Olisi kiinnostavaa kuulla, millaista ADHD-lapsen käytös oli vauvana ja taaperona. Oma vauvani 5 kk on hyvin vaativa, osaa nukahtaa vain rinnalle, ei koskaan vaunuihin tai edes syliin. Saa usein raivareita, hikoilee, potkii ja sätkii. On toisaalta ihanan eloisa ja kujeileva "möllöttäjävauvoihin" verrattuna. Lempihommaa on tissinsyönti makuultaan silmät kiinni. Häiriintyy usein muissa imetysasennoissa.
Miehelläni on ADHD ja pahoin pelkään, että geenit ovat periytyneet...
Miehelläni on ADHD ja pahoin pelkään, että geenit ovat periytyneet...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Anoppini on kertonut, että hänen ADHD poikansa oli itse rauhallisuus siihen asti, kunnes lähti kävelemään. Siitä eteenpäin onkin vauhtia piisannut.
Kysy anopiltasi, millainen miehesi on ollut vauvana.
Olen 16 v ADHD-pojan äiti. Lapseni oli vauvana 1-vuoden ikään saakka, kuin pieni enkeli. Ensimmäisen kahden kk:n aikana heräsi klo 2 yöruokailuun ja sen jälkeen nukkui säännölliset pitkät yöunet. Söi ja nukkui kellonlyömälleen samaan aikaan joka pvä. Ihanan seurallinen, iloinen veitikka päivisin, nukkui korkeintaan tunnin päiväunet ja muut ajat seurusteli toisten perheenjäsenten kanssa. Ensimmäinen vahva oman tahdon ilmaus tuli 1 v synttäreillä; maitoallergian vuoksi otin hänen kakkupalastaan kerman päältä pois ja hän havaitsi heti, että hänen kakkupalansa on jotenkin erilainen kuin toisten, siitä kimmastuneena lennätti kakkupalansa lautasineen nurkkaan ja piti oikein kunnon huutoseremoniat. Kävelemään oppi myöhään 1v 7 kk vanhana, mutta opittuaan kävelytaidon alkoi jatkuva juokseminen, elikkä oli todella vahdittava karkaileva lapsi. N 2,5 - 3 vuoden ikäisenä alkoivat päivittäiset raivokohtaukset, jatkuva uhmaaminen, heijaamiset, häiriöalttius lisääntyi ja aku-ankka kävelyt varpaisillaan. Lisäksi oli havaittavissa selvästi erilaiset päivät, joten joinakin päivinä oli erittäin hyperaktiivinen ja häiriöaltis, kun taas joskus pystyi keskittymään vaikka n 100 palan palapeleihin ja osasi ne jopa kootakkin itsekseen. Vain ne omat mielenkiinnon kohteet saivat keskittymään johonkin asiaan pitkäksi aikaa. Leikkeihin keskittyminen toisten lasten kanssa ei juurikaan onnistunut ja päiväkodissa omat rituaalit ja levoton vaeltelu olivat suuri haaste hlökunnalle. Aloitimme tutkimukset jo 4 ikävuoden jälkeen ja ensimmäinen lasten neuro-osastojakso oli 5 vuotiaana. Eskaripaikka järjestyikin sitten lääkärinlausuntojen suosituksella pienestä erkkaryhmästä. Seuraava tutkimusjakso osastolla oli 10 vuotiaana, jolloin sai dg:n ADHD. Ylivilkkauteen onneksi löytyi hyvin onnistunut lääkitys, joka on ollut suuri pelastus lapseni tilanteessa. Lääkityksen ansiosta pystyy paremmin keskittymään koulussa opiskeluun ja vapaa-aikana harrastaa yksilölajiliikuntaa.
Toivon sinulle vilkkaan tempperamenttisen vauvan/lapsen äitinä jaksamista vaikeinakin hetkinä. ADHD-lapsen kasvattaminen on rankkaa, mutta toisaalta erittäin palkitsevaa. Näillä lapsilla on myöskin omat vahvuutensa ja vahvuuksille kannattaa aina rakentaa. Uskon vakaasti kaiken kokemani jälkeen, että jokaiselle vilkkaalle ihmisenalulle löytyy se "vihreä oksa" tämän auringon alta.
Veljeni pojalla on todettu adhd. Vauvana poika oli tosi jännä tapaus. Keksi itse jo ihan pienenä kaikkia hassuja juttuja, teki omituisia ääniä ja matki aikuisten juttuja. Siis ihan pikkuvauvana. Jatkuvassa liikkeessä oli ja tuntui koko ajan ihan ylivirittyneeltä. Toisaalta oli kuitenkin hyvin tyytyväinen ja kiltti. Nukkui hyvin yöt.
Ei suostunut juuri olemaan sylissä eikä tykännyt nukkua vieressä (paitsi ihan ensikuukaudet nukkui kuulemma äitin viekussa tissi suussa...).
Aistiherkkyyksiä oli, ainakin kuuloyliherkkyys. Ja kaikkea seurasi hirmu tarkkana, just oikein möllöttäjävauvan vastakohta.