Suomen talous on

Kaikkialla ympärillämme kasvu alkaa hyytyä. Suomalaiset viralliset ennustajat povaavat Suomelle kiihtyvää kasvua. Viimeekisi Eu:n komissio ( http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/arkistot/talous/2007/09/560383 )ennusti kasvun hyytymistä Euroopassa. Olenko käsittänyt jotenkin väärin, vai eikö Suomi olekaan osa Eurooppaa tai ylipäätänsä osa MAAILMAA. Kasvaako Suomen talous kuin parta kuolleen kasvoilla.

Ps. Suurinta kuplaa kantavat piensijoittajat Helsingin pörssissä.
4451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kaikessa paskassa mita EU:sta tulee, suomi on osa sita, mutta kaikki hyva jota sielta voisi tulla, suomi ei olekaan osa sita.

kaikki helvetin paastoverot, tietullit jne ollaan tanne haalimassa, mutta kun aletaan puhua etta verotus on korkeampi kuin euroopassa keskimaarin niin sepa ei enaa kuulukaan asiaan.

Äänestä

Taloustoimttajilla sun muilla analyytikoilla on niin julmetut asuntovelat harteilla, ettei taantumaa haluta edes ajatella.
Siksi annetaan vain sellaisia lausuntoja, jotka eivät millään tavalla häiritse markkinoiden luottamusta.

Äänestä

Muun maailman heilahtelut eivät vaikuta meihin,
koska Suomi ja Pohjois-Korea ovat maailman parhaita
valtioita!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihme. kirjoitti:

Kaikkialla ympärillämme kasvu alkaa hyytyä. Suomalaiset viralliset ennustajat povaavat Suomelle kiihtyvää kasvua. Viimeekisi Eu:n komissio ( http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/arkistot/talous/2007/09/560383 )ennusti kasvun hyytymistä Euroopassa. Olenko käsittänyt jotenkin väärin, vai eikö Suomi olekaan osa Eurooppaa tai ylipäätänsä osa MAAILMAA. Kasvaako Suomen talous kuin parta kuolleen kasvoilla.

Ps. Suurinta kuplaa kantavat piensijoittajat Helsingin pörssissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu