tupakasta

Mieheni kaksi murrosikäistä poikaa, 14 ja 15 -vuotiaat jäivät kiinni tupakasta. Olemme jo hetken huomanneet että he vievät myös talouskassasta rahaa, pari euroa kerralla. Olen sanonut asiasta pojille ja ovat luvanneet lopettaa. Ongelma on että kukapa muu pojille ostaisi tupakkaa kuin - niiden oma äiti!! Äiti jätti pojat ja lähti toisen miehen matkaan toiselle puolelle suomea ja nyt parin vuoden päästä on alkanut näköjään hyvitellä hylkäämistään. Saavat kuulemma myös olutta äitinsä luona. Ja pienimmälle on sanottu että ei kerrota sitten iskälle tästä.
Täytyy nyt vain katsoa sivusta kuinka pojat polttaa, ja ottavat luvatta rahaa.. kun kerran äitin mielestä asia on ihan cool ja sopii murrosikäisille.
Tiedän ettei sille voi mitään, tupakoi ne kuitenkin, mutta pitääkö aikuisten hyväksyä ja vielä oikein ostaa sitä tupakkaa. Neljätoistavuotias on kuitenkin lapsi.
Turhauttaa ja ottaa päähän
1262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tää on 8v vanha, silti ei sovi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiteepuoli kirjoitti:

Mieheni kaksi murrosikäistä poikaa, 14 ja 15 -vuotiaat jäivät kiinni tupakasta. Olemme jo hetken huomanneet että he vievät myös talouskassasta rahaa, pari euroa kerralla. Olen sanonut asiasta pojille ja ovat luvanneet lopettaa. Ongelma on että kukapa muu pojille ostaisi tupakkaa kuin - niiden oma äiti!! Äiti jätti pojat ja lähti toisen miehen matkaan toiselle puolelle suomea ja nyt parin vuoden päästä on alkanut näköjään hyvitellä hylkäämistään. Saavat kuulemma myös olutta äitinsä luona. Ja pienimmälle on sanottu että ei kerrota sitten iskälle tästä.
Täytyy nyt vain katsoa sivusta kuinka pojat polttaa, ja ottavat luvatta rahaa.. kun kerran äitin mielestä asia on ihan cool ja sopii murrosikäisille.
Tiedän ettei sille voi mitään, tupakoi ne kuitenkin, mutta pitääkö aikuisten hyväksyä ja vielä oikein ostaa sitä tupakkaa. Neljätoistavuotias on kuitenkin lapsi.
Turhauttaa ja ottaa päähän

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu