Eli miten kuritatte koiraanne? Suihkepullolla? Kolinapurkilla? Vai millä/miten?
Meidän russeli viis veisaa suihkepullosta, vaikka siinä olisi vähän sitruunaa seassa. Kolinapurkkikaan ei sitä enää hätkäytä. Pari kertaa löin kattilan kansia yhteen, mutta siihenkin meteliin se tottui parin kerran jälkeen.
Neuvoja?
Meidän russeli viis veisaa suihkepullosta, vaikka siinä olisi vähän sitruunaa seassa. Kolinapurkkikaan ei sitä enää hätkäytä. Pari kertaa löin kattilan kansia yhteen, mutta siihenkin meteliin se tottui parin kerran jälkeen.
Neuvoja?
Vastaukset 11
Vanhimmat
tilanteesta ja kurinpalautuksesta on kyse?
Vaikea sanoa,meillä on haukkuminen sisätiloissa lopetettu suihkepullon avulla.
Russelien tapauksessa voi kyllä olla hankala kitkeä huonoja tapoja jos toiminta on niin mielenkiintoista että koira sulkee korvansa kaikelta muulta.
Ei meidänkään russeli lakkaa huutamasta, jos sitä suihkupullolla suihkii. Yltyy vaan haukkumaan sitä pulloa ja käy siihen kiinni.
Räminäpurkki saa myös kovan kohtalon.
Ekalla kertaa, kun kokeilin kolinapurkkia, meidän koira söi keittiössä jalkalistaa, heitin purkin lieden kylkeen, tuli hirveä räminä, jota itsekin pelästyin ja tuo hirviö-koira iski hampaansa siihen purkkiin ja tappoi sen siihen paikkaan. Se siitä sitten.
Huomiotta jättäminen ei tehoa, kun tuo hakee itse huomionsa...
Niskasta jos nostaa, puree kyllä varmasti kättä.
Jos sen painaa lattiaan ja pitää siinä aloillaan, menee hermo, kun koira aina vaan rimpuilee ja puree, ollaan kyllä kokeiltu varmaan tunninkin kerrallaan. -ei tehoa.
Koirakouluttaja huokaisi, ai, taas tämmönen tapaus??? Koira oppi kyllä nopeasti, mutta tekee välillä aivan miten sitä itseään huvittaa.
Eläinlääkäri oli myös neuvoton.
Tämä sopisi vaikka jollekin saarelle karkottamaan merimetsoja tai minkkejä tai variksia. Ei oikein ihmisen kaveriksi.
Russeli vaatii päättäväisen ja johdonmukaisen rakastavan kodin ja omistajat. Russeli ei ole vaikea koira, jos sen kouluttaa oikein.
Kehoittaisin hakeutumaan ammattitaitoisen koiraterapeutin pakeille.
Kunnolla niskasta pyörätät lattialla ja pidät niin kauan että rauhottuu, Tehosta ääntä korottamalla etkä anna periksi vaikka tulisi minkälainen hullun mylly. Meidän russeli on erittäin vauhdikas tapaus mutta nykyään pelkkä pitkään tuijottaminen silmiin saa koiran alistumaan ja tottelemaan. Ongelmana meillä on kynsienleikkaus sekä muiden koirien sietäminen, koska koiramme alkaa 99%:sti ärisemään kaikille vastaantuleville koirille vaikkakin aluksi häntä heiluu ja selkeästi haluaisi mielellään mennä tekemään tuttavuutta. Jotenkin tuntuu, että pelkää suurempia koiria ja alkaa sitten rähisemään.
...on eristäminen. Jos ongelmana olisi esim näykkiminen, niin jos ei lopeta käskystä, nappaat syliin (pää kylkeen/kainaloon) ettei pysty puremaan, ja viet vaikka vessaan/keittiöön n. minuutiksi. Sitten haet sen ja silittelet ja kehut.
Väkivaltaa ei missään nimessä, se vaan lisää ongelmia!!!
on ollut paras keino eristäminen russelille. Olen laittanut koiran eteiseen 1-5 min. jäähylle. Jostain olen lukenut,että kun jäähyltä päästää pois, se pitäisi tapahtua eleettömästi; koiraa ei huomioida. Meillä on aina tullut rauhallinen koira pois "arestista". Kaikki muut niin hyvät kuin pahatkin keinot ovat vain saaneet russelin villiintynään lisää. Sinnikäs pakkaus, mutta ihana :)
meillä samanlainen meininki. huomiotta jättäminen on ihan mahdotonta. niskasta nostaminen tai kuonosta kiinni pitäminen vain yllyttää näykkimään. välillä kunnon EI tepsii parhaiten, joskus sen vaan joutuu karjumaan koiralle ihan raivostuneena, mistä ei kenellekään tule hyvä mieli. kun imuroin, koira haukkui tauotta, mutta nykyään haukkuminen on onneksi vähentynyt, sekin vain terävien kieltojen ja äänen korottamisen ansiosta.
tyttökaverini on totuttanut nukkumaan jr jaloissaan. nyt kun muutettiin yhteen ja olen ottanut kontaktia koiraan meillä on mennyt muuten hyvin, mutta aamulla jos nousen ensimmäisenä vuoteesta ja tulen antamaan vielä halin tyttökaverilleni niin koira alkaa rähjätä, joka kerta yrittää näykkäistä. tänään puri oikein kunnolla. mun ja koiran välille tuli paha taistelu ja koska en ole mikään koirankasvattaja alunperinkään niin yritin ottaa niskasta kiinni ja kääntää selälleen. kävi käteen kiinni kun nousin ylös yritti hyökätä jalan kimppuun. oli pakko potkaista koira irti. mä kuulemma tein ihan pieleen asiat ja olis vaan pitänyt ignoorata koira. mun mielestäni alun perinkin, koira ei sais mulle murista, ei näykkiä eikä ainakaan purra. näykkäisi yhtä konttausikäistä kasvoihinkin puoli vuotta sitten. sai kurinpalautuksen mutta ei tunnu tepsivän. koira on muuten tosi jees, sen kanssa on kiva leikkiä ja lenkkeillä. nyt tosin tuli ryppy rakkauteen. mun on vaikea päästä tästä asiasta ylitse. vaikee uskoo, että käsi joka koiraa ruokkii tuleekin purruksi.
meillä russelille riittä sana EI tiukasti.
Tosin jos tässä oli haukkumisesta kysymys, suosittelen vuokrattavaksi sirtuunapannan. Jos koira on yksinkin, sen pitäisi vaikuttaa postiiivisesti. On kuitenkin tapauksia, jolloin koira hoksaa idean, ja haukkuu yhtäjaksoisesti pannan tyhjäksi.
Olen päässyt helpolla, koska meidän koiraa ei tarvitse vielä (odotan kauhulla uhmaikää) kovasti koulia. Tähän mennessä olen yhdesti joutunut turvautunut räppäämään KEVYESTI persuksille, ja rähinä loppui siihen.
meillä kasvattaja neuvoi hankkimaan russelillemme häkin. häkki tepsii kaikkeen riehumiseen, aina kun meno yltyy, häkkiin vaan. sitten kun on kiltisti ja hiljaa, pääsee pois. tämä auttaa erityisesti käsien ja jalkojen näykkimiseen sekä muihin yhteenottoihin. haukkuminen ei lopu, vaikka pääsee jäähylle häkkiin. häkki oli meillä ihan ehdoton hankinta, koska ei tullut tavallisesta arjesta mitään, kun koira jatkuvasti riehui eikä asettunut aloilleen ollenkaan. sitten alkoi tehdä sitä, että yksin ollessaan repi huonekaluja ym. häkin ansiosta koirasta kuoriutui siedettävä yksilö, joka malttaa joskus jopa loikoilla sylissä ja näykkiminen on vähentynyt 90 %.
meidän jr narttu on tosi kovapäinen, helpolla ei periksi anna. ollaan jouduttu käyttämään koviakin otteita ja jopa pienimuotoista väkivaltaa, ja uhittelu on vähentynyt. lähes aina riittää nykyisin möreällä äänellä EI-huudahdus niin koira alistuu ja lopettaa pahanteon. aikaa uhman kitkemiseen meni, mutta nyt on tosi herttainen sylivauva ja varmasti kunnioittaa omistajaansa.
pysy lujana, käytä kovia otteita ja kovaa ääntä, meillä ainakin toimi.