Hei te kaikki alakoululaisten vanhemmat! Olisin kiinnostunut kuulemaan onko lastenne kouluissa painiminen välitunnilla sallittu. Olen aivan ihmeissäni, kun lapseni koulussa on paini sallittua, kuitenkaan painimista ei seurata ja kaikki vanhemmat tiedämme, etteivät lapset muista painin tiimellyksessä noudattaa painin sääntöjä, vaan tulee potkimista ja napakoita nyrkiniskuja. Lisäksi koulussa ei ole minkäänlaisia rajoja, minkäikäinen lapsi saa painia esim. 1-luokkalaisen kanssa, vaikka kokoerot ovat lapsilla todella suuret. On tämäkin peruskoulutusta, opetetaan lapset käsirysyyn pienestä pitäen!
painiminen koulussa
15
2414
Vastaukset
- känny kauniiseen
käteesi ja pirauta lapsesi luokanvalvojalle. Näin ne asiat yleensä selviää.
- koulujen tilanteet
Ei ole sallittua missään koulussa painiminen. Lasten tarinat ovat usein liioiteltuja, mitä pienempi lapsi, sitä varmemmin hän saattaa kertoa myös huhupuheita.
MUTTA MUTTA. Jos tarina onkin tosi, niin onkohan syys siinä että kun opettajat vedetään liian tiukoille liian isojen ja ongelmaisten lasten kanssa, niin kaikenlaista ehtii tapahtua, kun opettajan silmä välttää. Voi olla, että valvojaopettaja on ollut paikkaamassa tapaturmaan joutunutta koululaista ja sillä välin toiset pistävät painiksi ennen kuin uusi valvoja ehtii hätiin.
Ei ole hyvä pelotella ketään, mutta voi jokainen pohtia, että ovatko kaikki isot koulut viimeisen päälle turvallisia siinä että ehtiikö aikuinen valvomaan joka nurkan taakse. Lapset itse kun eivät aina tee niin kuin sallitut ja ei sallitut asiat lupaisivat.
Olisi hyvä toimia ennen kuin vahinkoja sattuu joka tapauksessa eli kysy suoraan koululta asiaa.- painiopetusta
asiasta olen ollut koululle yhteydessä monta kertaa. Asia on niin että painiminen on ihan totta opettajien sallimaa eli sallittua tässä koulussa. Syyksi sanotaan sitä että lapset saavat jyrytä koulussa kun heillä ei ehkä ole kotona jyrykaveria. Koulu on pieni maaseutukoulu, ei mikään suuri kaupunkikoulu. Kyselenkin onko muissa kouluissa tällainen sallittua, kun minun mielestäni se ei saisi olla.
- joten miksi
painiopetusta kirjoitti:

sitä ei saisi välkillä harrastaa? Pelataanhan välkillä kontaktilajina jalkapalloakin.
Painin säännöt vain pitäisivät olla selvät, eikä tietenkään mitään nyrkkejä tai potkujaj mukaan. - Painipojan äiti
joten miksi kirjoitti:
sitä ei saisi välkillä harrastaa? Pelataanhan välkillä kontaktilajina jalkapalloakin.
Painin säännöt vain pitäisivät olla selvät, eikä tietenkään mitään nyrkkejä tai potkujaj mukaan.Poikani nelosluokkalainen on paininut kolmisen vuotta, kilpaileekin jo. Missään nimessä ei pitäisi sallia välitunneille, missä ei ole mattoa alla eikä kukaan katsomassa sallittuja otteita - tuskin opettajat edes tietävät niitä. Sattuisi nimittäin aika pahasti,jos esim poikani nappaisi jonkun kaverin niskalenkistä kiinni ja paiskaisi maahan.. puhumattakaan yliheitoista... Ei kouluun - koulupaini liikkatunnilla on asia erikseen.
- kuullut huhuja
painiopetusta kirjoitti:
asiasta olen ollut koululle yhteydessä monta kertaa. Asia on niin että painiminen on ihan totta opettajien sallimaa eli sallittua tässä koulussa. Syyksi sanotaan sitä että lapset saavat jyrytä koulussa kun heillä ei ehkä ole kotona jyrykaveria. Koulu on pieni maaseutukoulu, ei mikään suuri kaupunkikoulu. Kyselenkin onko muissa kouluissa tällainen sallittua, kun minun mielestäni se ei saisi olla.
jostain koulupainista, mutta en ole moiseen vielä törmännyt.
- erilaista?
Kyläkouluissa on elämä hieman erilaista kuin isommissa kouluissa. Olin sellaisessa töissä vähän aikaa avustajana. Oli sallittua mm. lumisota ja painiminen, mitkä nykyisellä, isommalla koululla ovat ehdottomasti kiellettyjä. Painimisessa oli sääntönä ettei saa lyödä tai potkia eikä repiä vaatteista. Jos valvoja huomasi tätä, paini loppui siihen. Ja siihen osallistuminen oli täysin vapaaehtoista, sitä ei opetettu. Joku opettaja selitti, että lapset muutenkin haluavat kokeilla voimiaan, näin se oli luvallista. Kukaan ei loukkaantunut, vanhemmat eivät valittaneet, pojat tiesivät kuka on "voimakkain". En nähnyt tässä mitään ongelmaa. Ehkä pienessä koulussa ilmapiiri on leppoisampi ja riitoja muutenkin tulee vähemmän, joten se ainakin silloin onnistui. En kyllä muista että isommat olisivat ekaluokkalaisten kanssa painineet.
- ei tiedä kaikkea
mitä koulussa saa tehdä ja mitä ei. Yritin kysellä pojaltani, saako painia. Vastaus oli:en tiedä. Kysyin myös oletko paininut, vastaus:olen. Vanhemmat ei tiedä eikä aina lapsetkaan. Oletko aivan varma, että paini on lapsesi koulussa luvallista? kannattaa ottaa opettajaan yhteyttä että asia tulee selväksi. Ja voithan kieltää oman lapsesi osallistumisen jos se on sallittua.
- Kyläkoululaisten äiti
Meidän pienessä kyläkoulussa on sallittua painiminen ja monet muutkin riehakkaat leikit. Tiettävästi niissä ei ole koskaan kukaan loukkaantunut. Itse en näe mitään syytä, miksi niitä ei koulussa voisi harrastaa, kun pojat harrastavat niitä kaiken vapaa-aikansakin. Mielestäni hienoa, että koulussa saa leikkiä jotain sellaista, mistä lapset oikeesti tykkää.
- kysely
on tosiaan hienoa että koulussa pätkitään kepillä ja potkitaan toisia jalkoväliin painimisen nimissä, todella hienoa on. Aloitin keskustelun kysyäkseni, onko muualla painiminen sallittua. Keskustelu meni ihan hakoteille, ainoastaan yksi vastaaja vastasi kysymykseen, kiitokset hänelle. Ilmeisesti Suomessa on siis kaksi koulua missä painiminen välkällä on sallittua.
- gallup-palsta
kysely kirjoitti:

Ainakaan tuollaisesta asiasta jota ei varmasti vahemmat edes tiedä jos oma lapsi ei osallistu. Ja mitä p:tä sinä asiasta täällä vaahtoat, soita heti aamulla opettajalle tai rehtorille, millaista paini teidän koulussa on. Nekään kun ei välttämättä tiedä, jos eivät näe. Varmaan kieltävät jos kuulevat. Vai oletko niitä ihmisiä, jotka eivät uskalla sanoa asiasta vaan räksyttävät takanapäin.Itse sanon aina kaikki vaivaavat asiat lapseni opettajalle, aina on kuunneltu.
- Kyläkoululaisen äiti
kysely kirjoitti:
on tosiaan hienoa että koulussa pätkitään kepillä ja potkitaan toisia jalkoväliin painimisen nimissä, todella hienoa on. Aloitin keskustelun kysyäkseni, onko muualla painiminen sallittua. Keskustelu meni ihan hakoteille, ainoastaan yksi vastaaja vastasi kysymykseen, kiitokset hänelle. Ilmeisesti Suomessa on siis kaksi koulua missä painiminen välkällä on sallittua.
painimisella kepillä pätkimistä tai potkimista, niin se toki ei ole sallittua meidänkään koulussa. Painiminen tarkoittaa mielestäni sitä, että pojat pyörivät maassa nurmikolla toisissaan kiinni, mutta tahallaan ei ketään satuteta. Ja sitä ainakin meidän pojat harrastaa kotonakin vapaa-ajallaan toistensa ja naapureiden kanssa ja kivaa on.
- LOL!
MITÄ VÄLIÄ VAIKKA PAINITAANKIN, EI SIINÄ MITÄÄN SATU! AINA TE ANHEMMAT LUULETTE TIETÄVÄNNE KAIKEN!!!!! TE ETTE ANNA LASTEN TEHÄ MITÄÄN JOS VAIN TULEE PIENI NAARMU!!! NAARMUJA TULEE JA JOKAINEN SAA AINAKIN KERRAN ELÄMÄSSÄÄN TURPAAN, OON JO ITE SAANU MUUTAMIA KERTOJA, JA MITÄÄN EI OLE SATTUNUT!!!!! EHKÄ VÄHÄN KIRPASEE, EI MUUTA!!!
Elä oma elämäs niinku tykkäät, anna muidenkin tehä niin....- Anonyymi
Lapselline
- IsoMursu
Ainakin omalla ala-asteellani opettajat järjestivät ns. "painiturnauksia" välituntisin. Pehmeällä nurmikentällä oli kaikilla hauskaa, kun isot ja pienet ottivat reilusti toisistaan mittaa. Välituntivalvoja oli tietenkin seuraamassa ettei vahinkoja satu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391