Oon 16 vuotta, enkä tule ikäisteni kanssa toimeen koska olen heitä "ehkä kehittyneempi" Vanhemmat ikäluokat taas ei halua edes tutustua ku oon niin nuori.
Mitä mä teen. OON YKSIN.Onko teillä kokemusta tällaisesta.
Mielestäni olen kummallinen mutta kun sitten jossain tapaan mua vanhempia ihmisiä ja ne kysyy mun ikää niin yleisin vastaus on"mitä ookko sää niin nuori, mä luulin sä oot 20 tai jotain" ja sit jos kysyn et oonko muka niin vanhan näkönen ni ne sanoo "joo ja oot sää muutenki vanhemman olonen.
Kirjottakaa pleas mulle jotaki ku oon niin hukassa!!!!!!!!!!
Mitä mä teen. OON YKSIN.Onko teillä kokemusta tällaisesta.
Mielestäni olen kummallinen mutta kun sitten jossain tapaan mua vanhempia ihmisiä ja ne kysyy mun ikää niin yleisin vastaus on"mitä ookko sää niin nuori, mä luulin sä oot 20 tai jotain" ja sit jos kysyn et oonko muka niin vanhan näkönen ni ne sanoo "joo ja oot sää muutenki vanhemman olonen.
Kirjottakaa pleas mulle jotaki ku oon niin hukassa!!!!!!!!!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itsekään en tule toimeen ikätoverieni kanssa. En kuitenkaan käsitä itseäni oudoksi, vaan minusta he ovat outoja. En kykene ymmärtämään massan mukana kulkevia ihmisiä.
Itsekkin olen "ikäistäni vanhempi" eli olen henkisesti ns. kehittyneempi, kuin moni muu ikäiseni. Minun tapauksessani minun on ollut pakko aikuistua jo hyvin nuorena ja ottaa vastuuta itsestäni ja perheenjäsenistäni. Teini-ikä on jäänyt elämättä, olen hypännyt lapsesta aikuisten maailmaan. Itse tulen hyvin toimeen myös ikäisteni kanssa ja heidän avulla olen oppinut, että ei tämä elämä ole niin vakavaa kuin aina olen olettanut. Ystäväpiiriini kuuluu myös itseäni vanhempia ja pari minua nuorempaakin. Minä en "ylenkatso" nuorempia tai ikäisiäni, vaikka tunnenkin olevani vanhempi heitä. He vain elävät sellaista vaihetta elämässään, mitä minä itse en ole kokenut. Toisilla nuorilla kyllä menee jutut niin oudoiksi , etten välitä olla heidän seurassaan, mutta eipähän kaikkien kanssa tarvitse tulla toimeen, onneksi. :) Päinvastoin, joskus ihmettelen vanhemmassa seurassa näiden aikuisten lapsellisuutta. Itse olen 18 vuotias ja minua on luultu parhaillaan 26 vuotiaaksi ei ulkonäköni, vaan juttujeni perusteella. :D
Tulipas asiallisen kuulosta tekstiä :P
Se että vanhemmat tuntuvat lapsellisilta. Ehkä se vain todistaa, että aikuiset ovat yhtälailla huumorin tajuisia, eikä olekaan totta, että aikuisena oltaisiin niin vakavia ja asiallisia ja ei saisi nauraa typerille jutuille. Jopa välillä on niin, että uskalletaan sitten aikuisena vasta uskalletaan olla kunnolla itsensä ja silloin voi ja kehtaa olla sellainen kun on. Eikä tarvitse enää yrittää käyttäytyä aina niin fiksusti.
Viestistäsi päätellen on hyvin epätodennäköistä että sinua luultaisiin ikäistäsi vanhemmaksi. Päinvastoin, viestistä sai sellaisen kuvan että kirjoitustaitosi ja sanavarastosi on 11-vuotiaan pikkuveljeni tasolla. Saatat ehkä olla fyysisellä tasolla yli 16-vuotiaan näköinen, mutta älä pelkää, henkisellä tasolla olet yhtä alhaalla kuin me muutkin 15-16vuotiaat. Ja oletko ehkä miettinyt, että kaiken sen naurettavuuden olla voikin olla pelkkä esiintymisen pakko ja monet ihmiset ovatkin oikeasti erittäin älykkäitä tunne- sekä tiedetasolla?
että kirjoitustaitoni ja sanavarastoni on kamalan huono sillä olen kirjoittanut 12-vuotiaasta pitäen runoja sekä noveleja. Eikä ollut edes tarkoitukseni ilmaista itseäni asiatekstin muodossa.
Tarkista ensin oma tekstisi(Ja oletko ehkä miettinyt, että kaiken naurettavuuden OLLA voikin OLLA pelkkä ...)
Voithan toki päätellä kirjoitustaitojeni pohjalta henkisen ikäni, mutta mielestäni se on mahdotonta. Ehkä siihenkin tarvitsisi hiukan pidemmän ja antoisamman tekstin.
Minkäänlaista esiintymisen pakkoa minulla ei ole. Itseasiassa minä kartan kaikenlaisia esiintymistilanteita ja jos meille vaikka tulee vieraita, pyrin olemaan hiukan taustalla.
Ja mistä päätellen ja mikä on mielestäsi naurettavaa?
Hauska juttu. Olin ikäisenäsi aivan samanlainen, kirjoitin runoja, luulin olevani ikäisiäni henkisesti vanhempi, välttelin muita, en saanut vertaisiltani kunnioitusta. En myöskään harrastanut liikuntaa enkä huolehtinut omasta ulkonäöstäni koska pidin näitä asioita merkityksettöminä.
Loppujen lopuksi aseenteeni johtui siitä, että omakuvani oli todella heikko ja peitin tämän keksimällä tekosyitä jotka jopa itsekin uskoin, näkemättä todellista syytä. En ollut muita parempi, oikeastaan lähinnä muiden alapuolella ja eristämällä itseni vältyin käsittelemästä asiaa.
Koska tiedän, millaisessa asemassa olet, tiedän myös ettei mikään sanomani pysty muuttamaan omaa asennoitumistasi tai kannustamaan sinua muuttumaan. Tiedän myös, että se mitä tulen seuraavassa kappaleessa sanomaan on jotain erittäin saarnaavaa.
Tärkeintä on nyt ajatella itsekriittisesti, ja tulet huomaamaan ehkäpä vuoden päästä kuinka paljon olet muuttunut viime aikoina. Ainut mahdollisuutesi on nyt purra luotia ja katsoa tulevaisuuteen, mutta muista, että on sosiaalisen kypsyyden merkki että suhtaudut avoimesti muihin ihmisiin sulkeutumisen sijaan. Ota tämä ohjenuoraksesi ja ota huomioon, että on myös muitakin sulkeutuneita ihmisiä jotka haluavat ystäviä.
Tsemiä.
Hei!
Minä itse olin sinun ikäisenä samanlainen. Tosin minulla oli paljon eri-ikäisiä ystäviä, mutta sain kuulla sitä kokoajan että olen "aikuismaisesti viisas" ja ajattelen "kuin aikuinen". Taidan olla ikäisiäni edelleen viisaampi, sillä edelleen minulle sitä sanotaan.
Kouluaineissa en niinkään sanoisi, että olin mitenkään "viisaampi".. Enemmänkin käytännössä. Osaan tavallaan tulkita ihmisiä psykologisella tavalla. Olen sosiaalinen ja rakastan mielenterveysasioihin liittyviä pulmia ja siksi valitsinkin sen ammatikseni.
Tavallaan joskus tunsin itseni silti yksinäisesti, vaikka minulla paljon kavereita olikin. Pohdin asioita enemmän psykologiselta ja mielenterveydelliseltä kannalta, kuin niinkuin ikäiseni tytöt.
Esimerkiksi tavallinen 14 vuotias tyttö saattoi sanoa jostakin jätkästä näin:
-"Mä en vaan uskalla mennä ton jätkän lähelle! kato kuinka söpö se on! mä oon niiiiin ihastunu! :DD"
Minä itse taas saatoin erittäin harvoin puhua jätkistä, kenestä pidin. Silti puhuin niistä eri tavalla mutten ikinä alkanut seurustelemaan saman ikäisten jätkien kanssa. Niiden piti olla vähintään 3 vuotta vanhempia, sillä en kestänyt muiden jätkien lapsellisuutta!
Tästä "aikuisen ajattelusta" johtuen, autan mielelläni foorumeissa ja varsinkin täällä Suomi24:ssa ihmisiä, joilla on ongelmia.
Voisin verrata itseäni jopa 35 vuotiaaseen ja 10 vuotta psykiatrina toimineeseen ihmiseen. Minulla on samanlainen ajattelu tapa ja osaan samalla tavalla auttaakin, joissakin määrin.
Voisin siis jotenkin mennä sanomaan, että OLIN sielun sisaresi. Nykyään taidan tosin olla jo hieman vanha :)
Ole ylpeä tuosta "lahjastasi" omata "psykologinen ajattelutapa". Se on harvinainen ja tulet vielä huomaamaan, että maailma näyttää paljon värikkäämmältä, kun on tuollainen lahja kanssasi! :]
Pärjäile!
-AngeLight
Moi Hanzu,
Älä murehdi ja älä pelkää..Katso elämää silmiin avoimesti! Se on raskas, mutta joskus antaa toivoa meille..Nämä tyhmät kateelliset naiset heti ajattelevat kaikki miehet joukkoraiskaajiksi:) Sinä voit suunnitella kaikki niin jotta mulla ei olisi mitään edes mahdollisuutta tehdä sulle jotakin mitä et halua...Sitoa vaikka kädet jossakin vaiheessa..Takuuksi :)Ja mistä oot kiinnostunut itse? Todella olisi mielenkiintoista tyydyttää kiinnostuksesi ja kaipuusi:) Ikäsi ei ole ongelma-tarkoitin todella alaikäisiä...
Kunnioittaen ja toivoen
Lupus