Meillä käytiin viikonloppuna sienessä. Mukana olivat omat ja lainatut lapset. Tänään tuli syntymä-äiti lankoja pitkin kimppuuni lapsityövoiman käytöstä. Tytöt ovat 9- ja 7-vuotiaat Meillä oli kaikilla hauskaa. Keräilyn lomassa söimme eväitä ja lapset leikkivät välillä keskenään. Ongelmana mielestäni oli ennemminkin liiallinen into, koska kaikki lapset tarvitsivat meidän aikuisten apua sienten tunnistuksessa, piti lapsia välillä toppuutella. Näin voivat perheiden arvot olla erilaisia. Toivon tunteiden viilennettyä, meidän kykenevän rakentavaan keskusteluun ja löytävän kompromissin.
Kohtuutonta
lapsityövoiman käyttöä?
864363
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 86
Vanhimmat
kuuluvan siihen sarjaan, jolle ei mikään kelpaa.
Aivan sama mitä teet tai jätät tekemättä, valitukset saat joka tapauksessa.
Jättäisin nuo jutut ihan omaan arvoonsa. Kunhan kiukuttelee
sulle omaa pahaa oloansa. Odota ihan rauhassa, kyllä kohtaus menee häneltä ohi. sitten on vähän aikaa tyyntä, kunnes taas uutta jostain keksii. Näitä mielialan vaihteluita on meidäm sijoitettujen aikan nähty useammankin kerran.
Ei ne vanhemmat välttämättä enää seuraavalla kerralla edes muista, mistä ovat vouhkanneet, älä siis sinäkään turhaan.
kulkevat varmaan lapsen työvelvoitteiden tahdissa.
saisit sen syntymä-äidin mukaan sienireissulle. Jos ihan tosissaan noissa väitteissään on, kuulostaa ihan siltä, että hänellä on omassa elämässään kokemuksia vain vastentahtoisesta työnteosta. Paras lääkehän tuohon olisi se omien lasten innostuksen näkeminen.
Ottakaa seuraavan kerran vaikka videota, ellei mukaanlähtö onnistu. Ei tietenkään sillä periaattella, että "kato nyt jos et usko" vaan mahdollisimman hienotunteisesti. Olisiko valokuvista apua?
tuollaiset huomautukset "itsellä varmaan kokemusta vain vastentahtoisesta työnteosta."
Niin kai joo.
Mistäs sinä tiedät, mistä hänen ennakkoluulonsa tuon uutisen johdosta johtuivat?
mutta mielestäni ei välttämättä ole kyse arvoista, kuten ap. asian tiivisti... Arvo voi olla sama, mutta keinot millä siihen päästään eri. Samaakin arvoa voi eri lähtökohdista toteuttaa eri lailla riippuen siitä, mitkä kunkin henkilön aiemmat kokemukset ovat.
Ja keskustelupalstalla kukaan ei voi "tietää" mitään ulkopuolisen ihmisen ajatuksista kolmannen kertoman perusteella, mutta mielestäni on parempi miettiä miksi kielteinen käsitys on syntynyt, kuin ajatella heti että biologinen vanhempi ei haluaisi välittää lapsilleen samoja arvoja.
Jos on joutunut tekemään esim. lapsena aikuisille kuuluneita hommia ja pyörittämään taloutta aikuisen vastuulla, on kyseinen reagointi lasten työntekoon aivan mahdollinen. Jos ei ole ikinä itse pitänyt tuolla tavalla hauskaa vanhempiensa kanssa työn lomassa, on ymmärrettävää suhtautua kielteisesti, monestakin eri syystä. Se ei ole mikään vika. Tämä on yksi mahdollisuus ja ja ellei eri mahdollisuuksia punnitse, saattaa se oikea jäädä kokonaan löytymättä.
Kaikille varmasti tule mieleen tuo katkeruus, mutta muitakin vaihtoehtoja on.
En haluasisi ryhtyä hiuksia halkomaan, mutta et sinäkään lainannut sanatarkasti sanojani, vaan sinäkin tulkitsit ne. Sinulle nuo lauseet ehkä merkitsevät samaa, minulle eivät. :)
Minunkin lapseni rymyää sieni- ja marjametsässä harvase viikonloppu, jos ei ole kotilomalla. Lisäksi kaikenlainen muukin "lapsityövoiman käyttö" kuuluu kuvioihin.
Heh...en todellakaan ole pahoillani tästä. Eli ei tällainen touhu todellakaan ole pahaksi lapselleni. Ja tiedän, että hän tykkää siitä. Siitä vaan, minä en ainakaan mene lankoja pitkin sijaisvanhempien silmille.
lapsillasi onkin hyvä olla, kun ei tarvitse miettiä mitä äidille uskaltaa kertoa ja mitä ei. Eikä tuntea syyllisyyttä siitä, että tykkää sijaisperheen kanssa touhuamisesta, vaikka äiti haluaisi ettei tykkäisi. Tuo osoittaa myös sen, että tilanteestasi huolimatta olet tässä suhteessa henkisesti aika vahva ihminen. Toivottavasti jaksat olla lastesi kanssa mahdollisimman paljon, sillä oletan että heillä on myös sinun kanssasi hauskaa, koska et ole sijaisperheelle mustasukkainen heistä. :)
ihminen. Lämmität varmaan monen muunkin sijaisvanhemman mieltä kuin minun. Kiitos ja iso hali.
Onkohan se lastenkin mielestä iki-ihanaa, kun ei saa omassa kodissaan asua, vaan sijaiskodissa. Eipä ole mairittelulla enää mitään rajaa.
Eipä tulisi mieleenkään olla mitenkään mustasukkainen siitä, mitä lapseni touhuaa sijaisperheen kanssa. Pääasia, että lapsellani on hyvä olla.
Ja meillä on onneksi ollut se tilanne alusta alkaen, että minun ei ole tarvinnut koskaan olla epävarma siitä, että sijaisperhe jotenkin veisi minulta lapsen. Tiedän, että olen aina tärkeä lapselleni ja hän minulle.
Meidän isompi sijoitettu tuli juuri ruohonleikkuusta, kun tuli pimeää. Nyt kuuluu tyhjentävän astianpesukonetta ( itse olen koneella). Ensi sunnuntaina nostetaan perunat yhdessä. Samoin yhdessä marjastetaan. Miten lapset oppivat työntekoa, jos emme heitä opeta. Pienet lapset, pienet työt, suurilla suuremmat. Lähdemme myös yhdessä etelän lomalle. Teemme siis kaiken yhdessä!
leikkaa nurmikkoa lähes klo 21.00? Kysyy lapsityövoiman vastustaja.
Pian 16 v. ( tyttö ) On siellä omasta tahdostaan, kun tienaa itsellensä kannettavaa tietokonetta. Olisi myös mennyt kesätöihin. Haki moneen paikkaan, mutta nyt ei tärpännyt. On saanut tehdä kotona "palkkatyötä", että saisi haaveensa toteutumaan. Tekee myös vapaaehtoistyötä eri järjestöille. Omasta halustaan. Oma huone, tiskikoneen tyhjennys jms. ovat sitten niitä töitä, mistä ei tule "liksaa"
moiset tarpeet tsaisi tyydytettyä ilman lapsen pakottamista raatamaan.
tietokonetta? Tottakai hän omasta tahdostaan raataa silloin. Hankippa hänelle se tietokone ja katso, vieläkö hän sen jälkeen haluaa raataa iltahämäriin ruohoa leikkaamassa.
Vapaaehtoisesti se kissakin syö sinappia, kun pursottaa sen hännälle sinappia, se nuolee sen pois, vaikka se ei sinapista pidäkkään.
ehtoisuudeksi naamioitu pakko.
Meidän sijoitetuilla on tietokone. Pöytämalli yhteiskäytössä kaikilla 3 :lla lapsella Lisäksi minulla itsellä on pöytämalli. Kaikilla 5:llä bio-lapsella on oma läppäri. Itse ostettu kesätyörahoilla. Miksi me ostaisimme sujoitetuille koneen, jos emme ole ostaneet omille lapsille konetta. Täytyy myös opettaa lapset siihen, että kaikkia ei voi saada niin kuin "manulle illallista". Täytyy tehdä hommia, että saa jotain exraa. En opeta lapsia siihen, että kyllä sossusta saa. Se ajatus täällä on vallalla monella ihmisellä. Kun kulukorvausta lapsesta saa 350 e/kk. se menee aika tarkkaan siihen ylöspitoon, mitä 16 vanhasta on. Sillä ei osteta koneita, niin kuin varmaan jokainen järjellä varustettu ymmärtää!
Jos ruohonleikkaaja saatuaan rahat kasaan päättääkin käyttää ne Lapinreissuun ja läppäri jää kauppaan, niin saako hän päättää itse tienaamistaan rahoista vai onko hän nyt sidottu läppäriin vaikka mieli muuttuis? Eli onko ne rahat kaikin puolin hänen.
Vielä siitä ruohonleikkuusta. Raatamisesta siinä ei liene kysymys. Tyttö ajaa viimevuoden mallia olevalla isolla päältä ajettavalla, keräävällä leikkurilla. Tyhjennys sujuu vipua vääntämällä, joten päältä ei tarvitse nousta, muuta kuin tankkaamaan. MP 3 korvalla sitä ajelee musiikkia kuunnellen. No minä voisin ruohon myös ajaa, mutta olen antanut ajaa kun "hinku" siitä läppäristä on niin kova. Laitan rahat aina 2 vk. välein tytön tilille. Hän käyttää ne niin kuin parhaaksi katsoo. Tuskin lähtee lappiin. Olemme lentämässä aika pian etelän aurinkoon. Hän saa käyttää rahat siellä, tai ostaa sen tietokoneen. En määrää hänen rahojaan.Tässä asiassa ei liene enää epäselvyyttä, vai kuinka?
uusi ajettava ruohonleikkuri on hankittu?
että hänellä on vapaa käyttöoikeus omaan tiliinsä nostaa rahat kun huvittaa. Kesätyöpaikkaa hän jäi vaille varmaan nuoren ikänsä (kohta 16 v) eli 15 vuoden takia. Moni työnantaja karttelee lapsen palkkaamista, koska vastuuhan on suuri työntantajalla, jos jotain sattuu. Minusta voisitte ostaa läppärin tytölle, jottei hänen tarvitse käyttää siihen vaivalla tienaamiaan rahoja. Onhan teillä varaa reissatakin.
Mieheni on ostanut ruohonleikkurin ihan omalla palkallaan, joten se siitä.Maksaa muuten niin paljon, että menisi koko vuoden kulukorvaukset. Helinälle sanon, että kuinka sinä voit jankuttaa koko ajan jotain tollasta. Meillähän on omia lapsia 5 ja sijoitettuja 3, joten on aivan mahdotonta ostaa kaikkea mitä ne haluaa. Jos mennään meidän rahoilla etelän matkalle, niin ei ole mahdollista enää ostaa tietokonetta.Olisiko sinulle mieleen mieluimmin, että jätetään sijaislapset matkalta pois, vai kuinka haluat?
Oletko todella noin tyhmä, kuin kirjoituksistasi tulee mieleen vai haluatko vain provosoida täällä olevia sijareita?
Meillä 2 vanhinta ajaa nurmikoita (11v. ja 13v.) eikä mitään mutinoita kuulu, koska maksamme heille palkkaa, jonka he saavat käyttää kuten itse tahtovat.
Eli kuten ap kirjoituksessakin näyttää olevan.
Miksi siis kieltää lapselta jotain mitä hän haluaa tehdä.
Ok, voisin ajaa nurmikot itse ja katsella kuinka 2 "lasta" istuu portailla katselemassa, kumpi parempi?
Kyllä meillä lapset osallistuu kodin hommiin, mutta vastapainoksi sitten pidämme hauskaa yhdessä, matkustelemme (lapseilta kysytään, minne he haluavat)ja pidämme muutenkin kivoja yhteisiä hetkiä.
Miksi lapset eivät saisi, ja miksi heitä ei saisi laittaa tekemään asioita, joista he oppivat tulevaa elämää varten. En halua kasvattaa uusavuttomia, joille sosiaaliviranomaisten täytyy aamulla käydä keittämässä teevedet!
Ensinnäkin totean, että maailma muuttuu aika vinhaa vauhtia eli jos sijarin biolapset ovat vanhempia kuin sijoitetut, niin heille ei aikoinaan ole voitu hankkia tuolloin vielä kalliiksi koettuja välineitä, eikä muillakaan sen ikäisillä SILLOIN ole ollut. Nyt kun vempaimet ovat yleistyneet ja hinnat laskeneet, niin ei voida mielestäni vedota, kuten kännykkäkeskustelussa tehtiin, että ei sijareiden biolapsillekkaan muinoin ole sellaisia hankittu niin ei sitten nykyää, vuosien päästä, hankita muka tasa-arvon nimissä sijoitetuillekkaan. Tuolla perusteella ei sijarilla voisi olla kännykkää, kun ei mummollakaan ollut vielä nelikymppisenä vaan vasta seitsemänkymppisenä sekin sai ekan kapulan.
Ulkomaanmatkailusta sanoisin, kun kerran kysyt, että 15-vuotias itse tietää, haluaako lähteä mukaan. Ongelmana on pienet lapset, heidän biologiset vanhempansa voivat kantaa suurta huolta pikkulasten lähtiessä vieraiden aikuisten matkaan ulkomaille (toki teini-ikäistenkin vanhemmat kantaa huolta, tämä saivartelijoille huomautuksena?. En tiedä onko se edes laillista viedä, jos huoltaja, eli biovanhempi vastustaa. Suomen lain mukaan varmaan on, jos noin tehdään, mutta EU:n ihmisoikeustuomioistuin voisi olla erimieltä. Jos tästä asiasta on epäselvyyttä viranomaisilla, kuten niin monista lastensuojeluasioista näyttää olevan, niin Korkein Oikeushan voi tiedon- ja ymmärryksenpuutteessaan pyytää ennakkoratkaisua Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimesta toteamalla, kertokaa te, kun me ei osata eikä ymmärretä lapsen ja hänen vanhempiensa ihmisoikeuksien päälle. Eli en ole ainut tyhmä Suomen maassa.
kysymykseeni, etkä leperrellyt sitä sun tätä, kuten tapasi on.
Kiitos! Olet samoilla linjoilla, kuin minä. Kyllä näitä "uusavuttomia" un ympärillä ihan tarpeeksi. Minä ainakin opetan tekemään töitä, ettei sitten tarvitse soitella, että miten laitan porukalle "pöperöä", kun en nyt osaa.
Helinälle tiedoksi. Meidän passien huoltajan luvan antaja on bio-äiti! On onnellinen, kun lapsi pääsee matkoille. Itse, kun ei pysty moisia kustantamaan!
Onko sulla hajuakaan mitä 15-vuotiaan vaatteet, ruoka ja harrastukset maksavat kuukaudessa? Niihin ne kulukorvaukset menevät niin kuin pitääkin, eikä niistä nyt jää mihinkään ruohonleikkureiden ostoon.
Tuntuu, että monilta biovanhemmilta on täysin realismi hukassa eikä ole mitään käsitystä siitä mitä kuluja lapsista on, vaan kuvitellaan, että sijarit rikastuvat sijoitetuilla, näkis vaan. Oletteko ikinä laskeneet kulujen määrää?
Meille mieheni osti myös päältäajettavan ruohonleikkurin. Minä sillä yleensä ajelen radiokuulokkeet korvilla ja ai kun on kivaa. Tosin joskus lapsetkin joutuvat yleensä oma 18v. enkä maksa palkkaa. Toisetkin yli 15v. joutuvat joskus ajamaan palkatta. Eipä tuo ole aiheuttanut ongelmia. Meillä ei makseta kodin töistä kun jostain todella poikkeuksellisesta.
Ei ole kenelläkään muulla omaa läppäriä paitsi minulla ja siihen ei lapset saa koskea.
Kolme muuta konetta on ja niissä saa olla korkeintaan 2 tuntia päivässä. Tosin harvoin kukaan on edes niin kauan. Lapsilla ja nuorilla on muutakin tekemistä kuin koneella istuminen, koulu jo vie harrastuksen ja kaverien lisäksi ajan. Ei tulisi mieleenkään tällä hetkellä ostaa kenellekään omaa konetta huoneisiin. Ei meillä ole telkkariakaan kuin tällä 18v. omassa huoneessaan ( sen osti omilla rahoillaan).
Onhan lapsilla noita säästöjä, mutta kun katselevat mieluiten nousevia lukuja.
Minustakin on kummallista, jos äiti muuttuu kotona jonkinlaiseksi palkanmaksajaksi. Pianhan lapsi oppii arvottamaan askeleensa eikä normaalia osallistumista kodin elämään sen jälkeen enää ole. Jotkuthan maksaa jopa roskien viennistä lapselle korvauksen.
Minusta lapselle on turvallisempi olo, jos hän saa tietun viikkorahan tai kuukausirahan aina ja sillä selvä. Jos lasta ei ilman erilliskorvausta saa osallistumaan omaehtoisesti ja omaksi ilokseen kodin yhteiseen toimintaan niin kasvatus on mennyt hakoteille.
Minustakin on kummallista, jos äiti muuttuu kotona jonkinlaiseksi palkanmaksajaksi. Pianhan lapsi oppii arvottamaan askeleensa eikä normaalia osallistumista kodin elämään sen jälkeen enää ole. Jotkuthan maksaa jopa roskien viennistä lapselle korvauksen.
Minusta lapselle on turvallisempi olo, jos hän saa tietun viikkorahan tai kuukausirahan aina ja sillä selvä. Jos lasta ei ilman erilliskorvausta saa osallistumaan omaehtoisesti ja omaksi ilokseen kodin yhteiseen toimintaan niin kasvatus on mennyt hakoteille.
En pysty vastaamaan puutteellisin tiedoin. Eli saako tyttö lainkaan säännöllistä viikko- tai kuukausirahaa teiltä vai perustuuko taskurahatkin homma ansaitsemiseen.
Lapsi saa 45 e/kk kuukausirahaa
Kummallisia noin sun käänteet. Nyt sanot, ettei saisi maksaa palkkaa kotitöistä. Eilen käskit minun ostaa tytölle "läppärin" ilman velvoitteita. Päätä nyt mitä oikein haluat! Jos ymmärsin oikein sinun ajatuksesi on: Tyttö ajaa nurmikot ilman palkkaa. Minä ostan läppärin tytölle. Kun meillä on, että tyttö ajaa nurmikot ja tienaa rahat ja ostaa läppärin.Onko tuossa järkeä? Meidän omat lapset ovat tienanneet "läppärin" kesätöissä viiminen vuosi sitten. Eli ei siitä niin kauvan ole.
Meillä on jonkinlainen yritys kotona, johon palkkaamme välillä tilapäistä työvoimaa, jos oma aika ei riitä kaikkeen. Omat ja sijoitetut lapset voivat olla työvoimana meille, jos itse haluavat!
No maksatteko sotu-maksut sun muut sijotettujen työntekijöidenne työnantajina?
Minusta työttö ajelkoon ruohonleikkurilla ilman palkkaa, ja ostatte sen läppärin vaikka synttärilahjaksi. Muuten teillä menee puurot ja vellit vielä enempi sekaisin.
Ei kai lapsille noin kalliita lahjoja tuosta vain osteta. Eiköhän se läppäri jos sen todella halua itse säästetä tai sovitaan mikä on lapsen osuus ja vanhemmat tulevat jollain summalla vastaan. Näin käsittääkseni yleensä perheissä tehdään.
Kyllä lapsen ja nuoren on opittava ettei se raha tyhjästä tule suurimmalle osasta ihmisille. Ei tästä kauaa ole kun joku bioäiti valitti kun lapselle on sijoituksessa opettu että rahaa on. Sitten kun itsestä pitäisi huolehtia, millä ne kännykät ja laajakaistayhteydet maksaa, kun pakolliset menot (vuokra, ruoka, hygienia,sähkö)syövät tulot.
Minusta lapselle pitää opettaa, että valintoja pitää tehdä kaikkea ei voi saada. Saman kasvatuksen siinä saa niin biologiset kuin sijaislapset. Meillä kun on nuo lapset sekaisin, siis tarkoitan ettei biologiset ole vanhempia vaan löytyy myös keskeltä ja nuorimmaiset ( sijoitettu biologinen) ovat samana vuonna syntyneitä.
Minulle ei tulisi mieleenikään ostaa 15-vuotiaalle omaa läppäriä syntymäpäivä- tai miksikään muuksi lahjaksi. Lapset voivat hinkua vaikka kuuta taivaalta, mutta ei heille sitä tuosta vaan tarvitse antaa.
Minusta on oikein hyvä systeemi antaa lapsille kuukausi- tai viikkorahaa, jolla nyt ei varmaan tuosta vain osteta läppäreitä. Sen lisäksi meillä on tarjolla erilaisia hommia (juuri tuo ruohonleikkuu, autonimurointi, kasvimaalla yhtä ja toista jne.), jos joku haluaa tienata (nopeammin) rahaa isompiin ostoksiin. Tietokoneita meillä lapset eivät ole hankkineet, mutta säästäneet rahaa esim. pelikonsoliin ja peleihin.
Elämässä kun harvoin saa mitään tuosta vain ilmaiseksi, niin minusta se on hyvä jo vähintään 15-vuotiaan oppia ja tajuta. Eli kun tekee töitä, voi tienata rahaa ja sillä ostaa haluamansa, näin pienessä mittakaavassa jo nuoresta lähtien. Vähän realismia peliin. Se ei haittaa ketään.
Toisessa ketjussa valitettiin sitä, että sijaisperheissä lapsille hankitaan liikaa tavaraa (syytettiin oikein elitismistä) ja nyt Helinä esittää, että 15-vuotiaalle pitäisi tuosta vain antaa oma läppäri.
Miten puurot ja vellit sekaisin menevät?
Minusta on muuten mielenkiintoista, että Helinä ei koskaan kerro oman perheensä ratkaisuista, mutta esittää kyllä kärkästä kritiikkiä ja kommentteja muiden asioista. Kerro nyt ihmeessä miten sinun lapsesi ovat omat tietokoneensa saaneet ja minkä ikäisinä. 15-vuotissyntymäpäivälahjaksiko?
Näin menee hyvin, miksi sitä muuttaisi! Hyvää päivänjatkoa sinulle. Täällä missä asun paistaa aurinko. Ikkunat sain juuri tänään pestyä, joten taitaa silläkin olla osuutta siihen, että aurinko paistaa niin kirkkaasti. Välipala on tehty. Nyt odottelen, koska koululaiset saapuvat!
Tuo sijari kirjoitti näin:
"
Meillä on jonkinlainen yritys kotona, johon palkkaamme välillä tilapäistä työvoimaa, jos oma aika ei riitä kaikkeen. Omat ja sijoitetut lapset voivat olla työvoimana meille, jos itse haluavat!
"
En hyväksy sitä, että toimeksiantosopimuksen sijoitetusta lapsesta saanut sijari teettää tällä lapsella töitä yrityksensä laskuun. Siinä lapsen jo ennestään epäselvä rooli sekoittuu entisestään, kun palkkaa maksetaan jopa lapsen tilille pankkiin eikä käteen kuten pikkurahat yleensä. Lapsi ei opi oikeaa palkkatyötä, josta maksetaan verot ja sotut, ja silti hänelle puhutaan että hän työllä tienaa. Jos kerran niin suuret tienistit kuin mitä läppärin hintaa pidätte on mahdollista tienata sijarin yrityksessä työskentelemällä siinä, missä ulkopuolisetkin käyvät sijarin kertoman mukaan tienaamassa, niin kai siitä verot ja sotut pitää maksaa ettei lapselle jää kuvaa että nää voidaan noinkin kätevästi välttää kun on sijoitetun status. Ettekö käsitä tätä, mitä tälläsellä meiningillä opetetaan toisen lapselle, jolle ollaan olevinaan mallivanhempia. Läppärit on kalliita, joten työtä ja palkkaa pitää tehdä yli normaalin taskurahatason.
Meidän yrityksen työntekijät ovat aikuisia, tai melkein aikuisia. Palkat, sotut ym. maksetaan lain mukaan.Olen itse kirjanpidon ammattilainen, tiedän miten nämä menee. Joten, jos maksat palkat ns. "pimeästi" en voi niitä laittaa kirjanpidon menoeränä. Kaikki omatkin lapset ovat jo aikuisia. Maksan heillekkin palkat lain mukaan. Jos meillä ajetaan nurmikkoa, niin tuskin kukaan siitä mitään sotuja maksaa ja palkkoja tekee. Sanoin, että meillä voi kaikki tehdä myös palkkatyötä, jos haluaa. Otetaan vieraita työntekijöitä, jos omat lapset eivät ehdi.Vielä sijoitettumme ei ole tehnyt firman töitä, mutta sitten kun haluaa voi näin tehdä. Ikää saa tulla kyllä vähän vielä lisää. Helinä, kuinka läppäri on yhtä-äkkiä muuttunut kalliiksi, vielä äsken se oli synttärilahjaksi ostettava. Esim. johonkin kirjaan verrattava vempain! Herää vähän ja muista mitä milloinkin olet kirjoitellut!
Sinä olet kyllä mestari vääntelemään asioita.
Itse sanoit, että tytölle pitäisi ostaa esim. syntymäpäivälahjaksi läppäri. Useimpien mielestä se ei anna lapselle oikeaa käsitystä siitä mistä rahaa saadaan tavaroiden ostamista varten = työtä tekemällä.
"Lapsen epäselvä rooli" ja "Sijoitetun status"
Näiden lasten rooli on epäselvä ainoastaan sinun mielessäsi eikä heidän statukseen ole otsaan leimattu "sijoitettu" vaan "perheen lapsi". Sinulla on järkyttävä pakkomielle kuvitella, että sijoitetuilla lapsilla ei kerta kaikkiaan voi mennä hyvin, vaan että jotain on pakko kaivaa esiin ja vääntätämällä keksiä jotain muka-kyseenalaista.
Sinua näyttää harmittavan, että jossakin sijaisperheissä asiat hoidetaan sujuvasti omalla tavalla, kohdellaan sijaislapsia samalla tavalla tasa-arvoisesti kuin perheen biolapsia ihan riippumatta siitä mitä sinä täällä vaahtoat, niin aggressiivista kiukuttelua sinun tekstisi ovat useimmissa ketjuissa. Sinun mielestäsi tuon sijaisäidin olisi pitänyt ostaa sijaistytölle läppäri lahjaksi vaikka perheen omatkin lapset olivat ostaneet läppärin omilla rahoillaan. Minusta 15-vuotiaan elämän välttämättömyyksiiin ei kuulu läppäri, lasten yhteinen pöytäkone on ihan ok. Jos lapsi haluaa rahansa pistää läppäriin, siitä sitten säästämään.
Nyt sitten meuhkaat siitä, että ei tässä olekaan kyse läppäristä, vaan siitä että lapset tekevät perheen yrityksen töitä. Miten paljon tuottavaa työtä uskot 15-vuotiaan pystyvän tekemään yritystoiminnan piirissä? Sanoisin, että melko vähän. Valikoituja pikkuhommia.
Kauhistus ja kammotus. Minullakin on yritys, jossa lapset auttelevat, kun haluavat tienata lisärahoja. Ja ei, en maksa heistä eläke- ja sotumaksuja. Maksan heille heidän palkkansa omasta palkastani, josta olen maksanut eläke- ja sotumaksut. Jos toimialani olisi mansikanviljely, lapset varmaan todella pystyisivätkin tienaamaan jotain, mutta näistä muutamista tunneista silloin tällöin, tuskinpa vain. Jos työ olisi järjestelmällistä ja pitkäjänteistä, niin sitten tietysti työsuhde voitaisiin virallistaa, mutta ei tällä tasolla. Tämä on kevyttä työelämän harjoittelua, tutustumista, silloin kun huvittaa (=silloin kun löytyy tarpeeksi pakottava tarve saada jotain tai päästä jonnekin), vakavaa työtä ehtii tehdä aikuisena ihan riittämiin.
Paheksunta alkakoon.
"sanoi apina ja taputti suuria karvaisia käsiään"
Jos vieras sijoitettu lapsi kerran tekee töitä teillä rahaa vastaan, niin minusta hän on oikeutettu työntekijän statukseen, vaikka tekisikin vain muutaman tunnin pätkätöitä. Eihän se työ lapsen tekemänä ole muka "harjoittelua", kun siitä kerran saa kuitenkin palkkaa (pimeästi ja ilman alaikäisen työntekijän oikeuksia ja työntantajasijarin velvollisuuksia). Mikä tekee tuon lapsen työn halveksittavammaksi kuin niiden sitten tarvittaessa sinne tulevien aikuisten tai melkein aikuisten työn, joista maksatte lakisääteiset kulut. Sekö, että hän on huostaanotettu ja alaikäinen. Siksikö katsotte, että hänelle ei kuulu työntekijän oikeudet. Jos hän niin pikkurahoja vaan tienaa, niin häneltähän menee vuosikaudet kerryttääkseen läppärirahat kasaan (sehän oli mielestänne niin kallis, että ette halua antaa läppäriä syntymäpäivälahjaksi). Läppäreitä voi myös hankkia operaattoreilta heti käyttöön solmimalla yhteyssopimuksen. Siihen tyttöparan kuukausirahakin melkein riittäisi ja hän saisi läppärin heti käyttöönsä, eikä tarvitsisi raataa vailla työntekijän oikeuksia saadakseen rahat joskus, jos jaksaa, kasaan. Oletteko ajatelleet tätä mahdollisuutta tytön eduksi vai onko tarpeen saada se ruoho leikatuksi tytön voimin, ettei tarvitse virallisesti palkata aikuisia tai melkein aikuisia siihen hommaan.
että sinä sitten olet lapsellinen ja näköjään niin kovin kaukana maailman realiteeteista.
Kaikki lapset tekevät näennäisesti mielellään "yli-
määräistäkin". Sovitusti jokainen siivoaa oman huoneensa. Jos joku (oma tai sijoitettu), haluaa teettää työn minulla, se on viikkorahan menetys. Tästä ei koskaan ole tullut ongelmaa, koska lapsi voi itse valita. "Ylimääräiset", vapaaehtoiset työt, joista ei makseta, ovat toisinaan yhden tytön kanssa ongelma. Hän varailee ja tekee myös pikkuaskareita, mutta annas olla, kun hän tapaa kavereitaan, sukulaisiaa, opettajaansa jne., hän valittaa "miten on joutunut raatamaan": Osaako joku selittää ilmiötä?
tässä kohtaa lapsi katsotaan kyllä enempi perheen jäseneksi, kuin ulkopuoliseksi työntekijäksi.
Perheen sisäiset järjestelyt ja työnjaot ovat aivan eri asia, kuin ulkopuolisten palkkaaminen.
Noi nurmikon leikkuut ym. pikkuhommat, mistä sijarit haluavat antaa lapsille mahdollisuuden tienata vähän ylimääräistä, kuuluvat kuitenkin ihan normaalien kotitöiden joukkoon.
Minä myös maksan extraa nurtsin leikkuusta, se sovitaan aina erikseen ja monista muista sellaisista töistä, jotka voisin itsekin tehdä, mutta en joko jaksa tai ehdi. silloin kysyn lapsilta, et kiinnostaako ketään tienata ylimääräistä ja yleensä aina joku on rahan tarpeessa.
Jos ei ole, niin joudun itse tekemään.
Älä unta näe, et maksaisin noista pikkihommista vielä jotain veroja ja sotuja. Mun palkasta on jo kertaalleen kaikki pidätetty. Joku tolkku se pitää olla verottajankin ahneudella. Meillä näiden palkkioiden yhteydessä puhuitaan vain muutamista euroista/kerta max 5 e.
Isommista hommista sitten sovitaan ihan erikseen korvaukset. tuntimääristä riippuen. En maksa omille perheenjäsenille yhtä paljon kuin mitä vieraalle olisi pakko maksaa.Se on kuitenkin ollut molemminpuolinen etu.
Minä olen saanut teetettyä ne hommat mihin ei omat voimat olisi riittäneet ja vastaavasti meidän nuoret ovat saaneet vähän ylimääräistä taskurahaa. Meillä tää kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen, siis myös se, että haluan maksaa tehdystä työstä.
Meidän muksut ei kehtais suoraan pyytää multa rahaa, mutta haluan maksaa, kun tekevät kunnolla hommat ja toisaalta, kun etukäteen jo kerron paljonko on mahdollisuus tienata, se motivoi heitä tekemään ja polleena ilmottavat kavereilleen, etteivät nyt kerkii tulla, kun on hommia tehtävänä.
Olen huomannut, että kun ovat voineet olla avuksi, vaikkakin palkkaa vastaan, niin lapset ovat saaneet siitä myös itselle tyydytystä ja hyvän mielen. Tietysti myös annan kehuja hyvin tehdystä työstä.
Harmaa talous onkin molempien osapuolten etu, kun verottaja jää välistä pois, mutta onko viisasta opettaa nuorille tuollainen kulttuuri? Sijari51 kehui 15-vuotiaan ruohonleikkaajatytön tekevän roimasti myös vapaaehtoistyötä. Ihmettelen miten sellaiseenkin sijarit vielä kannustavat noin voimakkaasti, vaikka pitäisi kannustaa ennen muuta koulunkäyntiin tuon ikäistä, jotta hän joskus voisi omaehtoisesti määritellä työnsä olematta muiden hyväntahtoisuuden ja palkanmaksuhalun varassa kouluttamattomana ja avuttomana, kuten nyt. Kasvatusta on myös se, että sanoo lapselle, että nyt ei läppäriä tule. Ilmeisesti siihen ei ole aikuisuutta siten sijarilla kuitenkaan. Sekin olisi mahdollista tuon raatamiskulttuurin ja ansitsemisopetuksen sijaan opettaa nuorelle, paljon kärsineelle sijoitetulle tytölle, että hän on arvokas ja rakastettu ja häntä halutaan ilahduttaa, ihan sellaisena kuin hän on ilman ansaitsemista ja täyttää hänen haaveensa. Suomalaisilla on tunnetusti huono itsetunto, ja se johtuu siitä, että lapselle opetetaan, että kaikki kiva mistä haaveilee on ANSAITTAVA kovalla raadannalla. Mitään haavetta ei aikuiset halua täyttää pelkästä rakkaudesta tai ilahduttamisen halusta. Syntymäpäivälahjatkin valitaan sen mukaan, että ne ovat opettavaisia tai muuten hyödyllisiä, pelkkä huvitus tai ilahduttaminen kun on turhanpäiväistä hemmottelua. Uhrautukaa sijarit kerrankin, ja antakaa tuolle tytölle se läppäri ihan vaan siksi, että se tyttö on olemassa. On järkyttävää, että lapsen pitää ansainta itse onnensa. Rakkauden osoitus olisi se, että luovutte jostain omasta materiasta sen vuoksi, että se tyttö saisi kalliin haaveensa. Kokisitte antamisen ilon. Tää nyt ei ollut amalialle, mutta näen selvästi, että toi ruohonleikkuu on sijaripiireissä toimintamalli, joka on näköjään levinnyt "työterapia" laajalti ja olette selittäneet lapsityönvoiman käytön itsellenne noin parhain päin. Teillä ei ole oikeutta tehdä tuota palkkahommaa tolleen, koska lapset ovat meidän veronmaksajien suojeluksessa eikä kontrolli pelaa. Lapsi ei voi omia oikeuksiaan manipulointinne syövereissä nähdä, mutta sellainen on tossa nähtävissä. Lapsityövoiman käyttö on kehtitysmaissakin nimetty suurimmaksi nimenomaan perheen sisällä ja varjolla, ja kehitysmaissakin on huoli siitä, kuinka kotonaan työtä tekevät lapset ehtivät ja jaksavat hoitaa koulunkäyntinsä. On aivan turha tuudittautua siihen, etteikö Suomessa sijaiskodeissa voisi olla sama ongelma, vaikka esittäydymmekin sivistysvaltiona eikä lapset ole paljasjaloin. Ulkoiset puitteet ovat toiset, mutta perusongelma lapsen kannalta on vaarassa olla sama kuin kehitysmaissa. Olen iloinen, että tämä asia tuli ilmi pinnan alta. Tästä tulee keskustella vakavasti, vaikka te sijarit sitä vähättelette näkemättä syvemmälle. Näette vain oman napanne.
Ennen, kuin itse laitan pisteen tälle keskustelulle, niin ilmoitan tässä että meidän sijaistyttö leikkaa nurmikkoa 2 h./ vko joten raadannasta ei ole kyse. Hän saa 10 e. palkkaa siitä työstä. Läppärin hankinta ei ole tämän päivän juttu. Siinä menee useampi kuukausi, jopa vuosi. Hänen huoneessaan on pöytäkone ja tulostin. Myös laajakaistayhteys. Hän omien sanojensa mukaan pärjää ihan hyvin. Kun sitten lähtee opiskelemaan eri asteille, läppäri olisi tietysti hyvä olla olemassa. Meidän sijaistytön onnellisuus ei ole läppäristä kiinni. Hänen arvonsa ovat kohdallaan. Niin kuin hän itse aina sanoo: "Olen onnellinen. Minulla on turvallinen koti, hyvät vanhemmat, ruokaa, poikakaveri. Saan nukkua rauhassa omassa ihanassa vuoteessa puhtaissa lakanoissa, ilman että täytyy pelätä mitä yöllä tapahtuu.
toissapäivänä vielä hinku läppäristä oli äiti51:n mukaan kova:
"
No minä voisin ruohon myös ajaa, mutta olen antanut ajaa kun "hinku" siitä läppäristä on niin kova. Laitan rahat aina 2 vk. välein tytön tilille.
"
Lähde:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000029059236
Mutta tuota juuri pelkäsin, että tavoitetta on lähes mahdoton saavuttaa lapsen.
Kone kertoo, että hierarkia on liian syvä, tässä meidän keskustelussa, joten laitan kommentin vielä tähän viimeiseen kirjoitukseen. Jos läppäri maksaa 700 e., niin tyttö tajuaa, fiksu, kun on että pitää säästää pitkän aikaa ennen kuin sen osto on mahdollista. En ole muuttanut stooria, sinun ymmärrys ei vaan riitä kaikkeen.Eli nyt täytyy säästäminen aloittaa, jos mielii lukioon ammattiopiskeluun läppäriä. Eli silloin, kun pöytäkoneen käyttö on kodin ulkopuolella mahdotonta!
Ai juu, piti sanoa, että olemme lähdössä nyt lasten kanssa puolukkaan.Täällä on hieno aurikoinen ilma. Pois siis kaikki koneelta kinaamasta ja PUOLUKKAAN!
Tekstisi alku: joutavaa lärpätystä, suun pieksentää periaatteesta. Eikö sulla ole muuta tekemistä?
Sitten: "ulkomaanmatkailusta sanoisin, kun kerran kysyt, että 15-vuotias itse tietää, haluaako lähteä mukaan." Totta tavallaan. Pakottaminen on eri asia, sillä on jo sananakin paha kaiku. Mutta: mitä olisi sinun ratkaisusi siihen, jos 15-vuotias ei halua lähteä muun perheen (vaikkapa kahdeksan hlöä tms.) kanssa matkalle? Muu perhe peruu matkan yhden teini-ikäisen vuoksi? Vai 15-vuotias jätetään yksin kotiin?
Oikeastiko olet sitä mieltä, että 15-vuotiaan sallittaisi marssittaa koko perhettä? Tai - VIELÄ ALAIKÄISEN LAPSEN annettaisi jäädä yksin kotiin??! Joskun vanhemmat vain päättävät asioita lapsen puolesta, sitä kutsutaan KASVATUKSEKSI. Ja kun vielä muistetaan, että kyse on matkalle lähdöstä (eli lähtökohtaisesti mukavaa toimintaa) eikä vaikkapa hiusmallista tai muusta selkeästi omaan itseen liittyvästä.
Näistä sun kommenteista on Helinä nähtävissä niin selkeästi tietämättömyys arjen kulusta tai lasten (ihan sama ovatko bioja vai sijoitettuja) kasvatuksesta!
Niin ja vastaathan toisessa kappaleessa esittämääni kysymykseen?
Huostaanotetun ja sijoitetun lapsen varalle kerätään ihan viran puolesta itsenäistymisvarat, joilla hän saa kustannettua opiskeluun tarvittavat tavarat ja kirjat ja paljon muutakin. Näin lainsäätäjä on varmistanut, että lapsi voi 15-vuotiaana elää huolehtimatta toisen asteen opintojensa rahoitusta ja opiskeluun liittyviä kuluja. Älä kuormita häntä moisilla höpötyksilläsi. Hän on OIKEUTETTU itsenäistymisvaroihinsa eikä niitä tarvitse itse säästää lapsena ollessaan. Olet pelotellut tyttöparkaa aivan suotta tulevaisuuden kuormittamisella. Sijotetuille on nuo asiat järjestetty valtion puolesta, mikä oikein onkin, koska heillä ei ole omaa perhettä tukenaan itsenäistymiseen ja toisen asteen opintoihin siten kuin ikätovereillaan.
Lapsityövoimaa ei käytetä Suomessa, siinä tarkoituksessa kun termi tarkoittaa. Täällä lasten perheissä tekeemä työ tänä päivänä on aika mitätöntä, tuskin jokapäiväistä ja perustuu useimmiten vapaaehtoisuuteen. Vanhemmat kuitenkin mieltävät koulun lapsen päätyöksi.
Meillä ne lapset ei saa edes ruohonleikkuusta lisäansiota vaan joutuvat sinnittelemään ja säästämään kuukausirahoistaan. Me sitten ostamme yhteislahjaksi pelikoneet yms.
Minusta tuntuu, että mielelläsi kärjistät asioita, kieltämättä se tuntuu toimivan. Osaat kyllä hienosti pitää henkilökohtaiset tietosi erossa kirjoittamisestasi. Ei saa millään kiinni, henkilökuva on vaikea rakentaa.
Mutta vielä noihin antamisiin. Meillä yleesä isompiin henkilökohtaisiin lahjoihin täytyy itse osallistua. Esim. tyttö pyysi skootteria rippilahjaksi. Me ostimme sen ja hän antoi rippilahjaksi saamansa rahat siihen. Sitä nyt ei ollut kuin kolmasosa skootterin hinnasta, mutta hän osallistui sovitulla tavalla.
Ajokortin meillä saa kaikki halukkaat 18v. lahjaksi. Tosin ei autokoulussa vaan opetusluvalla. Ei ole ilmainen sekään vaan satasista puhutaan. Muuten emme kyllä satasia per lapsi laita lahjoihin, tälläisiin erikoisjuhliin vain. Ja kun lapsia on monta on niihin meidänkin säästettävä.
Tänä päivänä on menty kehityksessä eteenpäin. Vanhin poika sai kännykän 14v. ja nyt jo nuorin sai meillä 7v. Ei voi ajatella ikärajaa, koska tekniikka vain yleistyy. Nyt jo puhelimessa on netti ja mitä vielä tuleekaan.
Mielestäni vieraat sijarit eivät saa pakottaa 15-vuotiasta kanssaan ulkomaanmatkalle, jos lapsi ei halua tulla. 15-vuotiaalla on yleensäkin vähän toinen käsitys "lähtökohtaisesti mukavasta" toiminnasta kuin nuorekkaina oman käsityksensä mukaan säilyneillä sijareilla kahdekan lapsen laumoineen. Jos 15-vuotias ei tässä laumassa halua reissata, niin jättäkää hänet kotiin vaikka jonkun kaverin perheeseen. Kai hänellä sentää on sijaisperheen ulkopuolella ystäviä, joiden perheessä hän voi olla vieraana ellette ole häntä tyystin eristäneet.
Huomiotani herätti kyllä kykenemättömyytenne ratkaista näin yksinkertaista "ongelmaa".
Tutulta kuulostaa:
"
Lapsityövoimaa ei käytetä Suomessa, siinä tarkoituksessa kun termi tarkoittaa. Täällä lasten perheissä tekeemä työ tänä päivänä on aika mitätöntä, tuskin jokapäiväistä ja perustuu useimmiten vapaaehtoisuuteen.
"
Noin kiinalaisetkin sanoo omasta maastaan, samoin intialaiset jne. Kukapa sitä näkisikään malkaa omassa silmässään. Emmehän me näe sitäkään, että meillä on valtavasti laitoslapsia, mitä pidetään erittäin kehittymättömänä rakennelmana sivistysmaissa.
on olla KASVATTAJA. Ja kasvattajan tehtävä on tehdä välillä päätöksiä lapsen puolesta, sellaisiakin, joita lapsi vastustaa. Mitä luulet siitä tulevan, jos lapsi oppii jo pienestä pitäen luulemaan, että näin tämä maailma menee, minä teini-ikäisen ailahtelevaisella mielelläni päätän marssijärjestyksen! Ja 15-vuotiaalla ihan varmasti on erilainen käsitys "lähtökohtaisesti mukavasta toiminnasta" - jos on erilainen käsitys myös siitä, mikä elämässä on hänelle turvallista, terveellistä jne.
Oletko muuten kuullut, että päätöksen tekeminen lapsen puolesta tietyissä asioissa luo turvallisuutta lapselle, kun hän ymmärtää voivansa luottaa vanhempiensa tukeen ja päätösvaltaan myös silloin jos eteen tulee oikeasti vaikeita asioita? Ja sijaislapsi jos kuka näitä turvallisuudentunteita tuottavia kokemuksia tarvitsee.
Tiedätkö muuten, ettei ole kenenkään tuttavaperheen tehtävä tuosta vaan huolehtia muiden lapsista. Kyläily huvikseen kaverin luona on pikkuisen eri asia kuin viikon loisiminen toisen nurkissa. Sitäpaitsi.. eiväthän sijarit saa näitä "ilmaispalveluja" käyttää, hoitakoon sijaislapsensa itse kun siitähän heille maksetaan!?
Minulla on sellainen käsitys, että lapsi saa kunnan keräämät itsenäistymisvarat täytettyään 18 vuotta. Entä, kun lukio ja ammattikoulu alkaa, kun lapsi on 16 vuotias? Entä sitten?Tiedät näköjään niin hyvin asioista, että sinun lapsesi lienee huostassa.Valtiolta vaan, aika ihmeellinen on ajatusmaailmasi. Äiti51 sijoitettu haluaa kerätä itse rahat koneeseen. On se kumma, kun sinun täytyy "möyhkätä" joka hemmetin asiasta. Entä sitten, jos lapsi palautuu siihen erittäin köyhään kotiin ja huosta puretaan? Kuka ne sitten ostaa, vai onko lapsella edes mahdollisuus mennä lukioon?
Minulla on sellainen käsitys, että lapsi saa kunnan keräämät itsenäistymisvarat täytettyään 18 vuotta. Entä, kun lukio ja ammattikoulu alkaa, kun lapsi on 16 vuotias? Entä sitten?Tiedät näköjään niin hyvin asioista, että sinun lapsesi lienee huostassa.Valtiolta vaan, aika ihmeellinen on ajatusmaailmasi. Äiti51 sijoitettu haluaa kerätä itse rahat koneeseen. On se kumma, kun sinun täytyy "möyhkätä" joka hemmetin asiasta. Entä sitten, jos lapsi palautuu siihen erittäin köyhään kotiin ja huosta puretaan? Kuka ne sitten ostaa, vai onko lapsella edes mahdollisuus mennä lukioon?
Ihanko tosissasi vertaat Suomea Kiinaan ja/tai Intiaan? Olen käynyt muuten molemmissa viimeksimainituissa maissa.
Tämä menee toki ohi sijaisvanhemmuudesta, mutta kyllä kuvastaa miten äärimmäisen suppea ja mustavalkoinen maailmankuvasi on.
Lapsityövoiman kanssa puolukassa. Ämpärillinen saatiin. Matkassa 1,5 h. Toinen sijoitettu poimi 4 mukillista. Toinenkin poimi 4 mukillista, lehtiä, otököitä ja sammalia. Hauskaa kuitenkin oli ja tän päivän ulkoilu hoidettu raikkaassa metsässä. Nyt Pizzan tekoon ja harrastamaan kuorolaulua illalla! Hyvää viikonloppua kaikille bioille ja sijareille! Jatketaan taas ensiviikolla. Mieluimmin uuden aiheen kanssa.
Sitten ei kannata kysyä sijoitetun 15-vuotiaan mielipidettä lomanvietosta, jos ei hänen mielipiteensä kelpaa. Pitää vaan sanoa että olemme päättäneet näin. Manipulointi, jolla lapsen eriävä mielipide pyritään kääntämään toiseksi on kaikkein väkivaltaisinta henkisesti. Eikö teille muuten tullut mieleen että 15-vuotias kaipaisi lomaa nimenomaan teistä sijareista ja hälisevästä laumastanne. Jospa hän kaipaisi rauhoittumista ohjatusta ja hälisevasta programmistanne.
Pelko siitä, että paljon kärsinyt huostaanotettu lapsi 15-vuotiaana kuvittelisi olevansa maailman napa, jonka pillin mukaan muut hyppivät, on naurettava kaikessa epäloogisuudessaan. Mistä ihmeestä kaltoinkohdeltu, huostaanottoon ajautunut ja kodistaan pois sijoitettu lapsi voisi tämmöisen minä olen maailman napa käsityksen saada.
En ole sanonut että lapsen kavereiden vanhempia pitäisi velvoittaa huolehtimaan lapsesta. 15-vuotias on ilo teille ja varmaan lapsen kaverinkin perheessä hän olisi ilo, ei rasite, kuten te sen näköjään näette. Monet pitävät teinejensä kavereita viikon kodissaan kun näiden perhe on matkoilla, tai vaikkei oliskaan. Ei se mitään tavatonta ole normaalissa elämässä. Mutta keksin vielä yhden ratkaisumallin, jos kyseessä on samanlainen tapaus kuin äiti51:n sijaistytöllä. Ottakaa se poikaystävä mukaan matkalle, niin ei kyyhkyläisten tarvitse olla erossa toisistaan. Miltä kuulostaa.
Helinähän on seonnut ihan täysin. Aikaisemmin hän on valittanut valtion varojen tuhlaamisesta. Nyt ehdottomasti ei saa opettaa tytölle säästämistä ja työn tekemistä rahojen ansaitsemiseksi, vaan tyttö voi vaan levätä laakereillaan ja odottaa valtion rahoja, joihin hän on OIKEUTETTU.
Oikeutettu varoihin aivan samalla tavalla kuin kaikki kansalaiset sellaisiin tukiin, maksuihin ja korvauksiin, jotka kustannetaan verovaroista. Kyllä tietysti.
Helinälandian presidenttinä Helinä vain haluaisi rajoittaa varojen käytön sellaisiin kohteisiin, jotka ovat sopivia hänen omasta mielestään eli huostaanottojen estäminen ja sijaislasten tukeminen, jotka sinällään ovat ihan kunnioitettavia tavoitteita mutta jotka tuskin ovat toteuttavissa Helinän mustavalkoisella ajattelutavalla. Sijaisperheet nyt ainakin julistettaisiin pannaan Helinälandiassa.
Sijaislasten asema on todella hyvä. Eipä minulla omien opiskelujeni alussa ollut mahdollista odottaa tukea vanhemmiltani, siis ihan biosellaisilta. Opintolainalla, kesätöillä ja viikonloppuhommilla minä olen opintoni rahoittanut. Uskomaton asenne: "ei tarvii säästää..."
Ja tuo vänkäys tuosta onnettomasta läppäristä oli kyllä naurettava. Aikaisemmin kun Helinä on meuhkannut sijaislasten erilaista kohtelusta sijaisperheissä, niin nyt hän aivan pokkana esittää, että sijaisäidin olisi ostettava 15-vuotiaalle tytölle läppäri lahjaksi, kun niin ei ole tehty biolapsillekaan. Suhteellisuudentajua, haloo.
Kerta kaikkiaan uskomatonta lässytystä.
Ensimmäisen lauseen sana 'lapsi' on minusta tässä avainasemassa: vanhemmat määräävät mitä perheessä tehdään eivätkä lapset, muuten ollaan hukassa. Aikuiset ovat aikuisia ja lapset lapsia, ja jotta homma toimii, aikuisten sana pätee. Eihän siitä tule mitään, jos jokaisen mukulan mielipiteen mukaan yritetään tanssia joka ikisessä asiassa. Mielipidettä voi kysyä, mutta ratkaisevissa asioissa aikuinen päättää.
Tuo Helunan viimeinen lause kyllä kruunaa mun käsityksen naisen omasta kykenemättömyydestä. Eihän hän itsekään pystynyt "ongelmaa" ratkaisemaan, esitti vain litanian vaihtoehtoja, joista mikään ei ole järkevä: jättää 15-vuotias kotiin kaverin kanssa?
Just joo.
puhetta,kun nuori pääsi pois perhekodista,ja kotiin tuli.
sossutantta siis lahjakkaasti "unohti" lapsen itsenäisyysvarat. Tyypillistä. Laissa ne kyllä on selvästi sanottu, ja nimenomaan siksi, että lapsi saisi ja voisi käydä rauhassa koulua stressaamatta itseään säästämisellä tulevaisuuteen. Sossutanttojen koulutukseen pitäsi sisällyttää lukutaito, nimenomaan lain lukutaito.
Tyttö ei voi vain levätä laakereillaan, kuten ei kukaan koululainen voi, mikäli halutaan opettaa hänet hankkimaan itselleen koulutus tulevaisuuttaan varten. Työn tekeminen ja onnettomalla palkalla vielä, ei tuota sitä toivottua saavutusta tuossa läppäritapauksessa 10 euron tahdilla juurikaan ennen itsenäistymisvarojan läjähtämistä tilille, mytta sensijaan tekevät hallaa turhauttamalla lapsen kun onnistumista, eli tavoitteen toteutumista ei ole aikoihin, jos koskaan näköpiirissä. Onko koulunkäynti Inkerin mielestä laakereillaan lepäämistä? Lapsi on oikeutettu itsenäistymisvaroihin aivan eri tavalla kuin kaikki kansalaiset sellaisiin tukiin, maksuihin ja korvauksiin jotka kustannetaan verovaroista. Lapsi on oikeutettu itsenäistymisvaroihin siitä syystä, että hän menettänyt lapsuudessaan kodin, huolehtivat omat vanhemmat, ja joutunut valtion eli meidän veronmaksajien huostaan. Tämä, mitä me voimme huostaanotetuille lapsille tarjota on hyvin vähän, itsenäistymisvarat kuitenkaan eivät ole mitään anottavia armopaloja, kuten sosiaalituet, vaan ne ovat meidän veronmaksajien mielestä se vähin, mitä huostassa olevan lapsen pitää saada ja ne hän saa, lepäsi laakereillaan tahi ei. Se että lapsi tekee työtä ei poista itsenäistymisvarojen ohjautumista lapselle.
Inkeriseni, unohdit sen kehuessasi sijaislasten asemaa verrattuna sinun asemaasi lapsena, että sinä, mikäli et ollut sijaislapsena, sait asua oman äidin ja/tai isän, oman suvun ja omien läheisten kanssa. Jos et osaa sitä arvostaa, vaan pidät sijaislapsuutta parempana vaihtoehtona, niin läheisesi, no joo...
Olen todella sitä mieltä, että sijaislasten tulee saada edes materiaalisella puolella kaikki mahdollinen, koska emotionaalisella puolella he ovat jääneet korvaamatonta kodin onnea vaille läheisiltään. Sijaisperheen biologiset lapset sentään saavat elää omassa kodissaan omien vanhempiensa kanssa, vaikka sijarisysteemissä heidänkään osansa ei helppo ole.
puolukat on biokodissa poimittu ajat sitten. Puolukka ämpärin keräämiseen saa millään kulumaan 1,5 tuntia. Lasten kanssa eikä ilman lapsia. Kumpahan sijari höpötti, marjassa ei ole käynykkään.
vastaukseni uudestaan ja tarvittaessa pyytää viisaampia selittämään vastaukseni sisällön.
Kustantamisvaikeuksia on monilla biologisilla lapsiperheillä. Kustannatteko te sijarit, vaiko sossu, sijoitettujen ulkomaanreissut?
Itse maksamme kaikkien matkat. Ei meille ole sossu maksanut senttiäkään. Passit ja vakuutukset pitää myös maksaa omasta pussista. Lapset on sijoittajan toimesta vakuutettu vain kotimaassa.
taloudenkin tohon jo vetäsit?
Jos lapset osallistuvat kotonaan erilaisiin kodin tehtäviin ja joistakin heille annetaan korvaukseksi vähän ylimääräistä taskurahaa, ihan vaan kiitokseksi hyvin tehdystä työstä, jolla samalla opetetaan työn tekemisen merkitystä. Eli kun jotain tekee ja yrittää, niin siten on myös mahdollisuus kohentaa talouttaan. Sen on tarkoitus olla esimerkkinä kun lähtevät kokeilemaan omia siipiään, että ymmärtävät, miten elämässä on mhdollista pärjätä, siis itse tekemällä ja yrittämällä. Niin sinä väännät senkin joksku harmaan talouden harjottamiseksi. Sitten lähes kaikki vastuuntuntoiset vanhemmat harrastaat sitä harmaata taloutta. Tuskinpa nyt edes verottajalla on yhtä vilkas mielikuvitus, että keksisi jo taskurahojakin verottaa ja laittaa niille ilmoitusvelvollisuuden.
Tosta vapaaehtoistyöstä vielä. Se kun on meihin sijareihin usein ihan sisäänrakennettuna, monessa tapauksessa.
Kuten on aikasemminkin todettu, niin lapset oppivat meidän esimerkistämme. Aivan sama mitä sanomme, jos toimimme toisin, niin he kuitenkin tekevät kuten olemme omalla käytöksellämme opettaneet. Kun lapsi on koko sijoituksensa ajan esim. nähnyt sij.vanhempien tai perheen muiden lasten osallistuva johonkin vapaaehtoistyöhön, niin hänellekin tulee halu toimia samoin. Jo sana "vapaaehtoistyö" kertoo minkälaisesta toiminnasta on kysymys, niin ihmettelen kovin, miksi se pitäisi mielestäsi lapselta kieltää.
Miksi ei sijoitettu lapsi saisi kokea olevansa jollekin hyödyksi ja tekevänsä jotain hyvää yhteiseksi hyödyksi?
Toisten auttaminen kun antaa itselle kaikkein eniten. Miksi pitäis se ilo lapsilta kieltää?
Sitä ei varmaan sellanen ihminen pysty mitenkään ymmärtämään, joka ei vapaaehtoistyötä voi edes kuvitella tekevänsä, saati, että olisi joskus tehnyt.
Minä oli juuri tuossa 15-vuoden iässä seurakuntamme diakonissan kanssa mm. huolehtimassa mummoleirin mummoista, syöttämässä puliukkoja, viemässä tervehdyksen ja laulattamassa vajaamielislaitoksen lapsia jne. Tutustui paikkakuntamme kuuroihin ja opiskelin viittomakieltä. Mun täytyy sanoa, että se kaikki oli todella rikastuttavaa kokea. Siten oppi myös näkemään erilaisia ihmisiä ja oppi huomattavasti suvaitsevaisuutta erilaisia ja eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä kohtaan. Opin ymmärtämään, että alkoholiongelma ei ole tarttuva sairaus ja sieltä likaisten
pulille haisevien vaatteiden alta saatta löytyä hienoja ihmisiä. Erityisesti kovin iloisia, kun heille soi hymyn tai jutteli heidän kanssaan, samoin kuin kelle tahansa.
Olen yrittänyt opettaa sitä samaa sosiaalisuutta, niin omille lapsilleni, kuin myös sijoitetuillemme. Aika hyvin olen siinä mielestäni myös onnistunut.
Samoin ovat lapset saaneet meillä aikamoista kielikylpyä ja monikulttuurista kasvatusta, että tuskin ovat ensimmäisinä ulkomaalaisia sorsimassa tai arvostelemassa pelkän syntyperän perusteella.
maksoit lapsellesi/lapsillesi, jos niitä on useampi, aikoinaan viikkorahaa?
Tuskinpa saivat mitään!
Hyvä että nyt saavat sun itse vaatiessa lapsillesi niitä, voivat antaa sullekkin sitten ruokarahaa!
Eikös niin, Helinä-pieni?
Jutuistasi päätellen aika raakaa touhusi on ollut aikoinaan, nyt pitää sitten huutaa sijareille ja ojentaa heitä aikanaan omiesi törppäilyjesi takia!
ovat nyt vasta kypsiä meillä. Olimme 1,5 h yhteensä matkojen kanssa. Olet aika epeli, jos nopeammin saat ämpärin, toriltako kenties?
Sijoitetun lapsen työskentely sijaiskodissa maksua vastaan on mielestäni erittäin, erittäin arveluttavaa. En ymmärrä sitä, että biologissakaan kodeissa maksetaan lapsille palkkaa osallistumisesta oman kotinsa askareisiin. Kaikilla aikuisilla on mahdollisuus halutessaan antaa ylimääräistä rahaa lapselle, jos siltä tuntuu. Kaikilla lapsilla on mahdollisuus tehdä kodissaan töitä, jos siltä tuntuu. On hölmöä tehdä kodista miljöö, jossa vanhemmat palkitsevat rahalla lapsen tekemisiä. Vielä hölmömpää on arvottaa toisten ihmisten lapsen tekemisiä rahalla kun heidät on uskottu sijaisperheen hoteisiin. Minä nyt vaan ajattelen näin. Minusta on kammottavan arkipäiväistä ja paatuneen jämähtänyttä ja joustamatonta sanoa, kuten äiti51 täällä ilmaisi, että jos haluaa jotain extraa niin se on ansaittava. Ei se niin ole lapsen kohdalla. Ei lapsen tarvitse mielestäni itse ansaita työllä rahat kodissaan saadakseen jotain extraa. Vanhemmat ovat sitä varten, että he antavat ilmatteeksi myös extraa lapselle. Näin lapsi oppii itsekin antamaan extraa jollekin ja antamaan hyvän mielen toiselle saaden samalla hyvän mielen itsekin, kauheeta sentään, ilmatteeksi.
Mielestäni sijarit ovat nyt harhautuneet liian paljon kuvittelemaan luontaistaloudesta olevan samanlaista hyötyä nykylapsille tulevaisuudessa, kuin mitä mummoikään ehtineille on omassa elämässään ollut. Mielestäni voisitte vähän rajoittaa marjanpoiminnan ja perunannoston merkitystä sijaislapsen kasvatuksessa. Tuskin kuitenkaan heistä yksikään perii maatilaanne jatkaakseen viljelyä tiluksillanne, ei, juuri siksi kun he eivät peri sukupolvenvaihdoksen yhteydessä maatilaa, niin aika turha on maataloustöitäkään ainakaan koulunkäynnin ja muiden taitojen opettelun kustannuksella harjoittaa.
Vapaaehtoistyön teettäminen sijoitetuilla lapsilla tulee saattaa valvonnan alle. Tuokin äiti51 mainitsema 15-vuotias tyttö työskenteli vapaaehtoistyössä monissa eri järjestöissä. Lapsityövoimaa voidaan nimittää monilla eri termeillä, vapaaehtoistyö on yksi sellainen lapsen riiston muoto valvomattomana, ehkä pitäisi joku ikäraja asettaa ettei se pääse ryöstäytymään käsistä. Lapsi voi kokea, että tulee raatajana ja pyyteettömänä ilmaistyöntekijänä paremmin hyväksytyksi ja näkyvämmäksi sijariyhteisössä. Hyvin vähän ainaakaan tässä ketjussa on puhuttu koulun merkityksestä lapselle. Nykyinen koulussa menestyminen vaatii paljon työtä jo 15-vuotiaalta, sitä pitäisi tukea, sitä pitäisi kannustaa ja ennen kaikkea sitä pitäisi arvostaa yli minkään vapaaehtoisjärjestöissä häsläämisen. Sijaislapset eivät ole tässä maailmassa kenellekkään yhtään mitään velkaa.
"vieraat sijarit". eiköhän kysymys ole ihan omista tutuista sijaisvanhemmista?
vai luuletko että naapurin "vieraat sijarit" nyt on lasta viemässä matkoille?
= toimeksiantosopimuksella ja palkkiota vastaan hoitavat henkilöt ilman sukuoikeutta. Ymmärrätkö?
= toimeksiantosopimuksella ja palkkiota vastaan hoitavat henkilöt ilman sukuoikeutta. Ymmärrätkö?
ne puolukat ja laitat ilmoituksen verovirastoon. älä ihmeessä unohda maksaa niitä työnantajamaksuja. ;-)))))))
"Lapsi on oikeutettu itsenäistymisvaroihin siitä syystä, että hän menettänyt lapsuudessaan kodin, huolehtivat omat vanhemmat".
siis missä ihmeessä ne "huolehtivat" omat vanhemmat piileskelee?
ehdotetaanko näille huolehtivaisille vanhemmille vaikka ympärivuorokautista lapsenvahtia? lapset saisi olla kotona omien huolehtivaisten vanhempien kanssa. kuinkahan moni suostuisi tähän?
Lapsi on menettänyt huolehtivat omat vanhemmat jouduttuaan huostaanotetuksi ja sijoitetuksi pois kodistaan. Se on lapsen tilanne, riippumatta siitä, missä ne vanhemmat piileksivät. Vanhempien piileskelystä hokemisen sijaan kehottaisin lastensuojelijoita lähtemään lapsen asioista sitten siinä vaiheessa, kun lapsi on lastensuojelijoiden huostaan jouduttu ottamaan.
Ennen huostaanottoa lastensuojelijat voisivat ottaa perheen asian lähtökohdaksi, mutta tosiaan sitten, kun huostaanotto on tehty ja lapsi on ikään kuin yksin tässä maailmassa, niin silloin nimenomaan kehotan lähtökohdaksi ottamaan lapsen tunteet ja lapsen tulevaisuuden. Sivuseikka on, piileskelevätkö kaltoin kohtelevat vanhemmat vai mitä tekevät. Aikuisiahan varten on omat erilliset sosiaalipalvelut.
että aina nämä tukitoimenpiteet EIVÄT RIITÄ, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää huostaanotto! Voitko kuvitella, että joskus aikuisen - vanhemman - on otettava vastuu elämästään ja haluttava ottaa hänelle annettavaa tukea vastaan?! Ei se nyt ihan niinkään mene, että vanhempi on hamaan tappiin asti tukitoimenpiteiden kohteena, vailla mitään vastuuta omista tekemisistään jne. Auttaa ei voi, jos apua ei haluta ottaa vastaan.
Ja joojoo, tiedän kyllä, että on olemassa aiheettomia huostaanottoja. Niistähän varsinkin tuolla biopuolella jauhetaan. Tunnutaan unohtavan, että kaikki huostaanotot EIVÄT OLE näitä, vaan on ihan aiheellisiakin. Sitähän sinäkään Helinä et liene voi kieltää?
Kerropa ratkaisu ongelmaan. Sukulaiskorttia ei voi tässä kohtaa käyttää.
asiasta. noin yleensä ottaen ei lapsi TODELLAKAAN ole menettänyt niitä huolehtivia vanhempia. vaan siis saanut ne.(sij.vanhemmat).
siitä asiasta voin olla samaa mieltä kanssasi että joissakin tapauksissa huostaanotoilta voisi välttyä. jos vanhemmat saisivat enemmän tukea ja avustusta kotona niin lapset saisivat siis olla kotona. usein, ikävä kyllä eivät vanhemmat näe itsessään mitään korjattavaa eivätkä siis suostu ottamaan apua vastaan.(koska ei tarvitse apua)
niissä tapauksissa siis huostaanotto on se ainoa mahdollisuus turvata lapselle elinympäristö missä voi kehittyä "normaalisti".
minun mielestä on kummallista että sinä täällä käyt "haukkumassa" sijaisvanhempia jotka antavat monille lapsille sen kodin mitä he tarvitsevat.
sijaisvanhemmat eivät päätä huostaanotosta minkä sinäkin ihan takulla tiedät.
koitappa hakeutua politiikoksi. siihen osaan sopisit todella hyvin. osaat kääntää ja vääntää asioita ihan siihen suuntaan mikä sinulle milloinkin sopii.
kannoin 9-kuukautta sua ilman palkkaa, kun lapsi haluaa kaikesta hänentekemästään työstään maksettavan palkkaa???
Lopussa lapsi sanoo; äiti ei palkkaa!
Miksi pitää maksaa jostain normaalista arki-/ kotityöstä jotain palkkaa?
Se on ihan p.....tä, ei aikanaan maatiloilla ja kotona maksettu lasten osallistumista kotitöihin mitään kellekkään, kaikki teki työtään mitä kotona tehdään, sehän oli ihan normaalia juttua, isompi lapsi hoiti pienempää ja teki sisällä töitä ja katsoi pienten jälkeen, on se niin mennyt maksulliseksi kaikki, ihan tyhmää ja helinän vittuilujen takia p....., minkähän ikäinen hänkin lie, kun ei älyy enää mitään kuvituksien myötä!
Kyl Helunalla on mennyt kaikki sekaisin jo pitemmän aika luettua noita hänen juttujaan. ei tajua mitä on elämä ja missämuotoa!
Yrittää sekoittaa kaikkia ihmisiä/juttuja, vain, nyt ja aina luullen olevansa oikeassa, muka, onneksi moni ymmärtää hänet ns. psykop.......! sorry!
kyseisen kirjoittajan luetun ymmärryksestä.
mennä nyt niin takulla yllätyt...
muistan nuo kesäiset, syksyiset marja-ja sienimatkat. me kylläkin oltiin siellä useinkin
ihan koko päivän. siis noin 8-tuntia.
minua ja sisaruksiani alkoi useinkin kyllästyttämään ja silloin keksittiin kaikkea muuta mukavaa. hypittiin kiviltä, katsasteltiin muurahaispesiä, etsittiin käärmeitä jne.
muistan kerran kun veljeni kanssa uneksittiin että me löydettiin "marja-hana" puusta. siis käännettiin hanasta ja laskettiin vaan marjoja ämpäriin. sitten lastattiin ne autoon ja haettiin lisää. naurettiin vielä ajatuksesta että juostiin äitin ja isän luokse kysymään että onko lisää ämpäreitä?
kerran myös täytettiin ämpäri sammalella ja päälle pantiin kerros marjoja. olipa ilmeet vanhemmilla kun luulivat että ämpäri oli täysi
:-)
heti kun kevätpuolella edes näin sienen niin juoksin kertomaan isälle että nyt on sieniä. mennään heti metsään! sienien poiminta isän kanssa oli parasta mitä tiesin.
omat lapseni ovat saaneet metsässä juosta jatkuvasti. kumma kyllä (?) että niin monet naapureitten lapset ovat aina PYYTÄNEET saada tulla mukaan. ai että sekö olisi sitä lapsityövoimaa?
aivan ihana tapa viettää aikaa lastensa kanssa siellä marja-metsässä. lapset juoksee ja saavat ihanan mustikkasuun ja mustikkasormet.
sitten kotona yhdessä leivottiin mustikkapiirakkaa. mikä sen ihanempaa?