taas ompi yksi yksinäinen perjantai- ilta, miksei kukaan mua huoli :(
taas perjantai- ilta...
huokaus.......
101298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Moi!
Moni muukin viettää perjantai-iltansa kotona, osa vapaasta tahdostaan ja osa pakosta. Itse kuulun tähän välimaastoon. Välimaastoon siksi, että minulla ei ole kavereita saatika sitten ystäviä, joiden kanssa lähteä ulos. En kuitenkaan tiedä, haluaisinko väkisinkään lähteä ulos ihmisten kanssa, keiden tekemisistä ja menemisistä en edes välitä tai ole kiinnostunut. Minusta on siis parempi olla kotona ja istua loppuilta dataamassa.
Itsekin olen aikanaan syyllistynyt siihen virheeseen, että tein siitä itselleni ongelman ja vaivuin itsesääliin. Itsesääliin vaipuminen ei ole kuitenkaan tarpeen silloin, kun tietää, että vika ei ole itsessä vaan muissa. Tällä en nyt tarkoita sitä, että pitäisi syyttää 100-prosenttisesti muita siitä, että ei ole kavereita, mutta olen lukenut jostain, että kaverittomuus on erittäin harvoin kokonaan omaa syytä.
Ja mitäkö sitten siellä ulkona tekisi? Monien 15-16-vuotiaiden nuorten illat kuluvat yleensä alkoholin nauttimisen merkeissä, usein ulkona. Tästä seuraa usein häiriökäyttäytymistä, ilkivaltaa ja muita ongelmia, enkä tiedä, onko tuo nyt kovinkaan järkevä tapa viettää iltaa, kun koti-iltakin on vaihtoehto. Toki kavereiden kanssa voi ja pitääkin pitää hauskaa ilman päihteiden käyttöä ja monet niin tekevätkin, sitä en kiistä! Pitää vaan katsoa, missä seurassa liikkuu.
T: Synkopoppi
Voi vittu sun kanssa:D hah hah hah hah
Että voisi lähteä tuonne ulos joidenkin kans. Esim. kun nyt jo ikääkin sen verran että voisi lähteä baariin, on jotkut luokkakaverini kyselleet oonko käyny jo baarissa.
Heitin kerran sitten ihan vain vitsillä että en varmaan ole niin mielenkiintoista seuraa ja nauroin vielä päälle. Siihen vain totesi heistä yksi: "Kyllä siellä baarissa aina joitain tuttuja on"
Niin ehkä, mut ois kiva lähtee ihan jonku kans sinne iltaa viettää, kun että lähtisi yksinään.
Niin vaan on jo perjantai- illat viime keväästä menny kotona oleskellessa, välillä se on harmittanu, välillä ei.
Ja enpä mä niin "baari kärpänen" ole, että sinne ois pakko lähtee, ei mua ees kiinnosta olla pahemmin humalas. Joskus kyl otan, mut sopivasti.
Toisin kuin moni mun ikäinen käy siellä jopa viikolla ja sit kerrotaan omista sähellyksistä.
Mut eipäs nyt aleta synkistellä, vaikka tässä vaiheessa vielä kotona lojuiltas. Kyllä varmasti myöhemmäs elämän vaihees sitten alkaa tulla näitä rientoja jos ei vielä.
Tai sitten aletaan me "yksinäiset" tavata ja lähetään keskenään perjantai- iltaa viettämään ;D
Mielelläni lähtisin mutta kun kukaan ei pyydä. Eikä kyl tunnu kovin hyvältä et ite kysys ku ei mua varmaa huolittas mukaan.
Vois joku kysyy jos joku mut mukaan haluis ottaa, vaan ku ei ni ei :/
Niin tämä tällainen yksinäisyys on tosiaankin ikävä asia, eikä sitä toivoisi kenellekään. Ei minuakaan ole koskaan pyydetty muiden kanssa ulos tai muualle. Koulusta tulon jälkeen en poistu kodin seinien sisältä muuten, kuin silloin kun lähden harrastuksiin tai muualle vastaavien menojen merkeissä.
Ensimmäisillä luokilla en saanut koskaan kutsuja syntymäpäiville, vaikka kaikki muut aina saivat. Päätin, että en kutsunut koskaan koulusta ketään muitakaan, kun kerran minuakaan ei oltu vaivauduttu kutsumaan. Tiedä sitten, kuinka järkevä päätös tuokin aikanaan oli.
Kun pienenä 5-6-vuotiaana olin aikanaan päiväkodissa ja eskarissa, kaverisuhteet pelasivat siinä, missä muillakin ikäisilläni. Kutsuja syntymäpäiville ja muualle tuli siinä missä kaikille muillekin. Kun sitten menin kouluun, tilanne jotenkin muuttui. Oli harvinaista, että itse menin alemmilla luokilla kenenkään luokse kylään ja harvemmin minunkaan luonani kukaan kävi. Kävin tosin muutamalla kaverilla kylässä, mutta jotenkin homma ei vaan pyörinyt samalla tavalla kuin muilla.
Kun on koko ikänsä ollut suht. yksin koulussa, kynnys juttelemaan menemiselle kasvaa koko ajan. Saatan kyllä yrittää jutella ihmisille esimerkiksi esittämällä jonkin arkisen kysymyksen. Jostakin syystä keskustelu ei kuitenkaan lähde rullaamaan eteenpäin sillä tavalla, kuin se lähtee kaikilla muilla.
Kun siirryin yläasteelle, minulla oli hirvittävän suuret odotukset tuleville kaverisuhteille. Olin jo kuudennen luokan aikana alkanut hiljalleen tolkuttaa itselleni, että kun menen seiskalle, kaverittomuus olisi kohdaltani historiaa ja kaikki pelaisi, kuten muillakin. Kaikki muutkin suhtautuivat tähän asiaan yhtä positiivisesti ja optimistisesti, ja olin jo lähes vakuuttunut. Ehkä alitajunnassani kyti kuitenkin pieni epäilyksen poikanen, mene ja tiedä.
Kun sitten siirryin yläasteelle, oli vastassa valtava pettymys. Kuvittelin, että pääsisin porukoihin mukaan samalla tavalla kuin muutkin, eli kuin itsestään. Myös silloinen kouluavustajani oli sitä mieltä, että lähtisin välitunnille kaveriporukassa, kunhan aikaa oli kulunut. Ihmettelin tätä asiaa ja minun käskettiin etsiytyä muiden luokse. No tästä ei ollut juuri apua ja pakko sanoa, että tilanne ei ala-asteelta muuttunut, kuin ehkä vähän paremmaksi. Nyt ysille mentyäni olin jo haudannut kaikki toiveet uusista kavereista, koska tiedän aivan hyvin, että jos en samojen ihmisten kanssa pysty solmimaan ihmissuhteita kuluneen kahden lukuvuoden aikana, ei se onnistu nytkään.
Totesinkin jo edellisessä kirjoituksessani, että täydellinen kaverittomuus on erittäin harvoin omaa syytä. Minäkään en tee tästä poikkeusta vaan syynä on mitä ilmeisemmin näkövammani joka aiheuttaa sen, että minulla on koulussa henkilökohtainen avustaja ja joudun mm. käyttämään valkoista keppiä. En kuitenkaan käsitä, mikä ongelma se muka on? Järjessäni tai ajattelutoiminnassani ei nimittäin ole vikaa ja näön puuttumisen lisäksi olen muuten täysin terve.
Tekstistäni tuli nyt huomattavasti pitempi ja polveilevampi, kuin oli alkujaan tarkoitus. Toivottavasti joku kuitenkin saa siitä jotakin iloa tai hyötyä.
T: Synkopoppi
Synkooppi, sinun laittamasi teksti oli kiva lukea. Kiitos! :)
Itselläni oli aika paljon kavereita päiväkodissa, vaikka ensimmäisenä vuonna minua siellä kiusattiin. Kun alkoi peruskoulu, en muista olisiko minua kutsuttu kovin monen synttäreille, mutta sain kavereita luokaltani ja kutsuin luokkalaisiani synttäreilleni, vaikka siellä eivät kaikki minua kutsuneetkaan.
Koko ala-asteen minulla oli aika paljon kavereita, lähinnä yksi samalta luokalta, joka asui samassa talossa ala-asteen ensimmäiset 3 vuotta ja sitten muut, jotka olivat läheltä, naapurista.
5 luokan aikaan sitten asiat muuttui, joinakin viikonloppuina olin parin luokkakaverini kanssa ulkona ja kuljeskeltiin jossain, mutta sitten kevät puolella he katosivat, eikä sitten enää ala-asteen viimeisellä luokalla kamalasti kyselty lähtisinkö johonkin.
Ehkä yksi syy oli siihen, kun luokalleni tuli uusi oppilas jolla ei ollut paljoa kavereita ja soitteli sitten aina minulle voinko olla. Mutta kun persoonani on/oli sellainen, etten kauaa jaksanut aina hengailla yhden tyypin kanssa, saatoin valehdella joskus etten voi olla. Nyt se harmittaa, ehkä tilanteeni olisi eri jos olisin aina lähtenyt hänen mukaan :(
Yläasteella menin ihan uudelle luokalle, missä kyllä oli joitakin tuttuja ala-asteelta, muttei semmosia jotka olisivat minun kanssa olleet.
Sinä vuonna sosiaaliset suhteet kärsivät, eristäydyin kokonaan luokasta, ja vaikka sen vuoden jälkeen vaihdoin luokalle, missä oli paljon enempi niitä tuttuja, jotka olivat luokallani ala-asteen viimeisinä vuosina, oli heillekin uusien oppilaiden kesken kuitenkin tullut jo niin syvät kaverisuhteet, että lähinnä poukkoilin porukoista toiseen :/
No siinä sitten jotenkin mentiin se yläaste loppuun ja nyt tällä hetkellä ollessani toista vuotta lukiossa olen saanut hyviä ystäviä samoilla tunneilla olevista muista opiskelijoista, mutta en näe heitä vapaa- ajalla, mikä olisi kyllä ihan kiva, mutta tuntuu että heillä on sitten aivan omat juttunsa.
Se olisi sinällään kyllä ihan kiva, kun niin kasvaisi ystäväpiirinikin :)
Ihmettelen kyllä (jos tähän horoskoopit otetaan mukaan :D) kun horoskoopistani on sanottu ettei sen merkin kanssa tule aika pitkäksi. Niin on vaan mulla pari ystävää. Ja aion sentään pitää heistä kiinni, vaikka enempikin olisi kiva saada niitä ystäviä.
Kun silloin peruskoulussa sitten tuli paljon kavereita ja tottui jo siihen, niin nyt tavallaan, vaikka ei päällisin puolin siltä tunnu, niin syvällä sisimmässäni varmasti kumminkin kaipaan sitä, että olisi enempi ystäviä, kuin vaan ne nykyiset kaksi.
Vaikka koulussa huomaan olevani tosi sosiaalinen, (juttu lentää jne :D)
jotenkin ei ole kumminkaan helppo mennä juttelemaan jos kuvitellaan että pitäisi alkaa jutella täysin vieraalle ihmiselle, siltä tuntuu.
Tämän sanoin sillä, jos jollekin tämän luettuaan tulee pakkomielle sanoa
"miksi et vain mene ja hanki lisää kavereita?!"
No mitä sitten teen vapaa- ajalla kun ei ole paljon ystäviä?
No jos puhutaan mitä oli kesälomalla. Tykkään liikkua pyörällä, joten aurinkoisina päivinä saatoin ajaa maantiellä yhteensä 40km, jos tuli innostus lähteä liikkeelle :) Ja matkustelin sitten ympäri suomea :) Kävin myös kavereideni luona ja oli hauskaa :D
Näin sitten koulu aikaan, viikonloppuisin katon telkkua tai olen koneella. Arkena kumminkin on niin pitkiä päiviä, että kun on päivän aikana tulleet läksyt saanu tehtyä, saatan katsoa telkkaria ja sitten myöhemmin olla mesessä :D
Ja ne kaverit mitä mulla on, näen toista heistä yleensä aina lomilla, kun asuu vähän kauempana. Toinen sitten melkein 20km päässä, niin häntä näen sitten joinakin viikonloppuina ja lomilla.
Kun vielä syksyllä on niin lämmin, että voisi lähteä ulos, niin saatan silloinkin lähteä liikkeelle pyörällä ja ajaa taas 40km :D
Samoin on sitten keväällä kun alkaa olla todella lämmin.
Viime talvena aloin käydä lenkillä, varmaan tänäkin talvena :)
Ai olenko nou laiffi, enkö sosiaalinen?
No en mielestäni ainakaan nou laiffi, sosiaalinen kyllä!
Tämä on vain mun elämän tilanne, ainakin nyt. Niin kuin varmaan tekstistäni kävi ilmi, olisi kiva toki saada uusia kavereita joiden kanssa lähteä vapaa-ajalla pitämään hauskaa.
Mutta kun nyt ainakin tilanne on tämä, niin sitten on. Ehkä se vielä muuttuu, ehkä ei. Mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen näinkin :)
no vittu sniif
uuuuuu! Uusin viesti täällä oli jopa vuonna 2007! eiköhän hänen elämän tilanteessa ole muuttunut jo moneen kertaan tosta vuodesta 2002, jossu
No omasta kokemuksesta voin kertoa, että olen käynyt täällä Suomi24:ssä vuodesta 2005, enkä ole päässyt elämässä paljoa eteenpäin.
Tämä meni ohi aiheen. Onhan se mukavan romanttista ajatella, että näillä ihmisillä on ehkä nykyään asiat paremmin.
Aloitusviestihän on vuodelta 2007. Tuo yksi viesti ei siis voi olla kirjoitettu vuonna 2002, vaan päiväysmerkinnän syynä lienee jokin Suoli24:n takkuaminen.
Ja kuten jo todettiin, ei voi olettaa että kaikilla aina menisivät asiat huonosta parempaan. Minulla ei ollut ystäviä vuonna 2005 ja vielä vähemmän nyt vuonna 2010 ei edes minkäänlaista jutteluseuraa.