Kun varastat kassillisen makkaraa, se ei ole rikos jos et syö niitä. Näin menee näköjään laki formulapiireissä.
Kun varastaa.....
Mäkin jäljillä kauppaan
12357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Esimerkissäsi makkarakassin varasti Ferrarin Nigel Stepney ja antoi kassin edelleen McLarenin insinöörille (Mike Coulghan). McInsinööri mahdollisesti kertoi tallin sisällä että hän on saanut Stepneyn (varastaman) makkarakassin.
Tuhannen taalan kysymys kuuluu, että pitäisikö muitakin Mclarenin työntekijöitä ja koko tallia rankaista mitä ankarimmalla tavalla. Stepney oli tarinan varas ja tulee aikanaan saamaan tuomionsa, potkut on jo tullut. Myös Coulghan on saanut potkut.
Ja huhut väittävät, että Alonson sähköpostit todistavat, että McLareninlla oli yleisesti tiedossa nuo Ferrarin ”salaiset kansiot”.
McLarenia pitää rangaista, tosin sulkeminen sarjasta on liian kova rangaistus. Mutta ihan nuhtelullakaan ei heitä enää voi päästää.
...No torstaina ollaan viisaampia
Väität, että on mahdollisesti kerrottu. Kuitenkin Alonsokin on myöntänyt (kenties jopa Hamilton, selviää huomenna), vasta painostuksen alla, saaneensa teknistä tietoa ajosuorituksensa parantamiseen. Kyse ei ole enää kahden insinöörin keskinäisestä tietovaihdosta.
Osoittaa uskomatonta naiiviutta pitäytyä näkemyksessä, että vain kaksi ihmistä ovat toimineet väärin. Toiseksi, nyt tarvitaan uskottava varoittava esimerkki. Kilpailu on äärimmäisen kovaa ja nykysäännöt kieltävät toiminnan, johon McLaren on jo todettu syylliseksi, mutta jätetty rankaisematta.
Asian voi muotoilla niinkin, että lääketieteellisestä yrityksestä varastetaan merkittävää tutkimusaineistoa ja siirretään toiseen yritykseen. Tapauksesta jää kiinni yksittäiset työntekijät kummastakin yrityksestä, mutta rahaston vastaanottanut yritys jää rankaisutta. Se toki antaa alkuperäisen tutkimusaineiston pois, mutta mistä tiedämme onko kopioita (ja kuinka monia?) otettu ja piilotettu? Näiden henkilöiden potkaiseminen pihalle yrityksistä on sivuseikka sen rinnalla mitä on tapahtunut ja mistä jääty ilman rangaistusta.
Tällainen on minun oikeustajuani vastaan, mutta ei nähtävästi kaikkien. Ja sääntöjen mukaan tulee pelata. Nykyiset säännöt eivät mahdollista sitä, että kaikki tallit joutuvat jakamaan keskenään kaikki tiedot (tai että tietojen varastaminen olisi sallittua ja jopa suositeltavaa) ja jopa ajamaan identtisillä autoilla (mitä siitäkin tulisi).
Jos kysymyksessä olisi joku merkityksetön jälkipään talli, niin se voitaisiinkin sulkea sarjasta pariksikin vuodeksi, mutta tuskinpa McLarenin kohdalla näin tapahtuu. F-ykkösethän on yksi maailman eniten seurattuja TV-tapahtumia. Sen mainosarvohan romahtaisi melko totaalisesti, jos toinen sarjan päätalleista suljettaisiin pois. Eipä katsojien mielenkiinto enää riittäisi vain siihen, että voittaako mestaruuden Ferrarin Räikkönen, vai Massa.
Näin se vaan on näissäkin ympyröissä. Laki ja tuomiot eivät ole samat kaikille. Raha ratkaisee.
Pahintahan on se että tämän vuoden mestaruudet lahjoitetaan Ferrarille, mikäli McLaren suljetaan sarjasta. Eipä paljon jaksa kiinnostaa yleisöä sarja jossa sijoitukset ratkotaan tuomioistuimissa / FIA(t):in palavereissa.
Ei ole Kimin mestaruus paljonkaan arvoinen, jos se tulee Alonson ja Hamiltonin hylkäämisen myötä. Toisaalta eipä kai sadan vuoden päästä kukaan enää muista miten se mestaruus tuli, pääasia että tuli.
Pahin on jo tapahtunut, McLarenin on toiminnallaan loannut formuloiden maineen. Mahdollisesta rangaistuksesta ei siis tulee syyttää rankaisijoita, vaan väärin toiminutta osapuolta eli McLarenia.
Huomionarvoista on, että McLaren on jo todettu syylliseksi, mutta jätetty rankaisematta ihmeellisen tulkinnan kautta.
Mikäli McLaren suljetaan sarjasta ulos, niin ainoa taho, jota asiasta voi syyttää, on McLaren. En koe, että tällainen ratkaisu vähentäisi mitenkään sen mestaruuden arvoa, mikä tilanteesta syntyisi. Ja jos se vähentäisi, niin syyllinen olisi McLaren. Päinvastoin, tällöin saisimme voittajiksi tahoja, jotka ovat syyttömiä sääntöjen vastaiseen toimintaan. Minä en esimerkiksi pidä juurikaan arvossa sitä mestaruutta, jonka McLaren tällä kaudella mahdollisesti saavuttaa, jos sen annetaan sellaisen saavuttaa. Huomioitavaa on, että jopa kuljettajille on annettu varastettua informaatiota (minkä Alonso on painostettuna vasta myöntänyt), jotta he voisivat parantaa suorituksiaan.
"Huomionarvoista on, että McLaren on jo todettu syylliseksi, mutta jätetty rankaisematta ihmeellisen tulkinnan kautta."
Juuri tuohon lauseeseesi kiteytyy todella paljon. Muistellaanpa vaikka kiistaa Ferrarin kuuluisista siivekkeistä, jotka muut tallit olivat todenneet sääntöjen vastaisiksi. Muistaakseni elettiin formulakautta 1999, kun Häkkinen ja Schumacher kamppailivat mestaruudesta. Jupakkahan meni suunnilleen sillä lailla, että siivekkeen pituus oli kymmenen millimetriä yli säännöissä määrätyn nimellismitan. Mitalle oli annettu toleranssiksi -5 mm (plus miinus viisi millimetriä). Ratkaisevassa kokouksessa Bernie Ecclestone sitten ilmoitti, että siiveke on sääntöjen mukainen, koska mitta -5:stä 5:een millimetriin on juuri tuo 10 millimetriä, eli juuri toleranssin rajalla. Siis melko omalaatuinen tulkinta toleranssille. Seuraavaan kisaan Ferrari sitten vakuutti lyhentävänsä siivekettä toleranssin määräämään mittaan. Muistan vielä kun Keke Rosbergkin ihmetteli, että mitä sitä nyt enää muuttamaan, juurihan se todettiin sääntöjen mukaiseksi.
Kysymyshän oli vain siitä, että Ecclestone olisi sinä vuonna halunnut mestariksi juuri Ferrarin. Toisinhan kuitenkin kävi, kun Häkkinen voitti.
Kyllä tuohon McLaren-kiistaankin on odotettavissa jonkinlainen ihmeratkaisu. Toisen mahtitallin pudottaminen sarjasta aiheuttaisi liian suuret rahalliset menetykset.
Olisi syytä valikoida asiallisesti tällaisia esimerkkejä, joiden pohjalta alkaa maalailla kuvaa formulasarjan toiminnan uskottavuudesta. Sarjan sääntöjä on esimerkiksi muutettu, jotta muiden kuskien olisi helpompaa kukistaa Schumacher sarjassa. Nyt, post-Schumacher aikana, valitetaan siitä, että voitoilla ei ole pisteissä suurta merkitystä, koska toiseksi tullut häviää vain kaksi pistettä kisaa kohti. Kolmanneksi tullut neljä pistettä. Schumacheria on myös rangaistu sarjan historian aikana.
Rangaistuksen luonne (sen uskottavuus oikeudenmukaisena rangaistuksena) tulee osoittamaan formuloiden korruptioneisuuden asteen. Mahtitalleus ei voi käydä oikeudenmukaisessa käsittelyssä perusteesta sormien läpi katsomiseen näinkin vakavassa asiassa. Jonkinlainen rangaistus olisi täytynyt antaa jo silloin, kun McLaren todettiin syylliseksi. Tällainen pelleily näin vakavassa asiassa (enkä oikein lähtisi vertaamaan siivekkeiden pituudesta aiheutunutta närää tähän vakoiluskandaaliin, jossa satoja sivuja Ferrarin tietoja on siirtynyt toiseen talliin) heikentää sarjan uskottavuutta. Tarvittaessa sarjasta ulos sulkemisen täytyy olla vakavasti otettava vaihtoehto. En usko hetkeäkään, että tämä vakoilu olisi jäänyt kahden insinöörin keskinäiseksi tietojen vaihdoksi. Pidän tätä varsin realistisena asenteena huomioiden kovan kilpailun lajissa ja Alonson tunnustuksen.
Analogisena esimerkkinä: Enronkin kaatui omalla alallaan vuosituhannen alussa skandaaliin, vaikka se oli arvoltaan yli 100 miljardia. Sen pelättiin aiheuttavan mittavia vahinkoja Yhdysvaltain taloudelle, mutta vaikutukset jäivät oletettua pienemmiksi ja mädän yhtiön kukistaminen tervehdytti markkinoita.
http://en.wikipedia.org/wiki/Enron_scandal
joka tapauksessa pahalle.
Jos se menee Ferrarille, niin se ei tule ajamalla ja jos se tulee McLarenille, se ei tule sellaisella autolla, joka kestää päivänvalossa tarkastelua.
Tässä tapauksessa, ei ole jäljellä enää “hyviä vaihtoehtoja”
Siivekejutussa 1999 tilanne oli aikalailla toinen kuin kuvasit.
Säännöt sanoivat että siivekkeen pitää olla niin ja niin kaukana pohjan korkeudesta. Mitään toleranssia ei ollut määritelty.
Järki sanoo että tuossa sääntöjen sanamuodossa on pakko käyttää jotakin toleranssia, jos mennään nanometrien tarkkuuteen niin jokainen auto on laiton. Sääntökirjassa oli muussa yhteydessä käytetty 5 mm:n toleranssia ja kun muuta tietoa ei ollut käytettävissä, niin oli pakko noudattaa sitä. Koska sääntö oli niinkuin oli niin toleranssi piti lisäksi tulkita - 5 milliä, eli siiveke sai olla vinossa toinen reuna 10 milliä korkeammalla kuin toinen.
Sääntö kirjattiin tapauksen jälkeen selvemmin, tyyliin enintään xx milliä pohjasta, mikä on yksiselitteinen ilman toleranssin tarvetta.
Ferrarin auto oli lain kirjaimen vastainen (ilmeisesti vahingossa, kukaan ei ole niin tyhmä että tekisi näin tahallaan). Oikeudenkäynnissä oli kuitenkin ainoastaan kyseinen siiveke, ei koko autoa. Ferrarin lakimiehet osoittivat oikeudessa että siiveke on _mahdollista_ kiinnittää autoon niin että pysytään toleranssin rajoissa. Koska autoa ei ollut paikalla eikä siivekkeen silloista kiinnitystapaa ollut mahdollista todeta, niin oikeuden OLI PAKKO hylätä FIA:n kanne.
Perusteena oli juuri tuo että siiveke oli kyllä vinossa mutta kumpikaan reuna ei ylittänyt 5 mm:n toleranssia sääntöjen nmääräämästä nollatasosta.
Ei siis ollut vähäisimmässäkään määrin kyse Ecclestonen suosiosta, vaan Ferrari yksinkertaisesti voitti oikeudessa saivartelemalla sääntöjen tulkinnanvaraisuuden avustamana.
Ratkaisussa painoi varmasti myös sama asia kuin nytkin, eli mestaruutta ei haluta ratkaista tuomioistuimessa viemällä kauden lopussa joltain osapuolelta pisteitä vaan annetaan kuskien ajaa ja paras voittaa.
Epäillään myös että 1999 oli olemassa McLarenin, FIA:n ja Ferrarin välinen sopimus jonka mukaan Schumi ei osallistu kauden loppukisoissa mestaruustaistoon viemällä pisteitä Häkkisen edeltä. Mahdollisesti Irvineltäkin oli kielletty ajamasta kuljettajamestaruutta. Vastalahjaksi FIA ja McLaren hyväksyvät siipijupakan ratkaisun.
En minä näe McLarenin mestaruudessa mitään moitittavaa. Auto on kuitenkin ollut koko kauden niin paljon Ferraria heikompi että jos McPojat pystyvät mestaruuden viemään, niin se on enemmän kuin ansaittu.
Samaten mikäli Kimi vie mestaruuden ajamalla, siis ilman McLarenin pistemenetyksiä tai kisoista sulkemisia. Siihen ei liene kellään mitään sanottavaa. Massa taisi jo tipahtaa mestaruusjahdin ulkopuolelle.
Ainostaan Ferrari-mestaruus Mclarenin hylkäämisen jälkeen on pelkkä feikki-mestaruus.
"Ainostaan Ferrari-mestaruus Mclarenin hylkäämisen jälkeen on pelkkä feikki-mestaruus."
Tämä ei ole totta, kuten on tuotu esille lukuisin perusteluin. Se olisi ansaittu mestaruus nykyjärjestelmän sääntöjen puitteissa.