Musta on todella väärin antaa pahoinpitelijä ja koulukiusaaja Helille mahdollisuus olla talossa, eli mahdollisuus voittaa nuo rahat itselleen. Hän sai kyllä siitä pahoinpitelystä sakkoja, mutta noilla voittorahoillahan hän saisi kaikki takas ja paljon enemmänkin, eli ihan kuin mitän rangaistusta ole ikinä ollutkaan. Tiedän että nyky päivänä tapahtuu paljon pahoinpitelyjä, mutta tuollainen aiheeton pahoinpitely vajoaa jo niin alas, että ihmettelen miten tämä kyseinen henkilö edes kehtaa esiintyä julkisuudessa. Vaikuttaa myös siltä, ettei hän aio kertoakaan koko asiasta muille kilpailijoille, mikä sekin on mielestäni väärin.. Ois tosi hyvä juttu, jos Helille suunnitellaan semmoinen valinta tehtävä, jossa hän joko lähtee talosta, tai sitten muille kilpailjoille kerrotaan tapauksesta. Kilpailijat saavat sitten päättää, että huolivatko pahoinpitelijää kilpailemaan kanssaan.
Heli ei
saa voittaa..
403018
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Ehdottomasti pitäisi kertoa kaikille, jotka siellä asuvat, että Heli on sortaja ja väkivaltainen.
Ehdottomasti pitäisi kertoa kaikille, jotka siellä asuvat, että Heli on sortaja ja väkivaltainen.
Ei Heli voita, ei ole edes voittaja-ainesta. Kauheä ämmä, pahoinpitelijä ja kiusaaja...kumma, kun tuollainen lärvinaama on taloon edes päässyt. INHOKKI!!!!
Ei kyl oo minkään näköinen tytteli!
Mielestäni naiselle ei sovi pikimustat hiukset.... hyvä esim. Piia ja Heli...ei todellakaan sovi, ovat kuin mustavalkoisessa elokuvassa...
Ei se voitakaan. Jos ei anna kellekään pojille, eikä tunnu toistaiseksi sellaiselta joka antais tuolla ja on muutenkin tylsähkö, niin ei sitä jakseta kovin pitkään. Saattaa hyvinkin olla seuraava lähtijä, kun uusi saa kuitenkin nimeämisiä jonkin verran. Sulla oli vakavat hyvät perustelut kommentillesi, joten sorry, että tämä vastaus on hyvin kevytmielinen, mutta sitä tää BB on... kevytmielistä tirkistelyä.
Varmasti tulee heli jakamaan itseään myös talossa.
Koko Orimattila tota lutkaa on painanut, minä mukaan lukien.
niin sitten on kyllä niinpäin että Heli on painanut koko orimattilaa, mukaanlukien sua. Ottaako päähän kun Helillä on enemmän munaa kuin sulla ikinä tulee olemaan tai suhun uppoaa?
Kaikki puhuu et se on pahoinpidelly yms. kun en ole lukenu lehtiä, niin ketä se on pahoinpidelly ja kuinka pahasti?? Jos se sellanen on niin pois vaa!! Muutenki jotenki ärsyttävän olonen.. Oli pakko heti kertoa sen seki et on tanssija..Huh huh!
Mikäli lehteen on uskomista, niin joskus hieman nuorempana (19v[?]) Heli valitsi uhrin sattumalta jostain (ei siis tuntenut tätä entuudestaan), kaatoi maahan ja potki tätä mm.päähän.. Sillee ihan ymmärrettvää mikäli tää tyyppi olisi vittuilut tai jotain, mutta kuulemma minkäälaista syytä pahoinpitelylle ei ollut. Koulukiusaajana ollut myös eikä muilla lamourettes- tytöillä ollut sanaakaan hyvää sanottavaa tästä kilpailijasta..
Ei tod. ole ainut tuo vanha juttu; viime vuonna juuri saanu sakot ja just ennen taloon menoa pahoinpidelly taas...
Idiootti: "Sillee ihan ymmärrettävää mikäli tää tyyppi olisi vittuilut tai jotain"
Mielestäsi on siis ihan oikein potkia toista ihmistä päähän jos tämä "vittuilee"? Tiedätkö mitä päähän potkiminen voi aiheuttaa.
Et ole ainakaan yhtää parempi kuin tämä Heli.
jos tekstistäni sait väärän käsityksen(myönnän kyllä itsekin että oli hieman hassusti kirjoitettu).Tarkoitukseni ei ollut todellakaan väittää että väkivalta olisi oikein enkä sitä kyllä ole väittänytkään (enkä kuten myöskään sitä, että olisin parempi ihminen kuin Heli). Se vaan olisi normaalia jos joku vittuilee, niin sen kimppuun hyökätään.. Tämä tapaus ei siis ole mielestäni normaali. Enkä todennäköisesti olisi kirjoittanut koko asiasta yhtään mitään, jos Helillä tosiaan olisi ollut jokin syy pahoinpidellä jotakuta. Noh.. Saattoihan Helillä ollakin, ei ole vain ääneen sitä sanonut.
Heräsit sitten taas. Hyvä että edes muutaman tunnin sait välillä urvahdettua. Ennen kuin pääset täyteen vauhtiin, suosittelen lukemaan ketjun Vakavaa asiaa.
En ihan tajunnut mitä tarkoitit, sillä heräsin kyllä jo aamukuudelta ja olen istunut siitä sti töissä ;). Tässä tauolla nyt ajattelin mennä kuuluttaa mielipiteeni Helistä ja voin sen verran vielä paljastaa että oli ensimmäinen kerta kun sanaakaan puhuin Helistä.. Tuskin kuitenkaan viimeinen..
Toiset tykkäävät väkivaltaisista ihmisistä, toiset eivät.. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta oikean ja pahan voi kyllä erottaa toisistaan..
Sillä aikaa kun jotkut oikeat kunnon kansalaiset haaveilevat ja unelmoivat taloon pääsystä, sinne otetaankin joku pahoinpitelijä joka ei edes antsaise olla siellä!
Mietityttää että ottivatkohan ne Helin taloon juuri tuon pahoinpitelyn takia että saataisiin entistäkin kauheammat otsikot lehtiin???? Heli pääsi taloon että lehdet saisivat otsikonsa joilla sitten kääriä fyffeetä toisten kunnastuksilla. Näinhän se menee. Sillä Heli ei oikeasti ole TIPPAAKAAN mielenkiintoinen ihminen!
Ja sinä jaksat paahtaa samaa jankutusta ja keskustella itsesi kanssa vuorokaudet ympäri täysin mielenkiinnottomasta ihmisestä????
MITÄ MUUT PUHUU????? HELI ON NIIN MIELENKIINNOTON ETTÄ KAI NYT SIITÄ PITÄÄ PUHUA ET SAADAA EDES JONKINLAISTA MIELENKIINTOA KOKO TYYPISTÄ KU SE ITSE ON NIIN SAAMATON SIINÄ!
Eikä se tarkoita et jos oon samaa mieltä kirjoittajan kanssa niin kirjoitan itseni kanssa! Itse olet hullu!
Onhan se nähty. Sinä kirjoitat Heliä herjaavan viestin ja sen perään sitä myötäilevíä kommentteja. Kun tätä jatkuu päivästä toiseen voi vain ihmetellä onko se enää ihan tervettä.
Taidat olla joku Helin koulukaveri ym. -ruma, lihava, epäsuosittu??
Sinä olet mustamaalannut Heliä niin monessa viestissä, olen kerännyt viestejä, kelloaikoja ym. poliisille toimittamista varten.
Helin pahoinpitely on paskanjauhantaa!
Joku känninen kävi ylä-asteella päälle. Heli puolustautui. Häen ei ollut harrastanut mitään kontaktilajeja.
Tässä maassa ihmiset joutuu puolustautumaan päivittäin.
Einaria surkuteltiin koulukiusaamisen vuoksi. Heli sattui vaan panemaan kampoihin. Einari ei voinut, se olisi katkennut. Raukalla ei ole edes lihakset kehittyneet.
Viime vuonna Mika yritti väkisinmakaamista, kauhea puolustelu. Mies sai tuomion. Kyllä tässä maassa ihmismieli on joillain sekaisin!!!!
Miettikää välillä hetki, ennen kuin alatte suoltamaan kaikenlaista paskaa.
Joo, Iltalehdessä luki. Mitä sitten? se lehti on ollut säännöllisesti käräjillä tai muuten sopinut hissukseen "uutisiaan".
Jokainen meistä voi miettiä, miksi näitä kohulööppejä tehdään?!
Siksi että kaltaisesi tasapää ostaa sen ja lukee asioita totuutena.
"Sinä olet mustamaalannut Heliä niin monessa viestissä"
-Olenko tosiaan?? Kas kun en ole sitä itse huomannut. En kyllä harrasta näitä keskusteluja täällä, syystä tai toisesta olen vain koukussa bb:hen.
Mun puolesta voisit viedä poliisille mitä tahansa materiaalia, mikäli koet tarvetta tehdä niin. Pahoin pelkään etteivät he ole kovin kiinnostuneita kirjoituksestani, ja vaikka olisivatkin, lopputulos todennäköisesti nolottaisi sinua. Kysymys sulle- Tiedätkö edes mikä on mustamaalaaminen? En ainakaan semmoista löytynyt ainakaan omasta tekstistäni.
Tekstisi oli kyllä mielenkiintoista luettavaa ja sen perusteella päättelinkin, että olet vielä hyvin nuori. Onhan se hyvä että puolustat jotakuta, se lähinnä hymyilytti kun Helistä ei saanut puhua mitään (paitsi varmaan kehua), mutta mitä itse puhuit mm. Einarista? "Einari ei voinut, se olisi katkennut. Raukalla ei ole edes lihakset kehittyneet.
Teit myös selväksi ettei lehtiin ole uskomista. Mistäs olet sitten kuullut nämä Einari ja Mika uutiset? Heiltä itseltään vai kenties lehdistä/nettipalstoilta? ;)Eikä Iltalehti suinkaan ollut ainoa lehti joka kirjoitti Helin pahoinpitelystä ym.
Tuolla yksi kirjoittaja oli ollut samaa mieltä kanssani. Siihen joku vastasi ja väitti että kyseinen hlö olisi kirjoittanut nämä kaikki Heliä koskevat viestit. Mitenkäs minusta nyt kummasti tuntuu, että tämän ketjun Heliä puolustavat viestit ovatkin kaikki peräisin sinulta?
Hän ei ole kaikkia puolustavia viestejä kirjoittanut, minä halusin katkaista huorittelut ja varkaaksi nimittelyt ja muut törkeydet, mitä joku täällä latelee. Siksi vihjasin mahdollisuudesta hakea oikeusteitse korvauksia a.o. kirjoittajilta julkisesta herjauksesta.
Ollaanpas sitä nyt kovia kun oikein poliisilla uhataan anonyymisti toisia. Kyllähän asia on nyt niin, että jokainen BB-kilpailija on vapaata riistaa arvostelulle, kun ovat noinkin tyhmään leikkiin lähteneet. Sähän joudut haastamaan sitten ilmeisesti puoli valtakuntaa oikeuteen, koska tämä palsta tuskin on ainoa jossa kyseistä henkilöä pilkataan? Lisäksi ilmoitit varmaan jo Lamourettes tytöistäkin virkavallalle kun oikein lehdessä julkesivat kaverisi häpäistä..itsehän mustamaalaat tässäkin viestissäsi toisia tasapääksi ja haukut Einariakin sen vuoksi, ettei puolustautunut väkivaltaa kohtaan. Mielestäni Einari teki oikein, koska sekin ettei lyö takaisin kertoo jo jonkinasteisesta kypsyydestä, ettei alennu toisia hakkaavien luusereiden tasolle.
Sitten kai minäkin voin puolustaa itseäni sen verran ja sanoa, että ketäään en ole herjnnut. En sanaakaan ole ketään sanonut rikolliseksi, varkaaksi saati sitten huoraksi. Ainoa pahin nimike mitä hänestä käytän taitaakin olla pahoinpitelijä. Siitä nimikkeestä hän ei kuitenkaan valitettavasti pääse ikinä eroon, jos hänet on tosiaan jo kerran todistettu syylliseksi pahoinpitelyyn. Kerran pahoinpitelijä, aina pahoinpitelijä, eikä tuo lause suinkaan tarkoita sitä, että henkilö toistaisi tekoaan. Se on nimike jota ei pysty poistamaan jos sitä on kerran aiheelliseksi katsottu annettavaksi.
Rikoksilla on vanhenemisaika, pelkkään sakkorangaistukseen tuomitseminen ei aiheuta edes rikosrekisterimerkintää. Miksi sitten vielä täällä sitä jankutat. 2003 tapahtunutta asiaa. Nyt eletään vuotta 2007. Tikulla silmään.
kuulostaa jo naurettavalta...
" Taidat olla joku Helin koulukaveri ym. -ruma, lihava, epäsuosittu??
Sinä olet mustamaalannut Heliä niin monessa viestissä, olen kerännyt viestejä, kelloaikoja ym. poliisille toimittamista varten. "
Itse yhdesti nostin kunnianloukkaussyytteen viesteistä(kun mulle vastaavasti kännykkääni haukkumaviestejä lähetettiin) ja poliisit suunnilleen nauro päin naamaa, ettei niillä ole aikaa, eikä niinkään mielenkiintoakaan setviä tollasia, vaan henkirikokset on kiireellisimpiä. Että puolustampa sen verran tätä joka Heliä mielestäsi pahasti "haukkui" niin että onnea ja paljon kärsivällisyyttä. Nimittäin itse prosessi kestää helpostikkin kaksi vuotta ja menetät luultavasti "kasvosi" syytteen tekemisessä ja sen liioittelussa.
HUOM! tämä on siis vain mun eli sivustaseuraajan mielipide ja vinkkinä; elä ota itseesi ja tee tästäkin rikostutkintaa. On niillä poliiseillakin tärkeämpää hommaa kuin kunnianloukkausjutut. Ja kun itse olet ollut myös "haukkuvana osapuolena".
Lainaten tekstin kohtaasi:
"Taidat olla joku Helin koulukaveri ym. -ruma, lihava, epäsuosittu??"
Että jospa nyt vähän rauhottuisitte ja keskittyisitte johonkin järkevämpään kuin riitelyyn.
Nimimerkillä. Kokemusta on, se on turhaa, ei kannata...
Luitko uusimman seiskan?
Lehtihän joutuu oikeuteen jos julkaisee jotain mikä ei ole totta. Seiskan on siis pakko tarkastaa kaikki vinkit. Miksi ne asiat eivät olisi totta?
Joo totta joka sana seiskassa, sieltäkö maailmankuvasi luot, tosifiksua ;-)
Tietääkseni Heli on jo niin iso tyttö, ettei hän voi mitenkään olla koulukiusaaja. Ja voi hellanlettas sentään, on se kamalaa jos jossakin joskus on joutunut tappeluun, hellanen mumala tentään.
Elinkautistako te siellä toteutatte, tehty mikä tehty ja kärsitty mikä kärsitty.
Aina noita kateellisia näkyy ilmaantuvan, olishan se vallan kamalaa, jos nyt joku Heli saisi 50 000. On täällä ihme ruikuttajia, katsokaa nyt peiliin ja paetkaa vuorille miettimään omia pikkutekosianne ja niistä saatuja rangaistuksia.
Sinäkin Liisa jouduit nurkkaan kun löit veljeäsi puukauhalla päähän, hyi mikä kauhea teko. Viikkorahat meni. Ei ikinä lottovoittoa sulle, ettet saa niitä takaisin monin kerroin. hyi hyi.
"voi voi sua pientä" vittu että kuulostat idiootilta,lapselliselta ja todella yksinkertaiselta ihmiseltä. voi voi kun sulle tulis joku urputtamaan ja turpaanvetelmään olisit varmast aivan erimieltä tästäkin asiasta,mutta annan sinulle rauhan aikuistua.
ihan keskenäs
älykkyysosamääräsi juuri, eikö sinusta ole muuhun, kuin luettelemaan äitisi elimiä.
no voi hellanlettas tua mee ny imeen äitylin tisulia!
Väkivaltaisuus ja koulukiusaaminen ovat pahoja asioita, joita ei saa hyväksyä.
Monen syyttömän ihmisen elämä on pilattu heihin kohdistuneella koulukiusaamisella ja väkivallalla, se on julmaa.
Tämä ei ole mitään leikkiä, eikä kilpailua, vaan nuo asiat on otettava sellaisina kun ne ovat. Totuus on niinkuin se on, sitä ei voi peittää.
Millainen on ihminen, joka puolustelee ja vähättelee pahoinpitelijää ja koulukiusaajaa?
Väärin se minustakin on että Heli on tuolla, sillä niin monet nuoret katsovat tuota ohjelmaa ja lukevat näitä keskustelupalstoja.
Mene noihin kouluihin ja kaduille valistamaan, mitä täällä paasaat. Minä sain turpaan koulussa ja kiusatuksikin tulin, kunnes latasin itse takaisin. Samoin joku joskus yritti rökittää mua raflan edustalla , en viitsinyt ottaa nekkuun, vaan latasin tyypiltä nenän poikki, jouduin sen kyllä maksamaan, muttei hävetä yhtään.
Se kalikka älähtää, johon kalikka kalahtaa.
En ollut tuo kirjoittaja, mutta vastauksesi oli todella kehittymättömän rääväsuun kimpaus.
Menisit hoitoon, väkivalta on paha asia!
Aina on meitä vahvempia, ja sitten teitä heikompia. Me vahvemmat jotka osaamme puolustaa itseämme myös pärjäämme. En tarkoita nyt mitään fyysitä kontaktia, vaan me pärjäämme myös yhteiskunnassa. Me emme ole nyhveröitä, emme alistu olosuhteisiin. Me olemme ikuisia voittajia, koska emme jää vuosikausiksi itkemään jotain kouluaikana saatua pikku pipiä.
Mitäs siitä, jos tänään tulee takkiin. Pyyhitään nutusta pölyt ja jatketaan uudelleen, pois alta nyhveröt.
Että itse BB:n tuottaja on jo tietoinen näistä asioista ja jos jotain rangaistavaa aikaisemmin on tapahtunut, se otetaan TAATUSTI huomioon koko ajan.
Kamerat valvoo, toivottavasti myös monitoreista seuraavat, jos jotain alkaa tapahtumaan (Jos kerran Heli on sitten väkivaltainen) uskon ja luotan, että joku menee väliin ja hoitaa mahdollisen vaaran pois talosta...
Minä kun en tiedä Helistä yhtään mitään, minä en voi myöskään häntä alkaa haukkumaan tai arvioimaan aiheesta VÄKIVALTAISUUS, mutta tiedän, että kanssakilpailijat ovat turvassa.
Heli lähtee ja kovaa talosta, jos se alkaa tuntua uhkalta muita kohtaan!
Oletkohan itse jossain suljetulla, jossa on kameravalvonta?
Herää jo tähän maailmaan.
kyllä usko hetkeäkään että Heli mitenkään muiden kilpailijoiden kimppuun kävisi tai mitään.. Kyllä Helillä nyt sen verran aivoja varmasti on.. Mielestäni on vain väärin olla kertomatta muille kilpailijoille, heillä on nimittäin oikeus tietää siitä sillä he kuitenkin asuvat Helin kanssa samankaton alla. En nimittäin usko että ihan kaikille kelpaa millainen kämppis tahansa.. En itse suostuisi asumaan esim. murhaajan taikka narkkarin kanssa.. Oli siitä rikoksesta kuinka pitkä aika tahansa.
tässä ketjussa on kyllä ihan täyttä asiaa sekä täyttä paskaa! totuus on (ihmiset jotka tuntee, tietää. vaikka olisikin kavereita!) että heli on osallistunut USEAMPAAN pahoinpitelyyn. ei vain teinivuosina. mutta tuskin se telkkarissa päälle käy, on sillä kuitenkin sen verran vielä osumista järkeä päähänkin jäänyt.