Oletteko koskaan

Oletteko koskaan miettineet?
Miten nämä keskustelupalstat toimivatat?
Keskustelu ketjut tapetaan liian aikaisin!
Harva viitsii tässä systeemissä ottaa kantaa vanhoihin keskustelun avauksiin.Otetaan kantaa vain uusiin avauksiin.Tutkikaa, näin nämä palstat toimivat.
Mielestäni nämä pastat kuuluisivat toimia näin.
Jos otetaan kantaa vanhoihin avauksiin, niin silloin nämä kannanotot pitäisi siirtyä palstan alkuun, eikä haudata jonnekin kauas vanhoille sivuille. Näin nämä keskustelut pysyisivät hengissä. Itse surffailen vahoillakin sivuilla.
221134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

että aina kun viestiin vastataan, sen pitäisi siirtyä sivulla ensimmäiseksi? Siis kellonajan mukaan. Olisihan se mainio juttu, mutta mietihän. Täällä ei mikään muutenkaan tunnu toimivan, mitähän tapahtuisi, jos tuollainen toiminto vielä lisättäisiin? Voisi käydä niin, ettei omaa viestiään löytäisi mistään. Mutta ajatus on hieno. :)

Äänestä
  • Siinä on vain se huono puoli, että siten saa pidettyä jonkun viestin ensimmäisenä vaikka kuinka kauan.
    Siis joku voisi kiusallaankin tuoda aina ensimmäiseksi yhden ja saman viestin

    Mihin olisi mennyt edellinen viesti sen systeemin mukaan? ;)
    Onko jossain viestejä vuodelta 2002, niitä on viime aikoina tullut aika paljon?
    Vitsi vitsi!

    Äänestä

  • Nimim. Oletteko miettineet.
    Onhan ajatuksessani varmaan ongelmansa
    Millä sitten keskusteluun osallistujat rupeaisivat ottamaan osaa, vanhempiinkin keskusteluihin?
    Kai tämä on sitten asenne kysymys?

    Äänestä

  • tuula.kallio2 kirjoitti:

    Siinä on vain se huono puoli, että siten saa pidettyä jonkun viestin ensimmäisenä vaikka kuinka kauan.
    Siis joku voisi kiusallaankin tuoda aina ensimmäiseksi yhden ja saman viestin

    Mihin olisi mennyt edellinen viesti sen systeemin mukaan? ;)
    Onko jossain viestejä vuodelta 2002, niitä on viime aikoina tullut aika paljon?
    Vitsi vitsi!

    En millään jaksa uskoa että joku voisi tuollaista kiusaa tehdä.
    Enemmänhän tulisi sitten jo itseään kiusattua. Vaikka onhan meitä joka junaan, joka asemalla. Vastaukseni on Tellastiinalle.

    Äänestä

samaa systeemiä kuin Soneran keskustelupalstoilla on?
Siellä ketju, johon on viimeksi vastattu, nousee aina ylimmäiseksi. Minusta se on kätevä juttu.

Aiemmin kirjoittelin siellä paljon ja kun tulin tänne, en meinannut millään tottua tähän tyyliin.
Suomi24:n tapa johtui varmaan ainakin aikaisemmin siitä, että ketjut katkesivat, kun tuli 200 viestiä täyteen.

Nyt, kun voi viestittää 500 kertaa ketjuun, olisi ihan hyvä juttu esittämäsi systeemi.
Kun/jos on paljon aloituksia, viestiketju siirtyy nopeasti toiselle sivulle eikä se enää vedä, vaikka olisi mielenkiintoinenkin aihe.

Samaa aihetta ei sitten viitsi laittaa uudestaan.

Äänestä
  • Justiinsa tätä Soneran systeemiä tarkoitan, OliviaKoo.

    Äänestä

  • En tiedä, onko soveliasta kysyä täällä toisen keskustelupalstan osoitetta, mutta kysyn nyt kuitenkin, koska toisen keskustelupalstan osoitteen kertominen täällä ei mielestäni mitenkään loukkaa Suomen kästittääkeni suurimman keskustelupalstan reviiriä, joten kysyn Sinulta:

    Mikä on Soneran keskustelupalstan osoite?

    Äänestä

  • Yykaakoo kirjoitti:

    En tiedä, onko soveliasta kysyä täällä toisen keskustelupalstan osoitetta, mutta kysyn nyt kuitenkin, koska toisen keskustelupalstan osoitteen kertominen täällä ei mielestäni mitenkään loukkaa Suomen kästittääkeni suurimman keskustelupalstan reviiriä, joten kysyn Sinulta:

    Mikä on Soneran keskustelupalstan osoite?

    Suomi24:n etusivulla on oikeassa reunassa kapea alue, josta pääset mm. kaikkiin sähköposteihin. Siinä on linkit myös. esim. Ilta-Sanomiin ja Iltalehteen.
    Alempana on otsikko Viihdepalstat ja siinä Ellit. Ellit on Sonera Plazan yksi osa ja keskustelut taas yksi Ellien osio.

    Aihealueita on lukemattomia, kuten täälläkin.
    Klikkaa Elleissä otsikkoa Keskustelut.

    Olisi se kiva kurkata sinnekkin, vaikka vaara pyörii, että ei se onnistu ainakaan kauan olemaan täällä.

    Äänestä

  • OliviaKoo kirjoitti:

    Suomi24:n etusivulla on oikeassa reunassa kapea alue, josta pääset mm. kaikkiin sähköposteihin. Siinä on linkit myös. esim. Ilta-Sanomiin ja Iltalehteen.
    Alempana on otsikko Viihdepalstat ja siinä Ellit. Ellit on Sonera Plazan yksi osa ja keskustelut taas yksi Ellien osio.

    Aihealueita on lukemattomia, kuten täälläkin.
    Klikkaa Elleissä otsikkoa Keskustelut.

    katsomassa. Ei oikein natsaa tuo jako, pitää haastella vain yhdestä aiheesta per palsta. Pystiksessä saa puhua mistä vain. Muutenkin täällä saa (pitäisi saada) puhua aiheesta kuin aineesta. Siellä Elleissä hieman lokeroidaan. Mutta voihan olla, että tottuisi. Harkitaan.

    Äänestä

  • KristaTee kirjoitti:

    Täytyy vain myötäillä edellistä kirjoittajaa, sekavalta näytti.
    Tulisiko siellä ajan myötä "tuttuja" - epäilen.

    Olen joillakin muillakin keskustelupalstoilla käynyt, mutta en ole osannut ruveta kirjoittelemaan.
    Ei taida meikämantasta Elliä tulla!

    Äänestä

kalutaan loppuun muutamassa päivässä, ja se saa antaa sijaa uudemmille aiheille.
Uskon, että idea on mietitty ihan loppuun, ja nykysysteemi on hyväksi havaittu.
Saahan ketjuihin vastailla vaikka kuinka kaukaa, mikäpä sen estäisi.
Koskaan ketkään muut, kuin keskustelijat eivät keskustelua lopeta, sehän nyt on itsestäänkin selvää.

Äänestä
  • menehän vastaamaan johonkin vuoden takaiseen juttuun. Montakohan vastausta saat? Kuinka moni lukee viestisi? :)

    Äänestä

  • KristaTee kirjoitti:

    menehän vastaamaan johonkin vuoden takaiseen juttuun. Montakohan vastausta saat? Kuinka moni lukee viestisi? :)

    joskus tehnyt mahtavia löytöjä, kun olen kahlaillut läpi vanhoja juttuja.
    Tosin, tuskin kukaan muu niin viitsii tehdä. :))

    Äänestä

  • hyvinkin kirjoitti:

    joskus tehnyt mahtavia löytöjä, kun olen kahlaillut läpi vanhoja juttuja.
    Tosin, tuskin kukaan muu niin viitsii tehdä. :))

    Pari päivää sitten minä juuri luin vanhoja ketjuja, kun illalla ei tänne päässyt tai ei saanut viestejä lähetettyä.

    Ja ajattelin, että joskus on ollut paljon enemmän mielenkiintoisia aiheita ja kirjoittajia.
    Monet kirjoittajat ovat häipyneet tai sitten ovat vaihtaneet nikkiä.

    Vähän on hidasta se lukeminen, kun minä ainakin pomppasin aina etusivulle, kun vaihdoin ketjua.

    joskus vuoden alussa. Aluksi tuli tekstiä, ja oli innostusta, rekkaannuinkin.
    Nyt tuntuu, ettei ole mitään sanottavaa.
    Moni on haihtunut, jospa heillä on sama tunne?

    Äänestä

"nämä kannanotot pitäisi siirtyä palstan alkuun,"

sellaisia palstoaj on runsaasti,
niillä en vihdy.

siloin kaikki, koko systeemi menee aivan sekaisin,
kaikilta muilta keskustelijoilta,
yhden ainoan itsensä viisaaksi tuntevan "ohikulkijan" johdosta.

Näin on todella hyvin.

Äänestä
  • Tässä tarkoitetaan siis esim. 60 -palstaa, että siinä siirtyisi aina viimeksi vastattuun se kyseinen ketju ensimmäiseksi. Sama se on, jos olet avaamatta sen ketjun on se sitten ensimmäisenä tai viimeisenä. Ei siinä mitään systeemit sekaisin menisi!

    Äänestä

Mielestäni nämä pastat kuuluisivat toimia näin.
Jos otetaan kantaa vanhoihin avauksiin, niin silloin nämä kannanotot pitäisi siirtyä palstan alkuun,
-----------------
otatko sinä aina jotain vanhoja juttuja muualla keskusteltaviksi ja uudelleen puitavaksi,
työpaikalla, ystävillä ?

Kun otat vanhoja juttuja uudelleen keskusteltavaksi, pyydätkö siihen kaikki mutkin henkilöt kuuntelemaan, onko juttusi niin tärkeitä ?

Meillä päin haudataan aina turhat jutut ja aloitetaan uusi.
"vaikkapa uudelleen ilmoista puhumaan".

Toiseksi olisi mielipiteeni,
olkoon ne jälkipuheet sitten
kahdenkeskisiä keskusteluja
sen edellisen kanssa, ettei niihin ole enää pakko muiden alkaa uudelleen kommentoimaan.

Ainahan se edellinen saa tiedon jos laittaa sp. tuohon lokeroon,
ei ne kuuroille korville mene.

Äänestä
  • Minulle on nyt selvinnyt täysin, miksi keskustelut tapetaan alkuunsa.Ei muuta.

    Äänestä

  • enää kirjoitti:

    Minulle on nyt selvinnyt täysin, miksi keskustelut tapetaan alkuunsa.Ei muuta.

    Minulle on nyt selvinnyt täysin,
    miksi aina uuden nimimerkin takaa pitää heitellä herjoja ja tappaa ketjua.

    Äänestä

koskaan miettinyt. Kun oikein kovasti muistiani
pinnistelen, niin kyllä olen joskus miettinyt.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

miettineet kirjoitti:

Oletteko koskaan miettineet?
Miten nämä keskustelupalstat toimivatat?
Keskustelu ketjut tapetaan liian aikaisin!
Harva viitsii tässä systeemissä ottaa kantaa vanhoihin keskustelun avauksiin.Otetaan kantaa vain uusiin avauksiin.Tutkikaa, näin nämä palstat toimivat.
Mielestäni nämä pastat kuuluisivat toimia näin.
Jos otetaan kantaa vanhoihin avauksiin, niin silloin nämä kannanotot pitäisi siirtyä palstan alkuun, eikä haudata jonnekin kauas vanhoille sivuille. Näin nämä keskustelut pysyisivät hengissä. Itse surffailen vahoillakin sivuilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu