Vaimo ei voinut enää vastustaa kiusausta!

petetty

Olimme vaimoni kanssa urheiluseuran juhlissa. Ensin tietysti syötiin ja juotiin. Loppuillasta oli tanssia ja muuta ohjelmaa. Myös vaimoni ex-mies oli paikalla ja pian hän hakikin Minnan tanssimaan. Mies läppi tanssiessaan aivan estotta vaimoani takapuolesta ja siitä suuttuneena lähdin ilmeisesti itsekkin tanssimaan.

Seuraava havaintoni Minnasta oli kun näin hänet tanssilattiaa ympäröivän katsomon puolella suutelemassa entistä miestään Harria. Samalla ha suuntasivat katsomon taakse, tanssin kappeleen loppuun ja lähdin perään. Huomasin tatamille johtavan oven olevan auki. Tatami oli kuitenkin tyhjä, mutta sen takana olevasta punttisalista kuului ääniä.

Käveli punttisalin ovelle ja näin pimeästä huoneesta hyvin punttisalille. Minnan pikkuhousut olivat riisuttu samoin Harrin housut olivat polvissa. Harri kannatteli Minnaa seinää vasten ja nai tätä nopeilla ja pitkillä vedoilla. Välillä kulli tuli kokonaan ulos Minnan pillusta kunnes Harri survoi sen kahvaa myöten sisään. Lopulta Harri työnsi kalun pohjaan asti ja antoi lastin suihkuta sisään.

Minna totesi kohta Harrille, että oli ehkä kannattanut käyttää ehköisyä kun minulle on se aika kuukaudesta. Tähän Harri totesi, että eiköhän se nahjus hoida nämäkin kuin sen edellisenkin minun mukulan. Harri totesi vain perään, että olihan sinun kanssa hienoa asua vahinko vain että siitä ei muuten tullut mitään. Kaipaan kuitenkin näitä hetkiä kanssasi mitä meille tarjoituu enää liian harvoin. Onneksi on näitä vanhempainiltoja ja muita tilanteita missä voimme tehdä toisenme tyytyväisiksi.

Minnan vastasi Harrille hymyllä todeten, että eiköhän oteta tästä kerrasta kaikki irti kaivaen Harrin pitkän ja veltostuneen kalun esiin alkaen ahnaasti imemään sitä.

6

26611

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olikohan

      Harrilla isokin kyrpä??? Seisoiko sinulla kun katselit ja kannattelit aisaa?? Mitä sanoit vaimolle, kun näit hänet sen jälkeen?? Onko vaimollasi ja "sinulla" kaksi lasta??

    • nahjus

      ja aisankannattaja.

    • -Jurpo-

      Mikä on "kahva"? Ja miten kannatellaan seinää vsten? Ja mistä sä tiedät, että työnsi pohjaan asti?

      • pornoa, niin..

        ..tiedät kuinka seinää vasten kannatellaan. Se on helppoa ;)


    • HÖPSIStääää

      "olis ehkä kannattanu käyttää ehkäisyä kun mulla on se aika kuukaudesta" - "se aika kuukaudesta" tarkoittaa kuukautisia, ja kuukautisten aikana on pienin mahdollisuus tulla raskaaksi, joten silloin nimenomaan voi naida ilman ehkäisyä jos ei halua ns."seurauksia". tokkopa sulla lapsia on kun et tiedä milloin on "se aika kuukaudesta" ja milloin "se toinen aika kuukaudesta". Et varmaan tiedä edes miten lapsia tehdään.

    • Anonyymi

      Juu Harri osaa nuolla ja naida.. Puhun kokemuksesta vuodesta98 salarakas Harri mulla... Huhhuuhh🥰🥰🥰🥰🥰🥰❤️❤️❤️💖💖😍🥰🥰😋😋😋😛😛😛😜😜😜😋😋😙😙🤩🤩😍😍🥰🥰🥰🥰💞💞💞💞💞💞💞💞💞💓💓💓💓🧡🧡🧡🧡🧡🧡💓💓💓💗💖💖💝💝💘💕💟❣️❤️🧡🧡💓💗

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1024
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      589
      861
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      644
    Aihe