ristiaallokko

onkohan täällä ketään joka uskoisi ennustajiin ja uniin,joskus niitä näkyy lehdissä,mainos juttuja,vai onko se vain jotain huuhaata.
moni kertoo käyneensä povarilla tai ennustajalla,jopa miehiäkin,ettei se ole vain naisten vouhotusta.
8296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

siten, että kaikki unet kertovat näkijästään.

Voi nähdä myös enneunia, jolloin "pohjatyöt" (= ajattelu, suunnittelu, toive, pelko yms.) tuleville tapahtumille ovat olleet muhimassa päässä jo ennen enneunen näkemistä.

Äänestä
  • minä olen itse käynyt ennustajalla ja kyllä mappiin meni en silloin heti uskonut mutta myöhemmin sain kokea sen mitä ennustettiin ,jotkut unet pitävä paikkansa,esimerkiksi puolukat unessa on tiennyt aina lähisukulaisen kuolemaa,ja hevosten näkeminen on tiennyt hyvää.tästä olisi paljon kirjoitettavaa,mutta kun tiedän miten jotku pitää tätä huuhaana niin jääköön nyt tällä kertaa tähän.

    Äänestä

  • unet kirjoitti:

    minä olen itse käynyt ennustajalla ja kyllä mappiin meni en silloin heti uskonut mutta myöhemmin sain kokea sen mitä ennustettiin ,jotkut unet pitävä paikkansa,esimerkiksi puolukat unessa on tiennyt aina lähisukulaisen kuolemaa,ja hevosten näkeminen on tiennyt hyvää.tästä olisi paljon kirjoitettavaa,mutta kun tiedän miten jotku pitää tätä huuhaana niin jääköön nyt tällä kertaa tähän.

    ovat? asiallista asiaa ja ovatkos miehet sitten sen kummempia kuin naisetkaan?

    Äänestä

  • hirnutar kirjoitti:

    ovat? asiallista asiaa ja ovatkos miehet sitten sen kummempia kuin naisetkaan?

    ihan huvikseni ruvennut muistelemaan edellisyön unia ja huomannut, että jollakin tavalla ne liittyvät edellispäivän tapahtumiin tai asiaan jota olen kovasti miettinyt.
    Olen tosin nähnyt enneuniakin ja näen niitä vieläkin joskus mutta harvoin. Minullekin hevonen on onneneläin - myös unessa.

    Äänestä

  • Muori kirjoitti:

    olen herännyt sellaisiin asioihin,kun läheiseni sairastui vakavasti ja minä hoidin häntä viime hetkillä jonkun aikaa kun hän ei halunnut sairaalassa olla,mutta sitten hän tuli niin huonoon kuntoon että jouduin viemään hänet sairaalaan.kävin joka päivä siellä hänen luonaan vaikka matkaa olikin 100 km,mennen tullen tuli 200 km yhteensä,mutta en kadu sitä hetkeäkään.hän oli siellä 2 viikkoa,sitten eräänä yönä puoli neljän aikaan heräsin siihen kun kuulin syvän huokauksen,ajattelin,että kuulenko vielä toisen kerran,ja vähän ajan kuluttua kuulin tosen kerran,sitten ajattelin jos vielä tulee kolmas kerta niin läheiseni lähtee,ja niin tuli kolmas kerta sellainen syvä huokaus ja silloin tiesin hän on lähtenyt.aamulla 8:san aikaan sitten minulle sairaalasta soitettiin,että läheiseni nukkui pois kello puoli nelä aamuyöllä,sanoin vain että tiedän sen jo.ja monta muuta asiaa on tapahtunut.

    Äänestä

  • Anu kirjoitti:

    tuli mielleyhtymä siihen, mitä veljeni kertoi ukkini kuolinyöstä. Hän kertoi kuulleensa yöllä ukkini sanovan kolmasti Hooh-hooijjaaa!

    Äänestä

  • anna kirjoitti:

    tuli mielleyhtymä siihen, mitä veljeni kertoi ukkini kuolinyöstä. Hän kertoi kuulleensa yöllä ukkini sanovan kolmasti Hooh-hooijjaaa!

    minä heräsin hukauksiin.ja tiesin siitä että kuolema oli käynyt.

    Äänestä

  • Anu kirjoitti:

    minä heräsin hukauksiin.ja tiesin siitä että kuolema oli käynyt.

    miettinyt, miten tieto noissa asioissa mahtaa kulkea?

    Kun isäni sydäninfraktin saatuaan oli viety sairaalaan, asuin 350 km:n päässä, mutta unessani isä erittäin ahdistuneena vastusti jotain sanoen: "minä en lähe!"
    Siskoni soitti seuraavana aamuna ja sanoi isän joutuneen sairaalaan, jonne hän kuolikin kahden viikon päästä.
    Isällä oli aikaisemmin ollut useita infarkteja, mutta niistä en nähnyt unia.

    Minulla on muitakin vastaavanlaisia kokemuksia, enimmäkseen läheisten kuolemaan liittyen. Nämä tiedonkulkemisen salassa olevat asiat näyttäytyvät sen verran, että siitä tietää, että kaikkea ei vielä tunneta.

    Kun nuorempana olin kiinnostunut telepatiasta, mietin kerran kokemuksiani ja illalla nukkumaan ruvetessani "panin hakuun jotain ymmärrystäni lisäävää". Näin unen, jossa näkymättömästä sanottiin: "kaikki koostuu kaiken läpäisevistä säteistä ja ne kahdesta eri suunnasta, leikaten toisensa".
    En ole keksinyt kovin hyvää tulkintaa unelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aallotar kirjoitti:

onkohan täällä ketään joka uskoisi ennustajiin ja uniin,joskus niitä näkyy lehdissä,mainos juttuja,vai onko se vain jotain huuhaata.
moni kertoo käyneensä povarilla tai ennustajalla,jopa miehiäkin,ettei se ole vain naisten vouhotusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu