Seksielämämme oli hieman päässyt väljähtymään, joten päätimme mieheni kanssa kokeilla jotain uutta. Puhuimme "salaisista" fantasioistamme (joista jotkut, näin jälkikäteen ajateltuna, olisivat saaneet jäädäkin salaisiksi), ja paljastui, että mieheni haluaisi minun panevan häntä pyllyyn dildolla.
Hankimme läheisestä erotiikkaliikkeestä remmillä varustetun vaaleanpunaisen (miehen toivomus) kookkaan dildon, seksiasusteita (mm. kuminaamari, mies halusi), liukastetta ja pari kolme homopornovideota (mies halusi). Kun mieheni vielä kassalta paniikissa ryntäsi hakemaan geisha-kuulia ja valtavan anaalitapin itselleen, aloin tuntea oloni hieman omituiseksi. Mieheni oli kuin pikkupoika karkkikaupassa! Noh, ehkäpä tämä on vain jotain ohimenevää jännityksenkaipuuta, ajattelin.
Ilmassa oli selvää eroottista latausta - tosin minun puoleltani edelleen myös epämääräistä varautuneisuutta. Kun illalla astelin makuuhuoneeseen, näin suureksi yllätyksekseni oman mieheni sängyllä makaamassa kalu kovana - meikattuna ja minun pitsialusasuuni sonnustautuneena! Hänen vieressään lepäsi remmiin kiinnitetty dildo, kuminaamari ja liukastepurkki. Samalla tajusin, että tv-huoneeseen oli jäänyt hc-homopornovideo pyörimään (jota mieheni oli suihkussa käydessäni salaa katsellut).
Olin lievästi sanottuna shokissa. Mieheni oli lähes psykoottisessa kiihotuksen tilassa. Sanaakaan sanomatta hän kääntyi konttausasentoon ja toi karvaista persettään tykö. Täytyy myöntää, että en minäkään sanaa suustani ulos saanut - tyydyin vain ajattelemaan, että ehkäpä sanattomuus kuuluu osaksi mieheni "salaista" fantasiaa, ja niinpä pelasin hänen säännöillään.
Viritin dildoremmin lanteilleni, hieroin sauvan päähän liukastetta ja.... loppua en mielelläni edes muistelisi. Mieheni ulvoi ja vikisi kuin pahinkin naarassusi, kun työnnyin hänen sisäänsä! Samalla hän runkkasi itseään ja hötkyi vimmatusti kuin mielipuolinen apina. Tässä vaiheessa aloin jo miettiä seinänaapureita, jotka olivat varmasti kuulleet ne homopornovideon ähkimisetkin. Akti oli onneksi hetkessä ohi, kun mieheni suihkutti spermat rajusti kouristellen - niinpä niin, totta kai juuri MINUN TYYNYLLENI!
Yritin parhaani mukaan esittää miehelleni, että kaikki on ok. En halunnut pilata kumppanilleni kaikesta päätellen käänteentekevää hetkeä ärähtämällä tyynyliinastani. Äkkiäkös sen pesukoneeseen sitten heittää. Samalla ärtymykseni yllättäen laantui. Annoin suudelman sängyllä raukeana makaavalle miehelleni ja mietin mielessäni hiljaa hymähtäen, milläköhän ilveellä tuonkin autuaan hymyn saa hänen naamaltaan koskaan pyyhittyä! Ehkäpä olin hieman kateellinen, omat fantasiani kun olivat paljon kiltimpää sorttia, mutta ne ovatkin sitten toinen juttu. :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.