Miks ei

alotukset näy?
Yritin tehä aamulla ruokagalluppii mutta ei se tullut palstalle.
Ja turha sanoo että banni kun ei oo.
Kokeilen uudestaan.

1:Ruokitko koiraa kaupan nappuloilla vai teetkö ite ruuat

2:Miksi
4270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja suomi24 välillä tilttaa ei näy viestit. Meitin

koira tykkää kotiruuasta         Tuskin pikkuinen edes muistaa miltä kuivamuonat näyttää. Se ei pidä niistä viimeinen 15kg pussi kesti 6kk vaikka kupissa oli kokoajan sitä tarjolla.
Suurta herkkua sille on esim. kaalikeitto maksalaatikon kera, pizza(ykkönen), lihapullatkin on alkannut maistumaan kunhan ensin tökitään, haistellaan ja kannellaan niitä.         
Aamupalaksi pikkasella on ruisleipä ilman täytteitä se on pizzan kanssa hänen herkkujaan. Testejä on monenakin aamuna tullut tehtyä jokohan herralle maistuisi aamulla muutakin kuin ruisleipä ei käy ensin syödän ruisleipä ja sitten vasta muuta ruokaa. Herra parkeeraa aamulenkin jälkeen jääkaapin alle odottelemaan herkkuaan vaikka kupissakin olisi ruokaa tarjota. Ruisleivän jälkeen mennään takaisin nukkumaan sohvalle minnes muuallekkaan.

Äänestä

Annan itse tehtyä ruokaa. Syitä on monia mutta mm. koiran henki ei haise lainkaan ja ruoka maistuu paremmin. Nappuloihin se ei suostunut koskemaan kuin pitkän nälkäkuurin jälkeen.

Luonnonmukainen ruokinta on aina parempi jos vain tajuaa parit perusasiat ruokinnasta eli tasaa kalsium-fosforisuhteen ja antaa lihat raakana ja lisää ruokaan öljyjä. Olen nähnyt sellaistakin kotiruokintaa että koira voi todella huonosti ja järsii betonia/syö savea kalsiumin puutteessa. Ja moni unohtaa ne vihannekset mitä koira tarvitsee...

Äänestä
  • koirat saavat aamupalaksi eläinkaupan raksuja ja iltaruoka on sitten itse tehtyä. useimmiten eri muunnoksia mm. yrjölän puurosta.

    syynä on yksinkertaisesti se, että toisella koiralla aika paljon allergioita. joten itse tehtynä on helpompi katsoa että ruokaan ei tule "sopimattomia" aineksia. lisäksi ainakin meidän koirat voivat paremmin (turkki, henki ei haise, yleiskunto, ulosteet) itsetehdyllä ruualla kuin kaupan mössöillä.

    Äänestä

Pääasiassa koirat syövät nappuloita, kaipa sitten luotan niihin ravintoainelaskelmiin paremmin kuin omiini... Juniori syö Hill'siä ja aikuinen koira Trollia, mutta noiden säkkien tyhjennyttyä alan antaa Hill'siä molemmille. Lisäksi saavat välillä riisiä, kalaa ja lihaa, ja joskus teen Yrjölän puuroa. Ruuantähteitä ne kyllä rakastavat, mutta annan ihmisten ruokaa todella rajoitetusti suolan takia.

No syy oli siis tuo että en usko itse osaavani laskea ravintoaineita niin hyvin kuin noissa ns. korkealuokkaisissa muonissa. Koirilla on myös vatsa toiminut todella hyvin, tuolla 6,5-vuotiaalla nartulla on yhden kerran koko elämänsä aikana ollut kunnon ripuli yhden päivän kun olimme matkalla. Kalanmaksaöljyä ne saavat pari kertaa viikossa, ja nyt olen tilannut semmoista koirille tehtyä tahitian noni -ravintolisää, kun olen sitä mehua litkinyt keväästä lähtien... :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kaikki.. kirjoitti:

alotukset näy?
Yritin tehä aamulla ruokagalluppii mutta ei se tullut palstalle.
Ja turha sanoo että banni kun ei oo.
Kokeilen uudestaan.

1:Ruokitko koiraa kaupan nappuloilla vai teetkö ite ruuat

2:Miksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu