kysyisin onko muita päiväkoteja joissa perhepäivähoitaja/ryhmäavustaja työskentelee eskariryhmässä ja vastaa monesti koko ryhmästä lto ollessa joko sairaslomalla tai muuten vapaalla, palavereissa,toimistohommissa tai muissa tilaisuuksissa? Hän myös työskentelee iltapäivisin ryhmässä ja hänelle lasketaan lapsia ihan samaan malliin kuin lh:lle.
henkilökunta
visatupa
81137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ei vastaa tietty varsinaisesta opetuksesta eskarissa, mutta voi vetää omalta osaltaan lto:n suunnittelemaa ja yhdessä suunniteltua toimintaa. Sama määrä jätetään lapsia kuin muillekin kasvatusvastuullisille. Koko ryhmä kuulostaa kyllä suuelta yhdelle henkilölle, oli kuka tahansa.
Siellä on vain lastenhoitajia,lto ja laitosapulaisia ja ehkä avustaja/ryhmäavustaja.
Perhepäivähoitaja hoitaa kotona/ryhmiksessä, ei lasketa pöäiväkodissa kasvatusvastuulliseksi. Avustaja ei myöskään ole kasvatusvastuullinen.
kyllä meilläpäin on pphoitajia päiväkodissa mutta ei koskaan ilman lastentarhaopettajia, itsekin olen ollut
kuntakohtaista. Joissain kunnissa pph:jia on lastenhoitajan paikoilla päiväkodeissa. Vielä useammissa avustajan paikoilla. Kyllä meillä avustaja on kasvatusvastuullinen samoin kuin lastenhoitaja. Lto:lla päävastu.
Meillä menee niin, että avustaja on kasvatusvastuullinen, jos hänellä on esim. lähihoitajan tai joku muu vastaava koulutus. Tällöin avustaja voi tehdä äärivuoroja 6.00 tai 17.30, voi olla yksin pihalla lapsiryhmän kanssa ym.
kyllä se vähän nyrppii kun itse on käynyt koulua jotta voisi työskennellä pk:sa ja kun perhepäivähoitaja/ryhmäavustaja voi olla yhtä suurien jopa suuremman ryhmän kanssa kuin lh. Missähän lienee kunnan vastuu??
Meillä ainakin voi toimia pk:ssa kasvatusvastuullisena jos on sopiva koulutus. Yllättäen ainakin itsellä on koulutus jolla voi toimia pk:ssa lastenhoitajana. Mistä tiedät mitä koulua se pph/avustaja on käynyt? Meillä on pphoitajina ainakin lähihoitajan, lastenhoitajan, lton ja kodinhoitajan koulutuksen suorittaneita. Samoin avustajina lähi-, lasten-, ja kodinhoitaja kuolutuksen saaneita. Lain mukaan sijaiseksi kelpaa kouluttamatonkin. Niin ja pk:ssa lapsia/hoitaja-suhdeluvun määrittelee päivähoitoasetus, sitä ei voi ylittää vaikka olisi mikä koulutus tahansa.
sanois ja kertois ryhmässä jos on joku muu koulutus kuin vain pph.