Tehkää lapsia

Vaikka lapsenteko on vastenmielistä puuhaa, tarvitaan paikkakunnalle lisää jälkikasvua. Etenkin sivukylille saisi syntyä nykyistä enemmän lapsia. Aika masentavaa, kun taas joudutaan puuhaamaan kouluverkon vähentämistä. Paremmin oli ajat ennen, oliko silloin pystyvämpää porukkaa. Ei taida pojat olla isiensä eikä tytöt äitiensä veroisia...
14839
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

ruosteessa,kun tuommoisia toisille ehottelet.eikä se lapsenteko niin kauhean vastenmielistä ole päin vastoin.

Äänestä

vielä yritettävä, kun ei ne nuoret saa mitään aikaseksi.

Äänestä

työt laitetaan pätkiksi ,ei satu kohdalle mieluisaatyötä ,
-marempi on pyöräyttää lapsi saa olla kotona muutamanvuoden.
ajat voi olla paremmat myöhemmin,ehkä kysyntää työn tekiöistä.

Äänestä
  • Oltas tehty paljon lapsia mutta luoja ei antanu kun pari lasta,mutta odotetaan milloinka saadaan lasten lapsia toivottavasti saadaan paljon.

    Äänestä

  • Jopas oli nerokasta, pinnari.

    Äänestä

Kristilliset arvot hukassa. Kirkoissa jumalatonta menoa enkä tarkoita tällä suinkaan naispappeutta. Vaan sitä että tullakseen nyky-yhteiskunnassa hyväksytyksi, on kirkko ruvennut harrastamaan homoutta. Kaikki mikä on "kivaa" sallitaan hyväksytyksi tulemisen ja suvaitsevaisuuden nimissä.
Homous, olkoonkin sallittu ja lainvoimainen olotila, on kuitenkin luonnonvastainen ilmiö. Eihän kaksi samaa sukupuolta olevaa voi lisääntyä.

Tänne tarvitaan nyt lestadiolaista ajattelua. Ja paljon!
Kumit sun muut härpäkkeet vex ja eikun hommiin. Kyllä Luoja huolen omistaan pitää.

Äänestä
  • Ainakin hyvä puoli on se, ettei siinä suhteessa tule pölvästejä lisää.

    Äänestä

van ei ukko suostu. kyl kyrpii..oisin valmis äidiksi.

Äänestä

viisas ukko - kun lapsia hankki .
vanhemilta katkeaa siivet .on koko päiväistä työyä täysi-ikään asti.
ne vaativat ohjausta ja kasvatusta .se puoli ei tapahdu itsestään.
muiden hoidettavaksi niitä ei kannate tehdä.ei isovanhenpienkaan jos he ei erikseen pyydä että alkavat hoitamaan toisen kierroksen.on se vaan sen verran työläs juttu.

Äänestä

On siinä venakko tehnyt tavanomaiset.
Vaaditaan tekemään uusi talo ennenkuin pukille.
Onhan se isäksi tulo tuolla iällä tietenkin mahdollista, mutta on siinä muitakin mahdollisuuksia.
Näin siis Kuhmossa, miksei Suomussalmellakin.

Äänestä
  • pitävät huolen, että lapsille ei riitä liiemmälti aikaa. Siksi ei ole järkevää, että lapsen molemmat vanhemmat ovat työiässä. Eläkeläismiehet ovat käyttämätön voimavara lasten hoidossa. Eläkeläisukko laittaa lapset aamulla kouluun ja on iltapäivällä odottamassa välipalan kanssa ja auttaa läksyjen teossa. Naisimmeinen voi käydä töissä ja luoda vaikka uraa niin halutessaan.
    Pienten väestökatoisten eläköityvien kuntien pitäisi nyt reagoida ja tukea tällaista toimintaa, niin saataisiin valtionosuuksia kunnan kassaan. Venäjältä ja muistakin halpamaista roudattaisiin parhaassa iässä olevia naisia "hoivatyöhön ja marjan poimintaan" ja vietäisiin ne eläkeläisten tansseihin. Kyllä luonto hoitaa loput. Tätä hanketta eteenpäin kehittelemään pitäisi mielestäni hommata Paavo Lipponen. Jos hän suinkin lastenhoidolta joutaa...

    Äänestä

  • Jospa Rasputin on käynyt auttamassa.

    Äänestä

Pölvästi, ei enää veronmaksajille lisää kuluja. Entinen väki on muuttanut pois. Suomussalmella ja koko Kainussa suunta on sama.

Paremminkin tänne tarvitaan sellaisia työpaikkoja, joihin tulee väkeä muualta töihin.

Äänestä

kuka keksii tuottavan idean ,jolle olisi kysyntää .kyllä tekijöitä riittää.kilpailu on tänäpäivänä niin kovaa .että ei hepposin idoin pärjää .
ja kallista on työ tuottaminen.
päätäjille järkeä kuntatalouden hoidossa.
ei ne suuret TULOT vaan pienet MENOT.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tähän pitäjään kirjoitti:

Vaikka lapsenteko on vastenmielistä puuhaa, tarvitaan paikkakunnalle lisää jälkikasvua. Etenkin sivukylille saisi syntyä nykyistä enemmän lapsia. Aika masentavaa, kun taas joudutaan puuhaamaan kouluverkon vähentämistä. Paremmin oli ajat ennen, oliko silloin pystyvämpää porukkaa. Ei taida pojat olla isiensä eikä tytöt äitiensä veroisia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu