kertokaapa

olen tänne paristi ennenkin kirjoitellut... eli tiedän että ne ovat "hankalia" ja todella kovapäisiä "riiviöitä" =)

mutta niin kuin otsikossa, kertokaapa senegalinkaijoistanne, miten ne ovat koetelleet kärsivällisyyttänne, niiden paheista ja tietenkin hyvistä puolista! olen näet kiinnostunut eräiden lajien lisäksi myös tästä lajista
3341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oma kokemukseni on emojen kasvatista, joka on ollut minulla luovutusikäisestä asti.

Persoonana todella ihana ja hellyyttävä vaikka osaa olla aika riiviökin. Rakastaa rapsuttelua ja tulee mielellään olkapäälle(lentää peräänkin)vaikka käsiä pelkääkin(paljas käsi).

Erityisenä mieltymyksenä on terrorisoida kaikkia pienempiään ja kun oikein "uhmakausi" sattuu niin jopa amatsonikin saa kyytiä. Kerrassaan huvittava näky höyhenet pörhöllään ja siivet avoinna nokka kirskuen sekä silmät vilkkuen=D Melkeinpä voi sanoa että perityypillinen afrikkalainen;)

Erikoisena piirteenä se, että kaikki vieraatkin ihmiset saavat rapsutella tätä hellyydenkipeätä kaveria vaikka se ns. "arka" lintu onkin. Edes pari umpikesyä tipuamme ei näin anna tehdä ennen parempaa tutustumista(jos silloinkaan).

Itse olen kovasti ihastunut juuri näiden pienten suurten lintujen persoonaan vaikka ne väliin umpiluupäitä ovatkin. Omalle kohdalle vielä on sattunut varsin hiljainen yksilö, normaalista poiketen(kovin ääni ei ole puoliakaan siitä mitä olen kuullut toisten senegalien päästelevän nokastaan).

Äänestä
  • mitä se sitten tekee kun se on riiviöpäällä? kyselen siksi, kun ei oikein vastailla...

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    mitä se sitten tekee kun se on riiviöpäällä? kyselen siksi, kun ei oikein vastailla...

    Silloin se yleensä melkeinpä pakkomielteisesti yrittää päästä puraisemaan pienempiään. Isommat ajetaan myös pois tai vähintään uhkaillaan höyhenpallona niille. Ääni myöskin kaksinkertaistuu, pitää kimeää piippausääntä, mitä tekee normaalisti harvemmin.

    Sinänsä ei kyllä mitään kamalaa, kesy jakomme osaa olla paljon hankalempi sellaisina päivinä. Mutta kyseessä onkin emojen kasvatti ja muutenkin hyväluontoinen lintu poicephalukseksi. Hankaluutta vain tuottaa väliin tuo pienempien kiusaaminen.

    Ystävän umpikesy senegali kyllä sitten pahoina päivinä on aika riesa kiertelemättä. Tällöin se yrittää kaikin tavoin saada huomiota eikä mikään tunnu olevan hyvin. Ääntä lähtee kovasti ja lintu menee edestakaisin kämppää minkä kerkiää..kokeilee tehdä myös kaikki pahat-->herättää huomiota.

    Se kokemus/kuultu, mitä itse on tullut kerättyä, voin sanoa vain, että kannattaa ennemmin hankkia emojen kasvatti kuin käsinruokittu yksilö. Jos vain mahdollista, niin sellainen, joka olisi kuitenkin tottunut ihmiseen(ei siis suoraan tarhasta revitty). Poicephalukset osaavat olla kovinkin jääriä ja kovapäisiä, mutta ne myös stressaavat helposti ja ovat tällöin säikkyjä. Varsinkin aremmat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


senegaleistanne! kirjoitti:

olen tänne paristi ennenkin kirjoitellut... eli tiedän että ne ovat "hankalia" ja todella kovapäisiä "riiviöitä" =)

mutta niin kuin otsikossa, kertokaapa senegalinkaijoistanne, miten ne ovat koetelleet kärsivällisyyttänne, niiden paheista ja tietenkin hyvistä puolista! olen näet kiinnostunut eräiden lajien lisäksi myös tästä lajista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu