Pulauttelu

Meillä 2kk tyttö pulauttelee välillä muutaman tunninkin päästä ruokaulusta ja pulju on vettä, ei maitoa, vettä ei kuitenkaan 0le saanut. Onko muilla tällästä? Sylissä kun naama minuunpäin pyörittää päätään kuin herhiläinen ja ähkii. mistähän moinen?
2253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meidän tyttö oli todella kova puklailemaan pienestä pitäen. Saattoi puklailla koko syöttövälin ja joka syötön päälle todella reilusti. Ja tosiaan parin tunnin päästä ja unien jälkeen tuli ihan sellaista kirkasta puklua. Kyseltiin asiasta aina neuvolassa ja lääkäriltä, mutta sanoivat vain, että pitää koittaa röyhtäyttää kunnolla. No, puklua tuli vaikka kuinka röyhtäytti. Kolmen kuun lääkärintarkastuksessa lääkäri arveli, että voi olla lievää refluksia ja kokeillimme närästyslääkettä, mutta ei ollut apua meillä. Loppui vasta kun alkoi mennä kiinteiä. Vieläkin puklailee reislusti silloin tällöin, mutta kirkasta puklua ei enää juuri tule.

Siis ainakaan meidän tapauksessa ei oltu neuvolassa huolissaan kirkkaasta puklailusta. Ja ihan normaalisti on meidän tyttö kasvanut.

Äänestä

ajan kova pulauttelemaan ja tosiaan niitä kirkkaitakin pukluja joskus. Neuvolassa oltiin sitä mieltä,että ihan mahanesteitä,ei vaarallista. Siis meillä oli niitä kirkkaita pukluja harvoin,ei edes joka päivä.
Nyt tyttö 4.5 kk ja maissivellin aloituksen jälkeen pulauttelu vähän vähentynyt ja kirkkaita pukluja ei ole tainnut tulla ollenkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä vain kirjoitti:

Meillä 2kk tyttö pulauttelee välillä muutaman tunninkin päästä ruokaulusta ja pulju on vettä, ei maitoa, vettä ei kuitenkaan 0le saanut. Onko muilla tällästä? Sylissä kun naama minuunpäin pyörittää päätään kuin herhiläinen ja ähkii. mistähän moinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu