Kun siirryin ylä-asteelle minulla oli kaikki hyvin. Ystäviä oli paljon sekä oma paraskaveri.
Tihkuin itsevarmuutta ja olin valmis tutustumaan uusiin ihmisiin. Olen aina ollut tosi sosiaalinen ja tullut hyvin toimeen kaikkien kanssa. Nauroin paljon ja heitin läppää.
Kaikki pitivät minua kivana ja söpönä tyttönä.
Uusia kavereita tuli kasoittain, ja löysin heidän joukostaan itselleni yhden todella hyvän ysätävän. Olimme aika samanlaisia, ja myöhemmin meistä tuli parhaita kavereita. Kaikki tapahtui vain pikkuhiljaa ja "vahingossa." Entinen bestikseni tuli kai hieman mustasukkaiseksi ja koki jäävänsä varjooni kaverisuhteissa, koska olin kuulemma suositumpi kuin hän. Omasta mielestäni asia ei ollut niin, ainakaan ei ollut tarkoitus olla.
Uuden bestikseni kanssa meillä oli aina hauskaa ja näin jälkeenpäin ajateltuna ne taisivat olla elämäni parhaita hetkiä.
Eräänä päivänä 8. luokalla luokallemme tuli uusi tyttö. Kaikki olivat innokkaina tutustumassa häneen, minäkin. Bestiksenikin piti kovasti uudesta tytöstä, ja vietimme paljon aikaa kolmestaan. Jossain vaiheessa huomasimme uuden tytön kanssa että meissä on paljon yhteistä, ja tyttö tunnusti pitävänsä minusta enemmän kuin bestiksestäni. Hän sanoi sen myös suoraan bestikselleni kun heillä oli riitaa. Koitin tasapainoilla heidän välillään. Bestikseni tuli mustasukkaiseksi. Asiaa ei parantanut se, että aloitin uuden harrastuksen tämän toisen tytön kanssa ja vietimme paljon enemmän aikaa yhdessä.
Kesä kului mukavasti. Vietin aika paljon aikaa uuden tytön kanssa, mutta koitin järjestää aikaa myös muille kavereilleni ja eritoten bestikselleni. Huomasin kuitenkin että olimme hieman erkaantuneet toisistamme bestikseni kanssa. Koitin korjata tilannetta parhaani mukaan, mutta riitelimme entistä useammin ja sain kuulla bestikseni viettävän nykyään paljon aikaa entisen parhaankaverini kanssa.
9. luokan alettua kaikki kääntyi hitaasti ja varmasti helvetiksi. Entinen paraskaverini ja bestikseni olivat lyöttäytyneet yhteen. Heillä oli omat juttunsa ja salaisuutensa, joihin minä en kuulunut tai päässyt mukaan. Välillä he pyysivät minua mukaansa, mutta aina vain harvemmin. Lopulta vain silloin kun eivät saaneet ketään muutakaan. En halunnut väkisin änkeä heidän mukaansa, joten tyydyin viettämään aikaa sen toisen tytön kanssa.
Huomasin että kummatkaan heistä eivät taida enää olla kavereitani.
Pian ex-bestikseni alkoivat haukkua ja kiusata tätä kaverityttöäni, koska hän on aika tempperamenttinen luonne ja hänelle tuli riitaa tämän ensimmäisen bestikseni kanssa joka oli muuttunut "kovikseksi."
Ei aikaakaan kun kiusalliset kysymykset, kuiskailut ja vittuilut alkoivat koskea myös minua. Meille ei enää riittänytkään paikkoja luokkalaistemme yhteisestä pöydästä, meitä ei pyydetty ryhmätöihin eikä mihinkään muuallekkaan.
Mietin että mitä helvettiä.
Yhtenä välituntina menin juttelemaan ex-bestiksilleni ja kysyin mikä on vialla. He sanoivat että eivät jaksa kuunnella kaverityttöni tyhmiä puheenaiheita tai muutenkaan siedä häntä silmissään. He käskivät minun valita heidän ja ystäväni välillä!
Enhän minä sellaista voinut tehdä!
Samalla he kutsuivat minut järjestämiinsä bileisiin. Menin. Siitä alkoi tämä perusteinielämä, kokeilin alkoholia, kokeilin tupakkaa. Tutustuin vähän ihmisiin, joiden kanssa he olivat alkaneet liikkua. Heidän uuteen juopporinkiinsä, siis.
Pakostakin jätin tämän "epäsuositun" tytön seuran vähän vähemmälle, josta hän loukkaantui.
En kuitenkaan välittänyt. Hetkessä olin muuttunut kiltistä pikkutytöstä pinnalliseksi teiniksi.
Eräs perjantai-ilta olin todellä kännissä, ensimmäiset kunnon kännini oikeastaan. Oma vikani, tiedän. Käyttäydyin nolosti ja tein erittäin typeriä juttuja. Ex-bestikseni suuttuivat minulle. Pyytelin anteeksi ja luulin asioiden olevan kunnossa. Kun seuraavaksi suunniteltiin biletysiltaa, kysyin luonnollisesti että voinhan tulla messiin.
Vastattiin kyllä myöntävästi. Eräs poika kuitenkin antoi minulle 40 % viinaa ja ns. "juotti" minua. Olin jälleen kännissä ja tein aika typeriä juttuja. Ja taas jouduin lepyttelemään ystäviäni ja pyytelemään anteeksi sekä häpeämään käytöstäni.
Jonkin ajan kuluttua kuulin, että minusta liikkui huhuja. Kuulemma ängen aina väkisin heidän mukaansa ja sitten olen aina kännissä ja huora ja vaikka mitä. No kukakohan ne huhut oli laittanut liikkeelle? Tämä ensimmäinen bestikseni tietysti, tämä "kovis."
Hän oli alkanut inhota minua. Enkä käsittänyt miksi. Mielistelin häntä ja toista ex-bestistäni minkä kerkisin päästäkseni heidän kanssaan hyviin väleihin, turhaan.
Syyn inhoon kuulin myöhemmin: tämän "kovistytön" ex-poikaystävä johon hänellä oli vielä tunteita, olikin ihastunut minuun. lisäksi olin kuulemma ollut niin nolo kännisenä että olin nolannut heidätkin siinä samassa.
Koko 9.luokkani oli painajaismainen. Alamäkeä oli loputtomiin. Kaikki kaverini olivat alkaneet syrjiä ja haukkua minua. Itkin joka ilta itseni uneen, lintsasin koulusta ja lopetin syömisen lähes kokonaan. Kammosin sosiaalisia tilanteita ja minusta tuli sulkeutunut. Pelkäsin ihmisiä.
Inhosin itseäni. Minua alettiin haukkua myös anorektikoksi ja vaikka miksi luunrangoksi, joka ei todellakaan helpottanut tilannettani. Halusin vain olla rauhassa, yksin. Äitini koitti auttaa, mutta hääsin hänetkin aina pois. Suunnittelin itsemurhaa. Sain ahdistuskohtauksia jolloin itkin hysteerisesti ja hakkasin itseäni.
Äitini älysi että kaikki ei ollut kunnossa.
Minulla todettiin masennus, ja sain loppu lukuvuoden lomaa koulusta.
Ex-bestikseni kuulivat mitä olivat tehneet minulle käytöksellään, ja pyytelivät anteeksi tekstiviesteillä. En ikinä vastannut niihin viesteihin. Päätin etten koskaan anna anteeksi sitä että he jättivät minut yksin ja laittoivat minut kokemaan kaiken tämän tuskan.
Onneksi eräs läheinen ystäväni auttoi minut yli tästä kaikesta, ilman häntä en varmaan olisi selvinnyt. Hän on nykyään parasystäväni, enkä vaihtaisi häntä pois mistään hinnasta. Pikku hiljaa olen saanut myös itsetuntoni ja elämäniloni takaisin. Vaikka vieläkään se ei ole entisellään.
Tapahtuneesta on nyt siis 2 vuotta.
En oikeastaan tiedä mikä tämän jutun pointti oli.
Halusin vain purkaa tämän jollekkin ja antaa varoittavan esimerkin. Itse olen aina ollut melkein liian kiltti ihminen kaikille, sellainen helposti hyväksikäytettävä. Sanon teille että älkää ikinä mielistelkö ketään tai taipuko kenenkään tahtoon, olkaa oma itsenne. Jos ei halua että toiset kävelee ylitse, täytyy nousta pois lattialta. Sitä minä en ikinä älynnyt.
Tihkuin itsevarmuutta ja olin valmis tutustumaan uusiin ihmisiin. Olen aina ollut tosi sosiaalinen ja tullut hyvin toimeen kaikkien kanssa. Nauroin paljon ja heitin läppää.
Kaikki pitivät minua kivana ja söpönä tyttönä.
Uusia kavereita tuli kasoittain, ja löysin heidän joukostaan itselleni yhden todella hyvän ysätävän. Olimme aika samanlaisia, ja myöhemmin meistä tuli parhaita kavereita. Kaikki tapahtui vain pikkuhiljaa ja "vahingossa." Entinen bestikseni tuli kai hieman mustasukkaiseksi ja koki jäävänsä varjooni kaverisuhteissa, koska olin kuulemma suositumpi kuin hän. Omasta mielestäni asia ei ollut niin, ainakaan ei ollut tarkoitus olla.
Uuden bestikseni kanssa meillä oli aina hauskaa ja näin jälkeenpäin ajateltuna ne taisivat olla elämäni parhaita hetkiä.
Eräänä päivänä 8. luokalla luokallemme tuli uusi tyttö. Kaikki olivat innokkaina tutustumassa häneen, minäkin. Bestiksenikin piti kovasti uudesta tytöstä, ja vietimme paljon aikaa kolmestaan. Jossain vaiheessa huomasimme uuden tytön kanssa että meissä on paljon yhteistä, ja tyttö tunnusti pitävänsä minusta enemmän kuin bestiksestäni. Hän sanoi sen myös suoraan bestikselleni kun heillä oli riitaa. Koitin tasapainoilla heidän välillään. Bestikseni tuli mustasukkaiseksi. Asiaa ei parantanut se, että aloitin uuden harrastuksen tämän toisen tytön kanssa ja vietimme paljon enemmän aikaa yhdessä.
Kesä kului mukavasti. Vietin aika paljon aikaa uuden tytön kanssa, mutta koitin järjestää aikaa myös muille kavereilleni ja eritoten bestikselleni. Huomasin kuitenkin että olimme hieman erkaantuneet toisistamme bestikseni kanssa. Koitin korjata tilannetta parhaani mukaan, mutta riitelimme entistä useammin ja sain kuulla bestikseni viettävän nykyään paljon aikaa entisen parhaankaverini kanssa.
9. luokan alettua kaikki kääntyi hitaasti ja varmasti helvetiksi. Entinen paraskaverini ja bestikseni olivat lyöttäytyneet yhteen. Heillä oli omat juttunsa ja salaisuutensa, joihin minä en kuulunut tai päässyt mukaan. Välillä he pyysivät minua mukaansa, mutta aina vain harvemmin. Lopulta vain silloin kun eivät saaneet ketään muutakaan. En halunnut väkisin änkeä heidän mukaansa, joten tyydyin viettämään aikaa sen toisen tytön kanssa.
Huomasin että kummatkaan heistä eivät taida enää olla kavereitani.
Pian ex-bestikseni alkoivat haukkua ja kiusata tätä kaverityttöäni, koska hän on aika tempperamenttinen luonne ja hänelle tuli riitaa tämän ensimmäisen bestikseni kanssa joka oli muuttunut "kovikseksi."
Ei aikaakaan kun kiusalliset kysymykset, kuiskailut ja vittuilut alkoivat koskea myös minua. Meille ei enää riittänytkään paikkoja luokkalaistemme yhteisestä pöydästä, meitä ei pyydetty ryhmätöihin eikä mihinkään muuallekkaan.
Mietin että mitä helvettiä.
Yhtenä välituntina menin juttelemaan ex-bestiksilleni ja kysyin mikä on vialla. He sanoivat että eivät jaksa kuunnella kaverityttöni tyhmiä puheenaiheita tai muutenkaan siedä häntä silmissään. He käskivät minun valita heidän ja ystäväni välillä!
Enhän minä sellaista voinut tehdä!
Samalla he kutsuivat minut järjestämiinsä bileisiin. Menin. Siitä alkoi tämä perusteinielämä, kokeilin alkoholia, kokeilin tupakkaa. Tutustuin vähän ihmisiin, joiden kanssa he olivat alkaneet liikkua. Heidän uuteen juopporinkiinsä, siis.
Pakostakin jätin tämän "epäsuositun" tytön seuran vähän vähemmälle, josta hän loukkaantui.
En kuitenkaan välittänyt. Hetkessä olin muuttunut kiltistä pikkutytöstä pinnalliseksi teiniksi.
Eräs perjantai-ilta olin todellä kännissä, ensimmäiset kunnon kännini oikeastaan. Oma vikani, tiedän. Käyttäydyin nolosti ja tein erittäin typeriä juttuja. Ex-bestikseni suuttuivat minulle. Pyytelin anteeksi ja luulin asioiden olevan kunnossa. Kun seuraavaksi suunniteltiin biletysiltaa, kysyin luonnollisesti että voinhan tulla messiin.
Vastattiin kyllä myöntävästi. Eräs poika kuitenkin antoi minulle 40 % viinaa ja ns. "juotti" minua. Olin jälleen kännissä ja tein aika typeriä juttuja. Ja taas jouduin lepyttelemään ystäviäni ja pyytelemään anteeksi sekä häpeämään käytöstäni.
Jonkin ajan kuluttua kuulin, että minusta liikkui huhuja. Kuulemma ängen aina väkisin heidän mukaansa ja sitten olen aina kännissä ja huora ja vaikka mitä. No kukakohan ne huhut oli laittanut liikkeelle? Tämä ensimmäinen bestikseni tietysti, tämä "kovis."
Hän oli alkanut inhota minua. Enkä käsittänyt miksi. Mielistelin häntä ja toista ex-bestistäni minkä kerkisin päästäkseni heidän kanssaan hyviin väleihin, turhaan.
Syyn inhoon kuulin myöhemmin: tämän "kovistytön" ex-poikaystävä johon hänellä oli vielä tunteita, olikin ihastunut minuun. lisäksi olin kuulemma ollut niin nolo kännisenä että olin nolannut heidätkin siinä samassa.
Koko 9.luokkani oli painajaismainen. Alamäkeä oli loputtomiin. Kaikki kaverini olivat alkaneet syrjiä ja haukkua minua. Itkin joka ilta itseni uneen, lintsasin koulusta ja lopetin syömisen lähes kokonaan. Kammosin sosiaalisia tilanteita ja minusta tuli sulkeutunut. Pelkäsin ihmisiä.
Inhosin itseäni. Minua alettiin haukkua myös anorektikoksi ja vaikka miksi luunrangoksi, joka ei todellakaan helpottanut tilannettani. Halusin vain olla rauhassa, yksin. Äitini koitti auttaa, mutta hääsin hänetkin aina pois. Suunnittelin itsemurhaa. Sain ahdistuskohtauksia jolloin itkin hysteerisesti ja hakkasin itseäni.
Äitini älysi että kaikki ei ollut kunnossa.
Minulla todettiin masennus, ja sain loppu lukuvuoden lomaa koulusta.
Ex-bestikseni kuulivat mitä olivat tehneet minulle käytöksellään, ja pyytelivät anteeksi tekstiviesteillä. En ikinä vastannut niihin viesteihin. Päätin etten koskaan anna anteeksi sitä että he jättivät minut yksin ja laittoivat minut kokemaan kaiken tämän tuskan.
Onneksi eräs läheinen ystäväni auttoi minut yli tästä kaikesta, ilman häntä en varmaan olisi selvinnyt. Hän on nykyään parasystäväni, enkä vaihtaisi häntä pois mistään hinnasta. Pikku hiljaa olen saanut myös itsetuntoni ja elämäniloni takaisin. Vaikka vieläkään se ei ole entisellään.
Tapahtuneesta on nyt siis 2 vuotta.
En oikeastaan tiedä mikä tämän jutun pointti oli.
Halusin vain purkaa tämän jollekkin ja antaa varoittavan esimerkin. Itse olen aina ollut melkein liian kiltti ihminen kaikille, sellainen helposti hyväksikäytettävä. Sanon teille että älkää ikinä mielistelkö ketään tai taipuko kenenkään tahtoon, olkaa oma itsenne. Jos ei halua että toiset kävelee ylitse, täytyy nousta pois lattialta. Sitä minä en ikinä älynnyt.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla sama juttu, yläasteelle siirtyessä kaikki on hyvin. Jouduin eri luokalle kuin silloinen paras ystäväni, mutta se ei kamalasti haitannut.
Ajan kuluessa huomasin, etten saa ainoatakaan uutta ystävää uudesta luokasta, kaikilla oli jo ala-asteella syntyneet omat piirit. Olin jatkuvasti jotenkin ulkopuolinen, en kuitenkaan kiusattu.
8-luokalla sitten tuli helvetti. Paras ystäväni suuttui minulle jostain, syytä hän ei ole kertonut vielä tänäkään päivänä. En ollut tehnyt hänelle mitään. Nyt myöhemmin epäilen ettei mitään syytä koskaan ollutkaan, se ihminen vain nautti riidankylvämisestä. Hän teki saman tempun muutamaa vuotta myöhemmin toiselle kaverilleen, joten käsitin ettei vika todellakaan ollut minussa. Hän mm. valehteli että kaverin poikaystävä olisi yrittänyt iskeä häntä, siis yritti erottaa parhaan kaverinsa tämän poikaystävästä! Kun temput eivät onnistuneet, hän pisti välit poikki.
Tämä ihminen sitten levitti minusta valheita omien luokkakavereideni keskuuteen, jotka lakkasivat puhumasta minulle. Samoin kaikki puolitutut parilta muulta luokalta. En voinut ymmärtää, kaikki tuntui NIIN epäreilulta! En ollut tehnyt mitään, eikä kukaan suostunut kertomaan miksei puhu minulle!
Sinnittelin sitten yläasteen läpi muiden kavereiden voimalla, onneksi niitä oli 3. Mutta kaikki eri luokilla ja alemmilla luokka-asteilla, joten ei se koulunkäyntiä helpottanut.
Olen varma, että tämä on vaikuttanut sosiaalisiin taitoihini todella paljon. Puolitoista vuotta koulussa, puhumatta juuri mitään. Näin jälkeenpäin en tajua miten selvisin siitä menettämättä järkeäni.. kiitän siitä niitä muutamaa ihmistä, jotka eivät kääntäneet selkäänsä minulle.
Se tässä on jännää, että minua ei varsinaisesti kiusattu. Minulle ei vain puhuttu, ja minua välteltiin. No, melkein yhtä hirveää se on kuin haukkumisen kuuntelu.
Jeps käyn viimmeistä vuotta ala-asteella..Kun ekan kerran menin kuoluun minulla oli paljon kavereita..sitten kun menin 3 luokalle niin sitten alkoi tulla niitä outoja porukoita.. minulla muutama hyvä kaveri..Noh sitten menin 5 luokalle löysin hyvän kaverin 6 luokalta olimme parhaita kavereita kunnes se kaveri meni yläasteelle..itsekkin sitten meni 6 luokalle jossa on edelleen ja koulu menee päin helvettiä..tämä entinen paras kaverini on ehkä jo unohtanut minut enkä kehtaa enään pitää hänelle mitään yheteyttä..nämä muut 6 luokkalaiset puhuu pelkkää paskaa minusta kokoajan..Minua ei enään kutsuta mihinkään.. saan olla yksinäni järjestätä jne..paras kaverini on tällä hetkellä vain yksi ainut tietokone..ennen kävimme porukalla kaupungissa hengailemassa nyt ei enään missään..
Vituttaa tämmöne juttu..mitähän sitten yläasteella varmaa hakaan mutki siellä vaa kuoliaaks..noh pääsen ainaki tästä helvetillisestä elämästä..Olen siis poika..Kukaan ei ole pitäny minuun mesessä/kännykällä puoleenvuoteen mitään yhteyttä..
Enkä toivo tästä viestistä minkään laisia negatiivisiä vastauksia.