Vuokralaisen

Ystäväni muutti Suomussalmen Vuokratalot Oy:n asuntoon toista vuotta sitten. Tänään tuli puheeksi häntä kummastuttanut vesimittareitten lukemisen omavaltaisuus vuokranantajan taholta.Onko palstalla ketään juridisesti pätevää henkilöä valaisemaan asian laillisuudesta.Hänelle tulee arvioitu vesilasku kolmen kuukauden välein.Siinä ei mitään kummallista.Mutta puolen vuoden välein talonmies tulee omilla avaimillaan sisään,vaikka asukas ei olisi kotonansa ja käy lukemassa mittarin.Talonmies kyllä soittaa ovikelloa, mutta jos asukas ei avaa ovea esimerkiksi ollessaan juuri silloin harrastamassa esiaviollista suhdettaan, niin talkkari työntyy sisälle ja menee vessaan mittaria lukemaan.Jollakin tavalla -ja en ehkä silloinkaan- ymmärtäisin jos asiasta tiedotettaisiin esimerkiksi postilaatikkoon etukäteen laitetulla ilmoituksella.Tarkoitan siis sitä eikö lakiin painettu "kotirauha" koskekkaan Suomussalmen Vuokratalot Oy:n vuokralaisia,vai onko jossakin pienellä präntillä hyväksytty kyseinen käytäntö.Ystäväni on paljon kulkenut ulkomailla ja hänellä on hyvinkin arvokkaita matkamuistoja. Mistä voimme olla varmoja talkkarin rehellisyydestä, ettei jotakin vaikka livahtaisi haalarin taskuun?
272158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Harmi, on ole juridisesti pätevä neuvomaan.
Ihmettelen vain tuollaista käytäntöä. Kyllä pitäisi olla etukäteen tiedotettu aika mittarinluennasta tai niinkuin minulla, lukema laitetaan ylös kortille, joka toimitetaan eteenpäin tasauslaskua varten.

Kamalaa olisi jos tänne tulisi joku omilla avaimillaan kesken kenties mitä...
terveisin Tomera Tyttö

Äänestä
  • tuon asian pitäis olla selvä. Asun ite myös vuokralla,yksityisellä,mutta ei hänellä ole omin luvin mitään asiaa tänne.Eikä ole kyllä pyrkinytkään.Jos on jotain asiaa ollu,niin on aina soittanu ja sopinu mahdollisesta käynnistä.
    Sama se on taloyhtiönkin kohdalla,musta on tosi törkeetä,et talonmies tulee omilla avaimillaan jne.
    Taloyhtiön vuoralaiset,tehkää nyt ihmeessä loppu tuommoisesta touhusta.

    Äänestä

  • kun ukko tuli mittaria lukemaan.sai avaimilla oven auki vaan, eipä päässyt sisälle kun minulla oli ovessa varmuusketju.muulloin en monen vuoden aikana ole kertaakaan mittari miestä nähnyt.käynyt ilmeisesti kun olen ollut töissä.on varmaan katsellut asunnossani muutakin kuin vesimittaria.koti rauhan rikkomista.

    Äänestä

  • ilman lakikirjaakin kirjoitti:

    tuon asian pitäis olla selvä. Asun ite myös vuokralla,yksityisellä,mutta ei hänellä ole omin luvin mitään asiaa tänne.Eikä ole kyllä pyrkinytkään.Jos on jotain asiaa ollu,niin on aina soittanu ja sopinu mahdollisesta käynnistä.
    Sama se on taloyhtiönkin kohdalla,musta on tosi törkeetä,et talonmies tulee omilla avaimillaan jne.
    Taloyhtiön vuoralaiset,tehkää nyt ihmeessä loppu tuommoisesta touhusta.

    näin on!

    Äänestä

  • eeva-täti kirjoitti:

    kun ukko tuli mittaria lukemaan.sai avaimilla oven auki vaan, eipä päässyt sisälle kun minulla oli ovessa varmuusketju.muulloin en monen vuoden aikana ole kertaakaan mittari miestä nähnyt.käynyt ilmeisesti kun olen ollut töissä.on varmaan katsellut asunnossani muutakin kuin vesimittaria.koti rauhan rikkomista.

    Törkeää!

    Äänestä

on myös, ettei huoneistoa käytetä muuhun kuin siihen tarkoitettu käyttöön.
Esiaviolliset leikit on syntiä ja haureuden, sekä muunlainen pahatapainen elämä on vuokralaissa kiellettyä.

Äänestä
  • vuokra-asunnoissa tuollaista rietasta elämöintiä
    ja susparina temmellystä juuri harrastetaan.

    MUTTA kirjoituksesihan oli VITSI, jonka me kaikki
    ymmärrämme.

    Äänestä

  • pitkä paska.oletko joku uskovainen joka on saanut alkunsa pyhästä hengestä. haureudesta olet sinäkin alkusi saanut.olisi ehkä kannattanut vanhemmillasi jättää väliin.vuokra-asunto on vuokraajan koti ja kotona saa tehdä mitä haluaa.

    Äänestä

  • pimpuli kirjoitti:

    pitkä paska.oletko joku uskovainen joka on saanut alkunsa pyhästä hengestä. haureudesta olet sinäkin alkusi saanut.olisi ehkä kannattanut vanhemmillasi jättää väliin.vuokra-asunto on vuokraajan koti ja kotona saa tehdä mitä haluaa.

    tyttörukka

    Äänestä

  • kirjoitellut kirjoitti:

    tyttörukka

    mikään tyttörukka.vaan oikeuksistaan kiinni pitävä nainen.

    Äänestä

Huoneenvuokralaki:
Vuokranantajalla on oikeus päästä asuntoon huoneiston kunnon ja hoidon valvomista varten. Vuokralaisen on viivytyksettä sopivana aikana päästettävä vuokranantaja huoneistoon.

Äänestä
  • laissa sanotaan sopivana aikana...ei siis ihan milloin sattuu talonmiestä huvittamaan.

    Äänestä

  • yks kohta kirjoitti:

    laissa sanotaan sopivana aikana...ei siis ihan milloin sattuu talonmiestä huvittamaan.

    Se on sääntö vuokra-asunnoissa, että jos esim. tulee kyseinen henkilö lukemaan mittaria. Sisään ei saa tulla, ennen kuin vuokralainen on tietoinen asiasta sopimalla siitä tai sovittuna ajankohtana sopimalla. Tästä voit nostaa kotirauhan rikkomisesta syytteen jopa. Sinä olet vuokralainen ja maksat vuokran ja kukaan ei saa tulla kenenkään kotiin, jos ei asiasta erikseen sovi.

    Äänestä

  • vesimittarin luku: "Huoneiston kunnon ja hoidon valvomista"? Siis vuokranantaja saa käydä puolen vuoden välein kutsumatta ja omilla avaimillaan valvomassa ja ehkä hoitamassa vesimittaria?

    Äänestä

  • jos ei ole etukäteen ilmoitettu, ei ole tulemista!Jos taas on ilmoitettu etukäteen että mittariluku suoritetaan kyseisenä päivänä, ja jos vuokralainen on saanut siitä tiedon, niin ok!

    Äänestä

  • Nimenomaan sopivana ajankohtana(vuokranmaksajalle)!

    Äänestä

  • kuriin kirjoitti:

    Se on sääntö vuokra-asunnoissa, että jos esim. tulee kyseinen henkilö lukemaan mittaria. Sisään ei saa tulla, ennen kuin vuokralainen on tietoinen asiasta sopimalla siitä tai sovittuna ajankohtana sopimalla. Tästä voit nostaa kotirauhan rikkomisesta syytteen jopa. Sinä olet vuokralainen ja maksat vuokran ja kukaan ei saa tulla kenenkään kotiin, jos ei asiasta erikseen sovi.

    että mittarit luetaan määrättynä päivänä ja jos ketään ei ole kotona, käydään sisällä yleisavaimella.
    Yleensä mittarit luetaan kerran vuodessa.

    Äänestä

käydä uusien lupaavien naispuolisten vuokralaisten luona useammin

Äänestä
  • oli sen verran vanha ukko.

    Äänestä

ite uskalla mennä kysymään oikeuksiensa perrään
toisten selän takana paskoa jaohatta ja eppäelettä kaekenlaesta

Äänestä
  • on tietääkseni kunnan kokonaan omistama erillinen yhtiö ja tämä on suomussalmen kunnan keskustelusivu...

    Äänestä

  • Vuokratalot kirjoitti:

    on tietääkseni kunnan kokonaan omistama erillinen yhtiö ja tämä on suomussalmen kunnan keskustelusivu...

    suomussalmen keskustelusivu, johon myös osallistuvat ahkerasti kauempanakin asuvat.

    Äänestä

osoite:
http://www.vuokralaistenkeskusliitto.fi/

Tarjoamme vuokralaisen käyttöön kaiken tietomme vuokralaisena olemisesta. Helpoiten ja ilman erillisiä maksuja käytät palveluitamme, kun olet yhdistyksemme jäsen.
Jäsenpalvelunumeromme on (09)-477 0360 (pvm). Numero on tarkoitettu vain jäsenille ja soittaessasi jäsenyytesi tarkistetaan. Tästä numerosta voit tilata itsellesi myös vuokrasopimus- ja kuntotarkastus lomakkeita. Jäsenpalvelu on avoinna arkisin 9.30-13 ja lisäksi maanantaisin 16-18.

Neuvontanumeromme 0600-91515 (1,67€/min) palvelee kaikkia soittajia. Tietopankkimme ja asiantuntemuksemme on hyödynnettävissä mm. tämän sivuston ja puhelinneuvontamme kautta. Sähköpostitse esitettyihin kysymyksiin emme vastaa! Tarkemman kuvauksen palveluistamme löydät klikkaamalla valikosta linkkiä jäsenelle ja valitsemalla jäsenpalvelut.

Äänestä
  • tietääkö kukaan

    Äänestä

kirjoitit:
Ystäväni on paljon kulkenut ulkomailla ja hänellä on hyvinkin arvokkaita matkamuistoja. Mistä voimme olla varmoja talkkarin rehellisyydestä, ettei jotakin vaikka livahtaisi haalarin taskuun?

Ei kun kyttäämään tilaisuutta.

Äänestä

Kiellä yleisavaimilla käynti, sitten saat arviolaskuja kokoajan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikeudet kirjoitti:

Ystäväni muutti Suomussalmen Vuokratalot Oy:n asuntoon toista vuotta sitten. Tänään tuli puheeksi häntä kummastuttanut vesimittareitten lukemisen omavaltaisuus vuokranantajan taholta.Onko palstalla ketään juridisesti pätevää henkilöä valaisemaan asian laillisuudesta.Hänelle tulee arvioitu vesilasku kolmen kuukauden välein.Siinä ei mitään kummallista.Mutta puolen vuoden välein talonmies tulee omilla avaimillaan sisään,vaikka asukas ei olisi kotonansa ja käy lukemassa mittarin.Talonmies kyllä soittaa ovikelloa, mutta jos asukas ei avaa ovea esimerkiksi ollessaan juuri silloin harrastamassa esiaviollista suhdettaan, niin talkkari työntyy sisälle ja menee vessaan mittaria lukemaan.Jollakin tavalla -ja en ehkä silloinkaan- ymmärtäisin jos asiasta tiedotettaisiin esimerkiksi postilaatikkoon etukäteen laitetulla ilmoituksella.Tarkoitan siis sitä eikö lakiin painettu "kotirauha" koskekkaan Suomussalmen Vuokratalot Oy:n vuokralaisia,vai onko jossakin pienellä präntillä hyväksytty kyseinen käytäntö.Ystäväni on paljon kulkenut ulkomailla ja hänellä on hyvinkin arvokkaita matkamuistoja. Mistä voimme olla varmoja talkkarin rehellisyydestä, ettei jotakin vaikka livahtaisi haalarin taskuun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu