Parisuhe

Tämä on oikeastaan jonkinmoinen synninpäästö.
Olen seurustellut 4 vuotta naiseni kanssa ja tämän ajan sisällä olen yhä enemmän ja enemmän päässyt yli seksuaalisista rajoitteistani ja olen muutenkin oppinut pitämään itsestäni enemmän kuin ennen.
Nyt huomaan helpommin flirttailevani ja haaveilevani muista naisista kuin omastani.
Ja haluan vielä selventää että seksuaalisia rajoitteita tarkoittaa lähinnä avoimuutta, mistä pidän ja mitä haluan tehdä kumppanilleni,ei siis mitään sen kummempaa, friikimpää=)
Kaiken kruunaa vielä se että naiseni on erittäin tarkka ja täsmällinen miten asiat sängyn puolella hoidetaan.
Tämä asia tietysti vaan pahentaa kiusausten voluumia. Kiusaukset ovat täysin ja ainoastaan seksuaalisia. Pitäisikös siis hankkia itselleen fuckbuddy,että saisi "purkaa" itseään?
Olen puhunut mielihaluistani naiselleni, mutta hän ei ota kuuleviin korviinsa.
Naiseni on muuten kaikin puolin ihana minulle,siksi en vieläkään ole suostunut eroamaan tästä syystä.
Seksi on silti tärkeää suhteessa ja kyllä meillä seksiä onkin, mutta olenko vaan liian itsekäs halujeni kanssa?
Tuntuu että jään kaikesta kivasta paitsi.
81391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

mahtaa tarkoittaa tämä:
Kaiken kruunaa vielä se että naiseni on erittäin tarkka ja täsmällinen miten asiat sängyn puolella hoidetaan.

???klo 16.31 haluan laueta?

Mikähän sun mielihalut sitten olisi jota haluaisit toisen naisen kanssa toteuttaa?
jos et koe olevasi tyydyttävässä suhteessa niin ??

Äänestä

ajatus siitä, millaista seksin pitäisi olla. Yritä keskustella vielä hänen kanssaan ja kerro miltä sinusta tuntuu ja että asia on sinulle tärkeä. Minusta ei pidä hankkia muita suhteita. Jos ei millään kuviot onnistu yhteen, niin eroaa mieluummin. Tosin ei kai seksi voi niin tärkeä asia olla, että se ratkaisee muuten hyvän ja pitkän suhteen, vai voiko?

Äänestä
  • Minun mielestäni seksi on tärkeää suhteessa. Vaikka sitä olisi kerran puolessa vuodessa niin se kuuluisi olla sellaista että kumpikin on omalla sarallaan tyytyväinen.
    En siis ole mikään seksinhimoinen akka joka ei saa vaan tarpeeksi.
    Laatu siis ,ei määrä.
    Tietysti kun jo vuosia yrittänyt vaan elää asian kanssa niin, että kaikissa suhteissa puolensa,hyvät ja huonot.
    En mä halua erota. Ei mulla ole mitään sitoutumis-ongelmia.
    Mutta olen puhunut asioista suoraan, vaikka en nyt ihan siihen tyylin että: Anna tai jätän!
    Miksi mun pitäisi uhkailla?
    Pilaisi viimeistään minunkin fiilikset kun tietäisin, että antaa mun "toteuttaa" itseäni vain pakon alaisena.
    Pelkään että petän jos tilaisuus vain antaisi myöden.
    Haluan enemmän kosketella,viedä hommaa.
    En todellaan halua muuta mielihyvää vaan nauttia antamastani mielihyvästä.

    Äänestä

  • Clarissa29 kirjoitti:

    Minun mielestäni seksi on tärkeää suhteessa. Vaikka sitä olisi kerran puolessa vuodessa niin se kuuluisi olla sellaista että kumpikin on omalla sarallaan tyytyväinen.
    En siis ole mikään seksinhimoinen akka joka ei saa vaan tarpeeksi.
    Laatu siis ,ei määrä.
    Tietysti kun jo vuosia yrittänyt vaan elää asian kanssa niin, että kaikissa suhteissa puolensa,hyvät ja huonot.
    En mä halua erota. Ei mulla ole mitään sitoutumis-ongelmia.
    Mutta olen puhunut asioista suoraan, vaikka en nyt ihan siihen tyylin että: Anna tai jätän!
    Miksi mun pitäisi uhkailla?
    Pilaisi viimeistään minunkin fiilikset kun tietäisin, että antaa mun "toteuttaa" itseäni vain pakon alaisena.
    Pelkään että petän jos tilaisuus vain antaisi myöden.
    Haluan enemmän kosketella,viedä hommaa.
    En todellaan halua muuta mielihyvää vaan nauttia antamastani mielihyvästä.

    pitää olla tyytyväinen, jos sitä kerran on, ei kai sitä muuten jaksa ollenkaan harrastaa. Jos halutaan aivan eri asioita, eikä millään saada sovittua, niin en tiedä mitä muuta voi enää kuin erota tai elää platonisessa suhteessa. Ei toista saa tietenkään painostaa, se ainakin aiheuttaa eron heti. Eikä kai kukaan ole uhkailua ehdottanutkaan ratkaisuksi, sehän olisi ihan mieletöntä!

    Äänestä

tutuksi itsensä kanssa aikuisemmalla iällä niin voi käydä niin että haluaa etsiä rajansa myös seksuaalisuutensa suhteen.

Monesta syystä on voinut joutua tähän tilanteeseen. On voinut elää hyvin nuoresta parisuhteessa ja vaikka eron tai puolison kuoleman jälkeen on uppotilanteessa aikuisella iällä, vapautuu tutustumaan itseensä ja aivan kuin aloittamaan nuoren elämänvaiheesta uudelleen. Samantyyppisessä tilanteessa kai ovat ns myöhäisheränneet homoseksuaalit.

Kun tuo uusnuoruus iskee päälle voi jo olla parisuhteessa eikä ollenkaan 'huonon' kumppanin kanssa. Hyvä lähtökohta olisi itse ensin rohkaistua kertomaan mietteistään kumppanille ja silllä tavalla helpottaa omaa tilannetta ja suhdetta. Estää parisuhdekriisin synty ja harhaluulo, että ero on edessä ja ainoa vaihtoehto. Tilanne ei pääse riistäytymään muihinkaan salassa pidettäviin ratkaisuihin.

Rakastavassa suhteessa varmasti voidaan käsitellä mietteet ja mahdolliset toiveet, mitä tehdä. Jos ylensä mitään pitää tehdä sen jälkeen kun saa painostavaa asian purettua mielestä pyörimästä. Kaikkien fantasioiden ja salaisimpienkin haaveiden ei aina tarvitse rikkoa olevaa. Vouihan tilalle tulla itsevarmuutta ja suhteeseen lujitusta ja vipinää.

Äänestä
  • Ihmisillä on niin erilaisia elämänvaiheita takanaan. Harvat ymmärtävät muunlaista elämänkulkua kuin omansa kaltaista.

    Äänestä

  • Uskollisuus on suhteen perusta ja puhuminen edellytys jatkuvuudelle. Jos petät ja vaikenet jäät yksin.

    Äänestä

tajuan niin partnerisi on tyytyväinen seksiinne.
eikö HÄN ole itsekäs jos ei ota sua kuuleviin korviin?

yksipuolinen tyytyväisyys suhteessa ei toimi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Clarisssa29 kirjoitti:

Tämä on oikeastaan jonkinmoinen synninpäästö.
Olen seurustellut 4 vuotta naiseni kanssa ja tämän ajan sisällä olen yhä enemmän ja enemmän päässyt yli seksuaalisista rajoitteistani ja olen muutenkin oppinut pitämään itsestäni enemmän kuin ennen.
Nyt huomaan helpommin flirttailevani ja haaveilevani muista naisista kuin omastani.
Ja haluan vielä selventää että seksuaalisia rajoitteita tarkoittaa lähinnä avoimuutta, mistä pidän ja mitä haluan tehdä kumppanilleni,ei siis mitään sen kummempaa, friikimpää=)
Kaiken kruunaa vielä se että naiseni on erittäin tarkka ja täsmällinen miten asiat sängyn puolella hoidetaan.
Tämä asia tietysti vaan pahentaa kiusausten voluumia. Kiusaukset ovat täysin ja ainoastaan seksuaalisia. Pitäisikös siis hankkia itselleen fuckbuddy,että saisi "purkaa" itseään?
Olen puhunut mielihaluistani naiselleni, mutta hän ei ota kuuleviin korviinsa.
Naiseni on muuten kaikin puolin ihana minulle,siksi en vieläkään ole suostunut eroamaan tästä syystä.
Seksi on silti tärkeää suhteessa ja kyllä meillä seksiä onkin, mutta olenko vaan liian itsekäs halujeni kanssa?
Tuntuu että jään kaikesta kivasta paitsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu