kysymys

Terve! Lopetin pillerit noin 6-7 kk sitten. Söin pillereitä yli 13 v eli tosi kauan. Kierrot ovat olleet noin 27-29 päivää.

Tässä kierrossa aloin tikuttaa liuskatesteillä ovista. Kuinkas ollakaan kp 18 alkoi menkat, eli vain pari viikkoa aikaisempien menkkojen jälkeen. Ja ovista en tietenkään paikannallistanut. Onko muilla mennyt kierto sekaisin vasta puoli vuotta pillereiden lopetuksen jälkeen?

Viime kierrossa (norm pituinen kierto)oli puolivälin tienoilla aika ikäviä vatsakipuja. Jopa neljänä yönä niin, että pitivät hereillä. Toiveunta näin, että olisivat olleet kiinnittymiskipuja, mutta eipä kuitenkaan. Testasin varmuudeksi menkkojen loputtua ja negaa oli.

Kävin papassa ja siellä ei ollut mitään mätää.
Voisiko mulla olla pco? Tai jotain muuta häikkää, joku keskeytynyt ovulaatio?

Alkaa ottaa päähän, kun aina tulee takapakkia tässä vauvaprojektissa! Ikääkin on ja 5 v sitten tehty loop hoito syövän esiasteiden poistamiseksi. Kellään kokemuksia, miten tuo loop hoito vaikuttaa raskaaksi tulemiseen?

P.S. Joskus ollut yhdyntäkipuja, mutta harvoin kuitenkaan muulloin kuin menkkojen jälkeen. Yleensä menkkojen jälkeen paikat on aina vähän "liian hollilla".
2380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Noista kivuista. Mulla ainakin kipuilee kierron keskivaiheilla juuri ovulaation takia eli siitä teidän ovulaation olevan ajankohtainen. Kipuilua noin kolmen päivän ajan ja joskus hyvinkin voimakasta. Joskus teininä (ennen pillereitä) muistan kipujen olleen niin kovia että makasin sängynpohjalla sikiöasennossa ja purin hammasta kyynelten valuessa silmistä.

Yhdyntäkivuissa sama juttu kuin sulla. Onpa joku kerta (ei enää aikoihin) alkanut jopa verinen vuotokin (vaikkei olisi ollut kipuakaan). Mulla vissiin tuo kohdunpohja sen verran herkkä, jopa papa koetta ottaessa alkaa usein vuotaa.

En tiedä pcosta (en ainakaan pelkästään noiden oireiden perusteella vielä epäilisi). Mutta ei se niin harvinaista ole että joskus kierto vain heittää (enää ei pillerit säätele elimistöä kellon tarkkuudella). Eli ei tuo yksi 18 vrk kierto välttämättä ole merkki mistään ongelmasta.

Jospa jatkat tikuttamista vielä ensi kierrosta (ja ehkäpä vielä seuraavastakin) niin olet varmaan jo paljon fiksumpi. Mä ainakin hämmästyin pillerit jätettyäni ja "vauvaprojektin" aloitettuani, kuinka huonosti voi aikuinen nainen tuntea oman kehonsa!

Tuosta loop hoidosta mulla ei ole käsitystä (onneksi), mutta ehkäpä kannattaisi kysäistä sitä lääkäriltä mahdollisimman pikaisesti, jotta jos jotain negatiivisia vaikutuksia on ja etenkin jos sen takia tarvitsee ulkopuolista apua, niin ette sitten tuhlaa aikaa "turhaan yrittämiseen".

Äänestä
  • Niin kai se vaan täytyy jatkaa tuon ovulaation metsästystä. Jotenkin vaan on mieli maassa, kun ei nappaa. Ja yritystä kuitenkin takana vasta hyvin lyhyt aika moniin muihin nähden. Jotenkin vain mulla on tunne, että mä en tule raskaaksi normaalein keinoin. Että mussa on jotain vikaa. No täytyy vain toivoa, että joskus nappais...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokeneille! kirjoitti:

Terve! Lopetin pillerit noin 6-7 kk sitten. Söin pillereitä yli 13 v eli tosi kauan. Kierrot ovat olleet noin 27-29 päivää.

Tässä kierrossa aloin tikuttaa liuskatesteillä ovista. Kuinkas ollakaan kp 18 alkoi menkat, eli vain pari viikkoa aikaisempien menkkojen jälkeen. Ja ovista en tietenkään paikannallistanut. Onko muilla mennyt kierto sekaisin vasta puoli vuotta pillereiden lopetuksen jälkeen?

Viime kierrossa (norm pituinen kierto)oli puolivälin tienoilla aika ikäviä vatsakipuja. Jopa neljänä yönä niin, että pitivät hereillä. Toiveunta näin, että olisivat olleet kiinnittymiskipuja, mutta eipä kuitenkaan. Testasin varmuudeksi menkkojen loputtua ja negaa oli.

Kävin papassa ja siellä ei ollut mitään mätää.
Voisiko mulla olla pco? Tai jotain muuta häikkää, joku keskeytynyt ovulaatio?

Alkaa ottaa päähän, kun aina tulee takapakkia tässä vauvaprojektissa! Ikääkin on ja 5 v sitten tehty loop hoito syövän esiasteiden poistamiseksi. Kellään kokemuksia, miten tuo loop hoito vaikuttaa raskaaksi tulemiseen?

P.S. Joskus ollut yhdyntäkipuja, mutta harvoin kuitenkaan muulloin kuin menkkojen jälkeen. Yleensä menkkojen jälkeen paikat on aina vähän "liian hollilla".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu