Saapi nähdä milloin luonteesta löytyy uusia puolia. Ehkä palaa pinna. Joka tapauksessa on talo kihahtanut päähän oikein kunnolla ja pomotus on nyt oikeasti pomotusta, enemmän, kun sai jäädä taloon. Ei voi peitellä iloisuuden alle. Häädetään seuraavaksi. Toivottavasti.
Henri
---murmeli---
4357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
vain sillä että vastaan astelee Satu. Mutta kolmannella saadaan Henri ulos. Pahus vaan että kun Hena,,eikun Heka selviää äänestyksestä se harhautuu ajattelemaan että sen miljoonat frendit Lahden tienoilla äänestää sen voittajaksi jo nyt. Mutta mahtuuhan sinne, päähän, tuolla pojulla.
Henri on ainoa kun käyttäytyy kun nuoren aikuisen
odottaa käyttäytyvän.
Muut on ihan kakaroita.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Henri on fiksu ja hän käyttäytyy, kuten nuoren aikuisen pitääkin. Muut talon asukkaat ovat mieleltään vielä potkuhousuikäisiä ja leikkivät hiekkalaatikkoleikkejä.
Henri
Tuo on totta, mutta pomotusta nuoremmat eivät siedä kovinkaan pitkälle. On kuin muut eivät osaisi aloittaa mitään hommaa. Rangaistuksen aikana vahti vieressä Sadun puuhastelua, vaikka olisi pitänyt harmitella juonittelua muutaman muun kanssa. Satu oli aiheesta kiukkuinen.