Haluan kertoa tarinani täällä, jospa siitä olisi lohtua jollekin ja antaisi toivoa myös muille vaavia haluaville.
Olen nyt raskaana rv 17, vieläkään en tahdo tätä todeksi uskoa, vaikka vatsani jo pieni kumpare onkin ja ultrassa on näkynyt ihana vilkas pieni joka siellä kuperkeikkaa heittää...
Olen koko pienen ikäni toivonut lasta, nyt olen 33 vuotias. Edellinen mieheni ei lapsia halunnut ja olinkin jo ajatellut ettei minusta koskaan äitiä tule... mutta kohtalo puuttui peliin ja kolme vuotta sitten tapasin tämän nykyisen mieheni, ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä...kaikki vanha jäi ja aloitin uuden rakkauden täyteisin elämän.
Jollakin tavalla olimme alusta asti niin varmoja toisistamme, ettemme käyttäneet mitään ehkäisyä . Keskustelimme että pieni on tervetullut milloin vain. ---ja kuukaudet kuluivat---vuodet kuluivat-- pientä ei kuulunut. Kävin gynellä vuoden yrittämisen jälkeen ja ei löytynyt mitään rakenteellista vikaa. En mennyt jatkotutkimuksiin vaan annoin ajan kulua. Miehelläni on kaksi lasta edellisetä liitostaan.
Kunnes viime kesänä, miltei kolmen vuoden "yrittämisen jälkeen" menkkani jäivät pois...vapisevin käsin tehdyssä testisä oli haalea haamuviiva.
Kaikki on mennyt tähän asti hyvin, en ole kärsinyt pahoinvoinneistakaan. Epäusko on vaan vieläkin suuri , miten MINÄ voin olla raskaan???? Ja samalla ilo ja onni sanoinkuvaamaton.
Uskokaa tulevaan, ihmeitä tapahtuu.
Toivon sydämestäni että jokainen vauvaa toivova äiti saa vielä oman nyytin syliinsä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
4-vuotta ehkäisyttä.
Emme käyneet hoidoissa, emmekä lasta "yrittäneet" mutta totuttiin jo ajatukseen etteipä sitä koskaan tulekaan.
Neljä vuotta on aika pitkä aika.
t. pikkuperhe, ; äiti, isä ja "luomuvauva" 6 kk
Kiitos ihanista viesteistä! Tulee kyllä lohdullinen mieli, kun saa kerrankin lukea onnistumisista vaikka ensin monta vuotta on mennyt enemmän tai vähemmän yrittämiseen. Olen onnellinen teidän puolestanne, ja saan tästä itsellenikin hiukan voimia, vaikka rankkaa on. Minulla kohta 3 vuotta pillereiden poisjättämisestä. Noin ekat kaksi vuotta meni ajatellen "tulee jos tullakseen" -tyyppisesti ja sitten alkoi vakavasti mietityttämään, miksei "mitään tapahdu". Nyt on ikääkin sentään jo 31 vuotta ja mies 32 v. Keväällä mentiin tutkimuksiin. Tehtiin myös ssg koska epäiltiin tukosta. Ei ollut. IVF takana ja negaa tuli. Tuntuu toivottamalta, kun alkioiden jakautumisessa oli selvästi häiriötä. Siihen saakka kaikki meni hienosti. Kummassakaan ei ole mitään vikaa. Ajattelen kyllä, että kunpa olisi joku konkreettinen "vika" löytynyt niin tietäisi, mistä johtuu mutta nyt ongelma on sellaisella alueella, jota on hankalampi tutkia eli solutasolla.
Mustakin kiva välillä kuulla että jollakin vaikeuksista huolimatta onnistanut! Meillä jätettiin reilu vuosi sitten ehkäisy pois sillä ajatuksella että saa tulla jos tulee. Parin viikon päästä on aika lapsettomuusklinikalla, aletaan selvitteleen mistä kiikastaa.. Jännittää hirveästi se lääkäriin meno... Mitä jos paljastuukin jotain kauheaa, tai jos ei anneta mitään toivoa lapsensaamisesta. Toisaalta helpottaa että kohta saadaan tietää edes jotai, ja saadan mahdollisesti apua asiaan.