http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1185924
Vaan ei kertonut meille. Kyseessä oli vuokrahuutokauppojen alkaminen ja oluen hinnan korotus. Nämä siis kolahti tuhnun sosiaalietuuksiin.
Vaan ei kertonut meille. Kyseessä oli vuokrahuutokauppojen alkaminen ja oluen hinnan korotus. Nämä siis kolahti tuhnun sosiaalietuuksiin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Uppia.
10 vuodessa moni asia ei ole muuttunut:
Tuhnu on tuhnu edelleen, Katainen ajaa omistavan luokan asioita ja keskiolut on edelleen tarkoituksella halpaa. (ettei tuhnut nouse vastarintaan)
Katainen/Vanhanen meni laskemaan tuloveroja juuri pahimpaan nousukauteen, vaikka siinä olisi ollut hyvä paikka tuhota valtion kirstuun vyörynyt ylimääräinen verotulo velkojen poiskuoletuksiin. Nyt sitten veroja ollaan jatkuvasti kiristämässä kun laskukausi pitkittyy, ja vielä juuri kulutuksen, siis kaikenkin tavaran ja palvelujen verottaamista kauttalinjan on nytkin juuri korotettu, kun yleistä alvia nostettiin. Lisäksi tähän päälle paniikissa leikataan julkisen puolen menoja.
Tässä se nähdään julkisen vallan rooli, se ei toimi talouden tasaajana, vaan se on omalta osaltaan vielä vahvistamassa bisness-syklejä ja jopa generoikin niitä.
Katainen on kaiken sössinyt väärin ,siis tämä herra jota muulit nämä ikivelkaiset palvoivat ja palvoovat.
Niin monesti ,,,,niin monesti minä toivoin kataisen varautuneen tulevaan.
Ihmettelin ja lopulta tajusin kataisen olevan poika joka ei nää kauas. Lääkkeeni on kataiselle.
Poistumme välittömästi eu:sta veroja emme nosta vähä osaisille vaan kevennämme hiukan,alkoholin ja tupakan veroja nostetaan tuntuvasti.
Voisimme nostaa hetkellisesti veroja että päästää pois kivuttomasti muitten määräyksien alta.
Olen valmis maksumiheksi jos eu:lähdetään,mutta en ole valmis maksamaan jos sielä pysytään,maksakoon katainen ja urpilainen itse.
Alkoholin ja tupakan veroja ei kovin paljon voi nostaa tai verotulot alenevat ja kulutus lisääntyy! Kyllä nykyiselläkin hintatasolla on sisämaassakin helposti saatavilla tupakkakartonkeja ja viinapulloja, joissa tuotemerkkiä lukuunottamatta tekstit on kyrillisin kirjaimin tai Suomenlahden eteläpuolisilla kielillä. Tämä pimeä myynti ja salakuljetus vain kasvaa, jos veroja nostetaan. Siinä sivussa kulkee usein muutakin verotonta ja jopa täysin laitonta tavaraa, kuten huumeita, steroideja, laittomasti tuotuja lääkkeitä jne. Pimeään pulloon kaupan päälle joku mukava ilmaisnäyte kokeilunhaluiselle teinille ja se on menoa. Pimeä myynti ei tunne aukioloaikoja eikä ikärajoja, joten parempi kun haittaverot pidetään maltillisina.
Pankit pankit pankit,ne veivät taas nähtävästi velkaisen suohon.
Tämän tiesi kaikki Katainen salaili ja tämä tulee nyt ikivelkaiselle kuin iskuvasten kavoja.
Eli lainat kostaa julmasti muuleja.
Me palaamme samaan missä olimme 1990 lamassa, on muuleilla aivoja millä käsitää tätä,ei varmasti ole,me upotaan suohon ja sieltä ei nousta,nyt tarvitaan nokiankaltainen nostaja,ja sellainen joka ei hipsi ulkomaille karkuun veromaksusta.
Näinä päivinä tulee suurmiljardööri sorroskin itkemään.Maailman pörssit järkkyvät.
Todennäköisesti pankit eivät sano julkisuuteen samaa, mitä he ovat minulle sanoneet. Taloustilanteessa on nyt jotain samaa kuin kaksikymmentä vuotta sitten”, Kauppalehti siteeraa Kataista.
Luki taitaa tietää enemmän kuin katainen jo ennen kataista.Tästä on asuntojen hintojen palstalla pyyteettömästi varoittanut.
Pankien mukaan, lukekaa nyt tarkkaan suomeen tulee lama.
"Todennäköisesti pankit eivät sano julkisuuteen samaa, mitä he ovat minulle sanoneet."
Joo en minäkään julkisesti sanoisi samaa kuin mitä olen foliohatulle heitellyt.