syrjäytyneet

Siis nämä ns,proot ovat syrjäytynyttä osaa tanssikansasta, yksinäisiä luusereita jotka jopa kuvittelevat tanssin olevan kaikki autuus maallisessa taaperruksessa, jopa kehtaavat luulla osaavansa tanssia(Hyvä es, bettina&masi) Jollei tanssin järjestäjät ala pian suunnata tanssejaan enemman taviksien ehtoihin sopivammaksi, saavat laittaa lapun luukkulle,, sillä aivan selvää on ettei tämä pieni joukko kykenen ylläpitämään lavojen tulosta, TOSI ON
294490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Mutta miksi tavikset ja prooooot eivät voi olla samalla lavalla ?
Kukin huitokoot tyylillään, pääasia kunhan antavat tilaa toisilleen.

Äänestä
  • Kyseessä on psykologinen juttu puolin ja toisin. Ei sitä mielestäni ole edes mitenkään vaikea ymmärtää.

    Äänestä

  • juttu. kirjoitti:

    Kyseessä on psykologinen juttu puolin ja toisin. Ei sitä mielestäni ole edes mitenkään vaikea ymmärtää.

    Erilaisuus kauhistuttaa kaavoihinsa kangistunutta ihmistä: muutosvastarinta.

    Omaan viiteryhmään kuulumattomat koetaan uhkaksi: ksenofobia.

    Tanssin ulkopuolelta tuoreina, mediaa paljonkin täyttäneinä mm. digi-uudistus, etniset vähemmistöt ja maahanmuuttajat ovat oivia esimerkkejä.

    Ei siis mitenkään harvinainen ilmiö ihmisyhteisöissä.

    Kenenkään edun mukaista sensijaan ei moinen erottelu ja siihen agitointi voi olla.

    Kaikki osapuolet kärsivät: sekä vanhoilliset "perinnetanssijat" että uudistuvaan tanssikulttuuriin suuntautuneet kuin myös tanssien järjestäjät.

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    Itse ukko eroittelet kaikkein eniten nyt puhut sit päivastaista kuin tavallisesti hähä Demetiako??

    Äänestä

..niin, että vatsaan koskee!

Olipas tosi kökkömäinen provo!

Mikään väittämä ei pitänyt paikkaansa, ja tyylikin on aivan alkeellinen.

Kerää voimasi uteen ponnistukseen ja yritä sitten paremmalla onnella!

Voi se joskus onnistuakin, kun riittävän paljon harjoittelet.

Äänestä
  • tapoja opettele,, vaikka ei vanha rättimikko enää opi, muutako nuljusteleen slurps ihaaa ihaaa ihaahhaaa ihanaa

    Äänestä

  • käytös kirjoitti:

    tapoja opettele,, vaikka ei vanha rättimikko enää opi, muutako nuljusteleen slurps ihaaa ihaaa ihaahhaaa ihanaa

    ne sun käytöstavat? Halloota, onko siellä sun pääkopassasi jotain toimintaa??

    Äänestä

Olen aikanaan ollut kanssasi samassa asemassa.
Kunnes aloin kiinnostumaan tansseista ja aloin kouluttautumaan niihin.
Varsinkin tango oli aivan myrkkyä minulle. Siitä aloitin. Ja varsinkin NYT tämä tango on järkyttävän aistillista ja kivaa liikkumista.

Näiden vuosien ja useiden kurssien jälkeen minulle avautui aivan huikea maailma tanssilavoilla. Itse kannan tanssilavoille tuohta runsaan 700 €:n verran kesässä, minkä verran sinä?

Minä koen tanssiongelmaksi tähtiesiintyjät. Nämä jos ketkä tappavat tanssilavat, ei ne ns. pro tanssijat.
Jos aihe kiinnostaa, niin lueppa kirjoitukseni: Tanssiongelmana tähtiesiintyjät
Tässä linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=98&conference=611&posting=22000000028569951#22000000028569951

Äänestä

Tavikset vois painua vittuun tanssilavoilta!

Äänestä
  • Sinnehän moni suorastaan pyrkii.

    Äänestä

"Jollei tanssin järjestäjät ala pian suunnata tanssejaan enemman taviksien ehtoihin sopivammaksi"

Eli millaiseksi?

Äänestä

Enpäs osaa kuvitella millainen on syrjääntynyt proo :oO

Mielestäni hyvissä tansseissa tarvitaan molempia ryhmiä, lisäksi vielä muita tekijöitä sopivasti sekaan. :)

Äänestä

Hetkinen... siis jos Bettina&Masi ovat luusereita koska menestyvät tanssimalla. Tai ainakaan eivät ole taviksia.

Niin silloinhan kaikki muutkin jotka ovat hyviä jossakin ovat luusereita.
Siis rikkaat ja kauniit ja kaikenlaiset päättäjät ja johtajat ja starat ja sellaset.

No sillonhan kaikki tavikset eivät olekkaan luusereita.
Tai siis ne erityisen tavikset kuitenkin on luusereita koska eivät ole siis mitään tavis-taviksia... vaan yrittävät olla jotenki taviksempia kuin muut...

Äänestä
  • Perättömiä eihän bettina ja masi menensty

    Äänestä

  • nytpuhut kirjoitti:

    Perättömiä eihän bettina ja masi menensty

    Niin no, jos sitä, että joskus jää kansallisissa kisoissa kolmanneksikin, kutsutaan ei-menestymiseksi, niin sitten olet oikeassa.

    Äänestä

  • Päivi.-.-.Tanssitytsä kirjoitti:

    Niin no, jos sitä, että joskus jää kansallisissa kisoissa kolmanneksikin, kutsutaan ei-menestymiseksi, niin sitten olet oikeassa.

    Voittajiiin , heihin matkaa 129 vuotta, se siitä taidosta

    Äänestä

  • Tasoerot kirjoitti:

    Voittajiiin , heihin matkaa 129 vuotta, se siitä taidosta

    "Voittajiiin , heihin matkaa 129 vuotta, se siitä taidosta"

    Nyt ei puhuttu taidosta, vaan menestymisestä.
    Kisoja on paljon muitakin, kuin tuo täällä puitu Euro Dance Contest, johon ilmeisesti yrität viitata!

    Mitä sinä sitten kutsuisit (tanssilavojen asiakkaista puhuttaessa) menestymiseksi, jos et esim. kansallisissa Boogie Woogie -kisoissa poikkeuksetta 1.-3. sijalle sijoittumista?

    Etkö ymmärrä lukeemaasi. taso on niin onneton et tuollakin pääsee pitkälle.. Koita tyttö käsittää näkemäsi ja lukemasi oikein

    Äänestä

Lavoilla näkee jotain päälle kolmekymppisiä jo, (ilmeisen perheettömiä) lavatansseissa säännöllisesti käyviä jotka ovat jotenkin jämähtäneet siihen juttuun. Naisilla etenkin se biologinen kello tikittelee eikä armoa anna.

Syrjäytymisasteesta en sano mitään.

Äänestä
  • ..saa aikaan ahdasta ajattelua. Yritä avartua!

    Äänestä

  • sullakin murheet, jos joidenkin sinkkujen elämää suret. Voe voe sentään, onko mahdollisesti jonkun biologinen kello jo ihan jopa pysähtynyt.
    Älä kuule sure, lystiä siellä pidetään sunkin puolesta, tikittää kello tai ei :DD

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    ..saa aikaan ahdasta ajattelua. Yritä avartua!

    olla elämä netti ja tanssi ???

    Äänestä

  • kapeampaa kirjoitti:

    olla elämä netti ja tanssi ???

    pelkästään se netti.. Miksi sinua surettaa muiden iloinen tanssiharrastus ?
    Vinkki sulle: Sinun ei tarvitse murehtia tanssijoiden elämää, kun voit keskittyä ihan omaan elämääsi, jos sulla sellaista on..

    Äänestä

  • kapeampaa kirjoitti:

    olla elämä netti ja tanssi ???

    olla haukkumisen aiheet vähissä, kun taidetaan jo toistaa vanhaa sontaa..

    Äänestä

  • "Lavoilla näkee jotain päälle kolmekymppisiä jo, (ilmeisen perheettömiä) lavatansseissa säännöllisesti käyviä jotka ovat jotenkin jämähtäneet siihen juttuun. Naisilla etenkin se biologinen kello tikittelee eikä armoa anna. "

    Heh.. sovitaan sitten niin, että lavoille saa tulla ainoastaan papin aamenen saaneet parit, joiden pitää tanssia vain keskenään. Sinkut, eronneet ja karanneet eivät saa tulla lavoille.. :)

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    ..saa aikaan ahdasta ajattelua. Yritä avartua!

    Näöntarkastuksessa kentässä ei kaventumaa havaittu. Kirjoittaessa lukulasit tarvitsen.

    Äänestä

  • hmmmmmmmmmm..... kirjoitti:

    Näöntarkastuksessa kentässä ei kaventumaa havaittu. Kirjoittaessa lukulasit tarvitsen.

    Kaventumisesta en tiedä mitään, mutta lukulaseja voipi käyttää myös lukiessa.

    Äänestä

  • Osaavainen kirjoitti:

    Kaventumisesta en tiedä mitään, mutta lukulaseja voipi käyttää myös lukiessa.

    Mikä jottei. Kirjoituslaseista en ole kuullutkaan.

    Äänestä

  • hmmmmmmmm.... kirjoitti:

    Mikä jottei. Kirjoituslaseista en ole kuullutkaan.

    Juuei... mutta onneksi säkin oot jo hoksannu että niitä lukulaseja voipi käyttää myös kirjoittaessa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

pohdintaa kirjoitti:

Siis nämä ns,proot ovat syrjäytynyttä osaa tanssikansasta, yksinäisiä luusereita jotka jopa kuvittelevat tanssin olevan kaikki autuus maallisessa taaperruksessa, jopa kehtaavat luulla osaavansa tanssia(Hyvä es, bettina&masi) Jollei tanssin järjestäjät ala pian suunnata tanssejaan enemman taviksien ehtoihin sopivammaksi, saavat laittaa lapun luukkulle,, sillä aivan selvää on ettei tämä pieni joukko kykenen ylläpitämään lavojen tulosta, TOSI ON

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu