Vanhempien käyttöopas

Mitä parhainta kesäloman alkamista.
Päätin kirjoittaa tämän koska itse hyödyin "taktiikastani" aikoinaan. Eli miten tulet toimeen vanhempien kanssa!
No ensinnäkin pohjustus: Tiedän että on erilaisia perheitä ja vanhempia, mut aina voi yrittää. Sen minkä tajuamiseen mulla meni hetki aikaa (oman kasvamisen ja itsenäistymisen tohinassa) että minä olen tullut vanhemmistani ja minä olen heidän lihaa ja verta mistä näin äkikseltään vois päätellä et melko rakas heille siis olen. Eli aina täytyy muistaa miten paljon pelkoja vanhemmilla liittyy lapsiinsa ja miltä heistä tuntuu kun ilmoitat että "lähden provinssirockiin liftaamalla" Ja se miten typerältä tuntuu katsoa vierestä kun semmonen ihminen ketä rakastaa tekee virheitä jotka olisi ollut estettävissä!
Vanhemmilla on neuvoja ja niitä ei haluaisi kuunnella kun "minä itte" mutta tiiättäkö kuinka hullulta se näin vanhempana (24v) tuntuu kun yhtäkkiä ne kaikki jutut alkaa kuulostaa järkevältä. Että kannattaa ne kuunnella (vaikkei ihan niin toimisikaan)ovathan he eläneeet jo kohtuu kauan ja varmasti on jo kokemuksia takataskussa. Mutta sitten itse aisiaan. Eli nyt olet ymmärtänyt sen miksi vanhemmat ovat huolissaa sinusta, ja ovat kiinnostuneita elämästäsi. (juu ja jotkut hiukka liikaaki.. toiset taas liian vähän). Siis vanhemmat haluaa tietää mihin mennet, kenen kanssa, miksi, millon tulet takaisin ym. ensinnäkin kun samassa taloudessa asutaan niin sehän on selvyys että asukit tietää toistensa menoista että ei tarvitse hermostua. Mieti itse jos jompi kumpi vanhemmista sanois joko kerta ulos mennessään että "meen tyyppien kans paikkoihin, tuun joskus" no olispa mukavaa. Eli jos et halua vanhempien täsmä kysymyksiä: Kerro kaikki! Suorastaan hukuta heidät tietotulvaan. Suurinpiirtein mitä sinulla on laukussasi ja monta kertaa vaihdoit paidan ennen lähtöä! Kun kuitenkin he haluavat vain tietää että olet turvassa. Kerro kenen kanssa menet ja minne, mitä teette ja ym. Uskokaa tai älkää se toimii. Mutta nyt se tärkein: ÄLÄ VALEHTELE! siitä kun jäät kiinni se on menoa! Loppujen lopuksi vanhemmat oppivat luottamaan sinuun enemmän ja enemmän. Annat heille (totuuden mukaisen) kuvan siitä että pärjäät ja että sinulla ei ole salattavaa. Mitä enemmän salaat ja olet salamyhkäinen sitä ennemmän vanhempia kiinnostaa mitä puuhaat. Jos vanhempasi eivät tiedä ketä kaverisi ovat on heidän hankala antaa sinun mennä kun eivät tiedä minkälaisessa seurassa liikut. Tutustuta kaverisi vanhempiisi. "Tässä on maija ja pekka. Pekan isä on palomies ja maijan äiti sairaanhoitaja." Siinä on jo heille pohtimista pitkäksi aikaa kuka kenenki tuttu ja kalakaveri ja ym. mitä enemmän otat heitä mukaan elämääsi sitä vähemmän heidän tarvii sinne "tungetella". Jos vanhemmista tuntuu etteivät he tunne sinua, on luottaminen hankalaa.
Mutta ennen kaikkea muista rehellisyys.
Toivottavasti auttaa, minua auttoi kovasti, teini aika meni iloisesti :)
3284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...sepäs oli hyvin sanottu! :)

Äänestä

Odotanpa innolla, että pian pääsen tuon typerän holhouksen alta.

Minä kerron, mitä kerron, milloin kerron. Ja sitä vähemmän vain kerrron, mitä enemmän painostetaan.
Onneksi se ei voi pian enää vedota huoltajuuteensa, halutessaan tunkea nenäänsä sinne minne sitä ei haluta. =P

Äänestä
  • No niin, kylläpä se kuulostaa tosiaan siltä, että olet pian täysi-ikäinen. "Minä kerron, mitä kerron, milloin kerron." Ajatteleppas toisen kerran. Josko siitä ajatus vähän muuttuisi, niin kuin PIAN TÄYSI-IKÄISELLÄ luulisi muuttuvan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lucy kirjoitti:

Mitä parhainta kesäloman alkamista.
Päätin kirjoittaa tämän koska itse hyödyin "taktiikastani" aikoinaan. Eli miten tulet toimeen vanhempien kanssa!
No ensinnäkin pohjustus: Tiedän että on erilaisia perheitä ja vanhempia, mut aina voi yrittää. Sen minkä tajuamiseen mulla meni hetki aikaa (oman kasvamisen ja itsenäistymisen tohinassa) että minä olen tullut vanhemmistani ja minä olen heidän lihaa ja verta mistä näin äkikseltään vois päätellä et melko rakas heille siis olen. Eli aina täytyy muistaa miten paljon pelkoja vanhemmilla liittyy lapsiinsa ja miltä heistä tuntuu kun ilmoitat että "lähden provinssirockiin liftaamalla" Ja se miten typerältä tuntuu katsoa vierestä kun semmonen ihminen ketä rakastaa tekee virheitä jotka olisi ollut estettävissä!
Vanhemmilla on neuvoja ja niitä ei haluaisi kuunnella kun "minä itte" mutta tiiättäkö kuinka hullulta se näin vanhempana (24v) tuntuu kun yhtäkkiä ne kaikki jutut alkaa kuulostaa järkevältä. Että kannattaa ne kuunnella (vaikkei ihan niin toimisikaan)ovathan he eläneeet jo kohtuu kauan ja varmasti on jo kokemuksia takataskussa. Mutta sitten itse aisiaan. Eli nyt olet ymmärtänyt sen miksi vanhemmat ovat huolissaa sinusta, ja ovat kiinnostuneita elämästäsi. (juu ja jotkut hiukka liikaaki.. toiset taas liian vähän). Siis vanhemmat haluaa tietää mihin mennet, kenen kanssa, miksi, millon tulet takaisin ym. ensinnäkin kun samassa taloudessa asutaan niin sehän on selvyys että asukit tietää toistensa menoista että ei tarvitse hermostua. Mieti itse jos jompi kumpi vanhemmista sanois joko kerta ulos mennessään että "meen tyyppien kans paikkoihin, tuun joskus" no olispa mukavaa. Eli jos et halua vanhempien täsmä kysymyksiä: Kerro kaikki! Suorastaan hukuta heidät tietotulvaan. Suurinpiirtein mitä sinulla on laukussasi ja monta kertaa vaihdoit paidan ennen lähtöä! Kun kuitenkin he haluavat vain tietää että olet turvassa. Kerro kenen kanssa menet ja minne, mitä teette ja ym. Uskokaa tai älkää se toimii. Mutta nyt se tärkein: ÄLÄ VALEHTELE! siitä kun jäät kiinni se on menoa! Loppujen lopuksi vanhemmat oppivat luottamaan sinuun enemmän ja enemmän. Annat heille (totuuden mukaisen) kuvan siitä että pärjäät ja että sinulla ei ole salattavaa. Mitä enemmän salaat ja olet salamyhkäinen sitä ennemmän vanhempia kiinnostaa mitä puuhaat. Jos vanhempasi eivät tiedä ketä kaverisi ovat on heidän hankala antaa sinun mennä kun eivät tiedä minkälaisessa seurassa liikut. Tutustuta kaverisi vanhempiisi. "Tässä on maija ja pekka. Pekan isä on palomies ja maijan äiti sairaanhoitaja." Siinä on jo heille pohtimista pitkäksi aikaa kuka kenenki tuttu ja kalakaveri ja ym. mitä enemmän otat heitä mukaan elämääsi sitä vähemmän heidän tarvii sinne "tungetella". Jos vanhemmista tuntuu etteivät he tunne sinua, on luottaminen hankalaa.
Mutta ennen kaikkea muista rehellisyys.
Toivottavasti auttaa, minua auttoi kovasti, teini aika meni iloisesti :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu