Heh,älköön kukaan pahastuko..
Itsellä tuo voorti :)
Mitä auto kertoo sinusta?
MIKÄ OLIKAAN AUTOMERKKISI?
BMW
Bemarilla ajavat jupintapaiset. Useimmilla on kurja homma ja kurja liksa, mutta työnantajan omistamalla autolla ajetaan kuin seitsemän miestä. Lopulta he sortuvat ruinaamaan toimeentulotukea, kun luottokortti on otettu ulosottomiehen haltuun.
CITROEN
Sitikalla ajavat ovat nautiskelijoita, ylensyöjiä ja -juojia, vähän tahdottomia mutta muuten harmittomia veikkoja. Puolet heistä on hienostelevia piilohomoja, toinen puoli muuten pervoja.
FORD
Voortimiehet ovat merkkiuskollisia. Kun isoisänisällä oli Voorti, niin se on ikäänkuin pyhä velvoite. Sanotaan - virheellisesti kuten myöhemmin tulette huomaamaan - että vain Voorti-miehet pääsevät automaattisesti taivaaseen, kun on niin paljon jo kärsitty maan päällä.
FIAT
Tässäpä vasta surkeata joukkoa. Persaukisia, joiden rahat eivät riitä Mersuun eikä Bemariin. Veholla kuitenkin norkoillaan ja yritetään sulautua parempiosaisten joukkoon. Surkeata, tosi surkeata.
LADA
Kaikki Ladailijat eivät ole kommunisteja. Muuten vaan yksinkertaisia ja arvatenkin kaikkein rikkaimpia. Ei kai köyhällä ole varaa ostaa autoa, jonka arvo on puolessa, kun sen saa liikkeen ovesta ulos. Ladan omistajat pukeutuvat huonosti, juovat raakaa viinaa - kenties piereskelevätkin.
MERCEDES-BENZ
Mersun omistajalta on yleensä mennyt paras ikä bisneksessä tai muussa vilpissä. Menetettyä nuoruutta hyvitetään ajamalla komeasti ja elämällä leveästi. Oma lukunsa ovat käytettyjen taksimersujen ostajat, jotka maksavat ylihintaa siitä, että saavat ajaa autolla jonka takapenkille on oksennettu.
NISSAN
Datsun vaihtoi nimeäänkin, mutta mihinkäs siitä pääsee. Yksinkertaisia, vähään tyytyväisiä, merkkiuskollisia läskisoosin syöjiä koko porukka. Pelkäävät erottua massasta. Elämässä ainoa tavoite pysyä naapurin kanssa tasoissa. Käyttävät talvella pipoa ja kesällä mainoslippalakkia. Housuissa polvipussit. Jotkut nuoremmista saattavat kyllä ottaa permanentin, mutta mitä se auttaa, kun permanentin alta ei löydy mitään. Tusinasurkimuksia, plääh!
SAAB
Tässä meillä riittää pään pudistelua: Isänmaallisuuden nimissä maksetaan ruotsalaisesta autontapaisesta melkein mitä vain. Pyrkyreiden merkki. Tien päällä yritetään ohi kaikesta, mikä liikkuu. Näillä on pakko olla potenssivaikeuksia, tai sitten ne pieksevät akkojaan.
SKODA
Jotkut ostavat Skodan, vaikka samalla rahalla saisi hyvän käytetyn. Nämä samat äijät vaativat naiseltaankin neitseyttä ja käyttävät mieluusti kertakäyttöastioita - kukaan ei saa koskea ennen häntä.
SUZUKI
Entiset Mini-miehet ostavat nyt Suzukin. Se on turvallisen pieni - ikäänkuin kohtu. Tämä turvallisuuden haku johtuu siitä, että nämä ovat keskosia - sanan pahimmassa merkityksessä.
TOYOTA
Samaa surkeaa kastia Nissan-miesten kanssa. Jääräpäisempiä. Jos kerrot näille vitsin, ne kysyvät: täh! Näistä on tullut sanonta: ”mahtuu kolmetoista tusinaan”.
VOLKSWAGEN
Tämä on oikein nuukien ja pihien automerkki. Volkkarimies juoksee viitosta halvemman kahvipaketin perässä maan ääriin. Ajaa keskiviivaa pitkin viittäkymppiä. Nämä ottavat rahaa kolehtihaavista.
VOLVO
Volvomies ajaa ylitsesi, jos et väistä. Näissä on vähän “rautaa rajalle” -meininkiä. Volvolla pääsee taivaaseen – samalle osastolle minne tiejyrälläkin

Vastaukset 10
Vanhimmat
Meillä on volvo-vanhus, tosin isännän hommasta. Minä olen ruikuttanut, että vaihdetaan ladaan. Nyt selvisi sekin, että miksi. Minulla ei ole ajokorttiakaan, mutta kovasti yritän vaikuttaa merkkiin.
Sinut pelasti nyt se, että olit ooppelin jättänyt pois listalta.
Mukavia olivat :)
puuttui listalta,no tässä tulee ;)
Miksi opel keksittiin..?
-Ettei ford olisi maailman huonoin auto
;)
...listalta puuttui myös esim. Chevrolet, joten tässä tulee vähän lisää. ;)
http://www.fcfcoulu.fi/forum/viewtopic.php?id=10&t_id=305
...sitä paitsi myös tuo Passatin omistajan kuvaus sopi tuolla meikäläiseen ehkä paremmin. :D Tosin edellisen auton kuvaus kolahti vieläkin enemmän, se oli Sitikka. En kaipaa sitä rakkinetta lainkaan, vaikka olihan se kiva olla hinausfirman vakioasiakas...
Tuosta ooppeli-jutun kaipaamisesta muistui mieleen hassunhauska biisi, ei tietoa kuka on sanoittaja tai laulaja, mutta sävel on Matin&Tepon jostain biisistä, jossa lauletaan "minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy...". Jostain syystä pärähtää se kertosäe päähäni soimaan aina, kun joku ooppelin mainitsee. Eli hän, joka kyseisen kappaleen sävelen muistaa, hoilatkoon nyt sen mukaan:
"Minä tunnen kuinka kuski kiihtyy,
tule mukanani tutkimaan
konepellin alla kuski viihtyy,
ooppelilla tien poskessa olla saan.
Epäilen kuinka kone kestää,
monen kilsan päässä Esso on...
Mutta kuka voisi mua estää;
minä työnnän tämän ooppelin jorpakkoon
työnnän jorpakkoooon...."
Hyvät päivänjatkot, painelen töihin=)
Anssi Umpikelan Helevetin Ooppeli-biisi, se Rafaelin enkelin säveleen tehty, se on kanssa aivan hulvaton sanoitus. :D
OPEL:
Onnellisen Pojan Ensimmäinen Lelu
On Pakkasta En Liiku
Oitis Pois Euroopan Liikenteestä
:o)
http://br.youtube.com/watch?v=K0TmEuTb_U0
on kaikonnut tuosta...vaan ei se mitään, ennen tätä nykyistä oli se josta yleisesti sanotaan, että toi ota jos et muuta saa :)).
OLISIN VARMASTI MERCEDES-BENZ TAI FIAT
Minulla on ollut kaksi sitikkaa. ;P
Se on ainoa auto, jota on erittäin mukava ajaa.