Minulla on aika itsepäinen esikoinen, ja nyt lähiaikoina on uhmaan tullut lisäväriä näin:
Hän väittää olevansa voittamaton, hän on meitä kaikkia vahvempi, hänelle ei voida mitään, lisämausteena myös tapellessa se että hän ei kerää enää minulle kukkia, hän ei rakasta minua ja hän muuttaa pois. Puhuminen ei pahemmin ole tähän mennessä auttanut, ymmärrän nuo uhkaukset ne nyt kuuluvat tähän ikäluokkaan kuulemma. Mutta
en voi käsittää vaan tiettyjä asioita. Minulla on 2 poikaa, esikoinen kohta 5 ja nuorin kohta 3. He kilpailevat joka asiasta, valojen sammuttamisesta tai oven avaamisesta jos nuorin ehtii ensin niin alkaa kova huuto esikoiselta miksi hän ei koskaan saa, sama pätee jos ruokapöydässä jos nyt esikoiselle annoin ensimmäisenä lautasen mutta nuorimmalle kaadoin ekana lasiin maidon niin alkaa valitus miksen minä koskaan saa? Tänään aamulla, poika halusi viedä tarhaan unilelun, sattumoisin se oli nuorimmaisen unilelu, yritin selittää että hän ottaa toisen että tämä toinen on nuorimmaisen käytössä ollut pitkään, ei tepsinyt vaan esikoinen aloitti kovan huudon. Tarhassa oli myöskin sattunut jotakin, häntä oli kielletty tekemästä jotakin jolloin hän sai kohtauksen jonka aikana häntä jouduttiin pakosti pitämään aloillaan, hän haukkui, tarhatätien mukaan uhkasi tappaa(poika itse kielsi tämän) Tämä hätkähdytti , olen pitäny kuria kotona, huomioin molempia poikia mutta mitä nyt seuraavaksi pitäisi tehdä? En halua että hän alkaa näin käyttäytymään muita ihmisiä kohtaan
Hän väittää olevansa voittamaton, hän on meitä kaikkia vahvempi, hänelle ei voida mitään, lisämausteena myös tapellessa se että hän ei kerää enää minulle kukkia, hän ei rakasta minua ja hän muuttaa pois. Puhuminen ei pahemmin ole tähän mennessä auttanut, ymmärrän nuo uhkaukset ne nyt kuuluvat tähän ikäluokkaan kuulemma. Mutta
en voi käsittää vaan tiettyjä asioita. Minulla on 2 poikaa, esikoinen kohta 5 ja nuorin kohta 3. He kilpailevat joka asiasta, valojen sammuttamisesta tai oven avaamisesta jos nuorin ehtii ensin niin alkaa kova huuto esikoiselta miksi hän ei koskaan saa, sama pätee jos ruokapöydässä jos nyt esikoiselle annoin ensimmäisenä lautasen mutta nuorimmalle kaadoin ekana lasiin maidon niin alkaa valitus miksen minä koskaan saa? Tänään aamulla, poika halusi viedä tarhaan unilelun, sattumoisin se oli nuorimmaisen unilelu, yritin selittää että hän ottaa toisen että tämä toinen on nuorimmaisen käytössä ollut pitkään, ei tepsinyt vaan esikoinen aloitti kovan huudon. Tarhassa oli myöskin sattunut jotakin, häntä oli kielletty tekemästä jotakin jolloin hän sai kohtauksen jonka aikana häntä jouduttiin pakosti pitämään aloillaan, hän haukkui, tarhatätien mukaan uhkasi tappaa(poika itse kielsi tämän) Tämä hätkähdytti , olen pitäny kuria kotona, huomioin molempia poikia mutta mitä nyt seuraavaksi pitäisi tehdä? En halua että hän alkaa näin käyttäytymään muita ihmisiä kohtaan
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!
Ei meillä ihan noin rajuja juttuja ole ollut, mutta samantapaista kylläkin. Tuo voittamattomuus on vain pienen miehen kasvukipuja, niissä kannattaa luovia. Siinä lähinnä pyritään myös voittamaan omia pelkoja. Kun on voittamaton, ei tarvitse pelätä mitään, ei edes sängyn alla olevia mörköjä eikä pimeää. =)
Noihin uhoiluihin (ei poimi kukkia jne..)suhtautuisin tyynesti; "No voi että. Kylläpä äitiä harmittaa, jos sinä et poimi minulle kukkia./ Ei se mitään, jos et rakasta minua. Minä kyllä rakastan sinua."
Meillä on työnjako isomman ja pienemmän välillä. Pienemmän oikeus on esim. laittaa astianpesukone päälle, viedä kattilat kaappiin jne. Isompi taas saa kunnian hoitaa sellaisia hommia mihin pienempi on vielä liian pieni. Rauha (jonkinlainen) näissä hommissa pysyy, kun minä kerron kuka tekee minkäkin homman. Meidänkin 5vee sanavarastoon on tullut ilmaus "Miksi minä en ikinä saa.." Ihan sama vaikka olisi vasta saanut. Silloin vaan tyynesti muistutan, että milloin viimeksi saanut ja lisään, että ei voi aina saada, muidenkin pitää saada, muutkin haluaa jne. Katsomaan asiaa muustakin kuin omasta napanöyhdästä käsin. Kovasti on välillä vaikeaa ymmärtää, että pienemmälläkin on omia leluja yms. joita hän ei saa kahmia itselleen, vaan ne ovat ensisijaisesti pienemmän. Mutta silloin palautan mieliin mitä kaikkea isommalla on.
Omalla johdonmukaisuudellasi saatte luovittua tämän aikakauden läpi. Tuo tarharaivari ja tappojutut unohda. Tarharaivarikin kertoo toisaalta vaan siitä, että lapsi kokee olonsa turvalliseksi tarhassa ja uskaltaa raivostua siellä. Ja kokee tarhatädit niin tärkeiksi, että yrittää teeskennellä ettei välitä niistä.
Meilläkin minä yritän aina selittää pojalle samoja mitä kirjoitit viestissäsi. Ja olen maininnut aina näihin uhkailuihin että äiti kyllä rakastaa jne. Ja osittain juuri siksi en ole vaivannu päätäni asialla on juuri se että äidille on turvallista raivota ja valittaa ja uhkailla, sitä vaan en tajunnut että kenties niin on myös tarhassakin. Kiitoksia viestistäsi, se piristi mieltä :D
Eiköhän me näistä 5vee pojista saada vielä ihan kunnon miehiä kasvatettua!