitsia muuttamaan kertomustaan. Ei olisi eka kerta.
näitä raastavia, aikaa vieviä ja kalliita selvityksiä tehdään. Huom. maksajina olemme me kaikki veronmaksajat.
tehdä poliisille rikosilmoitus eikä mihinkään sossuun!
Jos poliisi olisi todennut sinut pahoinpitelijäksi omissa tutkimuksissaan
olisi poliisin sen jälkeen pitänyt ottaa yhteyttä sossuun
joka olisi huostaanottanut pojan sinulta.
Vai ollaanko sosiaalitoimistossa
alettu jo poliisinakin ja rikoskomisaariona
esiintymään
(sitäkin on nimittäin sattunut,
keravalainen sosiaalityöntekijä sai kyseisestä esiintymisestään oikeusasiamieheltä huomautuksen!).
Marssijärjestys olisi lain mukaan tämä.
Ei sosiaalitoimisto;
perheneuvola, lastensuojeluviranomainen
mikään poliisilaitos taikka -viranomainen ole
jolla on eväitä taikka valtuuksia, ammattitaitoakaan
tutkia mahdollisesti tapahtunutta rikosta!
Et sinä isänä mitään oikeutta lapsesi kanssa sossulasta saa!
lastensuojeluviranomaisten touhuun?
Tulikohan anopille omassa lapsenotto aikeessaan mieleenkään
että pojalla voi olla kova elämä edessä sijoitettuna.
Lapsi voi joutua sijoitukseen esimerkiksi jonnekin minne on sijoitettuna
myös mielenterveysongelmien vuoksi huostaanotettuja nuoria jne.
Hyvistä sijaisperheistäkin on pula.
Eipä käynyt anopilla mitenkään mielessä
selvittää keskenänne asioitanne
ja sopia pojan huollosta muulla tavalla
kuin sotkea vielä lastensuojeluviranomaisetkin asiaan omine viranomaisintresseineen mukaan.
(harva alkoholisti nykyaikana kykenee kuitenkaan työtänsä hoitamaan niin etteikö työpaikalla
asiaan puututtaisi kovallakin kädellä.
ei nykyajan työelämä enää hyväksy alkoholin väärinkäyttäjiä...).
Lapsellasi ei ole omista vanhemmistaan
jäljellä enää kuin toinen. Olet varmasti kaikki kaikessa lapsellesi, jos olet häntä asiallisesti kohdellut.
Sijaishuolto ei ole tänäpäivänä mikään ihmeitä tekevä instanssi;
lasten ja nuorten itsemurhia, laitoskierrettä, syrjäytymistä ja kouluja käymättömyyttä
mutta myös huonoja sijaisperheitä, valvomattomia laitoksia jne on olemassa.
Eli jos hoidat poikasi asiaan kuuluvalla tavalla
ja päivittäinen elämäsi ei ole
alkoholin täyttämää ja turruttamaa
olet varmasti paras huoltaja pojalllenne
ja oma kotinne on hänelle oikea osoite.
Kestämisiin.
laajaa tutkimusta tehtynä!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000028839589
eikä lääkäri. Lääkärin olis pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus, jos epäili aikuisen pahoinpidelleen lasta, mutta lääkäri ei ole epäillyt.
pahoinpitelyilmoitusta poliisille???? Ei mummo, ei lääkäri, eikä sosiaaliviranomaiset. Silti sosiaaliviranomaiset ottivat on lapsen omavaltaisesti siis isältään???
Kysymys A. Jos lasta on pahoinpidelty, tai epäilty pahoipidellyn, miksi yksikään asiaan sotkeutunut viranomainen ei ole tehnyt asiasta ilmoitusta poliisille, joka pahoinpitelyt hoitaa? Kaikki ovat siinä laiminlyöneet virkavelvollisuutensa. Lapsi ei saa tällöin oikeuden suojaa pahoinpideltynä siten kuin kuuluisi.
Kysymys B. Miten isä saa vastattua pahoinpitelysyytöksiin, jos häntä ei virallisesti syytetä. Isä leimataan vailla puolustusmahdollisuutta.
Sosiaaliviranomaisilla ei ole pätevyyttä eikä valtuuksia tutkia pahoinpitelyrikoksia.
Kysymys C: Lapsi on puhetaitoinen jos hän jo käy koulua. Voisiko joku viranomainen vaivautua kysymään lapselta pahoinpitelikö isä häntä vai haluaako hän takaisin isänsä kanssa normaalisti jatkamaan elämäänsä. Lapsen sana tässä on se joka painaa ja ratkaisee hänen omassa asiassaan.
Saattaa olla, ettei hän enää halua nähdä anoppiaan, eikä hänen silloin tarvitse (sosiaaliviranomaiset eivät saa pakottaa). Nyt kun tuli ilmi, että lapsen äitinsä jälkeen saama eläke päätyy kunnalle sijoituksen myötä, niin siinä on motiivi, olla palauttamatta lasta isälle. Rahat menis siinä kanssa lapselle siten kuin on tarkoitettu, eikä kunta enää pääsisi osingolle.
Omien lasteni huostaanotto on nyt kestänyt kohta vuoden, eikä vieläkään loppua näkyvissä. Tällä hetkellä ollaan valitusasteella Korkeimmassa hallinto-oikeudessa, jossa keskimääräinen huostaanottojen käsittelyaika on 9 kuukautta!
Ja kuten nykypäivään kuuluukin, niin huostaanotto on tehty edes syytä mainitsematta, saatikka perustelematta. Huoltosuunnitelmiin ei kirjata lainkaan mitä minulta (äidiltä) odotetaan, että lapset voisivat palata kotiin. Eivät osaa sanoa mitään, kun eivät keksi mitään...
Tämän kaiken seurauksena olen siirtynyt toimeentulotuella eläväksi. Rahat eivät riitä edes asuntolainan maksuun. Velat menneet tämän koko huostaanottosotkun myötä ulosottoon. Eli lasten myötä hävinnyt myös luottotiedot.
Ole onnellinen jos selviät tuolla kuukauden odottamisella, muilla kuluu vuosia!
Kestettävää, siihen palaveriin, jossa kerrotaan otetaanko poikani huostaan vai saanko hänet kotiin Marraskuussa. Takana on kohta viisi raastavaa kuukautta. En ole lyönnyt poikaani, enkä myöskään uhkaillut häntä. Mummo vaan pitää tyttärensä itsemurhaa (eromme jälkeen), minun syynäni. Pojan jekusta hän sai oivan aseen nitistääkseen minut. Ainoa lohtu on, ettei hän saanut poikaa luokseen asumaan näiden avohuollon tukitoimenpidesijoitusten ajaksi. Esteenä oli hänen korkea ikänsä. En olisi ikinä uskonut vajoava näin alas, eli myöntänyt olevani vahingoniloinen siitä, ettei ex-anoppi saanut poikaani "kokonaan omakseen". Töissä olen sentään jaksanut käydä. Olen tehnyt jopa ylitöitä, kun tyhjä koti ei tunnu kovin houkuttelevalta.
Pitkiä käsittelyaikoja ei saisi koskaan olla, kun on lapsesta kysymys. Pitää huomioida, että lapsuudessa jokaisella päivällä on suuri merkitys, lapsi on koko ajan muuttuva ja kehitysvaiheet ja koko lapsuus menee nopeasti ohi. Lapsen muistikaan ei salli edes parin päivän erossa oloa vanhemmista, saati kuukausien tai vuosien. Äitikin vieroittuu lapsesta. Aikuisten maailma on hullu lapsen ja äidin kannalta.
Lakiin pitäisi myös laittaa vaatimus, että joka ainoa lapsenhuostaanoton syy on kerrottava äidille kirjallisena.
Olen ihan varma, jos lapseni olisi joutunut minulta pois, olisin lakannut kaikesta yhteistyöstä yhteiskunnan kanssa.
Oletko hakenut asuntolainaasi tai korkoihin ehkäisevää toimeentulotukea. Noin puoleksi vuodeksi sitä voi saada.
Itse aikanaan hain kun tuli huostaanotto ja jäin pois työstä keskittääkseni kaiken voimavarani huostaanoton purkamiseen. Sossu teki kieltävän päätöksen, mutta hallinto-oikeus myönteisen puolentoista vuoden päästä.
Menetin työni ja asuntoni huostaanottojen takia, jotka on tietoisesti perättömillä väittämillä perusteltu.
Vaadin, että sossula on korvausvelvollinen menetetyn asuntoni suhteen, koska ei myöntänyt ehkäisevää toimeentulotukea oikea-aikaisena ja valitin tästäkin sossulan kieltävästä päätöksestä hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus katsoi, ettei sossula ole korvausvelvollinen siitäkään huolimatta, että sossula kyllä maksoi ehkäisevän toimeentulotuen rahat tililleni tuon asunnon korkojen maksamiseen, vaikka tuota asuntoa ei enää ollut minulla.
Huostaanotot hallinto-oikeus piti voimassa perättömillä perusteilla perusteltuna. Olen itse paikalla olleena todennut, kuinka tuomioistuimessa sossun annetaan valehdella, eikä kenenkään ilme värähdä. Sossua kuunnellaan hiiren hiljaa, meinasin huutaa että sossu valehtelee tuomioistuimessa, mutta minulle olisi voitu vaikka sakko antaa niskoittelusta. Nimittäin raha on seuraava, millä sossu alkaa kiristämään. Maha alkaa kurnia ja sen sossu kyllä tietää hyväksi suun tukkijaksi.
Huostaanotoissa on päämääränä, ettei kansalainen pääse kartuttamaan itselleen omaisuutta. Eivät sentään suomen maassa ampuneet muurille, kuin tehtiin Itä-Saksassa, joka aikoi itsensä hyvinvoinniksi työtä tehdä. Minua uhkaili kyllä lasten isä, pyssyn osoittaessa kaulalla vinoittain aivoja kohti anelin henkeni säästämistä. Saatuani aneltua armon vedottuani ampujan joutuvan linnaan kuitenkin ja sain henkeni pitää, niin sossu alkoi kiusaamaan järjestelmällisesti yhteydenpidonrajoituksilla. Lapsiani saan tavata valvotusti, isä vapaasti.
Työvoimatoimiston eukko letkautti väsyneesti, että alkaisit elämään omaa elämääsi. Vastasin, että siitähän minä kiinni pidän ja toivon uuden hallituksen tuovan selvennöksen tilanteeseeni. Suomessa on eletty kuin kommunismissa, josko nyt saisin minä oikeuden ja lapseni kotiin, sanoin työkkärin nuivalle virkailijalle.
Tiedätkö itse miksi ja minkä vuoksi sinua tosiasiassa arvioidaan?
Polkupyöräonnettomuus ei ole riittävä syy vanhemmuuden arvioinnin tekoon
(niitähän sattuu jokaiselle lapselle ainakin kerran elämässä ja toisille sitten joka viikko...).
Ihan asiaan kuulumaton seikka on taas se
että olet eronnut ja pojan yksinhuoltaja
ja pojan äiti on kuollut. Sellaistakinhan valitettavasti sattuu joka päivä Suomessa
ja siltikään ei lapsiperheiden tarvitse mennä mihinkään arvioittaviksi taikka lasten perheneuvolaan ihmeteltäviksi.
Mutta se että jos sinua epäillään poikasi pahoinpitelystä taikka pojan käsittelemisestä,
se ei ole edes sosiaalitoimistolle tässä vaiheessa (ei ainakaan yksistään)
kuuluva ja selvitettävä asia.
Kahdessa ensi mainitussa asiassa
ei lapsen huostaanotto olisi edes minään uhkana
ja miksi poika on yleensä edes sijoitettuna
väliaikaisestikaan.
Jos sinua epäillään lapsesi lyömisestä sosiaaliviranomaisten taholta
niin lastensuojeluviranomainen ei ole oikea viranomainen teidän kummankaan,
pojan eikä sinun, oikeusturvan kannalta.
Pahoinpitely taikka edes tutkiminen/epäily
on aina, myös lasten kohdalla, poliisille kuuluva asia.
epäillään tapahtuneen alkoholin vaikutuksen alaisena. Ennen lääkärin tekemää lastesuojeluilmoitusta ex-anoppini on tehnyt minusta ilmoituksia. Hän on ollut poikaa hoitamassa ulkomaille suuntautuneiden työmatkojeni aikana. "Nurkkia siivoillessaan" hän on löytänyt kaljapulloja takkahuoneesta, (jossa aina nautin saunakaljan työviikon päätteeksi). Lisäksi olen tuonnut hänelle lentokoneesta ostamani konjakkipullon tuliaiseksi. Olen siis alkoholisti, jolle ei voi uskoa oman lapsen huoltoa. Sosiaalityöntekijät kertoivat minulle näistä anopin ilmoituksista, kun olivat saaneet lääkärin ilmoituksen. Pakkohan heidän oli alkaa asioitamme tutkimaan, mutta raastavaa tämä on.
Mitään oikeudenkäyntiä ei ole ollut eikä tietääkseni ole tulossakaan. Minulta on hoidon korvaukseksi peritty lapsilisä kaupungille. Myös lapsen (äidin kuolemasta) eläkkeestä menee osa kaupungille hoidon korvaukseksi. Mikäli saan lapsen takaisin, palautetaan lapsilisän ja eläkkeen maksatus meidän tileille. Pahempaa viranomaisten silmissä kai on pahoinpidellä lasta humalassa kuin selvin päin. Nyt etsitään ensisijaisesti todisteita alkoholinkäytöstäni. Sellaisesta lapsi itse ei osaa kertoa.
pitihän se arvata, että viinastahan se taas on kysymys. Alkkiksia ainaskin 90% bioista
alkoholin käyttösi sekä mahdollinen alkoholismisi.
Jollakulla on tarkka tieto niiden oikeista nimistä ja löytyvät varmasti tuolla laajalla haullakin tältä biovanhempien palstalta.
Tuossa alempana on esimerkiksi kirjoitus terveydenhuollon sisälläkin olevasta kiistasta
että saako esimerkiksi imettävä äiti ottaa lasillisen taikka kaksi..........
mutta sosiaalialan ihmisille asiakkaan raja on ......? itsellä lastensuojeluviranomaisella ei tietenkään ole mitään rajaa......
-gamma-GT
-pieni verenkuva
-veren CDT
Antaa 99-prosenttisen varman vastauksen alkoholin käytön määrästä viimeisen 18 kk:n ajalta.
Tällä testillä on moni sossu saatu turhista syytteistä nuolemaan näppejään.
Jos kodista löytyy tyhjiä pulloja, ei se tarkoita että vanhemmat ovat juoppoja! Ihan sama oliko ne tyhjiä vai täysiä.
Ja mistä tiedät kuinka pitkältä ajalta näitä tyhjiä on kertynyt...
Esim. meillä kannetaan joka viikko kassikaupalla tyhjiä kaljapulloja ja tölkkejä kauppaan. Tämä ei tarkoita että olen juoppo, päinvastoin olen absolutisti.
Meidän lapsille jokainen löydetty tyhjä pullo tietää ylimääräistä rahaa ja ylimääräisiä herkkuja... 1plo=muumitikkari tai 2tölkkiä=jim suklaapatukka, kuten 2 ja 4-v:eet sanovat...
Vaikka itse inhoan juomista lasten nähden/aikana niin en käsitä mitä pahaa saunakaljassa on. (1-2 ok, enempi,hyi)
Mistä toi 90% tulee??? Miten määrittelet sen??? Mikä on alkkis raja???1-5 ploa kuukaudessa ei mielestäni tee ihmisestä alkoholistia. 1-5 ploa päivässä tekee...
Mitä mieltä muut ovat?
pitäisi vähintään 1-3 annosta päivässä jo terveytensä vuoksi lipittää....
mutta sosiaaliviranomainen ja varsinkin lastensuojeluviranomainen
kaiken terveyden ja moraalin vartijana, elämän normittajana
kyllä tietää omassa kaikkiviisaudessaan
mikä määrä kellekkin sopii tai on sopimatta....
P.S.
Kuinka teidän asiat etenee?
(älä kirjoita jos on vaarana että joku näistä paikallisista viranomaisista aiheuttaa hankaluuksia teille näiden nettikirjoitusten vuoksi)
Tällä hetkellä lomat pyörii joka toinen la-su ja ens kuussa pitenee pe-su. Pk:lle en voi mennä, se kyläilyloma otettiin pois.
Tuntuu et kaikki junnaa paikoillaan.
Ja mitä tänne kirjoitteluuni tulee, eivät pysty estämään. As.ajajani sanoi et voisin laittaa enemmänkin tietoa näistä ihmisistä koska kritiikin antamista ei voi kieltää, haukkua ei saa... Onhan minulle huomauteltu asiasta mutta eivät voi kieltää.
Heti kun tulee enemmän tietoa sairaalasta niin varmasti kirjoitan tänne et miten tutkimuksaet etenevät.
Pahinta tässä on tieto mitä "päässäni" on kun en voi käyttää sitä hyväkseni. En halua että syyttömät joutuvat kärsimään.
As.ajajani totesi minulle et kyl tässä on monta todella outoa asiaa ja nyt kun asperger-epäily on saatu "kirjattua" paperille olen voiton puolella.
Onko kenelläkään tietoa et jos saa lähetteen sairaalaan, niin miten nopeasti pitäisi päästä tutkimuksiin? Meillä on kestänyt jo 6kk. Mietin vain et onko minulla oikeus hakeutua yksityiselle jos aikaa sairaalaan ei ala kuulua...
tai millä nimellä nyt olikaan lakiin kirjattu. Lastenpsykiatriassa se ei ainakaan ole koskaan toiminut, koska siellä on niin paljon lapsipotilaita, jotka eivät oikeastaan sinne kuuluisi, kuten sinunkin lapsesi.
Mielestäni sinulla huoltajana on oikeus tilata lapselle aika yksityisen puolen tutkimuksiin, jos asiat eivät muuten hoidu. Eri asia sitten on, että onko sinun mahdollista saada lapsi aina lääkäriasemalle silloin, kun hänellä on sinne aika varattuna. Tämä on törkeää, mutta sijaishuollolla ja sossuillahan on mahdollisuus laittaa lapsen edun toteutumiseen niin paljon kapuloita rattakaisiin kuin ikinä ilkeävät niin tehdä. Ainakin meillä AS-arvio kesti 2-3 kk ja vaati siis monia käyntejä meiltä molemmilta. Aikoja oli siis varattu välillä minullekin, en tarkoita pelkkää lapsen siellä käyttämistä.
Voisit vedota siihen, että kuntoutuksella päästään sitä parempiin tuloksiin, mitä varhaisemmassa vaiheessa se päästään aloittamaan.
Saimme siis yksityiseltä diagnoosin ja lähetteen keskussairaalan lastenneurologian osastolle, josta saimme osastojakson jälkeen kuntoutussuunnitelman. Ja viime mainitulla jaksolla ilmeni mm. hahmotushäiriötä, joka on otettava huomioon kouluopetuksessa. Mutta huomionarvoinen se on siinäkin mielessä, että tuosta kärsivien henkilöiden on hyvin vaikea sopeutua muuttuviin olosuhteisiin. Siinä taas yksi asia lisää, minkä takia ihan yleisemmin vastustaa näitä aiheettomia huostaanottoja.
Yleensäkin kaikki huostaanotot pitäisi rajata vain niihin tilanteisiin, kun ilman mitään nuuskimista ja todistelua on nähtävissä, että lapsen kotioloissa on puutteita, lapsen on parempi olla ja kasvaa jossain muualla. Ja last.suojelu pitäisi saada niin kauas kuin itä on lännestä tekemästä näistä turhia huostaanottoja, jotka ovat vain haitaksi lapselle, eivätkä hänen asiaansa mitenkään auta.
Turha huostaanotto traumatisoi lasta, myöhästyttää kuntoutuksen alkamista, sekä sijaishuollon asiaatuntematon suhtautuminen vaikeuttaa lapsen koulunkäyntiä entisestään SEN LISÄKSI, että oikean avun saaminen kouluunkin myöhästyy.
Vai kuuluuko Hollola niihin kuntiin, joissa ei erityisoppilaalle ole tarjota muuta kuin apukoulutasoista ESY-opetusta, jota pahimmassa tapauksessa antavat epäpätevät luokanopettajat?
ja minkä jälkeen sairaalan on ostettava lapsesi tutkimuspalvelut esimerkiksi yksityispuolelta.
PK:lla kyläilykiellosta saitte ilmeisestikin kirjallisen päätöksen
sosiaaliviranomaisilta asianmukaisine
perusteluineen kaikkineen ....?
Tiedätkö kuinka pojan koulunkäynti on nyt syksyllä
sujunut ja onko kouluun saatu hänelle apua?
Oletko ajatellut kuinka etenette lastensuojeluasiassanne noiden pojan tutkimusten jälkeen?
Oletteko tehneet mitään vastinetta sosiaalitoimistoon näistä lakimiehen mukaan "oudoista" piirteistä?
Täytyy maanantaina soittaa ja varmistaa tämä "hoitotakuu", mihin en kylläkään usko...
Sitten vastauksia "selitysten kera"...
1. Edellisen suunnitelman mukaisia väliviikon tapaamisia on hankala sovittaa nyt joka toinen viikonloppu tapahtuvaan järjestelyyn. (näin lukee papereissa)
2. Jäpä kertoi käyvänsä koulua ti-pe. Ke on ainoa normaali päivä, muuten vain 3h. Siinä on oikeastaan kaikki mitä tiedän koulun käynnistä. Luokassa on "apuope" kuten oli edellisellä luokallakin. Olen kyllä toimittanut sairaalan paperin missä lukee as-epäily koululle, että osaisivat ottaa sen huomioon vaikkei virallista dg:tä vielä olekkaan. Koulu asioissa olemme "jääneet ulkopuolelle" iskän kanssa. Mutta sitkeesti kyllä "työnnän nokkani" sinne...
3. Jos saamme as dg:n tottakai lähtee purkupaperit liikkeelle välittömästi. Nyt teemme isän kanssa ensimmäistä purkupyyntöä soskuun. Se tulee aina kielteisenä takaisin, mutta sitten voi laittaa paperit lääninhallitukseen ja as.ajajani pyytää suullista käsittelyä.
4. As.ajajani sanoi ettei ymmärrä miten koulunkäynnin vaikeuksien vuoksi voidaan ottaa huostaan vaikka meillä on papereita pojan käytöksestä jo vuodelta 2000 joiden perusteella olisi pitänyt jo päästä tutkimuksiin. Varsinkaan kun kotioloista ei ole tullut sanomista, vain vauhdikasta ja äänekästä. Ja miksi meille ei tarjottu mitään muuta vaihtoehtoa kuin huosta ja miksi as-epäilyä vähäteltiin. Meidän olisi kuulema pitänyt päästä tutkimuksiin eikä poika kuulu perhekotiin. On myös paperereihin kirjattu ettei kyseisellä pk:lla ole resursseja ottaa poikaa, mutta kumminkin ottivat. On näistä kerrottu soskun "isolle"pomolle, mutta turhaan. Tällä hetkellä ainoa mikä auttaa on se tutkimuksiin pääsy, oli se sitten PHK-S tai jokin yksityinen. Siitä as.ajajani sanoi myös että jos en saa maksusitoumusta yksityiselle, valittaa hän siitä (oliko se) lääninhallitukseen. Se vain täytyy tarkastaa mikä on odotusaika ja missä vaiheessa voi hakeutua muualle.
laittaa viestiä.
Teillä on ilmeisestikin asiansa hallitseva
(viranomaiset, lastensuojelu) lakimies apunanne.
Sydämen pohjasta toivon että poikanne palautuu mahdollisimman pian kotiinsa ja koululle saadaan lainmukainen opetus järjestettyä hänelle tarvittavine apuineen ja tukineen.
__________________________
Ihmetteltävää olisi varmaan
eduskunnan oikeusasiamiehelläkin (Paunio),
opetusministeriössä, sosiaali- ja terveysministeriössä tämän teidän tapauksenne tiimoilta.
Mutta taitaa olla liian raskasta alkaa
näitä instansseja informoimaan
mitä heidän valvomilla ja vastaamilla hallinnon aloilla
tapahtuu nykyään lapsille, perheille.
Ja kyllähän se olisi näiden hallinnon vastaavien virkamiesten lainmukainenkin velvollisuus selvittää
miten asioita heidän hallinoimillaan aloilla yleisesti hoidetaan.
p.s
Joskus maailman aikaan kouluilla kävi koulutarkastaja ...
käyköhän sellaista enää nykyään......
Luulin, ettei minun tarvitse todistella mitään. Olen saanut vaikutelman, että perheneuvolassa minua uskotaan. Voin ne alkoholin käytön poissulkevat kokeetkin otattaa varmuuden vuoksi seuraavaan sosiaalitoimiston palaveriin. Jos olisin se juoppo, joksi anoppini minut on leimannut, en varmaankaan saisi lasta luokseni viikonlopuiksi. Jotenkin on naurettavaa, kun minua heikommassa asemassa oleva sijaisperhe maksaa minulle ruokarahaa viikonlopuiksi omasta lapsestani. Varsinaista rahankierrätystä. Minä maksan lapsen hoidosta aiheutuneista kustannuksista kaupungille, joka maksaa sijaisperheelle, joka maksaa minulle. Toniak, kiinnostuin tapauksestasi ja luin kaikki kirjoittamasi. Uskomaton tarina. Meidän kohdalla olin melko varma lapsen palautumisesta, mutta teidän tarinaanne luettuani en ole enää 100% varma. Jaksakaamme.
esim. sinua voidaan syyttää täysin tekaistun ls-ilmoituksen perusteella, jossa ei ole totta hivenen vertaa. Se otetaan todesta ja sinua syytetään kyllä sen perusteella, eikä sossun tarvitse todistaa syytteitä oikeiksi.
Rikosoikeudessa henkilö on epäilty, kunnes hänet todistetaan syylliseksi. Mutta sossusta on luotu oma oikeuslaitos muiden oikeuksien ulkopuolelle, jossa henkilö on aina ensin syyllinen, paitsi jos hän itse pystyy toisin todistamaan.
itsellesi, niin sinuna teettäisin nuo labra-testit. Ja sitten huomio kiintyi tuohon kun sanoit olevasi välillä työmatkoilla ulkomailla. Miten lapsen hoito on silloin järjestetty?
Karpon ohjelmassa esiteltiin aikanaan tapaus, jossa tyttö oli otettu huostaan siksi, että isää vastaan tehtiin valheellisia ls-ilmoituksia. Jossain oikeusasteessa huostaanotto todettiin aiheettomaksi ja lapsi määrättiin kotiutettavaksi, mutta SOSSUT eivät kotiuttaneet lasta siksi, koska isä oli työn takia paljon poissa kotona. Asiaa ei auttanut yhtään se, että isän uusi vaimo kävi säännöllisessä päivätyössä ja olisi ollut vastaamassa lapsen hoidosta silloin kun isä oli poissa.
Tämä vain varoitukseksi sen takia, että osaat varautua sossun saivarteluun tällaisista asioista. Voitko luopua ulkomaille tehtävistä työmatkoista?
Oletteko ottaneet yhteyttä tähän vastaavia ONGELMIA varten perustettuun vahvaan eurooppalaiseen järjestöön?
http://www.autismeurope.org/
maan viranomaisten rikoksiin, koska ne yleensä menevät vain 'maan sisäisinä asioina'.
Luulisin, että Suomen viranomaiset saavat kohdella autisminkirjon lapsia miten törkeästi tahansa, ilman tutkimuksia tehdään huostaanottoja ja sijoitetaan mihin sattuu paikkoihin. Sekin on jo törkeä rikos neurologisen oireyhtymän lapsille, että hän ei pääse asianmukaisiin tutkimuksiin psykiatrian puolelta.
Näiden lasten kohdalla huostaanotto vain pahentaa tilannetta silloin, kun lapsen kotioloissa ei ole moittimista. Ja hoidollisissa huostaanotoissa ei ole koskaan kotona huostaanottoperusteita, muuten huostaanotto ei ole ns. hoidollinen, vaan ihan tavanomainen.
Ja pelkkä lasten psykiatrinen hoito on Suomessa sellaisella tolalla, että jonkin kansainvälisen järjestön olisi pitänyt puuttua siihen jo aikaa sitten.
on pureutunut ja paneutunut, sitä pahemmalta
(ja kaikkea muuuta kuin lastensuojelulta...) lasten suojelu ja lastensuojeluviranomaisten tekemän työn jälki Suomessa nykyisin näyttää.
Aikoinaan, kymmeniä vuosi sitten, oli siloiteltu mielikuva ja tunnekin siitä,
että sosiaalityössä tehdään asioita ihmisten hyväksi ja heidän elämänsä parantamiseksi.
Vuosikymmenten saatossa ja ilmeisesti myös sosiaalityön toimenkuvan ja toiminnan muuttuessa (säästöt, arvot ...?) kaikki kiilto ja glamouri sosiaalityön hyvän tekemisestä on kyllä karissut.
Todella tutkimattomia ovat lastensuojeluviranomaisten tiet....
ja varsinkin kun em. viranomainen on kaikkien lakiemme yläpuolella!
puuttua eri maiden sisäisiin asioihin
on sillä ainakin julkisuus arvoa
ja ehkä mahdollista painostaakin omalla näkyvyydellään
eri maiden viranomaisia tai päättäjiä.
On niin kamalaa ja järkyttävää
kun yksittäiset ihmiset omien vaikeuksiensa keskellä joutuvat vielä puolustuskyvyttömina ja uupuneina
pitämään lastensa ja omia puoliaan mielivaltaisesti toimivien viranomaisten ja päättäjien toimenpiteitä ja päätöksiä vastaan.
Kaikki ei ole järjestelmissä kohdallaan
jos ihmiset, kansalaiset
eivät saa muuten oikeutta itselleen ja läheisilleen
kuin asianajajien ja lakimiesten
avustamana ja tukemana!
Lastensuojelussahan tästä
lakimies kuvassa mukana -asiasta
puhutaan ihan jokaisessa sossuja koskevassa koulutustilaisuudessakin.
Mutta olisikohan sossuporukankin jo aika herätä siitä omasta ylivoimaisuuden tunteestaan ja mielivaltaisestikin toimivasta järjestelmästään
miettimään sitä omissa riveissään ja työpaikoillaan
että toimivatko he kaikissa tapauksissa suomalaisen lainsäädännön mukaisesti!
Palasin juuri lapsen sijaisperheestä, jonne hänet vein viikonloppulomalta. Ei lopu ihmeet maailmasta. Sijaisperheen vanhempia on myös hyppyytetty sosiaalitoimistossa ja perheneuvolassa meidän asian tiimoilta. Mikäli lapsi otetaan huostaan, se tapahtuukin kuulemma siksi, että hänellä on ilmeisen paha olla kotona, koska hän satuilee isän lyönneen häntä. Siis syy ei ole minun oletettu "juoppous", eikä oletettu lapsen pahoinpitely, vaan lapsen paha olo, joka ilmenee satuiluna. Tästä voidaan kuulemma pahimmillaan vetää sellainenkin johtopäätös, että kodin olosuhteet vakavasti vaarantavat lapseni kehityksen ja terveyden. Onneksi kuulin sijaisperheeltä, missä mennään. Kun olen ollut "keikkatöissä" ulkomailla (n. kerran, kaksi vuodessa) oma äitini tai anoppi on ollut meillä lasta hoitamassa. Tarvittaessa voin kieltäytyä lähtemästä keikalle.
tähän sossujen keittelemään lastensuojelusoppaan!
Merkit viittaavat todellakin siihen
mistä jo joku varoitteli eli kun yksi huostaanoton aiheuttava syy kaatuu
niin uutta keksitään.
Ja sille lastensuojelurunoudelle ei näy teidänkään kohdalla loppua näköjään tulevan.
Milläs ajattelit kumota tuon lastensuojeluviranomaisten väitteen
millä seuraavaksi sinua vastaan aletaan pojan huostaanottoa valmistelemaan......
jos psykiatria tai muu pääpuolen väki astuu kuvaan niin sillekään tutkinnalla ja seurannalle ei sitten muutamassa kuukaudessaakaan loppua tule.
Mistäs lähtien esimerkiksi
lasten läpän heitto ja käyttö
(niin hyvässä kuin pahassakin)
on ollut lastensuojelullisia toimenpiteitä aiheuttava asia!
Kyllä ollaan metsään menty ja h..in pahasti
ja muka lastensuojelusta puhutaan.....
Nyt jos koskaan on viimeinen hetki ottaa
Kirjoittanut: asianajaja mukaan 16.9.2007 klo 20.26
tähän sossujen keittelemään lastensuojelusoppaan!
Merkit viittaavat todellakin siihen
mistä jo joku varoitteli eli kun yksi huostaanoton aiheuttava syy kaatuu
niin uutta keksitään.
Ja sille lastensuojelurunoudelle ei näy teidänkään kohdalla loppua näköjään tulevan.
Milläs ajattelit kumota tuon lastensuojeluviranomaisten väitteen
millä seuraavaksi sinua vastaan aletaan pojan huostaanottoa valmistelemaan......
jos psykiatria tai muu pääpuolen väki astuu kuvaan niin sillekään tutkinnalla ja seurannalle ei sitten muutamassa kuukaudessaakaan loppua tule.
Mistäs lähtien esimerkiksi
lasten läpän heitto ja käyttö
(niin hyvässä kuin pahassakin)
on ollut lastensuojelullisia toimenpiteitä aiheuttava asia!
Kyllä ollaan metsään menty ja h..in pahasti
ja muka lastensuojelusta puhutaan.....
Nyt jos koskaan on viimeinen hetki ottaa
Kirjoittanut: asianajaja mukaan 16.9.2007 klo 20.26
tähän sossujen keittelemään lastensuojelusoppaan!
Merkit viittaavat todellakin siihen
mistä jo joku varoitteli eli kun yksi huostaanoton aiheuttava syy kaatuu
niin uutta keksitään.
Ja sille lastensuojelurunoudelle ei näy teidänkään kohdalla loppua näköjään tulevan.
Milläs ajattelit kumota tuon lastensuojeluviranomaisten väitteen
millä seuraavaksi sinua vastaan aletaan pojan huostaanottoa valmistelemaan......
jos psykiatria tai muu pääpuolen väki astuu kuvaan niin sillekään tutkinnalla ja seurannalle ei sitten muutamassa kuukaudessaakaan loppua tule.
Mistäs lähtien esimerkiksi
lasten läpän heitto ja käyttö
(niin hyvässä kuin pahassakin)
on ollut lastensuojelullisia toimenpiteitä aiheuttava asia!
Kyllä ollaan metsään menty ja h..in pahasti
ja muka lastensuojelusta puhutaan.....
naurattaa. Laitoin pitkän sepustuksen tossa aiemmin, mutta ei näy taas missään, joten yritän uudestaan ja toivon, ettei tule kahteen kertaan.
Siis haluan kiinnittää sinun huomiosi siihen, että miksi lapsi satuilee.
Jos tiedät, ettet ole minkäänlaista aihetta antanut ja silti lapsi kertoo tollasta, niin minulla kyllä hälytyskellot soisivat.
Lapsi haluaa sillä sanoa jotain. Häntä on kuulusteltu ja aikuisia kuulusteltu, mutta onko kukaan todella pysähtynyt kysymään, miltä lapsesta kaikki tämä hössötys mahtaa tuntua.
Pelottaako lasta kuitenkin joku asia siinä kotiinpaluussa. En tiedä kuinka pitkään lapsesi on jo asunut sij.perheessä, mutta ajattelen, että lapsi voi kokea, että se on hänelle taas hyppy tuntemattomaan ja sellaiset asiat kaikki pelottavat lapsia, jotka aiheuttavat heille turvattomuuden tunteita.
Sinun kannattaisi nyt ihan rauhallisesti ja nätisti jutella lapsesi kanssa ja ottaa selvää mikä häntä ahdistaa. Rauhottele lasta ja sano, että voi sinulle kaikesta jutella kysyä, jos joku asia mietityttää. Kuvaile lapsellesi minkä laista teidän yhteinen elämänne tulee olemaan, kun hän kotiutuu.
Aikuisista voi tuntua kaikki aivan selvältä, mutta lapset voivat miettiä kaikkea aivan hulluakin.
Mitä parempi mielikuvitus lapsella on, sitä todennäköisempää on, että on keksinyt mielessään jo vaikka mitä pelon aiheita.
Oliko niin, että lapsen äiti on kuollut, eli lapsi on jo menettänyt äitinsä, hän saattaa sen perusteella ajatella, että voi menettää myös isänsä ja sitten hän on aivan yksin.
Tämähän on siis kaikki arvailua, mutta tarkoitan vain sanoa, että ihan mitä tahansa siinä pienessä päässä saattaa pyöriä, sellasta joka lasta ahdistaa. Nyt pitäisi aikuisten todella ottaa se lapsi huomioon. Hän noilla saduillaan huutaa, et "Hello, minä täällä, kuuleeko kukaan".
Mene takaisin omassa elämässäsi, niin että pääset lapsen tasolle, saman kokoiseksi ja ikäiseksi ja yritä sieltä sitten hahmottaa sitä mitä hänen ympärillään tapahtuu.
Ei lapsi ole mikään heittopussi, jota aikuiset voivat heitellä oman mielensä mukaan.
Tällä en suinkaan tarkoita syyttää sinua mistään. Eli en ole sossujen kannalla, että olisi perusteltua huost.otto, vaan ajattelen lasta ja teidän yhteistä tulevaisuuttanne. sun pitää saada poistettuakaikki "peikot" lapsen mielestä, että yhteiselonne pääsee parhaalla mahdollisella tavalla alkuun ja lapsi voi tuntea olevansa turvassa sun luona ja kanssa.
Kannattaa ottaa huomioon, että suomalaisessa kasvatuskulttuurissa lapsi oppii jo varhain vastaamaan kullekin kysyjälle siten, kuin uskoo kysyjän toivovan. Meillä opetetaan sellainen kollektiivinen yhtenäiskulttuuri lapsille jo päiväkodista asti, että oman mielipiteen tulee olla yleisen ja yhteisen mielipiteen mukainen, jotta lapsi tulisi hyväksytyksi siinä joukossa, missä hän kulloinkin on. Suomalainen lapsi ei varmaan edes tiedä, mikä on käsite "oma mielipide". Hän on oppinut vain yleisen ja kaikille sopivan mielipiteen, ja pyrkii sen mitä "kuuluu sanoa". Tämä tuli selvästi ilmi kun lapsilta kysyttiin mielipide johonkin asiaan. Muut lapset sanoivat suoraan mielipiteensä, niin teki suomalainenkin lapsi, mutta hän kysyi heti perään haastattelijalta "menikö oikein".
Lisäksi, jos tuotakin lasta hiillostetaan jatkuvasti näissä kuulemistilanteissa, niin hän on varmaan jo havainnut, että niistä pääsee pois, kun vastaa sosiaalitanttojen tahdon mukaisesti. Suomalainen lapsi on oppinut lukemaan aikuisten tahdon harvinaisen valppaasti, koska se on monen lapsen kohdalla hyväksytyksi tulemisen ehto. Tämä erikoisominaisuus pitää ottaa nimenomaan suomalaislapsen kuulemisessa huomioon.
Mitä tulee aikuisiin, niin biologisella isällä on vahvempi oikeus lapseen kuin katkeroituneella anopilla. Vielä kun anoppi syyttä isää tyttärensä itsemurhasta, niin kuvio on täysin selvä. Kaikkeen ne sossutkin lähtevät mukaan. Näen siihen sen syyn, että puoliorvon pojan äidistään saamat eläkemaksut halutaan sossun valvontaan (ja tuhlattavaksi) pojan ja isän sijasta. Kunnilla on pohjaton rahapula ja puoliorvot ja täysorvot rahoineen ovat tavoiteltavia huostaanotettavia sen vuoksi. Kannattaisi katsoa tilastoista näiden osuus huostaanotetuista. Uskon totuuden selviävän siitä helposti ja vaivattomasti.
mitään turvattomuudentunteita, lapsihan oli todennut, että on niin kiva jekuttaa mummia kun se ottaa kaiken tosissaan. Kyllä minä muistan omastakin lapsuudesta joskus jotain konnankoukkuja, että oli kiva saada aikuisiin säpinää. Ja asiat perheessä olivat kuitenkin ihan hyvin. Totta kai voi lapsen kanssa vielä keskustella ja pitääkin niin tehdä, mutta ei aina tarvitse kaikessa olla jotain peikkoja taustalla.
Ja nythän ei olla huostaanottoa tehty ainakaan vielä, noiden mummon juttujen takia nyt vasta isää syynätään, onko hän kelvollinen sossujen silmissä vanhemmuuteen.
Siinähän sossut syynäävät, aika outo juttu kaiken kaikkiaan, jos todella isää epäilisivät, niin pahoinpitelystä olisi pitänyt tehdä ilmoitus poliisille.
mitään erityistä taustalta löydykään, mutta joka tapauksessa on hyvä kuunnella lasta.
Lapset saattavat juuri heitellä tollasta ns. jekutusta, kun haluavat, että joku oikeesti kuuntelisi, siten saavat aikuiset edes hetkeksi pysähtymään.
Tosin tässä tapauksessa luultavasti vauhti on vain kiihtynyt.
Kyllä aivan liian usein lapsi, joka tässäkin tapauksessa on pääasia, niin tahtoo aikuisten taistellessa "oikeuksistaan", jäädä aivan ulkopuoliseksi. Haloo...
suojelun asioihin puuttuminen saattaa tehdä ongelmia silloinkin kun ei niitä muuten ole.
Eivätkä last.suojelutoimet takaa sitä, että lapsen etu toteutuu. Eikä noissa tenttaamisissa välttämättä kuulla lasta kuitenkaan. Lapseenhan saa parhaan kontaktin tuttu ja turvallinen aikuinen, ei välttämättä viranomainen.
Haluaisin vielä painottaa sitä, että lapsen oikeuksiin kuuluu myös vapauttaa itsensä kuulemisista. Näin ollen sosiaaliviranomaiset eivät voi eivätkä saa velvoittaa lasta kuultavaksi ja palavereihin, mikäli lapsi ei halua osallistua. Tämä on nimenomaan lapsen oikeus. Tietävätkö sosiaalitantat tämän ja kunnioittavatko he tätä ja tiedottavatko he lapselle, että lapsen ei ole pakko olla käytettävissä kuultavaksi jos hän ei halua. Joku raja se on lapsenkin kuormittamisessa lastensuojelun varjolla. Jos lapsi jo koulustakin joutuu olemaan poissa kuulemistilaisuuksien takia jatkuvasti kuukausikaupalla uudestaan ja uudestaan, niin onko unohdettu kertoa, että hänen ei ole pakko osallistua jos hän ei halua.
ja kehityksen.... siihenhän on todella helppoa vedota lastensuojeluviranomaisten taholta.
Ja poika on kuitenkin jo 10 kesäinen
niin kyllähän sen pitäisi näkyä sen pahan olon koulussa ja muussakin vapaa-ajassa!
Hommaat sen lakiemiehen itsellesi
jos haluat pojan takaisin kotiin.
Tuolle lastensuojeluviranomaisten selittelylle ja selvitykselle ei varmaan tule mitään loppua.
Oletko nähnyt teidän lastensuojelun asiakaspapereita mitä sinne on kirjailtuna?
diagnosoinut?
Lapsihan on menettänyt äitinsä ensin eronne kautta ja sitten kuoleman kautta.
Ja nythän lapsi on vaarassa menettää isänsä ja muutkin sukulaisensa ja kaverinsa ja on osaksi menettänytkin jo huostaanoton ja sijoituksensa myötä.
p.s2 professori Sirpa Taskinen kertoi omassa esitelmässään Oulun sossupäivillä
3-vuotiaasta joka oli kesken tarhapäivän haettu huostaan ja sijoitettu 3 kuukaudeksi vanhempiensa ulottumattomiin ja tietämättömiin insesti epäilyn vuoksi. Lapsen huostaanotto ja sijoitus jouduttiin purkamaan kun vanhemmista erottaminen ja insesti aiheuttavat niin samankaltaisia oireita lapselle ettei enää voitu tutkia oliko lapsen kohdalla kyse insestistä vaiko erosta johtuvasta oireilusta.
Teidänkin poika kun on ollut jo 6 kuukautta erotettuna kaikista hänelle rakkaimista ihmisistä
niin voi todellakin vain kuvitella kuinka paha olo pojalla onkaan tällä hetkellä sijoitettuna kotoaan pois!
tosi, tosi huonot olot kotona, ennen kuin lastensuojelu ja huostaanotto ovat avuksi hänen kohdallaan.
Kaikki tavalliset perheet pitäisi jättää rauhaan koko saakelin lastensuojelulta! Mitä SUOJELUA se on, että lasta vammautetaan vainoharhaisilla ja tuulesta temmatuilla tarinoilla ja vanhemmista erottamisella?
Kyllä olisi ollut aika jo kauan sitten tarkastella REHELLISESTI koko lastensuojeluasiaa, eikä vääristellä mediassakaan huostaanottoja suurelta osalta päihdeperheistä tehdyksi, koska sitä ne ovat vain kolmasosaltaan kaikista huostaanotoista!
Suurin YKSITTÄINEN syy ovat päihteet, mutta niiden osuus on vain alle 37 % kaikista huostaanotoista.
Ensin otetaan lapsi huostaan, ja sitten aletaan hakea syytä huostaanottoon kuin neulaa heinäsuovasta.
Eikö niitä ihan selviä tapauksia olekkaan sitten riittävästi työllistämään muka "ylikuormitettuja" sossutanttoja.
Perheneuvolaan. Nämä ajat ovat yhteisiä pojan kanssa. Sielä arvioidaan meidän vuorovaikutusta pelien ym. välityksellä. Mikäli psykologit saavat tarvitsemansa tiedot yhdellä kerralla; thats it. Saattaa olla, että joudumme käymään kaksi, kolme kertaa yhdessä. Sitten tulee yhteinen palaute minulle (ja sosiaalityöntekijöille) vanhemmuudestani. Tämän palautteen perusteella sitten tehdään elämämme TÄRKEIN PÄÄTÖS. Sijaisperhe, jossa lapseni on, ei saa häntä pitää vakituisesti, koska heillä on lain sallima määrä lapsia. Lapselleni tulee vielä paikan vaihdos, mikäli tehdään huostaan otto. Nykyisen perheen hyväksyn tarvittaessa varauksetta. Muutto uuteen perheeseen romuttaa lapseni maailman jälleen kerran. Voisin vaikka lahjoa jonkun, jos se olisi asiallemme eduksi.
voi lakimies vielä estää lapsen pompottelut, mutta sijoituksen jälkeen se on paljon vaikeampaa.
aika paljon, että lapsesi on ns. ylipaikalla, eli alusta lähtien on ajateltu sijoitus lyhytaikaiseksi. Katsoisin, että olet vahvoilla.
Ole vaan yhteistyöhaluinen ja levollisin mielein. ts. älä turhaan ole valmiina puolustautumaanSulla ei luultavasti ole siihen mitään syytä.
Täytyy olla todella vahvat perusteet huostaanotolle, että lapsellesi vielä vaihdettais perhettä. Kyllä sossutkin tietää kuinka rankkaa se lapselle on.
Jo omaan kotiinkin muutto on stressavaa, saati sitten kokonaan uuteen perheeseen.
Eiköhän asia ratkea sinun eduksesi, nopeastikin.
Meidän tapauksessa isä sai lapsensa yhden arviointikäynnin jälkeen itselleen, koska lapsi (7v.) halusi isälleen. Se kävi lopulta ainakin näin ulkopuolisin silmin katsottuna aika kivuttomasti.
Älä liikaa jännitä, ole vain luottavainen, jos sulla kerran on puhtaat jauhot pussissa, niin anna sen myös näkyä. Ihan coolisti vaan.
Uskoakseni kaikkein vaikeinta on saada eläkettä tai muuta tuloa saava tai omaisuutta omistava lapsi huostasta, sillä silloinhan kunta menettä lapsen mukana myös lapsen rahojen käyttömahdollisuuden lapsen oman huostaanoton kalliita kuluja lapsen omasta pussista rahoittamasta ja jotain sijariperhettä työllistämästä. Tulemme vuosien päästä tiedostamaan, kuinka monen huostaanotetun lapsen perintö on lastensuojelullisin keinoin tärvätty ja hävinnyt sinne pohjattomaan viranomaisaukkoon. Köyhä lapsi varmaan päästetään vähän helpommin takaisin kotiin.
Tämä on käsitykseni lastensuojelustamme tällä hetkellä.
Yksi ainoa kerta yhteistä vuorovaikutuksen arviointia minulla ja lapsella. Ensi viikolla minulle (ja paikalle kutsutuille sosiaalityöntekijöille) annetaan palautetta vanhemmuudestani.
meidän esimerkkitapauksessa, niin pian on lapsesi kotona.
Pyydä virkamiehiltä tilitys lapsesi saamien eläkerahojen käytöstä sijoituksen aikana eli joutuuko lapsi jo nyt niistä kustantamaan oman sijoituksensa ja muut sijoitukseen liittyvät kulut vai onko kaikki tallella.
kotiutuu. Ainakaan kirjoituksissasi ei ole näkynyt mitään mahdottomia ylilyöntejä sossun puolelta, joten taitaa olla ihan asialliset sossut asialla. Toivotaan ainakin niin.
yksi ilkeämielinen eukko sai tässäkin tapauksessa tuollaisen määrän turhaa työtä viranomaisille ja ajanhukkaa aikaiseksi. Luulisi, että lastensuojelulla on niitä todellisia avun tarvitsijoita sen verran, että ei enää tuollaisten häiriintyneiden ihmisten ilmoitusten perässä tarvitsisi juoksennella.
on toinen toisensa työllistettävä.
Puoli vuotta on tämänkin isän kohdalla jo ihmetelty että onko hänestä lapselle vanhemmaksi vai ei!
Onpa isä sitä jo 10 vuotta kuitenkin ilmeisesti kohtalaisen hyvinkin osannut olla
jos ei koulusta taikka muualtakaan
ole aiemmin ollut mitään moitettä taikka ilmoitusta pojasta taikka hänen perheestään esittää.
Tutkimattomiahan ovat suomalaisten lastensuojeluviranomaisten tiet.......
sossujen turha ajanhukka, vaan mielettömät sijoituskustannukset pois veronmaksajien kukkaroista. Plus perheneuvolassa tehdyt tutkimukset, mikä harmittaa erityisesti kun tietää, millaiset jonot kyseiseen paikkaan ovat.
Noille turhien ilmoitusten väsääjile pitäisi totisesti saada rangaistuskäyntö aikaiseksi.
Mitähän tämäkin turha sijoitus on saanut lapselle aikaan? Kyselyt, tutkimukset ja tenttaamiset... Eikä unohdeta isääkään ihan täysin.
Mutta näissä asioissahan vanhempien tunteiden huomioon ottaminen on suurinpiirtein rikos eräiden mielestä.
menettänyt eron ja kuoleman kautta
ja nyt on vaarassa menettää näiden sossukummajaisten vuoksi
myös isänsä ja sukunsakin!
Jos ei mitään väkivaltaa taikka muutakaan pahaa isä ole lapselleen tehnyt
(poliisi tutkii lain mukaan sellaiset asiat,
ei sossu!)
ja ovat elelleet suht koht asiallisesti ja siedettävästi normaalien mittapuiden mukaan (koulut ja muut)
niin mitä hittoa sitten tuhlataan tälläisiin ihmettelyihin ja asiattomiin kuukausikaupalla kestäviin tenttauksiin yhteiskunnankin varoja ja
ihmisten aikaa ja vielä pienen perheen voimavarojakin
kun mitään ei kerran ole aiemminkaan ollut!
Mutta jostakinhan sitä on kukkahattutätsyjenkin aikansa kuluksi itselleen työtä revittävä
jos ei todellista asiakaskuntaa muuten löydy
kuin sitten lapsiperheiden elämää kaivellaan
kuin
neulaa etsimällä heinäsuovasta ......
.......
on meillä ensimmäinen ja toivottavasti viimeinmen avohuollon tukitoimenpide
elämä on ollut jo rankkaa muutoinkin
niin siihen ei tarvita enää viranomaisia sössimään hänen tulevaisuuttaan.
Toivottavasti teillä on pätevät viranomaiset tekemässä päätöksiä
pojan ja Sinun tulevasta elämästä.
palauttaa lapsen kotiin tässä tapauksessa.
Eihän pojalla muuta rankkaa ole ollut kuin äidin kuolema, ehkä isoäidin taholta tullut mollausta isää kohtaan (en tiedä) ja nyt sitten tämä sijoitus, viranomaisten tenttaaminen ja tutkimukset.
Lapsi palautuu kotiin syysloman alkaessa! Mahtavaa! Isänä minussa ei olekkaan vikaa. Lapsi on lievästi oireillut (esim. satuilut), koska kaipaa äitiään. Hän oli perheneuvolassa jopa sanonut toivovansa minun ja sijaisperheen äidin rakastuvan toisiimme. Kun häneltä kysyttiin, mitä lopulle sijaisperheelle tehtäisiin, hän oli sanonut: "Ei se ollutkaan hyvä idea". Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kaikille teille palstalaisille oikein hyvää syksyn jatkoa toivoo: ONNELLINEN ISUKKI ja ILOINEN LAPSI.
lapsellesi, toivottaa palstalainen.
tuon positiivisen uutisen. Ehkä kivireki Suomessa on kääntymässä ja järjen voittokulku alkamassa.
hyvää teidän uudelle yhdessä olollenne!
Muutenkin aina hyvä kuulla näitä myönteisiä tapauksia, että kaikki aiheettomat ilmoitukset eivät saa tämän enemmän pahaa aikaa perheen elämässä.
lapsen kotiinpaluun johdosta. Teillä eletään tosi onnellista aikaa, nauttikaa siitä. Tiedän itse tunteen, kun saa lapsensa takaisin. Meillä tämä koettiin elokuun alussa. Ehkä tosiaan nämä taistelut kannattavat! Voimia kaikille byrokratian ym. kanssa kamppaileville.
Nämä ovat niitä parhaita juttuja mitä tällä palstalla voi lukea!!!
Kaikkea hyvää sinulle ja pojallesi.
Älä anna tämän tapauksen lannistaa sinua.
Onnea vielä kerran ja hyvää syksyä teille!
tulevaisuuteennne.