Metsää, suuren suureks
kasvaneet, taivaita hipoo.
Oksisto suunnaton levittäytyy,
käsi ei yllä , ees hipoon.
Rakkauden sävel vääristynny,
epävireisenä vaikeroi.
Sielun lehdet repaleiset,
särkynny sävel,
yön mustaan kantautuu.
Sanat särkyneet,
lepakoiden lentoa yössä.
Yön mustat kalliot,
röyhkiöinä lepää,
raunioituneita rakkauden tarinoita.
Ei kukaan kaipaa,ei kysy,
vaienneita aavemaisia .
Käärmeitten peimispaikka oiva,
kuoleman kouraa kasvaa,
sielun korpi.
kasvaneet, taivaita hipoo.
Oksisto suunnaton levittäytyy,
käsi ei yllä , ees hipoon.
Rakkauden sävel vääristynny,
epävireisenä vaikeroi.
Sielun lehdet repaleiset,
särkynny sävel,
yön mustaan kantautuu.
Sanat särkyneet,
lepakoiden lentoa yössä.
Yön mustat kalliot,
röyhkiöinä lepää,
raunioituneita rakkauden tarinoita.
Ei kukaan kaipaa,ei kysy,
vaienneita aavemaisia .
Käärmeitten peimispaikka oiva,
kuoleman kouraa kasvaa,
sielun korpi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tää ainaki kaipaa...!
Ja kysyy - kuin noin murheellinen sävel noin kauniilta kirjoittajalta ?
Käärmeet on jo nukkumassa - tuu Sääki pois jo...
Valoa päivääsi, Liisa!
Oikein lämmintä syksyistä valoa...
Onhan kaipuuta vaikka muille jakais.
Sävel lajeja niin montaa,
tuokii mollissa soiva.
Eihän sitä tahtois epävireisenä soida.
Sieluki kokee syksyä, palelee.
Käärmeet aivan sielhän ne pimennossaan.
Oiskohan sielä ne lepakotki, hmmm?
Kiitos että uskallist lukea ,
kaunista aurinkoista päivää....Liisa
Aikas jännässä aikakoneessa ollaan, Liisukka - olin käynyt vastaamassa Sinulle jo vuonna 2002...
Nyt on tukka pystyssä *nauraa*
Katos vaan, miten se aika on menny?
Täältäki oon useesti haikaillu poistua.
Ylläri tää viestis, täälä me vielä ollaan.
Jutun juurta jos vielä,niin raapustellaan.
Minä tässä valmistelen lähtöö kohti pohjoista.
Kait pitää toppatakkiki otta,villasta ylle ja alle.
Vielä kiitos Mysteriet, kukkikoon runosuones..Liisa
Tumma on sielusi sävel, kaunis ja tumma.
Olet jälleen saanut tapasi mukaan upeasti luonnon
mukaan runosi rungoksi.
Elämää paljon kokeneena, sanat soljuvat kuin vir-
ran tuomana eteemme.
Kiitos lukunautinnosta ja lempeää iltaa,
t. linda
Olemmehan kieliä täynnä,
soinu monet iloiset, kirkkaat ja
myöski nuo tummat sävelet.
Eikä vain omaa itseä,
on kuullu nuo tummat sävelet,
niin monen soitossa.
Syvin pyyntö , rukous,
ei vain huullilla, vaan sydämessä.
Ihmeellistä, et tummiin säveliin
on kätketty - odotus, toivo.
Saa kokea, se annetaan - tulee
Silloin soi syvä nöyryys - kiitollisuus.
Nyt linda tässä häärin,leiponu monet herkut.
Matkavalmisteluja kohti pohoista, korpimaille.
Janoan nähdä ruskanhehkua, luonnon puhetta.
Koen saan olla niin lähellä, maaäidin sydäntä.
Ajatukset varmaan sieltä kulkee ja teitäki muistaa.
Huokaus...Elämän fresko on värien summa.
Sivellin onneks kultahipusiaki joskus sirottelee.
Sinulle ja oikein hyvää kaunista iltaa ja kiitos..Liisa
Hiljaisuus tekee pesiään
Synkkyys pyytää -
Kait yöksi jäädä saan
ja toisenkin - on matka mulla pitkä niin
Jää hetkeksi - jos toiseksikin
paikkoja on sullekin
Miten siinä niin kävi
et asumaan se jäi ja hävis
ilo elämän ja muun
Täytyy nousta taisteluun
Voittaa synkkyys sielusta
antaa auringon palata :)
Aurinko paistaa jälleen, L ! *Muru vilkuttaa* :D
Elämän kasvot,
ei ne aina loista.
Oisko niin ,
onni on joittenki osa?
Sitä katselee elämää.
Sen raadollisenkin puolen.
Eihän aurinkokaa aina paista.
Eikä sekää onnistu,
lento kukasta kukkaan, eii.
Suosta on sitä noustu,
ties kuinka monta kertaa jo.
Eipäs oo käjestä vetäjää näkynny,
aikansa kun on siinä virunnu.
Elämä on koulu,
kasvukipuja loppuun asti.
Aurikoinen päivä
sinulle lähtökuopasta vilkuttelen.Liisa