Route 66,

kokemuksia! Lähdemme ensi kesänä miehen kanssa ajamaan tuo legendaarinen reitti. Lennämme Chicagoon josta joko vuokrataan tai ostetaan pärrät.
Onko kenelläkään kokemusta ja vinkkejä, jotain mitä kannattaa ottaa huomioon. Kirjoja on jo pikku pino yöpöydällä puoleksi luettuina mutta olisi kiva kuulla jotain sellaista mitä ei amerikkalaisissa kirjoissa ole ja joka meikäpojalle saattaa tulla yllätyksenä.
131215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tulihan tuo 66:nen reilu vuosi sitten ajettua, tosin hieman isommalla porukalla. Kerrottavaa olisi paljonkin, niin paljon ettei tässä moiseen puuhaan jaksa alkaa.

Jotain pientä kuitenkin:

Pyörävuokraamovinkiksi http://www.eaglerider.com/

Reitiltä kannattaa ehdottomasti poiketa sen verran, että käy Grand Canyonilla. Jos ei kaipaa turistiruuhkaa, niin kannattaa mennä sinne kanjonin pohjoispäähän.

Ajankohta kannattaa miettiä tarkkaan, sillä keskikesällä siellä on niin kuuma, ettei sitä voi oikein edes käsittää. Meidän reissulla koko ajan yli 40 ja pahimmillaan 50 astetta helvetinmoista kuumuutta. Itse en lähtisi toista kertaa keskikesällä.

Goretexit suosiolla kotiin ja tilalle kevyempi, hyvin tuulettuva ja kalvoton ajoasu. Lisäksi joku juomasysteemi, muuten saatte pysähtyä jatkuvasti juomaan - siis jos kuumimpaan aikaan menette. Myös umpikypärän käyttö on kesällä äytännössä mahdotonta.
Hyvin yleinen ajoasu on myös shortsit, T-paita, lenkkarit ja aurinkorasva. Päässä korkeintaan huivi ja aurinkolasit. Kukin tyylillään..

Semmosia..

Äänestä
  • Meneekö se Alavuden kautta Lapualle..????

    Äänestä

  • nyt on ilmoittauduttu Eagleriderin Guided Tourille toukokuulle 2007!
    kiitos vinkistä!

    Äänestä

ottaa diidiilukko ja kuitupotta mukaan. Eikä ole syytä unohtaa niitä alumiinisia sivulaukkujakaan. Ja öljyn kitka-ainetta kanssa pari purkkia mukaan.

t. Turo-I

Äänestä
  • vanhoilla bensoilla ei kannata lähteä liikkeelle. Myös öljylauhdutin kannattaa ensin puhdistaa ja jos poliisi sattuu kohdalle, niin ei muuta kuin persettä nuolemaan. Nam.
    Eikä sitten T paidassa ajeta, vaan AINA täysvarustus päälle siihen lähikioskillekin mennessä.

    Äänestä

Muistakaa ottaa kerholiivit mukaan.

Äänestä
  • siis mitkä kerholiivit
    eikö mulle riitä mun tissiliivit, heko heko?

    mitä helteeseen tulee, ajaelime kyllä lähteä hyvissä ajoin ennen kesän pahinta kuumuutta

    Äänestä

siis millainen pärrä kannattaa vuokrata?
Olen ajanut Viragoa, kokeillut vain ostomielessä muita merkkejä; Softailia, Savagea ja Kawaa.
Mitä merkkejä siellä on saatavilla, siis sellaisia jotka sopii naiselle?

Äänestä

aiheesta

www.touring-life.com

Äänestä
  • meilä on kyllä tarkoitus lähteä siltä pohjalta, että emme kauheasti suunnittele matkan struktuuria; ajetaan just niin pitkälle kuin huvittaa ja pysähdytän sinne missä tuntuu hyvältä pysähtyä.
    Flaneerataan, cillaillaan , heh, siis ajelehditaan länttä kohti.
    Ollaan matkusteltu kaksi aiempaakin kesää sillä tavalla (täällä Euroopassa) ja se on nastaa.
    Aamulla ei tiedä mitä päivä tuo , kaikki on vähän niinkuin seikkailua!

    Äänestä

  • Långvikin Motörhed alias lö... kirjoitti:

    meilä on kyllä tarkoitus lähteä siltä pohjalta, että emme kauheasti suunnittele matkan struktuuria; ajetaan just niin pitkälle kuin huvittaa ja pysähdytän sinne missä tuntuu hyvältä pysähtyä.
    Flaneerataan, cillaillaan , heh, siis ajelehditaan länttä kohti.
    Ollaan matkusteltu kaksi aiempaakin kesää sillä tavalla (täällä Euroopassa) ja se on nastaa.
    Aamulla ei tiedä mitä päivä tuo , kaikki on vähän niinkuin seikkailua!

    Enpä suosittelisi ihan noin, siis että "ajetaan just niin pitkälle kuin huvittaa ja pysähdytän sinne missä tuntuu hyvältä pysähtyä"
    Siellä on sellasta erämaata jopa satoja kilometrejä, että jonkinlainen runko matkalle kyllä kannattaa suunnitella. Amerikan läpiajo ei ole ihan sama asia kuin matkailu tiheästi asutussa Euroopassa..

    Ja ihan turha kuvitella, että pysähdytte jonnekin ja pistätte teltan pystyyn.. Siellä ei taajamissakaan uskalla kävellä illalla nurmikoilla, sillä käärmeet ja muut mukavat oliot tulee hakemaan viilennystä. Kuolleita kalkkarokäärmeitä nähtiin jopa kaupungilla.

    Ihan oikeasti.. Aamulla on melkein pakko tietää mitä päivä tuo ja mihin olette menossa.. Siis se seuraava etappi pitää olla tiedossa ja majoitukset varattu. Ne pistää useissa paikoissa ovet kiinni jo yhdeksältä ja jopa sapuskan saanti voi olla kiven takana.
    Ne on pikkukyliä siinä matkan varrella suurimmalta osin ja isompiin kaupunkeihin menoa kannattaa harkita tarkkaan. Jo pelkkään läpiajoon saattaa mennä käsittämättömästi aikaa, hotellin etsinnästä puhumattakaan.

    Jos et usko, niin reissunne jälkeen tiedät.

    Äänestä

  • 66:sen ajanut kirjoitti:

    ihan varteenotettavia näkökulmia, kiitos niistä.
    Euroopassa cillailu on, niinkuin sanot, varmaan ihan toista.
    Nyt tuleekin tosi paikat eteen. Siksi otankin kiitollisena vastaan kaikki kokemukset ja vinkit joita teillä oikeilla motoristeilla on meikäläiselle annettavana!
    Isomman puoliskoni kokemukset USAssa ajosta ovat KeyWestistä, heh, ja sitähän ei voi verrata R66:iin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

löytyykö... kirjoitti:

kokemuksia! Lähdemme ensi kesänä miehen kanssa ajamaan tuo legendaarinen reitti. Lennämme Chicagoon josta joko vuokrataan tai ostetaan pärrät.
Onko kenelläkään kokemusta ja vinkkejä, jotain mitä kannattaa ottaa huomioon. Kirjoja on jo pikku pino yöpöydällä puoleksi luettuina mutta olisi kiva kuulla jotain sellaista mitä ei amerikkalaisissa kirjoissa ole ja joka meikäpojalle saattaa tulla yllätyksenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu